Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Laulunopettaja (Anja Pohjola) ja Salli (Kaisa Martinkauppi laulukokeessa.

Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voittamisesta.

Kuvakaappaus SAK:n nettisivusta.

SAK vetää kritiikin kohteeksi joutuneet mainoskuvat pois, mutta kampanja jatkuu – "Kuvilla saavutettiin, mitä haluttiin"

SAK toivoo, että kuvien käytön lopettaminen siirtäisi keskustelun takaisin lain sisällön ongelmiin.

Kuvakaappaus SAK:n nettisivusta.

Ammattiliiton mainoskampanja loukkasi porvarileiriä – SAK puolustautuu: Kuva välittää tunteen siitä, mitä työpaikalla voisi pahimmillaan tapahtua

Mainoskampanjalla SAK vastustaa hallituksen esittämää pienten yritysten irtisanomissuojan heikentämistä.

Tapio Piiraisen road movie kuvaa kahden miehen matkaa halki 100-vuotta täyttävän Suomen.

Kotikatsomo: Linnan juhlat – ohjaaja Tapio Piiraisen elokuva

Kilpisjärveltä Helsinkiin, halki 100-vuotiaan Suomen.

Kai Lehtinen (1999).

Raid ja Kiimaiset poliisit tekevät paluun Areenaan

Kotimaisia toivottuja rikos- ja poliisisarjoja 14.9. alkaen

Kai Lehtisen ohjaama elokuva Umur kertoo nuoresta miehestä, joka tapaa matkalla pohjoiseen naisen.

Umur

Nuori mies tapaa matkallaan pohjoiseen naisen.

Niklas Åkerfelt ja Minna Kokkonen elokuvassa Armon aika.

Armon aika – historiallinen draama spitaalisten saarelta

Anton joutuu vahingossa spitaalisten saarelle josta ei paeta

Kohtaus tv-teatterin näytelmästä Reviisori.

Reviisori – komediaklassikko korruptiosta

Leo Jokela loisti viimeisessä tv-työssään.

Muusikot Esko ja Tommi Ilonen.

Yrjö Jylhän tunnetuimmat sotarunot sävellettiin – "Kauheita, koskettavia ja joskus kauniitakin"

Joensuulainen isä ja poika, Esko ja Tommi Ilonen ovat säveltäneet 15 Yrjö Jylhän runoa tämän välirauhan aikana 1941 julkaistusta Kiirastuli-runokokoelmasta. Ensi vuoden puolella julkaistavalle tunnelmalliselle levylle päätyy kahdeksan kappaletta. Innostus Yrjö Jylhään tuli "Kivi ja Kilpi" televisiosarjan kautta.

Poliisin poika, yle tv1

Poliisin poika

Vankilakundi Trampas päättää nostaa pankista enemmän.

Raid, yle tv1

Kotikatsomo: Raid

Raid joutuu keskelle kansainvälistä rikollisuutta.

ihmiset tutkivat vanhoja autoja Ylen pihalla

Sadat kiinnostuneet tutkivat Ylen vanhoja rekvisiitta-autoja: "Vaikka pihan koristeeksi" (video)

Huutokaupattavat vanhat rekvisiitta-autot vetivät Ylelle lauantaina runsaat viisisataa kävijää. Yle myy kymmenen elokuvissa ja tv-sarjoissa käytettyä vanhaa autoa.

Yle Areena logo.

Sanomalehdet tasapainottelivat lukijoidensa ja omistajiensa välillä

Ovatko sanomalehdet rahaa takovia paperitiikereitä, vai onko kyseessä todella jopa neljäs valtiomahti? Entä kuka ja mikä tähän valtiomahtiin vaikutti? Kenelle journalisti on lopulta vastuussa, lukijoilleen vai työnantajalleen? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia kolmiosaisessa televisiosarjassa Sanomalehti — paperitiikeri vai neljäs valtiomahti? vuonna 1979.

Näyttelijä Oiva Lohtander nojaa asuntovaunuun kesäteatterin lavalla.

Kesäteatterit keräsivät vaihtelevasti kävijöitä

Sateinen kesä näkyy kesäteattereiden yleisöluvuissa. Aivan huippulukuihin ei päästy Pohjois-Savossa tänä vuonna. Silti kesäteatteriesitykset keräsivät kymmeniä tuhansia kävijoitä.

Seinäjoen kaupunginteatteri

Seinäjoen kaupunginteatterille tuottaja - myös uusia kasvoja nähdään lavalla

Elokuun alussa tuottajana on aloittanut Juha Pekka Voutilainen. Uutena ohjaajana on aloittanut Riko Saatsi. Myös teatterilavalle kipuaa uusia kasvoja.

Näyttelijä Oiva Lohtander nojaa asuntovaunuun kesäteatterin lavalla.

Kuuntele: Oiva Lohtander näyttelee Kuopiossa 50 vuoden tauon jälkeen

- Niin Shakespeare kuin muutkin ovat kirjoittaneet rooleja tämmöisille lihaville ja rumille, analysoi kuopiolaisen kesäteatterikesän yleisömagneetti sitä, miksi vientiä tuntuu riittävän yli seitsemänkymppisenäkin.

Yle Areena logo.

Justiina

Suomifilmit siirtyivät uuteen aikaan 1970-luvun Hella Wuolijoen käsikirjoittamassa tv-elokuvassa. Kartanoromantiikan rinnalle oli noussut ajan yhteiskunnallinen henki.

SAK jatkaa vaalikampanjointia kohusta huolimatta

Palkansaajakeskusjärjestö SAK aikoo kampanjoida puolentoista vuoden kuluttua pidettävissä eduskuntavaaleissa. Viime eduskuntavaaleissa SAK:n kampanjasta nousi kova kohu, ja mainokset tuomittiin SDP:ssäkin. Mainoksessa Oiva Lohtanderin esittämä mies mässäili herkuilla.

Marjatta Hovi (Maija Junno) ja tyttärensä Ella (Milja Siljamäki) suojautuvat pommilta (2003).

Kirje isältä kertoi evakkoperheestä uuden edessä

Heidi Köngäksen kiitetty ohjaus vuodelta 2003.

Näyttelijä Oiva Lohtander ja Ampuja-elokuvan ohjaaja Timo Savunen.

Ampuja Villilän ensimmäinen oma tuotanto

Villilä Studiot kuvaa tällä viikolla Ampuja-nimistä tv-elokuvaa. Porin seudulla kuvattava elokuva on Studioiden ensimmäinen oma tuotanto. Se toteutetaan yhteistyössä Villilä Korporaatio –osuuskunnan kanssa, joka koostuu paikallisista elokuva-alan ammattilaisista.

Yle Areena logo.

Murhataanpa Bobrikov

Suomalaiset ovat kyllästyneet kenraalikuvernööri Bobrikovin toteuttamaan venäläistämisohjelmaan. Kansan keskuudessa alkaa kyteä murhanhimo, mutta kuka lopulta saa kunnian murhasta?

Kesäteatteri kiinnostaa Mikkelissä

Kolmasosa Ulvovan myllärin lipuista on jo myyty. Mikkelin kesäteatterin näytelmä saa ensi iltansa 26. kesäkuuta.

Aktivistit ja Andersson 1918

Aktivistit ja Andersson 1919 - Vehkeilikö Mannerheim mukana salaliitossa?

Sisällissodan jälkeen Suomessa elettiin kuumia aikoja

Kai Lehtinen elokuvassa Nyrölä 3.

Nyrölän hurjapäät ovat omituista sakkia

Nyrölässä asuu omituista väekä.

Yle Areena logo.

Miehiä Tuntemattoman kulisseissa

Klassisin teatteritulkinta Väinö Linnan romaanista syntyi 1960-luvulla, ja tuohon versioon liittyy myös osa suomalaista teatterihistoriaa. Dokumentti seuraa Tuntemattoman sotilaan esitystä kulissien takaa Pyynikin kesäteatterissa 1967.

Näyttelijä Oiva Lohtander

Ulosmittaajat

Ulosottovirasto

Siltainsinööri Jaatinen (Harri Tirkkonen) on onnellinen mies

Onnellinen mies on reilu ja omituinen

Arto Paasilinnan romaaniin pohjautuva elokuva.

Näyttelijä Sulevi Peltola (roolinimi Elmo)

Elmo – kaikkien lajien sankari loisti myös tv-näytelmässä

Juhani Peltosen kynästä syntynyt hahmo on mestari kaikessa.

Peruukkipäinen Marjaana (Maarit Peltomaa) osoittaa aseella Trampasta (Kai Lehtinen) tv-draamassa Poliisin poika.

Poliisin poika – hulvaton ryöstödraama Rovaniemeltä

Tapio Piiraisen tv-elokuva pohjautui Jari Tervon romaaniin.

Yle Areena logo.

Erilainen joulun toivekonsertti

Hukkaputken, Ramppikuumeen ja Vappunenän tekijät esittivät erilaisen puhelintoivekonsertin jouluaattona 1987.

Yle Areena logo.

Robotti Rops

Virolaisen Boris Kaburin kirjoittama lastennäytelmä kertoi pojasta ja robotista, jotka olivat kuin kaksi marjaa. Näytelmä esitettiin televisiossa vuonna 1968.

Yle Areena logo.

Ramppikuume - Alatalon Mikko lähetyksessä

Tiedostava tv-toimittaja Sointu (Kaija Pakarinen) on huolissaan, kun kukaan ei naura hänen vitseilleen.

Yle Areena logo.

Ramppikuume lakossa

Ramppikuumeessa pohditaan tällä kertaa yhteislakkojen ja Kolmoskanavan tuomia muutoksia.

Yle Areena logo.

Savolaismuija ja punkkari ratikassa

TV-ohjelman tuottaja Tuure (Oiva Lohtander) on saanut vihiä hyvästä sketsistä, mutta näyttelijöiden työ ei oikein luista.

Yle Areena logo.

Kansalaiset - medborgare

Poliittinen sääennuste alkavalle vuodelle, jota Ramppikuumeen tv-tiimi päättää lisätä ennustamalla hampaanpaikoista.

Yle Areena logo.

Nimet äännettävä oikein

Tv-toimittaja Sointu kertoo ohjaajalle tuskissaan väärästä ammatinvalinnastaan.

Yle Areena logo.

TV-teatterin 25-vuotisohjelma

TV-teatterin asema ja linjaukset puhuttivat etenkin 1970-luvulla. Taistolaiset tuulet eivät miellyttäneet kaikkia.