Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Francesco Bagnaia.

Miten ihmeessä tämä oli mahdollista? Suomalaiskuskin ex-talli jysäytti hurjan teon

Italialainen Francesco Bagnaia ylsi toiseen peräkkäiseen MotoGP-mestaruuteensa rajusta kaatumisesta huolimatta.

Miguel Oliveira ja Marc Marquez kolaroivat MotoGP:ssä.

MotoGP-kausi alkoi loukkaantumisilla ja ristiriitaisella sprinttikisalla – Mika Kallio uskoo uuteen kilpailumuotoon: ”Riskejä tietysti on aina”

Ratamoottoripyöräilyn MotoGP:ssä kisataan tällä kaudella ensi kertaa sprinttikilpailuissa. Kilpauransa päättänyt Mika Kallio on seurannut alkanutta kautta lähietäisyydeltä ja pitää muutosta hyvänä.

Vertti Takala poseeraa moottoripyörän selässä.

Leijonalegenda Timo Jutila on mukana tukemassa lahjakasta ratamoottoripyöräilijää Vertti Takalaa – ensimmäinen SM-kulta tuntui sukukalleuksissa asti

Tulevaisuuden haaveekseen Vertti Takala sanoo kansainvälisen menestyksen lisäksi ammattilaisuuden. Supersport600 -luokassa kuljettajat joutuvat käytännössä maksamaan tallipaikoistaan 100 000–300 000 euroa kaudessa.

Jason Dupasquier

Mika Kallio kertoo, miksi 19-vuotiaan ratamoottoripyöräilijän kuolemaan johtanutta tilannetta ei voida estää – "Ei kannata syytellä ketään"

19-vuotias ratamoottoripyöräilijä Jason Dupasquier kuoli sunnuntaina vammoihinsa. Mika Kallion mukaan ratamoottoripyöräilyn turvallisuus on mennyt vuosien saatossa eteenpäin, mutta kuolemaan johtanutta tilannetta ei voi estää.

mika kallio

Katso, miten Mika Kallio ajoi ulos jääradalta Seinäjoella – loukkaantuminen voi pitää sivussa jopa kaksi kuukautta

Mika Kallio loukkaantui harmittoman näköisessä tilanteessa Seinäjoen SM-jääratakilpailussa. Katso video ulosajosta jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Mika Kallio

Mika Kallio pääsi kilpailufiilikseen ja sai lisävirtaa MotoGP-kilpailusta – Kymiring siintää mielessä: "Olisi hienoa ajaa siellä"

MotoGP-kauden viimeinen osakilpailu ajettiin sunnuntaina Portugalin Portimaossa. Kallio ajoi kilpailussa 17:nneksi.

Mika Kallio

Mika Kallio jäi Portugalissa viimeiseen lähtöruutuun

Mika Kallion tallikaveri Miguel Oliveira ajoi paalulle Portugalissa.

Mika Kallio marraskuussa 2020

Mika Kallio palasi Portugalissa MotoGP-joukkoon

KTM:n tehdastallin testikuljettaja ajoi MotoGP:ssä kisaa viimeksi viime vuoden puolella.

Eero Hirvonen

Eero Hirvonen asetti MM-tavoitteeksi mitalin kaikilta matkoilta – mitä Urheiluluuri nostaa esiin huomenna?

Yhdistetyn Hirvonen toipuu polvensa tähystysleikkauksesta ja aikoo palata lajinsa huipulle. Yle Puheen uutuusohjelman kolmososa tuo eetteriin keskiviikkona lisää puheenaiheita.

Mika Kallio

Kallio ylsi kauden parhaaseen sijoitukseensa MotoGP:n päätöskilpailussa

Mika Kallio oli 12:s Valencian kilpailussa.

Mika Kallio

Mika Kallio nousi pistesijalle Malesiassa

Mika Kallio ajoi Sepangin radalla kauden toiseksi parhaan sijoituksena.

Mika Kallio

Mika Kallio keskeytti Australiassa, mestaruuden jo varmistanut Marc Marquez voitti taas

Mika Kallion MotoGP-kisa Australiassa päättyi kolme kierrosta ennen maalia.

Mika Kallio kuvassa

Myrskytuuli puhalsi MotoGP:n aika-ajot sunnuntaille – KTM-kuljettaja Mika Kallio: "Keli oli aamusta asti älytön"

Suomen KTM-kuljettaja Mika Kallio ajoi perjantain toisten harjoituksien 18:nneksi nopeimman ajan.

Mika Kallio

Testikuskin paikalle palaava Mika Kallio harmittelee tallinsa päätöstä: "Pystyisin tuomaan parempia tuloksia ensi vuonna kuin tulokaskuljettajat"

Ensi vuonna KTM:n testikuljettajaksi palaava Kallio olisi halunnut jatkaa nykyisessä pestissään.

Mika Kallio 2019

Mika Kallio jäi ilman tehdaskuljettajan sopimusta – nähdäänkö suomalaiskuskia ensi kesänä KymiRingillä?

36-vuotiaan Mika Kallion tulevaisuus on vielä epäselvä. Varmaa kuitenkin on, että hän ei ole ensi vuonna KTM:n kisakuljettajien joukossa.

Mika Kallio

Mika Kallio ajoi kauden avauspisteensä

Paalulta startannut Marc Marquez juhli voittoa Motegin radalla.

Marc Marquez

Marc Marquezista jälleen MotoGP-luokan maailmanmestari – Mika Kallio keskeytti Thaimaassa

Mika Kallio keskeytti MotoGP-luokan Thaimaan osakilpailun kolmannella kierroksella.

Mika Kallio kuvassa

Mika Kallio lähtee 21. ruudusta Thaimaassa

Mika Kallion vauhti riitti 21. sijalle MotoGP-luokan Thaimaan MM-osakilpailun aika-ajossa.

Mika Kallio 2019

Mika Kallio paluukisassa 17:s Aragonissa – Marquez ajoi voittoon

Mika Kallio teki paluun ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaan.

Mika Kallio

Mika Kallio tavoittelee pisteille paluussaan MotoGP-kisoihin – tallitoveri loukkaantui

Mika Kallion paluu kisakuskiksi MotoGP:ssä on ollut jännittävä.

Mika Kallio 2019

Mika Kallio palasi MotoGP-radalle ja ajeli ruosteet pois ranteista: "Tätä tunnetta olen kaivannut"

Kallio palasi KTM-talliin, kun se luopui tehdaskuski Johann Zacron palveluksista.

Mika Kallio kuvassa

Mika Kallio pikakomennuksella KTM:n tehdaskuskiksi MotoGP:hen – "Pirun hieno homma"

Suomalainen ratamoottoripyöräilijä kilpailee kaikissa kuudessa loppukauden MM-osakilpailussa. Tulevana viikonlopuna käydään Espanjan Aragonin osakilpailu.

Yleisöä Kymi Ringin rinnekatsomossa

MotoGP-kisojen varmistuminen Suomeen aiheutti valtavan varauspiikin: "Kaikki myydään loppuun"

Uudella Kymi Ringin moottoriradalla Iitissä on määrä ajaa ratamoottoripyöräilyn MotoGP-osakilpailu 12. heinäkuuta 2020. Kisoihin odotetaan jopa 100 000 vierasta.

Moottoripyörä sateisella radalla

Kymiringin ratajohtaja tyrmää kuskien vaatimukset: "Rataa ei muuteta piiruakaan"

MotoGP:n testikuljettajat toivovat, että uusi Kymiringin moottorirata olisi nopeampi.

Mika Kallio valmiina kiertämään radan moottoripyörällä

Mika Kallio koeajoi Suomen ensimmäisen MotoGP-radan – katso video tuliterältä Kymi Ringiltä

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio on ottanut tuntumaa Kymi Ringin uuteen moottorirataan Iitissä.

Kymi Ring -moottorirata

Mika Kallio mukana Moto GP-sarjan testiajoissa Iitissä

Kymi Ring -moottoriradan asfaltointi on valmistunut. Rataosuus on maalauksia vaille valmis testiajoihin.

Mika Kallio

Mika Kallio jatkaa KTM-tallin testikuljettajana

Polvileikkauksestaan toipuva Mika Kallio jatkaa KTM:n testikuljettajana.

Romano Fenati

Hengenvaaralliseen temppuun kilparadalla syylistynyt kuljettaja pyytää anteeksi – halusi näpäyttää kilpakumppaniansa: "Minun ei olisi pitänyt provosoitua"

Marinelli Snipers -tallista potkut saanut Romano Fenati julkaisi tiedotteen sunnuntain Moto2-osakilpailun tapahtumista.

Romano Fenati

Kilpakumppaninsa hengen vaarantanut kuljettaja sai potkut – talli tuomitsi törkeän kostotempun

Moto2-luokan talli Marinelli Snipers on purkanut kuljettajansa Romano Fenatin sopimuksen.

Mika Kallio

Suomalaiskonkari Mika Kallio olisi kaivannut nuoren kohukuskin härskistä kostoyrityksestä kovempaa rangaistusta: ”Mitä tuohon oikein sanoisi?”

Mika Kallio ihmettelee, mitä kohuissa ryvenneelle entiselle huippulupaukselle Romano Fenatille olisi tehtävissä.

Mika Kallio

Mika Kallio joutuu vakavan vamman takia puoleksi vuodeksi sivuun – kommentoi uransa jatkumista: ”On vain kysymysmerkkejä ilmassa"

Mika Kallion huilijakson pituus on selvinnyt. Ainakin loppukausi jää väliin ja ensi kausi MotoGP:ssä on vielä täysin auki.

Mika Kallio

Mika Kallio kaatui pahasti harjoituksissa - edessä polvioperaatio Suomessa

Mika Kallio kaatui Saksan osakilpailun toisissa harjoituksissa.

Mika Kallio

Niki Tuuli keskeytti, Kallio kaatui ja kävi ratasairaalassa röntgenissä

Mika Kallion piti turvautua jääpussien kipua lievittävään vaikutukseen ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan kilpailussa Barcelonassa sunnuntaina.

Mika Kallio

Kallio mätkähti hietikkoon kakkossektorissa - "Koko päivä oli vähän katastrofi"

Mika Kallio ajautui vaikeuksiin ratamoottoripyöräilyn Katalonian gp:n aika-ajossa lauantaina.

Mika Kallio ja Niki Tuuli

Suomalaista MotoGP-historiaa – Kallio ja Tuuli kaasuttelevat viikonvaihteena Barcelonassa

Barcelonassa ajettava kauden seitsemäs MotoGP-sarjan osakilpailu tulee olemaan suomalaisittain historiallinen, sillä ensimmäistä kertaa kisaviikonlopun aikana viivalle asettuvat sekä MotoGP-luokassa kisaava Mika Kallio että Moto2-luokassa starttaava Niki Tuuli.

Niki Tuuli ajaa kaarteessa.

Aki Ajon tallin juhlat, Niki Tuuli nousi 17. sijalle

Niki Tuuli porhalsi 17. sijalle Moto2-luokan Italian MM-osakilpailussa.

Niki Tuuli

Yllätyspesti: Niki Tuuli Moto2-luokan MM-sarjaan

Niki Tuuli pääsee Moto2-luokan MM-osakilpailun starttiviivalle jo tulevana viikonloppuna Le Mansissa.

Mika Kallio

Kallio 19. lähtöruutuun Jerezissä - "Siinä on tosi tiukka nippu kuljettajia"

Jerezin kilpailu on Mika Kallion kauden ensimmäinen villin kortin kilpailu.

Mika Kallio

Mika Kalliolle pikakomennus ajohommiin - ”Eletään kriittisiä hetkiä”

Mika Kallio joutui matkustamaan Thaimaahan päivää suunniteltua aiemmin, sillä hän joutuu tuuraamaan leikkauksesta toipuvaa KTM:n tehdaskuljettajaa Pol Espargaroa MotoGP-testeissä.

Mika Kallio

Mika Kallio sai villin kortin viiteen osakilpailuun

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion kisakausi alkaa toukokuussa Jerezissä.

Mika Kallio

Kallio löi toisen tallitovereistaan Valencian GP:n harjoituksissa

Mika Kallio oli 17:s ratamoottoripyörien MM-sarjan Valencian gp:n MotoGP-luokan harjoituksissa perjantaina.

Casey Stoner.

Ex-MotoGP-tähti: Olisin lyönyt Marquezin, jos olisin jatkanut uraani

Australialainen Casey Stoner sanoo, ettei hän kadu kilpa-ajajan uran lopettamista.

Bradley Smith

Kallion lähes varman MotoGP-paikan vienyt britti: ”Tämä lopettaa teidän kiusalliset kysymykset ja minun kiusalliset vastaukset”

Bradley Smith väisteli toimittajien kysymyksiä sen jälkeen, kun hän oli yllättäen napannut kisakuljettajan ensi kaudelle KTM-talliin.

Mika Kallio

Sopimusvelvoitteet torppasivat Kallion lähes varman MotoGP-paikan –  ”Harmitus on pieni sana tässä tilanteessa”

KTM yritti kaikkensa, jotta Mika Kallio olisi voinut ajaa ensi kaudella täyden MotoGP-sarjan sen jälkeen, kun neuvotteluista Bradley Smithin kanssa ei tullut mitään.

Mika Kallio ajaa myös Valencian MM-osakilpailussa

KTM-talli antaa Kalliolle yhden näyttöpaikan lisää

KTM-talli kertoo, että sen testikuljettaja Mika Kallio saa villin kortin myös Moto-GP-sarjan päätöskilpailuun Valenciassa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle