Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Liimo, Kärkäinen, Martin ja Kasko Hall of Fameen

Suomi-koriksen Hall of Fameen valitut pelaajat julkistettiin lauantaina Helsingissä pelatun miesten Suomi-Saksa-maaottelun yhteydessä.

Vaasan lentopallon Power Cupissa lapset ja nuoret saivat pelata, kun talkoolaiset olivat tehneet innokkaasti töitä.

Urheilun harrastamisen hinta puhuttaa Yle Puheen Urheiluillassa - ja mistä silloin oikein puhutaan?

Kuinka moni lapsi tai nuori todellisuudessa joutuu luopumaan urheilun harrastamisesta taloudellisista syistä?

Yhteiskuva Pilkevaaran muistotilaisuudesta

Muistolaatta kunnianosoitus kovalle harjoittelulle - Jorma Pilkevaaran muistoa vaalitaan

Koripalloilija Jorma "Pilkku" Pilkevaaran muistolaatta paljastettiin lauantaina Munkkiniemen kentällä Helsingissä.

Herttoniemen hyppyrimäki aidataan.

Tytön kuoleman aiheuttanutta turmamäkeä aletaan aidata tiistaina – video onnettomuuspaikalta

16-vuotiaan tytön kuoleman lauantai-iltana aiheuttanut vaijeri on ollut alastulomäessä useita vuosia. Vaijerilla on haluttu estää ulkopuolisten mäen käyttö. Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo toteaa olevansa viime kädessä vastuussa vaijereista, vaikkei ole niitä ollut asennuttamassa.

Anssi Rauramo.

Helsingin liikuntajohtajan rahankäyttö syynätään jatkossa tarkemmin

Helsingin liikuntatoimi vahtii jatkossa tarkemmin kukkaronnyörejään. Jatkossa kaikki yli 30 000 euron sopimukset pyörähtävät liikuntalautakunnan pöydän kautta. Liikuntatoimen johtaja Anssi Rauramon rahankäytöstä uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Anssi Rauramo.

Sisäinen tarkastus totesi Rauramon toimineen moitteettomasti

Helsingin kaupungin sisäisen tarkastuksen perusteella liikuntajohtaja Anssi Rauramo ei ole toiminut kaupungin ohjeistuksen ja sääntöjen vastaisesti.

Anssi Rauramo.

HS: Liikuntajohtajan rahankäyttö selvitykseen: ”Onko kyse viraston ydintoiminnasta?”

Helsingin Sanomien mukaan Helsingin liikuntalautakunta miettii, onko liikuntajohtaja Anssi Rauramon laskujenhyväksymispolitiikka liikuntaviraston ydintoiminnan mukaista.

Talviklassikko vielä kerran Jokereiden KHL-siirrosta huolimatta? - "Mahdollista ennen stadionin remonttia"

Vuonna 2015 Talviklassikossa saattaa kohdata KHL-joukkue Jokerit ja SM-liigaa edustava HIFK.

Talviklassikko palaa sarjaohjelmaan ensi kaudella

Jokerit ja HIFK pelaavat ensi kaudella kolmannen Talviklassikon. Uutuutena mukaan tulee myös legendojen esiottelu.

Helsingin Olympiastadion.

Hiihdon MM-kisojen sprinttimatkat Olympiastadionille?

Lahti sai järjestettäväkseen hiihdon MM-kisat vuonna 2017. Lahden kumppanina Helsinki haluaa osansa kisoista. Etelä-Koreasta tavoitettu liikuntajohtaja Anssi Rauramo sanoo tekevänsä kaikkensa, jotta sprinttimatkat hiihdettäisiin Olympiastadionin ympäristössä.

Hiihtäjä hiihtohallin ladulla

Helsinki osti Ylläs-hallin

Helsingin kaupunki on ostanut Ylläs-hallin kolmella miljoonalla eurolla. Helsingin Kivikossa sijaitseva, konkurssiin mennyt hiihtoputki huutokaupattiin torstaina iltapäivällä Helsingin ulosottovirastossa.

Ylläs-Halli pakkohuutokaupataan helmikuussa

Helsingin Kivikossa sijaitsevan hiihtoputken pakkohuutokaupan ajankohta on ratkennut. Toiminta hiihtoputkessa on toistaiseksi keskeytynyt.

Olympiastadionilla pelataan taas kiekkoa

Jääkiekko valtaa ensi helmikuussa Olympiastadionin useampaankin otteeseen. Stadionilla nähdään sekä SM-liigan paikallisottelu HIFK-Jokerit että Leijonien maaottelu Venäjää vastaan. Jäälle pääsee myös yleisö.

Stadionkiekkoilu varmistui - "Tätä tarvitaan lisää"

Helsingin IFK ja Jokerit kohtaavat myös tulevana talvena Helsingin Olympiastadionilla. Lisäksi kiekkoyleisö pääsee ihastelemaan ulkojäällä Leijonien otteita, kun Suomi kohtaa Venäjän 9. helmikuuta.

Kansanedustaja Pekka Haavisto.

Saako presidentti hajottaa eduskunnan?

Keskustelua presidentin valtaoikeuksista.

Anssi Rauramo.

Syyttäjä perui valituksensa Rauramon tuomiosta

Helsingin kihlakunnansyyttäjä on peruuttanut valituksensa liikuntajohtaja Anssi Rauramon käräjäoikeustuomiosta. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen Rauramon törkeästä rattijuopumuksesta.

Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo

Syyttäjä valittaa Rauramon tuomiosta

Helsingin kihlakunnansyyttäjä aikoo valittaa hovioikeuteen liikuntajohtaja Anssi Rauramon käräjäoikeustuomiosta. Käräjäoikeuden mukaan syyttäjä on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon.

Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo

Rauramon syyte rattijuopumuksesta hylättiin

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt syytteen liikuntatoimenjohtaja Anssi Rauramon törkeästä rattijuopumuksesta. Sen sijaan Helsingin liikuntatoimenjohtaja Anssi Rauramo tuomittiin tänään sakkoihin niskoittelusta poliisia vastaan.

Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo

Helsingin liikuntajohtajan rattijuoppoussyytteet oikeudessa

Helsingin liikuntajohtajan Anssi Rauramon rattijuopumusoikeudenkäynti on alkanut tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa. Rauramoa syytetään törkeästä rattijuopumuksesta ja niskottelusta poliisia vastaan.

Lumilautailijoita Kivikon Lumiparkin mäen huipulla.

Lumilautailijat saavat viimein oman rinteen Helsinkiin

Helsinkiläisten lumilautalijoiden sinnikkyys palkitaan ensi keskiviikkona, kun kaupungin ensimmäinen lumiparkki avautuu. Kaupungin Kivikon urheilupuistoon rakentama lautailumäki on suunnattu ensisijaisesti lapsille ja nuorille, mutta se tarjoaa harrastusmahdollisuuksia myös taitavammille laskijoille.

Helsinki ei tyrmää stadionin kattamista

Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo ei tyrmää ehdotusta, jonka mukaan Olympiastadionin korjaukseen ja kattamiseen pitäisi saada kaupungin rahaa. Kaupungin satsausta toivoo Suomen Liikunta ja Urheilu.

Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo

Rauramoa epäillään rattijuopumuksen lisäksi poliisia vastaan niskoittelusta

Helsingin liikuntajohtajaa Anssi Rauramoa epäillään rattijuopumuksen lisäksi niskoittelusta poliisia vastaan. Kihlakunnansyyttäjä Lasse Ylevä on jättänyt haastehakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen tänään.

Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo

Helsingin liikuntajohtajan rattijuopumusjuttu syyttäjälle

Poliisi on saanut valmiiksi Helsingin liikuntajohtajaa koskevan rattijuopumusepäilyn tutkinnan. Anssi Rauramo puhallutettiin heinäkuussa.

Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo

Rauramo kiistää rattijuopumuksen

Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo on kiistänyt rattijuopumuksen kuulusteluissa. Helsingin poliisi kuulusteli Rauramoa perjantaina rattijuopumusepäilyn takia.

Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo

Helsingin liikuntajohtaja epäiltynä rattijuopumuksesta

Helsingin liikuntajohtajaa Anssi Rauramoa epäillään rattijuopumuksesta. Rauramon epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena viime viikon torstaina.

Jukka-Pekka Vuorinen

Myös muilla paikkakunnilla kiinnostusta ulkoilmaottelulle

Jääkiekon SM-liigan toimitusjohtajan Jukka-Pekka Vuorisen mukaan kiinnostusta jääkiekon ulkoilmaottelulle on ollut muillakin paikkakunnilla kuin Helsingissä. Ainakin Tampereella, Lahdessa ja Oulussa on oltu kiinnostuneita vastaavanlaisen tapahtuman järjestämisestä.

Käpylään suunnitteilla suurfestari - pääesiintyjäksi Guns N' Roses?

Helsingin Käpylässä aiotaan järjestää ensi kesänä päivän mittainen suurfestivaali. 5. kesäkuuta järjestettävän festivaalin pääesiintyjäksi on pyydetty legendaarista Guns N' Roses -yhtyettä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Rahapula estää jäähallin tulon Myllypuroon

Vuosia vireillä ollut Myllypuron mittava jääurheilukeskushanke siirtyy yhä kauemmas tulevaisuuteen. Vielä vuosi sitten Helsingissä eläteltiin toiveita, että kansainväliset vaatimukset täyttävä jääliikuntapaikka olisi pystytty käynnistämään valtion elvytysrahalla.

Osa Uskalla-kampanjan julisteesta, jossa pelipaitoja teksteillä "Hetero, Homo, En tiedä" pyykkinarulla.

Helsinki ja Espoo laittoivat Uskalla-kampanjan boikottiin

Urheilun seksuaalivähemmistöjen Uskalla-kampanjan julisteita ei nähdä Helsingin ja Espoon liikuntapaikoilla. Kaupunkien liikuntatoimet eivät antaneet lupaa niiden kiinnittämiseen.

Itä-Länsi pelataan ensi vuonna Helsingissä

Pesäpalloliiton johtokunta ja Superpesiksen hallitus ovat tehneet päätöksen vuoden 2010 Itä-Länsi -ottelujen pelipaikkakunnasta. Arvo-ottelutapahtuma palaa 23 vuoden tauon jälkeen Helsinkiin.

Helsinkiin rakennetaan uusi jäähalli

Helsinkiin rakennetaan jäähalli testamenttivaroin. Jokereiden perustajan Aimo Mäkisen perinnöllä rakennettavan jäähallin rakentaminen on tarkoitus aloittaa parin vuoden sisällä.

Ministeri Wallin myönsi 300 ansioristiä ja -mitalia

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on myöntänyt yhteensä 300 ansioristiä ja -mitalia liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Kultaisia ansioristejä myönnettiin yksitoista, ansioristejä 29, ansiomitaleja kullatuin ristein 88 ja ansiomitaleja 172 kappaletta.

Olympiastadionin kunnostukseen saataneen rahaa valtiolta

Helsingin liikuntajohtaja Anssi Rauramo pitää todennäköisenä, että kunnostusrahaa Olympiastadionille saadaan valtion niin sanotusta talouden elvytyspaketista. Rauramo uskoo rahaa saatavan myös Myllypuron jääurheilukeskukselle.

Valavuori lähtee ToPosta

Aleksi Valavuori, 28, siirtyy yritysmaailman piiriin Koripalloliigassa pelaavan helsinkiläisseura Torpan Poikien managerin tehtävistä. Valavuori teki päätöksensä yhteisymmärryksessä ToPon hallituksen puheenjohtajan Raimo Saarnian kanssa.

Yle Areena logo.

Niinistö seurasi rautanyrkki-Viinasta valtion kirstunvahtina

Niinistö kuntien palvelujen maksuttomuudesta

Jonesin putki poikki, Kumpulaiselle 200. ottelu

Sarjajohtaja Joensuun Katajan pitkäaikainen vahvistus Clifton Jones ei ollut joukkueensa kokoonpanossa lievän polvivamman vuoksi, kun joensuulaiset löivät Kouvot keskiviikon Korisliiga-kierroksella.

Helsingin hallihanke pantu jäihin

Suomen Luistelu- ja Taitoluisteluliiton suunnittelema jääurheilun monitoimihallihanke ei toteutune lähivuosina. Hallin rakentamista kaavaillaan Helsingin Myllypuroon.

Klingan ja Rauramon paidat Kisahallin kattoon

Liigakartalle palannut ToPo kunnioittaa ennen ottelua kahta ikoniansa. Kari-Pekka Klingan (6) ja Anssi Rauramon (7) jo aiemmin jäädytetyt pelipaidat nousevat lauantaina Kisahallin kunniapaikoille, kun Torppa avaa kotikautensa Espoon Honkaa vastaan.

Katuratakilpailu Helsinkiin?

AKK Sports Oy on solminut aiesopimuksen World Touring Car Championshipin kanssa katuratakilpailun saamiseksi Suomeen ja Helsinkiin vuosina 2006 - 2008. Kilpailun ajankohdaksi on suunniteltu kesäkuun ensimmäistä viikonloppua.