Uusimmat artikkelit
Kansanedustaja Mika Lintilä valittiin ehdokkaaksi europarlamenttivaaleihin
Keskustan puoluevaltuuston kokous nimesi 12 ensimmäistä EU-vaaliehdokastaan.
Annika Saarikko: ”Nyt ei ole oikea aika keventää verotusta”
Keskusta on julkistanut vaihtoehtonsa valtion ensi vuoden budjetiksi. Keskusta luopuisi hallituksen kaavailemista tuloveron alennuksista ja käyttäisi lisätulot lapsiperheiden ja terveyspalvelujen tukemiseen.
Keskustalle Lapin piirien uusi yhteinen toiminnanjohtaja – piirien yhteistyösopimusta on jatkettu
Päijät-Hämeen keskustanaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi on valittu uudeksi toiminnanjohtajaksi. Nykyinen toiminnanjohtaja Antti Mulari palaa Savukosken kunnanjohtajaksi.
Analyysi: SDP:n Jutta Urpilainen voi sotkea Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston pelin
Ylen kyselyssä kärkikaksikon etumatka muihin presidenttiehdokkaisiin on kasvanut. Jutta Urpilaisen lähtö SDP:n ehdokkaaksi voi muuttaa asetelman, arvioi Ylen politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
Esitys antaisi Satakunnan aluevaltuustolle päätösvallan sote-keskuksista – muotoilu saa heti täystyrmäyksen keskustasta
Satakunnan aluevaltuuston enemmistö vaati lokakuussa, että aluevaltuusto saa päätösvallan sote-palveluverkosta. Virkamiesesitys puhuu kuitenkin vain sote-keskuksista.
Enemmistö suomalaisista tyytymättömiä Orpon hallitukseen, kertoo tuore puoluebarometri
Puolueista kansalaiset suhtautuvat myönteisimmin kokoomukseen ja SDP:hen. Keskusta onnistui parantamaan eniten imagoaan viime keväästä.
Alajärveläinen Sari Palmu on ensimmäinen nainen Etelä-Pohjanmaan keskustapiirin johdossa
Keskustaväki oli koolla Seinäjoella lauantaina. Henkilövalintojen lisäksi piirikokous asettui virallisesti tukemaan Olli Rehniä presidentinvaalissa.
Keskusta valmistelee rahoituksen poistamista Paavo Väyrysen johtamalta piiriltä
Keskustan puoluehallitus esittää puoluevaltuustolle, että puolueen kaksikielisen piirin rahoitus lopetetaan.
Ylen kannatusmittaus: SDP karkasi kokoomukselta
SDP nousi selvästi suosituimmaksi puolueeksi Taloustutkimuksen Ylelle tekemässä kannatusmittauksessa. Eniten kannatustaan menettivät kokoomus ja vasemmistoliitto.
Mauri Pekkarisen (kesk.) mittava poliittinen ura tulossa päätökseen: ”En aio olla ehdolla vaaleissa”
Mauri Pekkarinen on ollut 45 vuotta parlamentaarikkona, joista 40 vuotta Suomen eduskunnassa ja viisi vuotta Euroopan parlamentissa. Pekkarinen on toiminut myös viidessä hallituksessa ministerinä.
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen sosiaali- ja terveyspalvelujen hoitamisessa – välikysymys ratkesi äänin 101–85
Kaikki viisi oppositiopuoluetta eli keskusta, Liike nyt, SDP, vihreät ja vasemmistoliitto esittivät keskiviikkona välikysymyskeskustelussa hallitukselle epäluottamusta.
”Vuoden välikysymys”, kuittaili kristilliset – viisi puoluetta esittää hallitukselle epäluottamusta
Ihmisten terveys- ja sosiaalipalveluista vastaavat hyvinvointialueet ovat rahapulassa ja säästävät muun muassa keskittämällä palveluja.
Elsi Katainen asettuu ehdolle ensi kesän eurovaaleissa
Pohjois-Savon keskustan vuosikokous esitti toukokuussa Kataista ehdolle eurovaaleihin. Vuonna 2018 työnsä aloittanut europarlamentaarikko kertoo nyt asettuvansa ehdolle huolellisen harkinnan jälkeen.
Paavo Väyrynen jättää valtuustopaikat Lapissa ja siirtää kotipaikkansa Helsinkiin
Paavo Väyrynen perustelee ratkaisuaan valtakunnallisilla tehtävillä ja ennen muuta presidentinvaaleilla, jotka vaativat aikaa.
Rovaniemen valtuustolle aloite syrjimättömyyden edistämisestä – kokoomus, perussuomalaiset ja keskusta eivät halunneet mukaan
Aloitetta perustellaan hallituksen rasismin vastaisella tiedonannolla, jonka mukaan hallitus haluaa sitouttaa koko yhteiskunnan yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseen.
Olli Rehn valittiin keskustan presidenttiehdokkaaksi, uudeksi puoluesihteeriksi Antti Siika-aho
Keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa valittiin puolueelle uutta johtoa, sekä odotetusti Olli Rehn puolueen presidenttiehdokkaaksi.
”Kurssin kääntäminen ei olekaan niin helppoa” – näin keskustan Annika Saarikko ja SDP:n Tytti Tuppurainen oppositiosta arvioivat budjettia
Soitimme keskustan puheenjohtajalle ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajalle sekä kysyimme tuoreeltaan heidän näkemyksensä Petteri Orpon (kok.) hallituksen budjettiesityksestä.
Esitimme vaalikampanjansa avanneelle Olli Rehnille viisi napakkaa kysymystä
Olli Rehn on ensimmäinen valitsijayhdistyksen kautta presidenttikisaan pyrkivä ehdokas, joka kertoo keränneensä ehdokkuuteen vaaditut 20 000 kannattajakorttia.
Keskustan kansanedustaja Hanna Huttunen pyrkii puolueensa varapuheenjohtajaksi
Outokumpulainen Huttunen kertoo saaneensa paljon pyyntöjä asettua ehdokkaaksi puolueensa kärkikaartiin.
Ylen kysely: puoluekanta vaikuttaa huomattavasti parisuhdemarkkinoilla – katso tästä, ketkä eivät olisi valmiita seurustelemaan kanssasi
Tässä jutussa poliittisesti eri tavoin ajattelevat pariskunnat kertovat, miten eri mieltä olevan kumppanin kanssa voi elää sovussa. Katso jutusta, miten sinuun suhtauduttaisiin parisuhdemarkkinoilla.
Oppositio moittii valtiovarainministeri Purran budjettiehdotusta: Lupaukset petetty, suurituloiset hyötyvät, velka ei taitu
Hallituspuolueiden suuret puheet velasta ja sen taittamisesta eivät näy valtiovarainministerin budjettiehdotuksessa, sanovat SDP:n ja keskustan johtajat.
Keskustan Kurvinen: Sekasortoinen hallitus ajelehtii vailla johtajaa – ”Mieleen tulee Trumpin Amerikka”
Politiikkaan kehittynyttä vastakkainasettelun ilmapiiriä eduskuntaryhmän johtaja kuvailee vaaralliseksi: ”Jos et ole rasisti-natsi, olet vihervasemmistolainen”
Hilkka Kemppi pyrkii keskustan varapuheenjohtajaksi
Kempin mukaan keskustan on oltava johtava yleispuolue, eikä kynnysmatto. Varapuheenjohtaja valitaan syyskuussa.
Finns Party edges out Centre as most popular in rural municipalities
The nationalist Finns Party, led by Finance Minister Riikka Purra, is now the second largest in Parliament, while the once-mighty Centre has fallen to fourth place.
Keskustan Kalmari ja kokoomuksen Wallinheimo: Junnilan ero ainoa oikea ratkaisu
Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari odotti jo aiemmin, että ministeri Junnila olisi antanut selvityksen toiminnastaan eduskunnalle. Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimon mielestä menneisyyden painolastit pitäisi tuoda esiin.
Keskustan Kulmunilta ja Kososelta kirjallinen kysymys: ”Miksi hallitus aikoo leikata rahoitusta Savonlinnan ja Kemin keskussairaaloilta?”
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) on vastattava erillisrahoitusta koskevaan kysymykseen kolmessa viikossa.
Kolme lappilaista kansanedustajaa on valittu eduskunnan valiokunnan puheenjohtajaksi
Suuren valiokunnan puheenjohtajaksi on valittu Heikki Autto (kok.), valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajaksi Markus Lohi (kesk.) ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi Johanna Ojala-Niemelä (sd.).
Hallitus kohtasi ensi kertaa opposition A-studiossa, nokittelu alkoi heti –"Ette tiedä, mitä olette päättäneet"
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtionvarainministeri Riikka Purra (ps.) perustelivat hallitusohjelman miljardileikkauksia sosiaaliturvaan.
Rovaniemeläisestä Markus Lohesta tulee valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja
Eduskuntaryhmät ovat sopineet jo aiemmin siitä, miten valiokuntien paikat, puheenjohtajuudet ja varapuheenjohtajuudet jakaantuvat puolueiden kesken.
Olli Rehnin odotetaan kertovan presidenttivaaliaikeistaan keskiviikkona
Rehn on ollut useissa kannatuskyselyissä toiseksi suosituin mahdollinen presidenttiehdokas.
Keskustavaikuttaja Antti Siika-aho lähtee puoluesihteerikisaan mukaan – ”Keskustaväki kaipaa talonmiestä puolueelle”
Siika-aho on nyt kolmas, joka on ilmoittautunut puoluesihteerivaaliin mukaan. Keskusta järjestää puoluekokouksen syyskuussa.
Helsinki Pride kutsui kokoomuslaisia ja keskustalaisia järjestöjä kumppaneiksi – "Kenellekään emme ole kääntäneet selkäämme"
Helsinki Priden mukaan kyseessä on poikkeus, sillä tiettyjä tahoja ei yleensä erikseen kutsuta yhteisökumppaneiksi.
Helsinki Pride ei jatka yhteistyötä kokoomuksen kanssa, myös keskusta jäi ulos
Taustalla on puolueen epäyhteneväinen kanta translain uudistuksessa, sanoo Helsinki Priden toiminnanjohtaja: ”Ihmisoikeudet eivät ole omantunnon kysymyksiä.”
Analyysi: Moni puolue vaihtaa nyt puoluesihteerinsä – tässä ovat ennakkosuosikit tehtäviin, joissa on paljon vaikutusvaltaa
Keskustelu tulevista puoluesihteereistä on jäänyt hallitusneuvotteluiden ja puheenjohtajakisojen varjoon, vaikka heillä on paljon valtaa, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
Keskisuomalainen keskustavaikuttaja Pauliina Maukonen ilmoittautui puoluesihteerikisaan
Keski-Suomen Keskustan piiri esittää entistä toiminnanjohtajaansa puoluesihteeriksi. Pauliina Maukonen sanoo motivoituvansa haasteista, joita keskustan kannatustilanne nyt tarjoaa.
Kemijärvi valitsi uuden puheenjohtajiston valtuustoon ja hallitukseen
Kemijärvellä tehtiin yksimieliset päätökset uusista puheenjohtajista ja kaupunginhallituksen jäsenistä.
Nato-olutta valmistava panimo sai kirjeen Antti Kaikkoselta: enteellinen yksityiskohta oluttölkissä yllätti puolustusministerin
Kaikkonen kertoo kirjeessä säilöneensä lahjaksi saamaansa oluttölkkiä Suomen Nato-jäsenyyden ratifiointiin saakka.
Oppositioon jäävä keskusta aikoo vastustaa maaseudulle kielteisiä esityksiä, sanoo Petri Honkonen
Petteri Orpon kaavailema perusporvarihallitus ei tullut yllätyksenä tiede- ja kulttuuriministeri Honkoselle. Hän uskoo, että kokoonpanolla saadaan muodostettua hallitus.
Keskustan Ähtärin kuntayhdistys esittää vaasalaista Aleksi Koivistoa puoluesihteeriksi
Tällä hetkellä Koivisto toimii Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtajana. Keskustan puoluesihteeri valitaan syyskuussa Turussa.
Ratkaisujen viikko hallitustunnusteluissa: Petteri Orpo tapaa tänään muun muassa SDP:n ja huomenna perussuomalaisten edustajia
Hallitustunnustelija Petteri Orpon (kok.) tavoitteena on, että hallituspohja olisi selvillä vappuna.
Saarikko vows to stay on as Centre chair until mid-2024
The outgoing finance minister will not follow fellow cabinet members Sanna Marin and Maria Ohisalo in stepping down as party leaders following the election.
Annika Saarikko jatkaa keskustan johdossa kesän 2024 puoluekokoukseen saakka: ”Pakenenko ja poistunko näyttämöltä – en”
Keskusta kärsi eduskuntavaaleissa toisen perättäisen raskaan tappion. Puheenjohtaja Annika Saarikko on kertonut puoluevaltuustolle johtopäätöksistään vaalitappion jälkeen.
Opetusministeri Anderssonin mielestä valtiovarainministeriön ehdotus ammattikoulutuksen leikkaamisesta osoittaa syvällistä tiedonpuutetta
Valtiovarainministeriön osaamattomuus tulee yhteiskunnalle kalliiksi, todetaan ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostosta. Ministeri Petri Honkosen (kesk.) mukaan ehdotus on ristiriidassa tavoitteiden kanssa.
Kokoomuksen Heikki Autto olisi varovainen perhepoliittisten etujen leikkaamisessa, keskustan Kalli puhuu jo opposition äänellä
Heikki Autto huomauttaa, että perheen perustamisen pitää olla turvallista. Keskustalle alueellinen tasa-arvo on ydinkysymys.
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho syyttää keskustaa kiukuttelusta – Kurvinen: “Perussuomalaisten hätä on surkuhupaisaa”
Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon mielestä keskusta vaikuttaa loukkaantuneelta halutessaan oppositioon. Keskustan Antti Kurvinen ihmettelee, miksi perussuomalaiset haluaa keskustaa niin kiivaasti hallitukseen.
Keskusta kirjoitti Orpolle vain paperin mittaisen vastauksen ja ilmoitti marssivansa oppositioon
Keskusta totesi sivun mittaisessa vastauksessaan, että kansa osoitti nyt muut puolueet kuin keskustan hallitusvastuuseen.
MT: Riikka Purra toivoi keskustaa hallituskumppaniksi, mutta Annika Saarikko tyrmäsi ajatuksen: ”Keskustaa ette tarvitse”
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko tyrmää Maaseudun tulevaisuudessa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran toiveen saada keskusta mukaan oikeistohallitukseen.
Perussuomalaisten Juha Mäenpää pitäisi keskustan päätöstä jäädä oppositioon vastuuttomana: ”Suoranaista rintamakarkuruutta”
Vaasan vaalipiirin kansanedustajille tämän päivän hallituskysymyksistä ei löydy esteitä hallitusyhteistyöhön kokoomuksen kanssa. Perussuomalaisten Mäenpää toivoo RKP:n sijasta hallitukseen kuitenkin keskustaa.
Eeva Kalli jatkaa keskustan eduskuntaryhmän johdossa
Toisen kauden satakuntalainen kansanedustaja valittiin yksimielisesti jatkoon vaalikauden ensimmäisessä ryhmäkokouksessa.
Nyt puhuvat eduskunnasta pudonneet keskustalaiset: Hallitukseen lähteminen oli iso virhe
Perussuomalaisilta odotetaan nyt vaalilupausten lunastamista, huomauttaa keskustan entinen kansanedustaja Joonas Könttä.