Uusimmat artikkelit
Kajaani sai kiitosta valtakunnallisen romaniasiain neuvottelukunnan kokouksessa
Kaupungin tapaa edistää yhdenvertaisuutta ja hyviä väestösuhteita pidettiin esimerkillisenä. Kajaanin mallia voisivat käyttää muutkin kunnat.
Kainuun Musiikkijuhlat käynnistää festivaalikesän Pohjois-Suomessa – tapahtuma-alue valmistui ennätysajassa
Kajaanissa järjestettävän festivaalin esiintyjäkattaukseen ei ole tullut muutoksia.
Uusimman jätevesitutkimuksen mukaan huumeiden käyttö on lisääntynyt Oulussa, Kajaanissa pysynyt lähes ennallaan
Huumeiden käyttö on runsainta pääkaupunkiseudulla, mutta kasvussa myös Oulussa. Useilla pienillä paikkakunnilla käyttö on taas pysynyt hyvin samalla tasolla.
Katalysaattorivarkaat iskeneet useisiin autoihin Oulun poliisilaitoksen alueella – ilmiö on valtakunnallinen ja yleinen kesäisin
Oulun poliisilaitokselle on viime aikoina tehty useita rikosilmoituksia katalysaattorivarkauksista. Autojen pakoputkissa olevia katalysaattoreita on varastettu ainakin Oulussa, Kajaanissa, Pudasjärvellä ja Puolangalla.
Ikäihmisille halutaan luoda oma kulttuuripolku – moni käy katsomassa esityksiä, mutta entä sitten, kun omat jalat eivät kanna?
Vanhusten palvelutaloihin viedään teatteriesityksiä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tavoitteena on, että vierailuista tulisi pysyvä osa asumispalveluja.
Katalysaattorivarkaita taas liikkeellä – poliisi kehottaa soittamaan hätäkeskukseen, jos autojen lähellä liikkuu yöllä outoja kulkijoita
Varkauksien ehkäisemiseksi kannattaa ajoneuvo sijoittaa paikkaan, jossa on hyvä valaistus sekä muuta liikennettä ja liikkujia. Katalysaattoreja anastetaan, koska ne sisältävät jalometalleja.
Kajaanin ammattikorkeakoulun pelialalle kansallista tunnustusta – virtuaalinen pakopeli valittiin parhaaksi oppimisratkaisuksi
Learning Life – Mysteeri 24/7 on Kelan ammatillisen kuntoutuksen ja ohjauksen tueksi tehty virtuaalinen pakopeli nuorille ja nuorille aikuisille.
Pohjoisen kauppakamarit patistelevat valtiota turvaamaan Pohjois-Suomen kehittämistä
Oulun ja Lapin kauppakamarit muistuttavat Suomen päättäjiä siitä, että pohjoisen Suomen merkitys lisääntyy tulevina vuosina. Taustalla ovat suuret investoinnit, energiatuotanto ja Suomen turvallisuustarpeet.
Kainuussa 17 seurantaloa saa avustusta kohonneisiin energiakustannuksiin
Kotiseutuliiton mukaan avustukselle on selvästi suuri tarve. Avustusta haki koko maassa yli 800 yhteisöä, eli enemmän kuin seurantalojen korona-avustushakijoita oli muutama vuosi sitten.
Kajaani suunnittelee palkanmaksua sijaisopettajille myös kesäajalta
Kesäkuukausien palkanmaksun toivottaisiin lisäävän Kajaanin vetovoimaisuutta sijaisopettajien rekrytoinnissa.
Aidatut unelmat -teoksen harjoitukset näkyvät kajaanilaisilla pihoilla – nuoret tanssijat: esitys vaatii erityistä heittäytymistä
Teos koetaan kävellen kuulokkeiden kanssa oppaan johdolla kajaanilaisilla pihoilla ja puutarhoissa. Esitys saa ensi-iltansa elokuussa.
Hyönteistutkijan pelko on suuri: Suomessa siirrytään kohti lajistoa, joka vähentää jo olemassa olevia pörriäisiä
Vieraslajeissa myös hyönteiset muodostavat oman populaation. Määrät ovat koko ajan kasvussa, ja tulokashyönteiset kilpailevat samasta ravinnosta ja elintilasta jo olemassa olevien kanssa.
Päättäjäisviikonloppu sujui Kainuussa rauhallisesti – poliisi kiittelee nuorisoa
Poliisilla oli viikonlopun aikana yksittäisiä tehtäviä ja sopivasti kiirettä, mutta nuoriso käyttäytyi hyvin, kerrotaan poliisista.
Kajaanissa bussit saavat uuden vihreän ilmeen – kaupunkilaiset valitsivat värin äänestyksessä
Joukkoliikenteen ilmeen uudistuksella Kajaanin kaupunki haluaa tehdä siitä entistä näkyvämmän kestävän liikkumisen vaihtoehdon.
Juna- ja lentoyhteyksien heikkeneminen huolettaa Oulun vaalipiirin kansanedustajia
Oulun vaalipiirin kansanedustajat ovat huolissaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun saavutettavuuden kehityksestä.
Otanmäen maauimala avautuu huomenna – altaiden vesi on hieman normaalia viileämpää kolean alkukesän takia
Otanmäen maauimalassa on neljä 25 metrin uintirataa sekä lasten allas. Maauimala on avoinna koulujen kesäloman ajan.
Poliisi toivoo nuorille turvallista päättäjäisviikonloppua ilman päihteitä: Kainuussa partioi useampi auto
Poliisipartiot kiertävät viikonlopun aikana suosittuja kokoontumispaikkoja ja puuttuvat havaitsemiinsa ongelmiin.
Ammattiin valmistuneita juhlitaan tänään Kajaanissa – uusia ammattilaisia yhteensä 535
Kainuun ammattiopistosta valmistuu ympäri vuoden opiskelijoita kaikilta aloilta. Valmistujaisjuhlat järjestetään kahdesti vuodessa.
Uhanalaiset kyytöt lähtevät Tampereelta muuttomatkalle kohti Kajaania – somessa ehdittiin jo huolestua lehmien kohtalosta
Alkuperäiskarjojen eli itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarjan kasvatusta ja säilytystä toteutetaan jatkossa niiden perinteisissä maakunnissa.
Kasveja tunnistamalla voi tienata liki 200 euroa parissa päivässä – vieraslajien torjuntaa tehostetaan palkkioiden ja pelin avulla
Suomessa on saatu muutamassa päivässä kartalle jo 3 400 kasviesiintymää. Ahkerin käyttäjä on ansainnut kahden päivän aikana 185 euroa keräämällä videoita ja sijaintitietoja.
Pysäköinti Kajaanin keskustassa on nyt maksutonta
Maksullisten parkkipaikkojen sijasta käytössä on kahden tunnin kiekkopysäköinti, joka on voimassa arkisin 8-17 välisenä aikana.
Kesä tuo muutoksia Kelan palvelupisteiden aukioloaikoihin Kainuussa
Palvelupisteen aukiolo kannattaa tarkistaa suomi.fi -sivuilta. Kelasta muistutetaan, että kesälläkin Kela-asiat kannattaa hoitaa verkossa ja puhelimessa.
Teppanan koulu lakkautetaan Kajaanissa
Koulu lakkautetaan ensi vuoden elokuun alussa. Säästöä arvioidaan syntyvän vuoteen 2030 mennessä noin 3,4 miljoonaa euroa.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelma alkaa hahmottua – mukana ohikiitävää kauneutta ja ekologista teatteritaidetta
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Valmis kulttuuriohjelma julkaistaan vuonna 2025, mutta nyt mukaan valittiin 62 uutta projektia. Hakuvaiheesta asti mukana on ollut jo 50 projektia.
Nuoret perheet ovat löytäneet palstaviljelyn Kajaanissa
Esimerkiksi Ensilän Palstaviljelijät ry:ssä on tällä hetkellä lähes sata jäsentä. Määrä on kasvanut ja myös sukupolvenvaihdoksia on tapahtunut.
Poliisi pyytää apua Kajaanin Vimpelinvaarasta löytyneen vainajan tunnistamiseen
Poliisi pyytää yleisön apua tunnistaakseen vainajan, joka löytyi Vimpelinvaaran maastosta Kajaanissa toukokuussa. Tuntomerkkeihin sopivasta miehestä kaivataan havaintoja tältä ja viime vuodelta.
Työkyvyttömyys kohtaa useammin pohjois- ja itäsuomalaisia kuin etelässä ja lännessä asuvia suomalaisia
Terveys ja sairastavuus jakautuvat Suomessa maantieteellisesti eriarvoisesti, ilmenee uudesta kansallisessa terveysindeksistä. Pohjoisessa ja idässä asuvat sairaimmat ja etelässä ja lännessä terveimmät suomalaiset.
Kajaanin kaupungintalolla ei liputeta kesällä sateenkaarilipulla
Kainuun seta esitti kuntalaisaloitteessaan, että Kajaanin tulisi nostaa sateenkaarilippu kaupungintalon salkoon. Aloite keräsi vajaassa kahdessa viikossa 340 allekirjoitusta.
Kainuussa on merkitty kansalaisten tekemiä punkkihavaintoja jo viime vuotta enemmän
Varsinkin Kajaani on tutkijoiden mielestä kiinnostavaa punkkialuetta ja kaupungista toivotaan näytteitä punkkitutkimukseen Turun yliopistoon.
THL: Kotihoitokäynnit ovat vähentyneet, vaikka yhä useampi on palvelujen tarpeessa – iäkkäitä asiakkaita eniten Kainuussa
Suurin osa iäkkäistä saa palvelunsa nykyisin kotihoidosta, jonka käyntimäärät ovat THL:n mukaan tähän asti joka vuosi kasvaneet.
Oulun poliisiasemalla passia voi joutua jonottamaan viikkoja – asioinnissa kannattaa suosia muita toimipisteitä
Nopeiten passin saa Oulun poliisilaitoksen alueella jonottamalla paikan päällä tai asioimalla pienempien kuntien toimipisteillä.
Kajaanin seurakunta on luopumassa Lehtikankaan seurakuntakeskuksesta ja kirkosta – ostotarjous kirkkovaltuuston käsittelyssä ensi kuussa
Seurakuntakeskuksen ja kirkon myyntiaikeet ovat herättäneet Lehtikankaalla asuvissa seurakuntalaisissa tunteikkaita muistoja.
Yksi Euroopan suurimmista ilmasotaharjoituksista näkyy myös Pohjois-Suomen taivaalla
Kaksi viikkoa kestävään lentotoimintaharjoitukseen osallistuu noin 3 000 sotilasta ja 150 ilma-alusta yhteensä 14 maan asevoimista.
Suomalaiset syövät yhä epäterveellisemmin ja siksi tutkija haluaisi lain suojaamaan nuoria – testaa, syötkö sinä suositusten mukaan
Ikääntyvä kansa ja vähenevä työvoima vaativat työiän pidentymistä. Pohja ruokailutottumuksille luodaan varhain, joten elintapojen parantamiseksi nuoriin kohdistuvaa markkinointia halutaan rajoittaa.
KAKS: Kainuussa sote-uudistukseen suhtaudutaan myönteisemmin kuin maassa keskimäärin
Kainuun asukkaiden näkemykset palvelujen saatavuudesta ovat myös jonkin verran vähemmän synkkiä kuin keskimäärin Suomessa.
Makukortti on leivontahyllyn outolintu, ja suurimmat kauppaketjut suhtautuvat siihen nyt eri tavoilla – taustalla kiristynyt tupakkalaki
Kaupoilla oli huhtikuun loppuun asti siirtymäaikaa myydä varastossa olevia makukorttejaan, mutta kortteja löytyy yhä hyllyistä, koska käyttötarkoitusta on muutettu.
Kajaanin keskustan tuntumassa kalastusmahdollisuudet parantuivat entisestään – uusi kalastuslaituri vihittiin käyttöön
Tullikallion kalastuslaituri täydentää Kajaanin jokirannan kalastuspaikkoja ja lisää turvallisuutta suositulla kalastuspaikalla tunnelivoimalan purkuaukon alapuolella.
Työvoimapula uhkaa pahentua Kainuussa tulevina vuosina
Kainuuseen tarvitaan erityisesti nuoria ja kansainvälisiä osaajia, sillä maakunnan väki vähenee ja ikääntyy.
Kyytöille koittaa kesä lauantaina, kun ne kirmaavat laitumelle Kajaanissa
Kainuun ammattiopiston opetusmaatilalla on lähes 70 kyyttöä. Laitumelle lasketaan ensin kolmisenkymmentä lypsylehmää, ja esimerkiksi nuorkarjan vuoro on heinäkuussa.
Kajaanin vastaanottokeskus siirtyy kaupungilta Babandolle – löytyykö samalla ratkaisu koodaripulaan?
Yhtiö on vastannut noin vuoden ajan Kirkkonummen vastaanottokeskuksesta. Maahanmuuttoviraston kilpailutuksessa se sai luotsattavakseen myös Kajaanin ja Ahvenanmaan vastaanottokeskukset.
Maitotilojen määrä vähenee, mutta menestyviä tiloja on yhä paljon – elyn mukaan panostukset eläinten hyvinvointiin ovat lisääntyneet
”Kun eläin voi hyvin, se myös tuottaa hyvin”, sanoo Kainuun ely-keskuksen asiantuntija Eeva Heikkinen.
Kainuun seurakunnat ottavat toisistaan mittaa elokuussa kirkkovenesoudussa
Tällä hetkellä mukaan ovat lähdössä ainakin Kajaanin, Paltamon, Sotkamon ja Kuhmon seurakunnat. Haasteellisen kilpailusta tekee se, löytävätkö joukkueet itselleen omaa kirkkovenettä.
Työttömien määrä väheni Kainuussa neljänneksi eniten koko maassa – kuntien välillä on kuitenkin suurta vaihtelua
Kainuussa oli huhtikuun lopussa 2 915 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaiseen verrattuna työttömyys väheni kaksi prosenttia, mikä on neljänneksi eniten koko maassa.
Osa Kuhmon ja Sotkamon välisistä linja-autovuoroista muuttuu kesäkuussa
Osa tähän asti Sumsan kautta kulkeneista vuoroista ajetaan jatkossa Ontojoen kautta. Muutettavien vuorojen ajoaika lyhenee 10 minuuttia Kuhmon ja Sotkamon välillä.
Mobiilipelillä kartoitettiin Kajaanin kadut yhdessä päivässä – videoista näkyy, missä asfaltti tarvitsee kipeimmin korjausta
Hedelmiä keräämällä kartoitetaan kohteita myös muualla. Kainuussa CrowdSorsan peliä käytetään kesällä pyöräteillä sekä maastossa vieraslajien kartoitukseen ja hävittämiseen.
Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen jää eläkkeelle vuoden vaihduttua – uuden maakuntajohtajan haku on alkanut
Uudelta maakuntajohtajalta odotetaan tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja hyvää käytännön kokemusta maakunnan liiton toimialaan kuuluvista tehtävistä.
Ensimmäinen Nato-harjoitus Kuhmon Vuosangassa kesäkuussa – Kainuun prikaati isännöi yhdysvaltalaisjoukon harjoituksia itärajan pinnassa
Northern Belt 23 -harjoitukseen osallistuu 160 henkinen yksikkö Yhdysvalloista ja 180 henkilöä Kainuun prikaatista.
Kajaanin liikuntapalvelupäällikkö Aleksi Nyström siirtyy Lahteen: Kajaanihallin kohtalo jää seuraajalle ratkaistavaksi
Elokuussa uudessa pestissään aloittava Nyström sanoo, että Kajaanissa on hyvä henki tehdä liikunnan eteen töitä. Omalta osaltaan hän arvioi, että kesken jäi Kajaanihallin tilanteen ratkaiseminen.
Poliisin tehoratsiassa viikonvaihteessa löytyi puolensataa viritettyä mopoa
Poliisi antoi viime viikonvaihteessa puolensataa sakkoa mopojen virittämisestä Oulun poliisilaitoksen alueella Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Lakko sulkee Kainuussa kaksi päiväkotia, vanhempia on pyydetty järjestämään lasten hoito toisella tapaa
Huomenna alkava lakko koskee Touhulan päiväkotia Puolangalla ja Pilke päiväkoteja Kajaanissa ja Sotkamossa. Pilkkeen päiväkodit ovat kiinni, Touhulan päiväkodin aukiolosta Puolangalla ei vielä ole tietoa.