Uusimmat artikkelit
Hallituksen toimia vastustavat ammattiliittojen mielenilmaukset laajenevat Keski-Suomeen – näistä toimista tiedetään nyt
Ammattiyhdistysliikkeen hallituksen toimia vastustavat mielenilmaukset näkyvät tällä viikolla Keski-Suomessa. Toimia on ilmoitettu yli 15 kohteeseen.
Hoitotarvikkeiden kotijakelun asiakkaiden tietoja on voinut päätyä vääriin käsiin – tietomurto koskee ehkä satoja henkilöitä Keski-Suomessa
Hyvinvointialueen mukaan tietomurron laajuuden ja vaikutusten arviointi on kesken.
Valtra sai lippulaivatraktorinsa valmistuksen takaisin Suomeen: kymmenien miljoonien investoinnit tehtaaseen toivat ”Pomon” Suolahteen
Traktorivalmistaja Valtra työllistää Suolahdessa 1100 työntekijää. Voimansiirtotehtaan laajennus tuo lähivuosina 200 työpaikkaa lisää.
Kaksi autoa kolaroi Nelostiellä Äänekoskella – neljä henkilöä loukkaantui lievästi
Nelostiellä sattui aamupäivällä liikenneonnettomuus Konginkankaalla Äänekoskella. Kaksi henkilöautoa ajoi nokkakolarin Lintulahdessa huoltamon kohdalla, mikä hidasti jonkin aikaa liikennettä.
Ympäristöaktivistit osoittivat mieltään Äänekosken tehtaiden avoimien ovien päivässä
Ympäristöjärjestö Greenpeace vaati mielenosoituksessaan metsäyhtiöitä lopettamaan metsien liikahakkuut.
Äänekoski kilpailuttaa sähköautojen latausasemia: ne brändätään kaupungin väreihin ja halutaan käyttöön jo ensi vuonna
Äänekosken kaupunki aikoo kilpailuttaa huomattavan määrän sähköautojen latausasemia ensi vuoden aikana.
Ilomantsin historiallinen puukirkko palautetaan ympärivuotiseksi lähes 15 vuoden tauon jälkeen – samaa yritetään muuallakin
Maalämpöön siirtymisen ansiosta yli 200-vuotiaan Ilomantsin kirkon ovet pysyvät auki ensi talvena. Tarvetta lämmitysjärjestelmän uusimiseen on muuallakin, mutta kaikkiin hankkeisiin ei riitä tukea.
Raskas ajoneuvo syttyi palamaan kesken ajon Äänekoskella – tielle levinnyt moottoriöljy on haitannut liikennettä
Äänekoskella Suonenjoentiellä yhdistelmäajoneuvon moottoritilassa syttynyt tulipalo haittasi liikennettä tiistaina iltapäivällä. Kuorma-autonkuljettajan tekemä alkusammutus esti palon leviämisen.
Ihminen hukkui Äänekoskella perjantaina
Poliisi on käynnistänyt onnettomuudesta kuolemansyyn tutkinnan. Asiassa ei epäillä rikosta.
Lähes 80 ukrainalaista on ottanut Äänekosken kotikunnakseen
Ukrainalaisten ansiosta Äänekosken asukasluku on kasvanut. Kotikuntamerkinnän saatuaan ukrainalaiset kuuluvat yhdenvertaisesti samojen palvelujen ja etuuksien piiriin muiden kaupungin asukkaiden kanssa.
Vammaispalvelun ja sosiaalihuollon asiakkaiden kyydeistä on laskutettu tuplasti Keski-Suomessa
Hyvinvointialueelta kerrotaan, että jos asiakkaan saamalla laskulla on uudelleen toukokuun omavastuuosuuksia, laskua ei tarvitse maksaa.
Törmäsitkö erikoiseen puuhun tai siirtolohkareeseen? Kuka tahansa voi ehdottaa rauhoitettavaa luonnonmuistomerkkiä, mutta sitä ei moni tiedä
Luonnonsuojelulaki mahdollistaa monenlaisten luontokohteiden rauhoittamisen. Äänekoskella rauhoittamisstatuksen sai viimeksi monen silmään tavanomainen haapa.
Äänekoski tukee lahjoitusrahoilla vähävaraisten lasten ja nuorten harrastamista
Äänekoskella yhtä lasta kohti maksetun tuen suuruus oli viime vuonna keskimäärin 180 euroa. Viime vuonna harrastustukea päästiin lahjoitusten ansiosta jakamaan aiempaa runsaammin.
Sateet pitivät pelastuslaitoksen kiireisenä Keski-Suomessa perjantain ja lauantain välisenä yönä
Sateesta ja puuskittaisesta tuulesta johtuvia vahingontorjunta- ja pelastustehtäviä oli ympäri Keski-Suomea, eniten Jyväskylän alueella.
Kahden ajoneuvon peräänajo Nelostiellä – viisi ihmistä sairaalaan
Pakettiauto ajoi henkilöauton perään Laukaan ja Äänekosken välillä torstaiaamuna. Pelastuslaitos oli paikalla ohjaamassa liikennettä.
Keski-Suomessa valta- ja maanteitä päällystetään vielä 22 kilometrin matkalla
Pisimmät asfaltointityöt tehdään Ysitiellä Jämsässä Partalan ja Länkipohjan välillä 5,5 kilometrin matkalla ja Ysitiellä Muuramessa 5,8 kilometrin matkalla.
Sosiaalista luottoa voivat pian anoa kaikki keskisuomalaiset: lainaa voi saada velkojen järjestelyyn ja asumisen turvaamiseen
Sosiaalinen luotto on pankkilainaan verrattavissa oleva luotto takaisinmaksuehtoineen. Sitä voidaan myöntää perustellusta syystä pienituloisille ja vähävaraisille henkilöille.
Henkilöautojen peräänajo haittaa liikennettä Nelostiellä Äänekosken Hirvaskankaalla
Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Tinja Hännikäisen mukaan autoissa oli kuusi henkilöä, mutta kukaan ei loukkaantunut vakavasti.
Lääkäripula vaivaa pohjoista Keski-Suomea – Saarijärven terveysaseman iltojen kiirevastaanotot ovat Äänekoskella ennakoitua pidempään
Ilta- ja yöaikojen yhteispäivystys on kesälläkin sairaala Novassa Jyväskylässä.
Metsä Groupin kertopuutehtaan rakentaminen alkaa Äänekoskella viimeistään ensi huhtikuussa
Metsä Groupin laskelmien mukaan lähiseutujen puuvarannot riittävät kattamaan uuden tehtaan raaka-ainetarpeet.
Eerolanrannan vesivahingon selvittely Äänekoskella jatkuu – palvelutalon asukkaita ei ole tarvinnut evakuoida
Vettä pääsi lauantaina ainakin sähköpääkeskukseen sekä hissikuilun pohjalle.
Äänekoskella vesiskootteri kellahti nurin – pelastuslaitos haki rantaan kolme veden varaan joutunutta ja viluissaan ollutta henkilöä
Veden varaan joutuneilla henkilöillä ei ollut pelastuslaitoksen mukaan hengenvaaraa.
Uuden Äänekosken sillan suunnittelu on alkanut kallioperän tutkimuksilla – ulkonäköön otetaan mallia Jyväskylän Kuokkalan sillasta
Tiesuunnittelu valmistunee vuoden 2024 loppuun mennessä. Hankkeen kustannusarvio on noin 15 miljoonaa euroa.
Palvelutalon sisälle valunut vesi aiheutti vahingontorjuntatehtävän Äänekoskella
Keski-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan, että arvioiden mukaan rakennuksen ulkopuolella sijaitsevat viemäriputket olisivat tukkeutuneet. Esimerkiksi hissikuiluun on valunut runsaasti vettä.
Saunamökki tuhoutui tulipalossa Äänekoskella
Veneilijä havaitsi lähellä rantaa sijainneen saunamökin olevan tulessa. Syttymissyytä ei tiedetä.
Äänekoskella Nelostiellä sattui kahden henkilöauton ja pakettiauton törmäys
Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuudessa oli osallisena kaikkiaan 13 henkilöä, mutta kukaan ei loukkaantunut vakavasti.
Lomittaja Lasse Vasaran ripeä toiminta pelasti 200 lihamullikan hengen ja esti suurpalon, nyt vakuutusyhtiö palkitsee hänet turvavaatetuksella
Tulipalon syttyminen olisi todennäköisesti aiheuttanut myös mittavat taloudelliset vahingot, koska pihapiirissä on toinenkin tuotantorakennus, viljankuivuri ja asuinrakennus.
Metsä Boardin muutosneuvottelut päättyivät: ensimmäiset lomautukset heinäkuussa
Ensimmäiset lomautukset ovat esimerkiksi Metsä Board Kyron ja Metsä Board Takon ja Metsä Boardin Äänekosken kartonkitehtaalla tehtaalla heinäkuussa.
Keski-Suomen ihmekaupunki imee investointeja ja kaupunginjohtaja toivoo niitä vielä lisää
Metsä Groupin 300 miljoonan euron kertopuutehtaan investointi tuo Äänekoskelle paitsi työpaikkoja ja verotuloja myös piristysruiskeen yrittäjille.
Metsä Group rakentaa Äänekoskelle kertopuutehtaan – investoinnin arvo on 300 miljoonaa euroa
Uusi tehdas tuo tullessaan noin 150 uutta työpaikkaa.
Vähän syrjässä mutta silti keskustassa – nuoret kaipaavat kesällä omia hengailupaikkoja, mutta onko niitä tarjolla?
Kavereiden ja ystävien tapaaminen on tärkeä osa nuorten hyvinvointia. Kohtaamiset ovat kuitenkin viime vuosina vähentyneet jyrkästi. Monelle nuorelle erityisesti kesä on hankalaa aikaa.
Samanaikaiset tulipalot työllistävät Keski-Suomen pelastuslaitosta – ihmisiä pyydetään välttämään liikkumista Ketomaantiellä Laukaassa
Rakennuspalot työllistävät pelastuslaitosta sekä Laukaassa että Äänekoskella.
Kannonkosken tuulivoimalahanke etenee – kaavaluonnosta voi nyt kommentoida ja kuntalaisille on luvassa kysely
Kannonkosken kunnanjohtajan mukaan päätös tuulivoimakaavasta tehtäneen ensi vuoden alussa.
Metsä Fibre ja Andritz suunnittelevat 20 miljoonan koelaitosta Äänekoskelle
Koelaitos valmistaisi sellunkeiton sivutuotteena syntyvästä ligniinistä uusiutuvaa raaka-ainetta kemianteollisuuteen.
Kannonkoskelle suunnitellun 42 tuulivoimalan rakentaminen on edennyt kaavaluonnokseksi
Kaava-aineisto tulee nähtäville 5. kesäkuuta ja siitä järjestetään yleisötilaisuus Kannonkosken koululla 14. kesäkuuta.
Metsä Board aloittaa muutosneuvottelut lomautuksista – koskevat noin 1 100 henkilöä
Metsä Boardin mukaan muutosneuvotteluilla varaudutaan mahdolliseen tuotannon sopeuttamiseen tilapäisesti alhaisia toimitusmääriä vastaavaksi.
”Raha ei riitä”, sanoo Äänekosken kaupunginjohtaja Matti Tuononen uudesta työllisyyspalvelulaista – mutta silti uudistus on hänen mielestään hyvä juttu
Palvelujen rahoitus askarruttaa jo nyt työllisyyspalvelujen uudistusta suunnittelevia kuntia. TE-palvelut siirtyvät valtiolta kuntien vastuulle vuonna 2025.
Pelastuslaitos hälytettiin Äänekosken biotuotetehtaalle – syttymä laukaisi automaattisen sammutusjärjestelmän
Hälytys tehtävästä tuli pelastuslaitokselle Sarvelantieltä keskiviikkona vähän kello 10.30 jälkeen.
Paperimies eteni tehtaalta ay-liikkeen kautta valtakunnan politiikkaan – nyt Juho Kauton tähtäimessä on työ vankilassa
Vasemmistoliiton Juho Kautto jätti keväällä eduskunnan vapaaehtoisesti yhden kauden jälkeen. Päihdeongelmasta niskalenkin ottanut entinen paperimies Äänekoskelta aloittaa nyt uutta elämää Mikkelissä.
Keski-Suomen tienvarsia raivataan taas ensi kesänä liikenneturvallisuuden parantamiseksi
Keski-Suomen ely-keskus poistaa puustoa yli kymmeneltä tieosuudelta loppusyksyyn mennessä.
Karhu kiinnostui Antero Korhosen riistakamerasta ja kuvasi Äänekosken keväthankia – katso otokset tästä
Antero Korhonen meni hakemaan riistakamerastaan kuvia, mutta kamera ei ollut ihan siellä minne Korhonen oli sen jättänyt. Kuvat jäivät kameran viimeisiksi.
Äänekoskella tapahtuneen öljyvahingon alustava syy on nyt selvillä – öljyntorjuntatyöt Kuhnamojärvellä jatkuvat
Biotuotetehtaan piha-alueelle valui toissa sunnuntaina noin 5700 litraa dieselöljyä. Öljyä pääsi sulamisvesien mukana myös läheisen Kuhnamojärven Miilunlahteen.
Hyvinvointialue suunnittelee maksutonta ehkäisyä vakavasti päihderiippuvaisille, myös nuorten oikeutta ilmaiseen ehkäisyyn halutaan laajentaa
Maksuton ehkäisy halutaan laajentaa myös alle 25-vuotiaisiin koko maakunnassa. Nykyisin ilmaisen ehkäisyn saavat alle 22-vuotiaat. Jämsässä ja Äänekoskella ikäraja on kuitenkin 25 vuotta.
Pue hyvät kengät, kättele kaikkia ja muista maltti – tällaisia vinkkejä entiset kansanedustajat antavat uusille
Yle kysyi viideltä vapaaehtoisesti paikastaan luopuneelta kansanedustajalta, millaisia vinkkejä he antaisivat ensikertalaisille. Esimerkiksi se kannattaa muistaa, että elämää on myös eduskuntatalon ulkopuolella.
Keski-Suomen talouskasvu hiipui viime vuoden lopulla
Talouskasvu jäi Keski-Suomessa viime vuonna jälkeen koko maan kasvuvauhdista.
Metsä Fibre selvittää Äänekosken öljyvuodon syytä: tuhansia litroja öljyä vuosi maahan, vesistöpäästö rajattu puomein
Maahan vuosi lähes 6000 litraa dieselpolttoöljyä. Osa siitä kulkeutui ojaa pitkin tehdasalueen läheiseen vesistöön.
Vuotanutta dieselöljyä on levinnyt myös vesistöön Äänekoskella
Noin 5 000 litraa dieselöljyä pääsi vuotamaan sunnuntai-iltana Metsä Fibren tehdasalueella Äänekoskella.
Äänekosken teatterin lavalla aikuiset ovat vähän pölähtäneitä ja lapset yrittävät heitä tolkuttaa
Äänekosken teatterissa esitetään koko perheen näytelmää Lasse-Maijan etsivätoimisto: Rakkausarvoitus. Näytelmän pääosissa on kaksi konginkankaalaista nuorta.
Keski-Suomessa kaikki eduskuntavaaliehdokkaat saivat ääniä – kolme ääntä oli pienin potti
Eduskuntavaalien tulos vahvistetaan keskiviikkona 5. huhtikuuta.
Keski-Suomen äänet on laskettu | SDP ja kokoomus voittivat paikat, keskusta ja vasemmisto menettivät
Eduskuntavaalit huipentuvat sunnuntaina 2. huhtikuuta. Seuraamme tässä päivittyvässä artikkelissa vaalien tuloksia ja tunnelmia eri puolilla Keski-Suomea.