Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sinisten suojakäsineiden peittämät kädet pitelevät CDNA-näytteitä lähikuvassa .

Oulun yliopiston tutkijäryhmän kehittämälle lääkeaihiolle patentti USA:ssa

Oulun yliopiston tutkijoiden tekemälle syövän hoitoon tarkoitetulle alkuvaiheen lääkeaihiolle on myönnetty patentti Yhdysvalloissa. Kyseessä on pienimolekyylinen kemiallinen yhdiste.

Netta Brandt

Netta Brandt, 36, tekee kuolemaa ja jakaa sen julkisesti, jotta maailmasta tulisi vähän parempi paikka muille – "En halua pitää esillä itseäni vaan aihetta"

Brandt sairastaa parantumatonta kohdunkaulan syöpää, joka ehti levitä hoitovirheen vuoksi. Keväällä 2020 todettu sairaus on edennyt nopeasti ja ollut arvaamaton.

Sädehoito-osaston kyltti sairaalassa

Viime vuonna löydettiin 1 200 syöpää aiempaa vähemmän – koronan tuomaa hoitovelkaa on kurottu kiinni lisätöitä tekemällä

Syöpärekisterin alustavien ennakkotietojen mukaan vuonna 2020 uusia syöpiä todettiin 1 200 tapausta vähemmän kuin aiempana vuonna, vaikka ennusteen mukaan syövät lisääntyvät koko ajan. Tänä syksynä koronapandemian aiheuttamaa hoitovelkaa on kurottu umpeen.

Outi Korkeamäen hiukset ovat kasvaneet syöpähoitojen lopettamisen jälkeen ja uusi tyyli on löytynyt.

Outi Korkiamäki kulki syöpähoitojensa ajan ilman peruukkia – nyt hän toivoo, että hiusten menettämisestä puhuttaisiin enemmän

Vielä 15 vuotta sitten oletus oli, että syöpähoitojen takia kaljuuntunut nainen käyttää peruukkia. Nyt yhteiskunta sekä suhtautuminen syöpään ja hiuksettomuuteen on muuttunut.

Koronarokotus ruiskeita valmiina.

Sosteri on aloittanut kolmansien koronarokotteiden antamisen immuunipuutteisille henkilöille

Kolmas koronarokote annetaan 12 vuotta täyttäneille ja tätä vanhemmille, joiden elimistön vastustuskyky on voimakkaasti madaltanut sairauden tai sen hoidon vuoksi. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa elinsiirto-, kantasolusiirron tai syöpähoitoa saaneet potilaat.

Syöpää sairastava Sonja Alanko jumppaa läppärin edessä.

Syöpää sairastavien etäliikuntatuokiot keräävät kiitosta – salolainen Sonja Alanko: "Laitan lapsille elokuvan ja aloitan"

Syöpäkeskukset ja syöpäyhdistykset ovat järjestäneet keväästä saakka etäliikuntatuokioita läntisessä Suomessa. Suomessa ei ole vielä muiden Pohjoismaiden tapaan tiedostettu, että syöpää sairastavan pitäisi liikkua ahkerasti.

Lääkäri ja potilas

HUSin osastonylilääkäri arvioi: Yhä useampi syöpäpotilas kieltäytyy lääkäreiden suosittelemista hoidoista ja etsii vaihtoehtoja – "Se tuntuu joskus oikeasti pahalta"

Lääkäri on muuttunut monelle käskijästä keskustelukaveriksi. Pääkaupunkiseudun potilaat etsivät hanakimmin tietoa vaihtoehdoista ja kyseenalaistavat lääkäreiden näkemykset useimmin. Myös korkeasti koulutetut hakevat herkimmin vaihtoehtoisia hoitoja.

Opperalaulaja Marie Finne-Bray katsoo aurinkoisella kuistilla kameran ohi.

Syöpä tuntui kuolemantuomiolta, laulusta luopuminen pelotti vielä enemmän – oopperalaulaja kammosi hoitoja, otti ison lainan ja haki apua Saksasta

Marie Finne-Bray otti 25 000 euron lainan ja hakeutui syöpähoitoihin yksityiselle klinikalle Saksaan. Rahat loppuivat kesken, mutta silloin hyvä haltia auttoi suomalaista oopperalaulajaa.

lääkäri tutkii mammografia-kuvia

Uusien syöpälääkkeiden hinnat uhkaavat julkisen terveydenhuollon kantokykyä – rohkeampi tutkimusote voisi tuoda avun tuhansille potilaille

Lupaukset uusien syöpälääkkeiden voimasta ovat valtavat, mutta ne tulevat suuren hintalapun kera. Hintakehitys koettelee julkisen terveydenhuollon kestokykyä ja hoidon tasa-arvoisuutta. Ehkä tutkimuksella voisi kuitenkin vaikuttaa lääkkeen hintaan.

Ihmisiä jonottamassa Maahanmuuttoviraston Malmin toimipisteelle.

Torstai 15.4.2021 (tv)

Astra Zenecan koronarokote. Maahanmuuttovirasto. Sanaselitykset. Sää.

Koronarokotukseen käytettäviä ruiskuja rokotuspisteessä.

Yli 65-vuotiaat rokotettavat loppuvat Helsingistä vielä tällä viikolla, ja Astra Zenecan annokset uhkaavat päätyä varastoon

Kansallinen rokoteasiantuntijaryhmä KRAR pohtii Astra Zenecan rokotteen ikärajoitusten muuttamista tiistaina.

Koronarokotteita valmiina kaarimaljoissa odottamassa asiakkaiden rokotuksia.

Astra Zenecan keskeytys viivästyttää satojen rokottamista Päijät-Hämeessä

Johtajaylilääkärin mukaan keskeytys ei ole kokonaisuuden kannalta merkittävä, jos rokottaminen jatkuu ensi viikon jälkeen.

En förpackning med Astra Zenecas coronavaccin

Perjantai 19.3.2021 (tv)

Astra Zeneca. Nanotekniikka. Droonit. Sää.

Hanna Nohynek

Rokoteasiantuntijat A-Talkissa: Astra Zenecan koronarokote on turvallinen – "Nuorten saamat sivuvaikutukset vaativat lisää selvityksiä"

Suomi jatkaa Euroopan lääkeviraston turvalliseksi katsomaa Astra Zenecan koronarokotteen käyttöä.

Koronarokotteita injektioruiskuissa valmiina annettavaksi.

Kainuussa nuoremmat riskiryhmät saavat odottaa rokotetta vielä tovin

Kainuun sote ottaa käyttöön sähköisen ajanvarauksen torstaina, osa tehdään edelleen puhelimella.

Koronarokotteita injektioruiskuissa valmiina annettavaksi.

Nyt myös riskiryhmille annetaan rokotetta Keski-Pohjanmaalla ja lähialueella

Alle 70-vuotiaat koronan riskiryhmään kuuluvat alkavat saada rokotuksia koronavirusta vastaan.

Liukulumikengät lumella.

Keskiviikko 3.2.2021 (tv)

Astra Zenecan koronarokote. Eduskunta. Liukulumikengät. Sääennuste.

En person håller i en dos med AstraZenecas coronavaccin. I bakgrunden syns fler doser.

THL: Mass vaccinations delayed due to AstraZeneca production problems

Large-scale vaccinations were to have begun in early February, but that will now have to be pushed back.

Bröstcancer

Tutkija: vuonna 2040 syöpä voi koskettaa jo lähes kahta kolmasosaa ihmisistä

Vaikka syövät yleistyvät, myös hoitokeinot kehittyvät. Tiedeyhteisön tavoitteena on muuttaa yhä useampi syöpämuoto pitkäaikaissairaudeksi, jonka kanssa voi elää.

Michelle Burns kotiovensa edessä

Viisi kiinnostavaa juttua lauantai-iltaan: Trumpin uskollinen kannattaja varoittaa sisällissodasta, leimaamisen pelko piinaa koronaan sairastunutta

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon kiinnostavimpia juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Sanni Lehtinen halaa isäänsä Antti Lehtistä.

Tieto Antti Lehtisen syövästä katosi potilastietojärjestelmään lähes kahdeksi vuodeksi – kun hoito alkoi, oli jo liian myöhäistä

Ylen MOT:n selvitys paljastaa, että syöpähoidot ovat viivästyneet useassa eri tapauksessa, koska tietoa on joutunut hukkaan.

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.

Syöpäpotilas, jonka järjestelmä kadotti: käsikirjoitus

Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

Röntgenhoitajat sädehoitolaitteen äärellä

Uusista sädehoitolaitteista tuli lääkärimagneetti, joka toi helpotusta pitkään jatkuneeseen lääkäripulaan: "Kuin Rolls Roycen uudempi malli"

Syöpälääkäreitä on yhä vähän Suomessa. Modernit laitteet helpottavat lääkäreiden rekrytointia.

Moderni sädehoitoyksikkö käynnistyi täydellä teholla keskussairaalassa – katso video

Kymenlaakson keskussairaalassa uskotaan, että uusi yksikkö houkuttelee lisää lääkäreitä jatkossakin.

Ismo-Pekka Heikinheimon koreografian tanssii Tanja Illukka.

Koreografi teki teoksen vaietusta aiheesta ja osui kipupisteeseen: syöpä pelottaa ja ahdistaa läheistä samalla tavoin kuin sairastunutta

Koreografi Ismo-Pekka Heikinheimo käsitteli puolisonsa syöpää tekemällä omista tunteistaan tanssiteoksen.

lääkäri tutkii mammografia-kuvia

Syöpähoito vaarassa viivästyä jopa tuhannelta potilaalta vuodessa – HUSin johtajaylilääkäri kehottaa vastaanotolle koronasta huolimatta: "Se ei odottamalla parane"

Erikoissairaanhoitoon on tullut syöpäpotilaita viime kuukausina 5–10 prosenttia vähemmän kuin normaalisti.

Kymenlaakson keskussairaala.

Uudet sädehoitolaitteet houkuttelivat lääkäreitä Kymenlaaksoon – ylilääkäri: "Tilanne ei ole ollut koskaan näin hyvä"

Uusi sädehoitoyksikkö otetaan käyttöön Kymenlaakson keskussairaalassa parin viikon päästä.

Päijät-Hämeen keskussairaalan laajennusosan rakennustyömaa elokuussa 2020.

Sädehoidon tarve kasvaa lähivuosina Päijät-Hämeessä – sairaalalle kaavaillaan lisätiloja

Suunnitelmissa on rakentaa sädehoidolle kolmas laitehuone ja oheistilat keskussairaalan laajennukseen.

Varian Lineaarikiihdytin sädehoitolaite asennusvaiheessa.

Keski-Suomen syöpähoito ottaa edistysaskeleen – keskussairaala Novaan kaksi uutta sädehoitolaittetta

Uusilla sädehoitolaitteilla päästään alle millimetrin hoitotarkkuuteen.

Sädehoito-osaston kyltti sairaalassa

Jyväskylään valmistumassa uusi keskussairaala – aiempaa useampi eteläsavolainen voi saada syöpähoitoa Keski-Suomessa

Jyväskylään valmistuva uusi keskussairaala eli sairaala Nova on määrä ottaa käyttöön tammikuussa 2021.

Kirurgi Richard Babor selvittää, miten ehkäistä syöpäsairauksia.

Prisma: Miten välttää syöpä?

Kirurgi Richard Babor perehtyy syöpäsairauksien ehkäisyyn.

Sädehoitoa annetaan HUSin syöpäklinikalla Helsingissä.

Study on radiation therapy in severe Covid-19 treatment launches in Finland

The treatment is otherwise commonly used in bone marrow transplant patients.

Oulun yiopistollisen sairaalan rakennustyömaa

OYSin uuteen sairalaan halutaan rakentaa nopealla aikataululla kuusi sädehoitoyksikköä – syöpätaudit lisääntyvät

Aiemmassa suunnitelmassa uuteen sairaalaan päätettiin rakentaa neljä sädehoitobunkkeria. Nyt esitetään kahta lisää.

Vesa Törnroos.

Olympiaurheilija Vesa Törnroos on kuollut 37-vuotiaana

Haulikkoampuja Törnroos sairasti parantumatonta syöpää.

Potilas makaa sairaalassa sängyssä.

Sydänsairaat ovat peruneet vastaanottoaikoja koronaviruksen pelossa

Sydänoireista kärsivien olisi syytä hakeutua sairaalahoitoon eikä pysytellä väkisin kotona.

Röntgenhoitaja tarkkailee magneettikuvauksen kulkua.

Tuhat eturauhassyöpäpotilasta on saanut tarkkuussädehoitoa Kuopiossa – hoitokerrat vähenivät merkittävästi

Hoito soveltuu Kuopion yliopistollisen sairaalan mukaan myös eturauhassyövän ärhäkämpään muotoon sairastuneille.

lääkäri tutkii mammografia-kuvia

Mullistaako uusi valkosolumenetelmä syöpien hoidon? Suomalaisprofessori muistuttaa, että tutkimus on vasta alussa

Uusi löytö laajentaisi valkosolujen käyttöä syövän nujertamiseksi. Professori Panu Jaakkolan mukaan edessä on silti vuosien tutkimus.

Saattohoito

"Kun mieheni kuoli, olimme tyttäreni kanssa sivuhenkilöitä" – asiantuntijaryhmä haluaa parantaa kuolevan ihmisen läheisten asemaa

Asiantuntijaryhmä: Kuolemansairas ja hänen läheisensä tarvitsevat suunnitelman: kuka hoitaa, missä ja milloin.

Nainen istuu tuolissa keltaisessa valossa keskussairaalan päivänvalohuoneessa

Seinäjoen syöpähoitoihin kaivattu lisäys – Keskussairaalan päivänvalohuone pilkkoo ihosyövän esiasteita

Uusi päivänvalohuone yksinkertaistaa ja helpottaa syövän esiasteiden hoitoa Seinäjoen keskussairaalassa.

Karta med tabletter.

Lääkkeiden saatavuushäiriöt lisääntyneet – huoli tuhansien suomalaisnaisten käyttämästä rintasyöpälääkkeestä sen sijaan ohi

Rintasyöpälääke letrotsolia sisältävissä valmisteissa ollut laaja saatavuushäiriö herätti huolta alkusyksyn aikana. Nyt valmisteita on saatu Suomeen jälleen tarvetta vastaavia määriä.

Havainnekuva OYS:n sädehoitoyksiköstä.

Pohjois-Suomen uusi syöpähoitoyksikkö vastaa kasvavaan hoitotarpeeseen – Oysin uusi rakennus maksaa 16 miljoonaa euroa

Sädehoidon tarpeen ennakoidaan kasvavan jopa yli 40 prosenttia nykyisestä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle