Uusimmat artikkelit
Metsäkeskus irtisanoo 50 ihmistä – konttori lakkautetaan usealla paikkakunnalla
Metsäkeskus joutuu sopeuttamaan talouttaan valtionavun leikkausten takia.
Liiganousija EIF:n kenttä ei kelpaa Veikkausliigalle – kaupungilta jätti-investointi kentän parantamiseksi
Liigakatsomossa on oltava esimerkiksi vähintään 1 500 katettua istumapaikkaa. Tammisaaren keskuskentälle mahtuu yli 1 300 katsojaa, joista vielä tällä hetkellä suurin osa taivasalle.
Steve Lindforsin vanhin poika kuoli palvellessaan Uudenmaan prikaatissa – nyt isä kyseenalaistaa asepalveluksessa olevien turvallisuuden
Yhdeksän Uudenmaan prikaatin varusmiestä joutui veden varaan lokakuun alussa. Se palautti Steve Lindforsin muistot mieleen kuuden vuoden takaa. Silloin hän menetti oman poikansa.
Jarmo Saarela myy yksiötään 24 000 eurolla, mutta ketään ei kiinnosta – katso koneesta, paljonko omassa kunnassasi on tyhjiä asuntoja
Kaupungeissa puretaan nyt kerrostaloja, koska niihin ei ole asukkaita. Tyhjien asuntojen määrä on lähes kaksinkertaistunut 2000-luvun alun jälkeen.
Veden varaan joutunut pelastettiin Raaseporissa
Paikalle hälytettiin kaksi Suomenlahden merivartioston helikopteria. Veteen vajonnut löydettiin ja kuljetettiin jatkohoitoon.
Jalkapallon liiganousija EIF pelasi alemman sarjan päätösottelunsa riemukkaan kotiyleisön edessä
Veikkausliiganousun tällä viikolla varmistanut EIF Raaseporin Tammisaaresta pelasi viimeisen ottelunsa miesten Ykkösessä eilen lauantaina. Fanikatsomossa vallitsi riehakas juhlatunnelma läpi pelin.
Poliisi on saanut kiinni toisenkin henkilön pelastusauton varkauteen liittyen
Molemmat kiinniotetut ovat raaseporilaisia 1980-luvulla syntyneitä miehiä. Muita henkilöitä ei enää etsitä.
Veikkausliigan uusin tulokas on vailla kenttää – paikalliset uskovat asian järjestyvän, vaikka ”konkreettista ehdotusta ei ole”
Joukkueen toimitusjohtaja uskoo, että joukkue pääsee aloittamaan Veikkausliigassa. Sitä ennen olisi pikaisesti tehtävä laaja kotikentän remontti.
EIF:n noususta ylpeä Raaseporin kaupunginjohtaja oli jo yhteydessä Veikkausliigaan – ”He eivät ehkä saa hienointa stadionia”
Ekenäs IF on kovan työn edessä, jotta se läpäisee jalkapallon Veikkausliigan lisenssimääräykset. Kaupunginjohtajan mielestä EIF on iso asia Raaseporin maineelle, mutta stadionin kohdalla painavat myös poliittiset päätökset.
Kymmenen kunnan valtionosuudet miinuksella ensi vuonna – kuntaministeri: ”Tämä on tunnistettu, mutta monimutkainen ongelma”
Kuntaliiton mukaan tilanne on erittäin kohtuuton korkean verotuksen kunnissa, joissa kuntalaiset maksavat jo nyt palveluista isoa omavastuuta.
Raaseporissa mereen vuotaneen öljyn siivoaminen on työlästä ja vie ainakin vielä viikon
Mereen valui Pohjankurun satamassa viime torstaina huomattava määrä kevyttä polttoöljyä. Sen poistaminen jatkuu edelleen.
Raaseporin uusi taidemuseo kisaa arkkitehtuurin Finlandiasta – katso muut ehdokkaat
Ehdokkaaksi pääsi myös entinen hevostalli Helsingin keskustassa. Arkkitehtuurin Finlandia jaetaan 2. lokakuuta.
Raaseporissa valui mereen huomattava määrä öljyä – video näyttää päästön laajuuden
Työt satama-alueella jatkuvat ainakin viikonlopun yli, arvioi pelastuslaitos. Rajavartiolaitos ei kommentoi keskeneräistä tutkintaa.
Raaseporin Pohjankurun satamassa on valunut mereen huomattava määrä kevyttä polttoöljyä
Öljyntorjuntatoimien arvellaan kestävän useamman päivän. Pelastuslaitos ja merivartiosto ovat rajoittaneet öljyn leviämistä puomittamalla satama-altaan.
Nuoren moottoripyöräilijän kuolemaan johtanutta ulosajoa edelsi poliisin takaa-ajo Raaseporissa
Neljän motoristin porukasta kaksi ajoi ulos tieltä, toinen heistä kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti lauantai-iltana Raaseporissa.
Kaksi ihmistä löydettiin kuolleena omakotitalosta Raaseporin Snappertunasta − tapausta tutkitaan murhana
Hätäkeskus sai ilmoituksen tapahtuneesta hieman ennen kello kahdeksaa aamulla.
Nuori mies menehtyi moottoripyöräonnettomuudessa Raaseporissa – poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena
Moottoripyörien kuljettajat olivat 25–30-vuotiaita miehiä.
Ukkosrintama kulki yli läntisen Uudenmaan ja sytytti matkallaan sarjan maastopaloja
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan sammutustyöt ovat yhä kesken.
Maastopaloja sammutettiin sunnuntaina ympäri Suomea – keskiviikkona palorajoitukset laajenevat lähes koko maahan
Pelastuslaitoksilla ei ollut tietoa suurista palotuhoista sunnuntaihin iltaseitsemään mennessä.
Mökkeily Kuopiossa on liki 600 euroa kalliimpaa kuin Oulussa – näin hinnat vaihtelevat eri puolilla Suomea
Mökkeilyn kustannuksissa on merkittäviä eroja eri puolilla Suomea, selviää omakotiliiton selvityksestä.
Purjealus karille Raaseporissa – venekunta pääsi irrotuksen jälkeen jatkamaan matkaa
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan vakavalta onnettomuudelta vältyttiin.
Tässä taidemuseossa voi ihailla myös maisemia – Raasepori sai uuden kruununjalokiven
Nykytaiteen museo Chappe on valmis. Se vahvistaa todennäköisesti Raaseporissa sijaitsevan Tammisaaren asemaa matkailukohteena. Museo rakennettiin genetiikan tutkijan rahoilla.
Tammikuussa kadonnut mies löytyi ehkä merestä Raaseporissa
Lopullinen vahvistus vainajan henkilöllisyydestä saadaan vasta oikeuslääketieteellisten tutkimusten yhteydessä.
Pirjo Kyrönlahti tekee kahta työtä, eikä raha silti riitä elämiseen
Työssäkäynti ei läheskään aina takaa toimeentuloa, saati kata ylimääräisiä menoja. Kahta työtä tekevä Pirjo Kyrönlahti voi vain haaveilla ravintolaillallisista tai lomamatkoista.
Raaseporista löytyi vainaja merestä
Ilmoituksen rantavedessä olevasta vainajasta teki sivullinen henkilö, joka oli havainnut kuolleen henkilön rantavedestä.
Uudenmaan vaalitulos on valmis: kokoomus saa kaksi lisäpaikkaa, vihreät menetti kaksi
Kokoomus jatkaa Uudenmaan vaalipiirin suurimpana puolueena ja saa kaksi lisäpaikkaa. Vihreät menettää vastaavasti kaksi paikkaa Uudellamaalla.
Uudenmaan äänestysprosentti nousi hieman – laiskimmin ääntään käyttivät karkkilalaiset
Kauniaisissa äänestämässä kävi peräti 87 prosenttia äänioikeutetuista.
Ennakkoäänten tulos julki: Uudenmaan vaalipiirissä suurimpana puolueena jatkaa kokoomus
Eduskuntavaalien klo 20 mennessä laskettujen ennakkoäänten tulos on julkaistu. Uudenmaan vaalipiirissä kokoomus jatkaa suurimpana puolueena ja saa yhden lisäpaikan.
Raaseporissa liikenneonnettomuus – liikenne sujuu jälleen
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan henkilövahingoilta on vältytty.
Jään armoille joutunut peura pelastettiin ilmatyynyaluksen voimin Raaseporissa
Peura jatkoi pelastuksen jälkeen omille teilleen.
Pohjan huippu on eteläisen Suomen korkein – arvoitus on, riittääkö se tänä vuonna talvilomalaisille
Påminnen laskettelurinne on Suomen eteläisin ja Uudenmaan korkein. Matkailutoimijat jännittävät talvilomien kynnyksellä, onko lähimatkailu koronan jälkeenkin voimissaan.
Rantaradan järjestelmävika korjattu – myöhästymisiä odotettavissa aamukahdeksaan asti
Häiriö koski rataosuutta Espoon ja Karjaan välillä. Vian vuoksi Kirkkonummen ja Helsingin välisiä lähijunia jouduttiin perumaan.
Tuntemattomasta hylystä löytyi uniikki potta, mutta tutkijat eivät olleet paikan ainoat vieraat – Museovirasto teki poikkeuksellisen päätöksen
Kolme yöastiaa eli pottaa upposi laivan mukana Itämeren pohjaan yli 200 vuotta sitten. Ne nostettiin ja tuotiin Vantaalle, missä niistä etsitään nyt tietoja historiasta.
Uhkaava tilanne Billnäsin voimalaitoksella – yksi turbiini vaurioitui vielä tuntemattomasta syystä
Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Hovioikeus lievensi Raaseporin linnan mailta metallikuulia kaivaneen miehen tuomiota – Asiantuntija: Kuulat ovat poikkeuksellinen löytö
Mies oli vaatinut hovioikeuden käsittelyssä kuulien palauttamista. Hän väitti, että kuulat olivat peräisin hänen kotimaastaan Virosta.
RKP älähti säästöistä: "Jos Hangossa sattuu vakavampi onnettomuus, lähin yhteispäivystys, josta löytyy enemmän asiantuntemusta, olisi Espoossa"
RKP:n mukaan HUS-yhtymän suunnittelemat säästöt merkitsevät myös Lohjan synnytysosaston toiminnan loppumista.
Polttoainevarkauksia tavallista enemmän Länsi-Uudellamaalla
Poliisin mukaan lähes jokaisessa varkaudessa polttoainetta on anastettu erittäin suuria määriä. Tapausten määrissä on läntisellä Uudellamaalla syyskuussa selkeä piikki.
Alle 25-vuotiaat saavat maksuttoman ehkäisyn Läntisellä Uudellamaalla – tarjolla kierukka, kapseli, rengas, pillerit ja kondomi
Vuoden kestävässä kokeilussa ovat mukana Hangon, Vihdin, Karkkilan, Kirkkonummen ja Lohjan kunnat.
Poistotekstiilien keräys laajenee jokaiselle jäteasemalle Länsi- ja Itä-Uudellamaalla
Kosteat, homeiset tai vahvasti haisevat tekstiilit kuuluvat sekajätteeseen.
Raju ulosajo rallikilpailussa Raaseporissa – auto hajosi kahtia, kuski ja kartanlukija loukkaantuivat
Auto ajautui tieltä ulos ja osui oikea kylki edellä puuhun, kertoo päivystävä palomestari.
Poliisi tutkii Raaseporissa viikonloppuna festivaalin yhteydessä tapahtunutta puukotusta
Puukotuksen alaikäinen uhri on sairaalahoidossa.
Rescuekoira Bella selvisi laivakuljetuksesta, joka koitui 10 muun koiran kuolemaksi – epätietoisuus koirien kohtalosta raastoi uutta isäntää
Kolmasosa Venäjältä Suomeen matkalla olleista 32 rescuekoirasta kuoli lämpöhalvaukseen Tallinnan ja Helsingin välisellä autolautalla. Poliisi on aloittanut esitutkinnan tapahtuneesta.
Tämä ankkapartio yrittää pysäyttää "tappajaetanat"
Haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu espanjansiruetana on kaikkiruokainen massalaji, joka voi aiheuttaa suuria tuhoja kotipuutarhoissa ja viljelyksillä.
Käsipallossa jysähti! BK-46 syrjäytti Cocksin valtaistuimelta – suurseurassa kuohuu: "Meillä on ollut paljon ongelmia"
Käsipallon miesten SM-liigan mestari vaihtuu tänä keväänä. BK-46 ja Dicken kamppailevat finaaleissa, kun kahdeksan mestaruutta putkeen vienyt Cocks pelaa nyt pronssista.
19-vuotias henkilöauton kuljettaja kuoli ulosajossa Raaseporissa
Kuljettaja menetti auton hallinnan ohitustilanteessa. Hän oli autossa yksin.

Sodasta huolimatta venäläistä hiiltä on kuljetettu Suomen läpi – pitkät rahtijunat täristelevät päivittäin Pirjo Kauppilan kotitalon ohi
Venäjältä peräisin olevaa hiiltä kuljetetaan vielä noin viikon ajan Suomen läpi Hankoon. Hiilen kuljetuksesta on vastannut virolainen yhtiö.

Routavauriot ja lumikinokset autoilijoiden kiusana Länsi-Uudellamaalla
Teiden heikko kunto ja taajamiin kertyneisiin lumikinokset haittaavat autoilua, poliisi muistuttaa.
Pasilan poliisilaitoksen ruuhka "ennennäkemätön" − passia jouduttu jonottamaan ulkona, asiakkaita päivässä yli 800
Poliisin lupapalvelut ovat ruuhkautuneet lähes joka puolella Suomea. Ruuhkien syynä ovat korona-aikana vanhentuneet passit.
Lähes 500 000 asukkaan alue voi menettää ison siivun julkista liikennettä, kun bussiyrittäjä pistää lapun luukulle – HSL: uusia toimijoita ehkä tilalle
Kun Pohjolan Liikenne lopettaa liikennöinnin Länsi-Uudellamaalla, alueen asukkaat pelkäävät jäävänsä ilman säännöllistä julkista liikennettä. HSL:n mukaan linjasta 280 on jo osoitettu kiinnostusta. Pahin palveluaukko syntynee Hangon suuntaan.
Halsualla keskituloinen pari maksaa yli 5 000 euroa enemmän veroa kuin Kauniaisissa – lue, kuinka räikeitä eroja verotuksessa on
Helsingin jälkeen vertailun verotukseltaan keveimpiä maakuntakeskuksia ovat Turku ja Jyväskylä. Vastaavasti Kokkola ja Kouvola ovat verottajina ankarimmat maakuntakeskukset Mikkelin jälkeen, Veronmaksajien selvityksessä todetaan.