Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tukholman sateenkaarisenioritalon asukkaat Petri Hämäläinen ja Christer Fällman seisovat kotinsa sisäänkäynnin edustalla. Petrillä on kaulassaan kultainen risti, Christer pitää kädessään avoinna olevaa sateenkaarisateenvarjoa.

Sateenkaariväki voi joutua vanhetessaan takaisin kaappiin – näin ei käy talossa, jossa jo onnekkaat Matti, Petri ja Orvokki asuvat

Petri Hämäläinen, Christer Fällman ja monet muut ovat turvassa sateenkaariväen senioritalossa, kun homofobia nostaa päätään maailmalla. Suomessa unelma vastaavasta talosta ei etene.

Anna Tamminen kiittää kannattajia.

Suomalaistähti putsasi palkintopöydän! Ruotsin mestari Anna Tamminen valittiin liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi

Anna Tamminen valittiin sensaatiomaisen kauden jälkeen koko Ruotsin sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Lisäksi hän oli sarjan paras maalivahti.

Kampaaja Anna Söder ja asiakkaana kirjeenvaihtaja Pirjo Auvinen. Aihe hiljainen kampaamokäynti Tukholmassa.

Tukholmassa kampaajalle voi varata ajan, jolloin ei tarvitse puhua juuri mitään

Pirjo Auvisen videokirje avaa, miten ”hiljainen” aika toimii tukholmalaisessa kampaamossa. Asiakkaalle hetki voi olla hiustenleikkuun lisäksi rentouttava kokemus.

Tukholman derbyssä savutti.

Suomalaispoliisit Tukholmassa aiheuttivat etukäteen kohun – tällainen näky heitä odotti tulikuumassa jalkapallopelissä

Ruotsalaispoliisi toivoi Tukholman derbyyn järjestyshäiriöitä, jotta suomalaispoliiisit pääsevät harjoittelemaan kunnolla. Niistä ei kuitenkaan raportoitu. Fanit pitivät tunnelmaa yllä soihduilla ja tifoilla.

polisbil utanför stockholms tingsrätt

Salaisten tietojen hallussapidosta epäilty pariskunta määrättiin vangittavaksi Ruotsissa

Törkeästä salassapitorikoksesta epäilty pariskunta pidätettiin Tukholmassa tiistaiaamuna.

Ruotsin parlamentin edustalla oli lippu tiistaina puolitangossa Brysselin terrori-iskun takia.

Analyysi: Ruotsalaisille maailma ei ole enää sama kuin ennen – Peppilä hävisi terrori-iskun, rikollisuuden ja sabotaasien myötä

Huonoja uutisia on satanut ruotsalaisten niskaan tiuhaan. Brysselin terrori-isku jalkapalloturisteja vastaan ei enää kaikkia edes yllätä, kirjoittaa Skandinavian-kirjeenvaihtajamme Pirjo Auvinen.

Jon Fosse.

Kirjallisuuden Nobelin on voittanut norjalainen Jon Fosse

Jon Fossen kirjoja on käännetty yli 40 kielelle, mutta Suomessa hän on varsin tuntematon.

Polispatrull i Jordbro efter en dödsskjutning där den 28 september.

KRP epäilee: pahamainen ruotsalainen katujengi on yrittänyt ottaa ensimmäistä kertaa Suomen huumekauppaa haltuunsa

Epäillyt vangittiin toukokuussa Helsingin käräjäoikeudessa poissaolevina. Osa heistä on jo saatu Suomeen. KRP:n mukaan esitutkinta valmistuu lähipäivinä.

Poliiseja seisomassa räjähdyksessä vaurioituneen talon edessä.

18-vuotias ammuttiin, kun lapset pelasivat vieressä jalkapalloa – mistä Ruotsin käsiin räjähtänyt jengiväkivalta johtuu?

Ruotsissa on ammuttu 11 ihmistä pelkästään syyskuun aikana. Yle kokosi karttaan jengiväkivallan veriset teot.

Finnlinesin Finnsirius-alus Naantalin satamassa.

Kaksi uutta matkustajalaivaa alkaa liikennöidä Suomen ja Ruotsin välillä – Tallink ja Viking Line saavat kilpailijan

Laivavarustamot varautuvat kilpailuun risteilymatkustajien lisäksi rahdista, kun Finnlines tuo aluksensa Naantalin ja Kapellskärin väliseen liikenteeseen.

M/S Viking Grace

Viking Grace palaa liikenteeseen perjantaina normaalisti – torstain iltalähtö peruuntui

Matkustaja-alus Viking Gracen tekniset viat on selätetty ja laiva lähtee perjantaina normaalisti Turusta Tukholmaan.

M/S Viking Grace

Viking Gracen iltalähtö peruuntui torstaina, myöskään Gloryn päiväristeily perjantaina ei toteudu

Syynä peruuntumisiin on automaatiojärjestelmän häiriö. Grace on määrä saada taas kuntoon perjantai-iltaan mennessä.

Perseus Karlstöm maaottelussa 2023.

Ruotsalaismediat repivät kaiken ilon dramaattisesta Suomen-kaadosta – MM-mitalistin raahautuminen maaliin hätkähdytti: ”Tyhmyyttä”

Ruotsissa otettiin ilo irti kutkuttavan yleisurheilumaaottelun voitosta ja voittoputken jatkumisesta. Suurimmiksi sankareiksi nousivat yllättäen MM-hopeamitalisti Perseus Karlstöm ja keihäsmies Jakob Samuelsson.

Elina Lampela, Wilma Murto ja Saga Andersson Suomen yleisurheilumaajoukkueen tiedotustilaisuudessa yleisurheilun MM-kisoissa Budapestissä 20. elokuuta 2023.

Tilasto lupaa Suomelle yleisurheilumaaottelusta jättipottia, jota ei ole nähty 25 vuoteen – näissä lajeissa länsinaapuri on eniten pinteessä

Yleisurheilun perinteikäs Ruotsi–Suomi-maaottelu kisataan viikonloppuna Tukholmassa. Suomi hakee voittoa niin miehissä kuin naisissa. Sellaista ei ole nähty kertaakaan 2000-luvulla.

Risteilyalus MSC Fantasia Hernesaaren laiturissa.

Näin matkailijat reagoivat Ruotsin terroriuhkaan Helsingin satamassa: ”Pelko ei pysäytä meitä”

Ruotsin toimet eivät ainakaan toistaiseksi vaikuta laivalla matkustamiseen Suomesta Ruotsiin.

Matkustajalaiva talvisessa maisemassa.

Baltic Princess palaa Turku–Kapellskär-reitille jo elokuussa

Baltic Princess palaa normaalille reitilleen suunniteltua aiemmin yleisön pyynnöstä. Alus on liikennöinyt kesällä Turun ja Tukholman väliä.

Matti Lassila.

Suomen Irakin-suurlähettiläs uskoo levottomuuksien jatkuvan, jos Koraani poltetaan tänään Tukholmassa

Mielenosoittajat pääsivät Ruotsin lähetystössä kansliaan asti. Suomen ja Ruotsin lähetystöjen henkilöt oli siirretty jo keskiviikkona ennakkoon väistötiloihin.

Globen i Stockholm

11 ihmistä jäi jumiin näköalavaunuun Globenin katolle Tukholmassa – syynä sähkökatko

Henkilöt saatiin alas katolta toisen näköalavaunun avulla. Mediatietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut.

Ruotsin ulkoministeri Tobias Billström tiedotustilaisuudessa.

Ruotsin ulkoministeri Billström puolustelee hallituksen reaktiota koraaninpolttoon: ”Se mikä on laillista, ei ole aina sopivaa”

Hallituksen reaktio Koraanin polttamiseen Ruotsissa on herättänyt voimakasta arvostelua.

Armand Duplantis kuvassa.

Toimitsija oli saada kiekon päähänsä, aktivistit säntäsivät radalle – ME:tä yrittänyt Duplantis hurmasi Tukholman Timanttiliigassa

Kolea sää ja sade rokottivat tuloksia Tukholman Timanttiliigassa. Myös kisajärjestäjillä oli tuskainen iltapuhde.

Ilmastoaktivistit valloittivat radan Tukholman Timanttiliigassa.

Ruotsalaisille tutuksi tulleet mielenosoittajat istuivat Tukholmassa loppusuoralla – voittaja Karsten Warholm raivosi: ”Täysin idioottimaista”

Miesten 400 metrin aitajuoksukisa oli yksi Tukholman Timanttiliigan odotetuimpia kilpailuja, mutta useissa tapahtumissa Ruotsissa mieltään osoittaneet aktivistit pilasivat sen loppuhuipennuksen.

Reetta Hurske.

Manageri paljastaa, mitä Reetta Hurskeen Timanttiliiga-sekoilussa oikein kävi – "Tein virhearvion"

Lausannen Timanttiliiga mainosti tapahtumaansa Reetta Hurskeen nimellä vielä 16. kesäkuuta. Lopulta suomalaiselle ei supertähtien seasta löytynyt lupauksista huolimatta juoksurataa.

Kuvakombo: Vasemmalla arkistokuva Gröna Lundin Jetline-vuoristoradasta etualalta ja oikealla studiokuva toimittaja Sara Salmesta.

Katso, millaista on Gröna Lundin onnettomuusvuoristoradan kyydissä ja missä kohdassa vaunu suistui kiskoilta

Tukholmassa Gröna Lundin huvipuiston vuoristoradalla sattui sunnuntaina kuolemaan johtanut onnettomuus. Toimittaja Sara Salmi näyttää videolla, millaisesta laitteesta on kyse.

Vuoristorata kesäisessä huvipuistossa.

Ruotsalaiset huvipuistot sulkevat vuoristoratojaan Gröna Lundin onnettomuuden takia

Gröna Lund -huvipuistossa sattui sunnuntaina kuolemaan johtanut onnettomuus. Nyt muut huvipuistot sulkevat vuoristoratoja, jotka ovat samalta valmistajalta kuin Gröna Lundin turmavuoristorata.

Poliiseja Gröna Lundin huvipuiston alueella.

Yksi kuollut ja useita loukkaantunut Gröna Lundin huvipuistossa Tukholmassa

35-vuotias nainen kuoli onnettomuudessa. Yhdeksää ihmistä hoidetaan sairaalassa, ja kolme heistä on vakavasti loukkaantuneita. Onnettomuuden syystä ei ole vielä tietoa, mutta asiaa selvitetään.

Ruotsin lippu ja Ruotsin kuningas. Kuvan tekstinä Radio 1:n Ruotsi-ilta

Mitä sinulle tulee mieleen naapuristamme Ruotsista? Kerro meille! Radio 1:n Ruotsi-ilta 26.6.

Rakas länsinaapurimme Ruotsi on tarjonnut suomalaisille työtä, pakoa arjesta risteilymatkojen muodossa ja halpoja ostoksia Haaparannan ostosparatiisissa. Millaisena Ruotsi näyttäytyy tänä päivänä?

Poliisi ja poliisikoira tutkivat rikospaikkaan Farstassa lauantai-iltana,

Kirjeenvaihtajalta: Ruotsin jengiväkivalta on yltynyt mittoihin, joissa kuka tahansa metroonmenijä saattaa joutua uhriksi

Lauantaina Tukholman eteläpuolella Farstassa ampuja kylvi kuolemaa sotiin tarkoitetulla automaattiaseella. Nyt tulilinjalle voi joutua kuka tahansa, arvioi Pohjoismaiden kirjeenvaihtaja Pirjo Auvinen.

Poliisi tutkii rikospaikkaa kadulla.

Tukholman ampumisessa kuoli 15-vuotias poika, kaksi miestä otettu kiinni

Yhteensä seitsemää ihmistä ammuttiin vuorokauden sisällä Tukholman suurkaupunkialueella. Farstan ampumisesta kiinniotettuna on kaksi miestä, joita epäillään murhasta ja murhan yrityksestä.

Ruotsalainen poliisiauto.

Arlandasta Vaasaan lähdössä ollut lentokone evakuoitiin pommiuhkauksen takia

Lennolla mukana ollut henkilö on uhannut pommittaa lentokonetta, minkä vuoksi kone evakuoitiin. Lento myöhästyi tilanteesta johtuen.

Ihmisiä metrolaiturilla Tukholmassa tammikuussa 2022.

Ruotsissa oli aamulla suuri sähkökatko – kaksi ydinvoimalaitosta jouduttu sulkemaan

Sähkökatkon takia myös metroliikenne oli pysähdyksissä Tukholmassa. Sähkökatkon syytä ei vielä tiedetä, mutta sen arvioidaan alkaneen huoltotöiden aikana.

Risteilyalus

Baltic Princess palaa kesäksi Turku–Tukholma-reitille

Tallink Silja vaihtoi talvikaudeksi aluksen Ruotsin sataman Tukholmasta Kapellskäriin.

Matkustajia jonottamassa lähtöselvitykseen Vaasan lentoasemalla.

Vaasasta pääsee nyt lentäen Tukholmaan kolmen vuoden tauon jälkeen

Tukholman lentojen kysyntä on palautunut koronaviruksen aiheuttamasta laskusta. Kaupunkien välillä lennetään aluksi kolme kertaa viikossa, mutta myöhemmin lentojen määrä kasvaa viiteen viikossa.

Skuggbild vid Vasa flygplats, i fotot ser man skuggan av flygplatsskylten mot terminalväggen.

Lennot Vaasasta Tukholmaan alkavat pääsiäisviikolla – pääsiäisen jälkeen lähtöjä viidesti viikossa

Viikolla 16 lentojen määrää lisätään. Kolmen vuoden tauon jälkeen odotukset ovat kovat reitin suosion suhteen.

Linda Karlström från Kronoby är en ledande gestalt inom antivaccinationsrörelsen i Norden.

Ruotsin valtio tuomittiin maksamaan korvauksia rokotevastaisuudesta tunnetulle suomalaiselle

Oikeuden mukaan valtio ei tehnyt tarpeeksi suojellakseen kruunupyyläisen Karlströmin yksityisyyttä.

EU:n ulkoasioiden korkea edustaja Josep Borrell, Euroopan unionin sisämarkkinoista vastaava komissaari Thierry Breton ja Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson.

EU:n Borrell ehdottaa kahden miljardin lisätukea Ukrainalle – korostaa tarvetta toimittaa maalle enemmän ammuksia mahdollisimman nopeasti

EU:n ulkoasioiden korkea edustajan mukaan jäsenmaat ovat melko yksimielisiä ammusten lisätoimituksista Ukrainaan, mutta useisiin kysymyksiin on vielä vastattava.

Unkarin valtuuskuntaa johtava Unkarin parlamentin varapuhemies Csaba Hende kommentoi lehdistölle Tukholmassa.

Unkarin varapuhemies Tukholmassa: Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyydelle ei ole esteitä, mutta valheiden levittäminen Unkarista saisi loppua

Parlamentin varapuhemiehen Csaba Henden mielestä ruotsalaispoliitikot ovat levittäneet valheita Unkarista. Henden mukaan Unkari aikoo kuitenkin ratifioida Suomen ja Ruotsin Nato-hakemukset lähiviikkoina.

Tallink Siljas kryssningsfartyg Galaxy ligger vid kajen i Åbo hamn en tidig vintermorgon.

Risteilyalus m/s Galaxy ei palaa enää Turun ja Tukholman väliselle reitille

Tallink Silja -varustamo ei ole tehnyt päätöstä, palauttaako se vielä aamulähdön Turusta Tukholmaan.

Poliisi kantaa todistusaineistoa Mats Löfvingin talon edustalla pimeässä.

Tukholman alueen poliisijohtaja löytyi kotoaan kuolleena

Mats Löfving siirrettiin hiljattain toisiin tehtäviin sisäisen tutkinnan ajaksi. Tutkinnan taustalla oli romanttinen suhde entiseen tiedustelupäällikköön ja epäilyt väärinkäytöksestä.

Kartta Tukholman alueen räjähdyksistä ja ammuskeluista alkuvuonna 2023. Lähde: Dagens Nyheter, Ruotsin poliisi.

Rikollisjengit käyttävät teinejä lapsisotilaina – kartta paljastaa Tukholman alkuvuoden väkivallantekojen määrän

Jopa 13–14-vuotiaat kantavat ampuma-aseita, ja teini-ikäiset syyllistyvät murhiin. Rikollisjengiin kuuluminen on trendikästä, sanoo aihetta tutkinut toimittaja.

Kun teatterinjohtaja Maria Sid tunnistetaan Tukholmassa, häntä tsempataan: ”Hyvä Maria, jaksaa jaksaa!”

Kun Ruotsissa jyllää kulttuurikriisi, kaupunginteatterin johtaja Maria Sidiltä halutaan kannanotto. Viimeksi kuohuja nostatti hallituksen vaihtuminen ja taiteen vapaus. Kuka saa päättää, mitä esitetään?

Kuvakombo. Vasemmalla kuva kartasta, joka osoittaa väkivallan tekoja Tukholmassa. Oikealla toimittaja Antti Kurra.

Ruotsissa on ollut ammuskeluja ja räjähdyksiä joulun jälkeen lähes päivittäin – grafiikka havainnollistaa jengiväkivallan laajuuden

Toimittaja Antti Kurra kertoo grafiikan avulla, miten etenkin Tukholma on viime aikoina kärsinyt jengiväkivallasta.

Nuoria ihmisiä katselemassa merinäkymää auringonlaskussa Tukholman keskustassa heinäkuussa 2019.

Jengiväkivalta voi aiheuttaa pysyvän tahran Ruotsin maineeseen

Jos Ruotsin maabrändi muuttuu entistä huonommaksi, suuntaa on vaikea kääntää enää takaisin, arvioi Visit Swedenin toimitusjohtaja Susanne Andersson.

Ruotsin poliisi eristää rikospaikkaa.

Kaksi jengipomoa johtaa ulkomailta Ruotsin väkivallan kierrettä – neljä kysymystä rikosaallosta

Ruotsin ja Turkin huonot välit vaikeuttavat jengirikollisten kiinnisaamista.

Två poliser i Stockholm undersöker en gata där det förekommit skottlossning.

Jengiväkivalta kiihtyy Ruotsissa – Tukholman poliisi julisti sen ”poikkeukselliseksi tapahtumaksi” ja saa lisäresursseja

Viime yönä Tukholmassa sattui jälleen kolme ampumavälikohtausta. Yksi ihminen sai surmansa ampumisen seurauksena Solnan kunnassa suur-Tukholman alueella.

Poliisiautoja ja ambulanssi tapahtumapaikalla.

Tukholmassa viime aikoina räjähdyksiä ja ammuskeluja – poliisit epäilevät, että osa on kostoja Einár-räppärin murhasta

Tukholmassa tapahtui kaksi räjähdystä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Aikaisemmin runsaan viikon sisällä Tukholman lähiöissä on ollut useita ammuskeluja ja räjähdeiskuja.

Nobelin rauhanpalkinto jaettiin Oslossa Norjassa.

”Putin pysähtyy kun hänet pysäytetään”, sanoi Ukrainan rauhannobelisti – Nobel-palkinnot jaettiin lauantaina

Nobelin rauhanpalkinto jaettiin Oslossa, minkä jälkeen muut Nobel-palkinnot jaettiin suurin juhlamenoin Tukholmassa.

Kapellimestari Emilia Hoving valmistautuu Nobel-juhlaan Tukholmassa.

Kapellimestari Emilia Hoving: Nobel-juhla suuri kunnia, erityisen iloinen tilausteoksen ensiesityksestä

Nuori suomalainen kapellimestari Emilia Hoving johtaa orkesteria Tukholman Nobel-juhlallisuuksissa. Erityisen iloinen Hoving on koronavuosien 2020-21 nobelisteille omistetusta tilausteoksesta.

Lentoaseman sisäänkäynti ja suojatie.

Lennot Kruunupyystä Tukholmaan jälleen tauolle

Lentohalliyhtiö elättelee toiveita, että lentotoiminta jatkuu kuitenkin keväällä.

TallinkSiljas Baltic Princess.

Tallink Siljan matkustaja-alus Baltic Princess palaa ensi kesänä Turku–Tukholma-reitille

Talvikaudella laiva kulkee Tukholman sijaan Kapellskäriin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle