Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Parjattu pimeys onkin harvinaista herkkua – jatkuva keinovalon hehku sekoittaa sisäisen kellon ja kuormittaa terveyttä

Luonnollinen pimeys on Suomessa harvinaista, vaikka joulukuun synkkyydessä väite voi kuulostaa oudolta.

"Aakee laakee pelto kiinnostaa" – Kärsämäki saa ensimmäiset kiinalaisturistinsa

Matkailuyrittäjän mukaan turistit haluavat nähdä ja kokea tavallista suomalaista elämää ja maaseudun rauhaa.

Tähtitaivaan kirkkaimmat planeetat kohtaavat aamulla – Katso kaakkoon, saatat nähdä Venuksen ja Jupiterin

Maanantaina aamulla kannattaa pyyhkiä unihiekat silmistä ja kohdistaa katse kaakkoon hetki ennen auringonnousua.

Tähtitieteellisiä tarinoita ja uskomuksia

Tähtitaivaasta aukeaa nähtäväksi puoli maailmankaikkeutta.

Andromedan galaksi on kuin utupilvi samettisella yötaivaalla

Andromedan galaksi on kuin utupilvi yötaivaalla

Tähdet eivät ole ikuisia!

Ihminen on katsellut tähtiä aikojen alusta.

Syntyikö taustasäteilyssä havaittu kylmä kohta universumien kolaroidessa?

Universumin törmääminen voisi selittää kosmisessa taustasäteilyssä havaitun poikkeaman.

Skorpioni pilkistää eteläisellä yötaivaalla

Skorpioni pilkistää eteläisellä yötaivaalla

Avaruuden tarkkakaan kuunteleminen ei ole tuottanut tulosta – Ei merkkejä älyllisestä elämästä

Green Bank -radioteleskooppi on kuunnellut vuoden aikana lähes 700 tähteä. 11 havaintoa tutkittiin tarkemmin.

Maan ohittaa suurin asteroidi yli kymmeneen vuoteen – Ursa: havaitseminen vaikeaa

Asteroidi on lähimmillään, kun Suomessa päivä on liki kirkkaimmillaan.

Salaperäinen Planeetta 9 on saattanut jo löytyä – Harrastelijatähtitieteilijät havaitsivat neljä lupaavaa ehdokasta

Uusi kansalaiskampanja Planeetta 9:n löytämiseksi on tuottanut tulosta muutamassa päivässä.

Huhtikuun tähtitaivaalla luikertelee käärme

Huhtikuun tähtitaivaalla luikertelee käärme

Tänään on kevätpäiväntasaus: yö ja päivä ovat yhtä pitkät kaikkialla maapallolla

Kevätpäiväntasauksesta lähtien päivä on pohjoisella pallonpuoliskolla pitempi kuin yö.

Uljas Leijona vaanii maaliskuun tähtitaivaalla

Uljas Leijona vaanii maaliskuun tähtitaivaalla

Helmikuun iltoina kannattaa syventyä tähdistöihin eteläisellä taivaalla

Helmikuun iltoina syvennytään tähdistöihin etelätaivaalla

Suomen ehkä oudoin tanssiteos ensi-iltaan – treenit 30 asteen pakkasessa, esitys tähtitaivaan alla

Kansallisbaletin entinen ballerina houkutteli tanssijaystävänsä Inariin. Syntyi teos, joka vedetään lumessa ja pakkasessa.

Superkuu komeilee - katso Prisma Studiolle lähetetyt kuvat!

Tältä se näytti: suurin ja kirkkain superkuu 68 vuoteen!

Katse taivaalle: suurin ja kirkkain superkuu 68 vuoteen!

Viimeksi täysikuu on ollut näin lähellä maata vuonna 1948.

Seulaset koettelevat näkökykyä - leonidit lentävät marraskuussa

Seulaset koettelevat näkökykyä - leonidit lentävät marraskuu

Lokakuussa kannattaa tähyillä naapurigalaksia Andromedaa

Lokakuussa kannattaa tähyillä naapurigalaksia Andromedaa

Jäänmurtaja Sampolle tehty ennätyksellisen paljon varauksia

Tulevalle talvelle on räätälöity myös palvelupaketteja, joilla matkailijat on sitoutettu yöpymään Meri-Lapissa.

Bongareiden vinkit revontulien löytämiseen – "Monesti yön pimeydessä hihkun ilosta"

Revontulibongari Taisto Komulainen ei pidä odottelusta kaupan jonossa, mutta yöllä hän on valokuvannut revontulia kuusikin tuntia, pitkiä aikoja odotellen.

Yö tähtitaivaan alla jännittää ensikertalaista

Tähtitaivas, revontulet, nuotion loimotus ja kääriytyminen makuupussiin. Nuku yö ulkona -kampanja houkuttelee suomalaisia käyttämään jokamiehenoikeuksiaan ja yöpymään luonnossa lauantaina 17. syyskuuta.

Avaruutta piirtävä Pekka: "Näin tunnen olevani osa kosmosta"

Tamperelainen avaruusharrastaja Pekka Rautajoki tallentaa tähtitaivasta kynällä valokuvaamisen sijaan. Paperille piirtyy se, mitä itse omin silmin taivaalta näkee. Taivaankappaleiden piirtämistä Rautajoki pitää rauhoittavana ja filosofisena.

Aloita nyt tähtiharrastus - tähystä Mars ja Saturnus iltataivaalta

Aloita nyt tähtiharrastus - tähystä Mars ja Saturnus

Merkurius vaeltaa maanantaina Auringon editse

Merkurius vaeltaa maanantaina Auringon editse

Tähtitaivaalta voi tähystää huhtikuussa neljä planeettaa ja lyridien tähdenlentoparven

Tähtitaivaalla neljä planeettaa ja lyridit lentävät

Timolla on oma tähtitorni: "Tunne tähtiä katsellessa on elämän hienoimpia"

Kouvolassa tähtiä, galakseja ja planeettoja havannoi tiivis asiastaan innostunut yhteisö. Konut Tählet ry:n puheenjohtajalla on jopa oma tähtitorni.

Jupiter on tähtitaivaan hitti - kaksi komeettaa ohittaa maapallon läheltä

Jupiter on nyt hitti ja komeetat ovat ohituslennolla

Babylonialaisten astronomiaan yllettiin Euroopassa vasta 1 400 vuotta myöhemmin

Saksalaisen tutkijan pitkä sitoutuminen nuolenpäätaulujen salaisuuksiin osoitti, että taivaita tarkkailleet babylonialaiset osasivat matematiikkaa ja geometriaa aivan ainutlaatuisella tavalla.

Kuvat revontulista saavat Rääkkylän näyttämään Lapilta

Kuvataiteilija Satu Juvonen katseli pari vuotta sitten sattumalta taivaanrantaa kameran kautta. Revontulia, Rääkkylässä, hän huomasi kotimaisemissaan. Alkoi uusi, yöllinen harrastus, joka vie taivaan kuvaajaa pimeisiin paikkoihin, joista näkee pohjoiseen.

Epätavallinen talvisää: Tuulista ja pilvistä kovilla pakkasilla

Tammikuussa pakkasen purevuutta on lisännyt ajoittain navakkakin tuuli. Sisämaassa tuulinen ja pilvinen pakkassää on erikoinen. Säätilaa selittää oudosta suunnasta tullut matalapaine ja paksu arktinen ilmamassa.

Yötaivas hukkuu keinovaloon – taajamat loistavat 6 000 kertaa tähtiä kirkkaammin

Kun liikkuu pilvisellä säällä öisellä maaseudulla, korkeampien mäkien päältä voi erottaa taivaalla vaaleita laikkuja. Ne ovat kaupunkien ja taajamien taivaalle heittämää valoa, joka himmentää tähdet ja kadottaa galaksit.

Tähtitaivaalla lentävät nyt orionidit

Tähtitaivaalla lentävät nyt orionidit

Perjantaina tähtitaivaalla välähtelevät drakonidit

Perjantaina lentävät taivaalla drakonidit

Nyt on hyvä aika tarkastella tähtitaivasta – tässä 5 helppoa tähtikuviota

Alkusyksy on hyvää aikaa tarkastella tähtitaivasta. Ilta pimenee pikkuhiljaa, eikä talvinen maan valkeus tuo lisävaloa himmentämään tähtitaivasta. Tähtikuvioiden etsiminen taivaalta ei ole vaikeaa, kunhan vain aloittaa helpoimmista kohteista. Tässä on viisi vinkkiä aloittelijoille.

Jännittävä suunnitelma: ajetaanko Venäjän F1-kisa yöllä?

F1:n MM-sarjaan kuuluva Venäjän gp-kisa saatetaan ajaa jo vuonna 2017 yökilpailuna.

Tällaista kesää sääprofeetat ennustivat – meteorologi: "Heillä on paikallista tietoa"

Siinä missä kansan sääprofeettojen ennustukset ulottuvat useiden kuukausien päähän, meteorologit ennustavat säätä korkeintaan päivien päähän.

Toukokuussa voi bongata kirkkaita tähtiä ja eta-akvaridien tähdenlentoparven

Tähtitaivaalla on kiinnostavia kohteita ja tähdenlentoja

Tattarisuon ruumismysteeri selviää

Esikoisteoksellaan Nälkävuosi menestynyt kirjailija Aki Ollikainen kertoo kiinnostuneensa jo nuorena Tattarisuon ruumislöydöistä. Toisessa romaanissaan Musta satu Tattarisuo edustaa Ollikaiselle mielenmaisemaa, alitajuntaa ja mielen pimeää puolta.

Pohjoisen pimeys on etu tähtitieteen harrastajalle

Tähtitaivasta voi opiskella älypuhelimen avulla. Kiikarikin riittää taivaan tutkiskeluun.

Perjantaina 20.3. puolenpäivän aikaan nähdään osittainen auringonpimennys koko maassa

Perjantaina 20.3. nähdään osittainen auringonpimennys.

Avaruuskansiot-sarja, 26 osaa

Tutustu aurinkokuntamme ihmeisiin.

Taas upea timelapse -video Kainuusta – kuvaaja värjötteli autossa vilttien alla

Revontulet, tähtitaivas, lumisessa maisemassa kultaisena kimmeltävä auringonlasku. Suomen talvesta kertovaan timelapse-videoon on ikuistettu kainuulaisia kansallismaisemia.

Aistikeskus auttaa niitä, joilla aistit ovat hukassa

Ihmisen aistit ovat avain vuorovaikutukseen. Kommunikointi muuttuu tilanteessa, jossa joku aisti puuttuu tai joku toimii vajavaisesti. Aistikeskus tarjoaa mahdollisuuksia päästä hukassa olevien aistien jäljille.

Tähtitaivaalla riittää nyt nähtävää – Vaasaan yksi Suomen suurimmista kaukoputkista

Taivaalla riittää tällä hetkellä paljon nähtävää. Vaasassa Söderfjärdenillä tähyilyä auttaa uusi kaukoputki, joka on Suomen mittakaavassa yksi suurimpia kaukoputkia. Pohjanmaalla on nähty tänä talvena paljon esimerkiksi revontulia, myös planeetat ja tähdet ovat loistaneet kirkkaina pakkasöinä.

Ametistikaivos tähtää taivaalle

Luoston Lampivaarassa toimiva kaivosyhtiö Arctic Ametisti on tänä talvena avannut uuden ulottuvuuden. Kun aikaisemmin on menty vain maan sisään, nyt kurotetaan tähtiin. Tähtitaivaan ja revontulien katseleminen on matkailussa kasvava trendi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle