Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tuomas Toivainen seisoo käytävällä ja hymyilee

Lukiolaispojan hullu animaatiohitti tavoitti miljoonayleisön – nyt Tuomas Toivainen, 23, katsoi vanhan jaksonsa ja kertoo miksi onnistui

Rovaniemeläinen Tuomas Toivainen loi 16-vuotiaana Hullu - hullumpi - yläaste -sarjan. Nyt sitä on tehty jo viisi tuotantokautta ja tekijä on urallaan tienristeyksessä.

Vesihultoverkoston välttämätön uusiminen on edessä monilla vesiyhtiöillä.

Yle selvitti: Lapin vesiyhtiöt kitkuttavat alhaisilla maksuilla, vaikka verkostojen saneeraustarve kasvaa koko ajan – kallein vesi Kaukosessa

Selvitimme juttua varten Lapin vesiyhtiöiden korjausvelkaa ja vesimaksuja. Lapissa vesi on keskimäärin halvempaa kuin muualla maassa, mutta vesilaitoksilla on paineita saneerausinvestointeihin ja hintojen nostoon koko maakunnassa.

Kolmatta välivuottaan pitävä rovaniemeläinen Elise Taivalantti on nyt hakenut jatko-opiskelemaan, Taivalantti kuvattuna Rovaniemen pääkirjastossa

Elise Taivalantti, 21, piti kolme välivuotta, koska ei halunnut menettää ensihakijan etuaan

Ylioppilastodistuksen arvosanojen ja ensikertalaisuuden painoarvo korkeakouluhaussa on niin suuri, että moni nuori jää jopa vuosiksi miettimään, minne tohtii hakeutua.

Suojapukineissa oleva henkilö tekee koronatestiä autossa istuvalle henkilölle.

Lapin sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku on moninkertaistunut muutamissa viikoissa – infektioylilääkäri: Nyt on viimeiset hetket katkaista tartuntojen kasvu

Lapin sairaanhoitopiirissä oli joitakin viikkoja sitten pieni ilmaantuvuusluku, mutta nykyinen kehitys on saanut infektioylilääkäri Markku Broaksen huolestumaan. Toistaiseksi tehohoidossa ei ole ylikuormitusta, mutta nyt pitäisi tehostaa testausta ja jäljitystä.

Papisto

Saamelaispappi yhtenä päähenkilönä Ylen uudessa Papisto -dokumenttisarjassa

Sarjassa neljä erilaista pappia harjoittaa kutsumusammattiaan suurten muutosten keskellä.

Kuvassa on laboratorio. Pöydällä on lasipulloja, taustalla näkyy kannettava tietokone.

Rovaniemen Rantavitikalle rakennetaan laboratorio – käyttäjinä korkeakouluopiskelijat ja Arktinen keskus

Laboratorion tarve tuli ajankohtaiseksi, kun aiemmin Arktisen keskuksen käytössä ollut Luonnonvarakeskuksen laboratorio lakkautettiin.

Lapin ammattikorkeakoulun Kemin toimipisteen pihassa on etäopiskelun vuoksi hiljaista

Liki 2500 haki Lapin ammattikorkeakouluun syksyn yhteishaussa – suosituimpia olivat metsätalousinsinöörin ja tradenomin koulutusohjelmat

Metsätalousinsinööriksi hakeneista suurin osa oli laittanut Lapin ammattikorkeakoulun ensisijaiseksi toiveekseen opiskelupaikkana. Koulutus järjestetään ammattikorkeakoulun Rovaniemen yksikössä.

Lapin käräjäoikeus edestäpäin kuvattuna

Lapin pelastuslaitoksen entiselle työntekijälle ehdotonta vankeutta törkeästä kavalluksesta ja väärennyksestä

Entinen työntekijä siirsi noin kuuden vuoden aikana omalle tililleen yli 260 000 euroa työnantajansa varoja.

Lapin käräjäoikeus edestäpäin kuvattuna

Syyttäjä vaatii rahaa törkeästi kavaltaneelle Lapin pelastuslaitoksen entiselle työntekijälle kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdotonta vankeustuomiota

Henkilö oli siirtänyt Lapin pelastuslaitoksen varoja omalle tililleen yli 260 000 euron arvosta. Tilisiirtoja oli yhteensä 23 ja ne olivat tapahtuneet reilun viiden vuoden ajalla.

Vaaranlampi

Tilajaosto palautti Vaaranlammen kouluhankkeen toteutusmallin valmisteluun

Tilajaosto käsittelee toteutusmallia ylimääräisessä kokouksessaan ensi keskiviikkona.

Kaamoksen valoa Pulmankijärvellä Utsjoella

Finnish Lapland slips into polar night

Polar night has begun in northernmost Finland, where the sun will not reappear until mid-January.

Vaaranlammen koulurakennus

Rovaniemen Vaaranlammen kouluhanke halutaan toteuttaa vuokramallilla

Kaupungilla on positiivisia kokemuksia vuokramallilla toteutetuista hankkeista.

Liikennepuisto, Rovaniemi

Rovaniemen keskustassa laitetaan nurin vanhoja puita

Rovaniemen keskustassa kaadetaan vanhoja huonokuntoisia puita. Kaatotuomion on saanut 30 puuta.

Hämeen ammattikorkeakoulun yliopettaja Päivi Laaksonen ja Lapin yliopiston professori Ana Nuutinen seisovat näyttelytilassa.

Tutkijat etsivät uusia ja parempia biovärejä – Lapistakin löytyisi raaka-aineita

Suomessa etsitään jatkuvasti uusia raaka-aineita biopohjaisiin väriaineisiin. Niiden käyttöä tutkitaan muun muassa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Rovaniemen Arktikumissa voi tutustua tutkimustuloksiin usean korkeakoulun yhteisnäyttelyssä.

tarjoilija tekemässä kahvia

Työvoiman saatavuudessa haasteita Lapissa

Työvoimaa hankkineista lappilaisista toimipaikoista joka toinen on kokenut rekrytointiongelmia.

Rovaniemen poliisilaitoksen sijaintikartta. Uuden suunniteltu sijainti Verstaantiellä.

Uusi poliisiasema vie virkavallan kauas Rovaniemen keskustasta – poliisin mukaan tämä ei vaikuta vasteaikaan

Uusien tilojen tarve on pakottava. Poliisiasemalla on vuosia kärsitty sisäilmaongelmista, eikä 50-luvulla rakennettu poliisiasema muutenkaan palvele nykytarpeita.

Utsjoen taajaman kyltti tienvarressa

Utsjoella rikottiin talven pakkasennätys

Yö oli kylmä myös muualla Lapissa.

Piirroskuva erilaisista perheistä värillisten pallojen sisällä.

Sosiaali- ja terveyspalvelumme myllätään kohta uusiksi – näin se vaikuttaa odottavan äidin, uusperheen ja eläkeläisperheen arkeen

Monet tutut palvelut siirtyvät uusien hyvinvointialueiden vastuulle. Rakensimme asiantuntijoiden kanssa kolme esimerkkiperhettä ja kerromme, miten heidän elämänsä muuttuu tammikuun aluevaalien jälkeen.

Piirretty kuva, jossa etualalla mies, joka sanoo vastustavansa kaivoksia. Hän pitelee läppäriä, tastalla näkyy sähköauto ja tuulivoimaloita sekä aurinkopaneeleita.

On naiivia vastustaa kaivoksia jos taistelee ilmastonmuutosta vastaan, sanoo malminetsintäyhtiön johtaja Noora Ahola

Polttomoottoriautossa on kuparia 8-22 kiloa. Sähköautossa kuparin kulutus voi olla jopa viisinkertainen. Sähköautoon tarvitaan kobolttia. Haluammeko, että jatkossakin kobolttimme kerää afrikkalaislapsi?

Helsingin pörssitalon graniittiseinän kivinen kolmiulotteinen teksti "börs".

Rovaniemeläinen Norrhydro kiinnosti sijoittajia, listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti – toimitusjohtaja: "Tämä oli iloinen yllätys"

Kaupankäynti Norrhydron osakkeilla Helsingin pörssin First North -markkinapaikalla alkaa näillä näkymin 1. joulukuuta.

Heikkoa jäätä rannassa.

Heikoilla jäillä liikkuneet työllistivät pelastajia Lapissa

Ketään ei jouduttu pelastamaan veden varasta. Pelastuslaitos toivoo, että ihmiset pysyisivät pois heikoilta jäiltä.

Vargar i djurparken i Ranua.

Myös eteläisessä Lapissa alkaa sudenpyynti poikkeusluvalla – koskee Posion, Ranuan, Rovaniemen ja Kemijärven alueita

Suden tappamana on löytynyt poroja Posiolta, Rovaniemeltä ja Kemijärveltä. Poikkeusluvalla sudenpyyntiin saa käyttää mönkijöitä ja moottorikelkkoja.

Helmitaulu lähikuvassa, taustalla epäterävänä anonyymi koululainen tekee tehtävää.

Rovaniemellä aloitetaan kaksikielinen perusopetus

Englanninkielisen opetuksen kysyntä on kasvanut Rovaniemellä vuosittain.

Minna Majava seisoo olohuoneessan ja kantaa pientä lasta sylissään.

Rovaniemelle tarvitaan 14 uutta päiväkotiryhmää, eikä kaupunki ole "ongelman" kanssa yksin – korona-ajan vauvabuumi täytti päiväkodit

Rovaniemellä on vuodenvaihteen jälkeen tulossa uusia lapsia varhaiskasvatukseen piiriin yli sata. Se on keskikokoisessa kaupungissa melkoinen määrä. Tilanne on sama myös monissa muissa kaupungeissa.

Ihmisiä Länsi-pohjan keskussairaalan käytävällä.

Sairaalakysymystä ei voi Lapissa ohittaa – kiistelty keskussairaala nousee isoksi vaaliteemaksi Länsi-Pohjassa

Vaikka tulevalla hyvinvointialueella erikoissairaanhoito on vain yksi eikä edes suurin rahankäyttäjä, on omalla sairaalalla asukkaille iso merkitys kahden keskussairaalan maakunnassa. Tämä kuuluu selkeästi Länsi-Pohjassa aluevaalien alla.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Mökki tuhoutui aamulla Mukkajärventiellä Rovaniemellä

Tulipalossa ei tullut henkilövahinkoja.

Cafe & Bar 21:en ravintolapäällikkö Mikko Hokkanen ravintolassa.

Kaksi lappilaista palkittiin valtakunnallisessa ammatillisen koulutuksen seminaarissa

Mikko Hokkanen valittiin vuoden työpaikkaohjaajaksi ja Elina Pietilä vuoden yrittäjä-oppisopimusopiskelijaksi.

Suuri kyltti, jossa lukee vihreällä "rokotus".

Rovaniemellä tarjolla ilmaisia influenssarokotuksia vakavalle influenssalle alttiiden läheisille

Ilmaiseen rokotukseen ovat oikeutettuja he, jotka asuvat samassa asunnossa suojattavan henkilön kanssa, tai jotka tapaavat heitä kasvotusten viikoittain.

Jääpato Tornissa Holmankosken yläpuolella.

Jääpatoja muodostunut Tornionjokeen ja Ounasjokeen

Alavilla ranta-alueilla asuvien on hyvä tarkkailla tilannetta ja harkita oman kiinteistönsä suojaamista.

Kaksi henkilöä hymyilee kuvassa.

Rovaniemellä tänään suuri rekrytointitapahtuma työtä tarjoaville ja työtä etsiville

Ilmaisessa ja kaikille avoimessa Talventekijä -rekrytointitapahtumassa on paikalla työnantajia, oppilaitoksia ja muita tahoja.

Ilmavoimien hävittäjät laskeutuvat talvisessa maisemassa.

Lapin lennosto harjoittelee hävittäjillä myös Lapin taivaalla

Lapissa lennot suuntautuvat pääosin Rovaniemelle, Ivaloon ja Perämeren ylle.

Rovaniemi kuvattuna Kemijoelta

Rovaniemen kaupunki vuokraa ja myy tontteja sekä rakennuspaikkoja

Uusia asuntotontteja ja asuinrakennuspaikkoja on tarjolla Nivavaarassa, Nivankylässä ja Sinetässä.

Ana Emilia Martinez Hale kasvomaskiin pukeutuneena katsoo kameraan ravintolakeittiössä.

Ana Emilia Martinez Hale tuli Suomeen opiskelemaan, mutta jäi töihin – ja juuri hänenlaisiaan työntekijöitä matkailuala kaipaa

Suomeen on saapunut syyskuun loppuun mennessä enemmän ulkomaista työvoimaa kuin ennen korona-aikaa 2019. Suurin osa heistä on kausityöntekijöitä.

ulkoministeri Pekka Haavisto Rovaniemellä.

Suomi pyrkii vauhdittamaan ilmastotoimia arktisella alueella – ulkoministeri Haavisto: Ilmastonmuutoksen torjunta on puheenjohtajuuskauden keskeisiä päämääriä

Haaviston mukaan Suomi pyrkii vauhdittamaan ilmastotoimia Barentsin neuvostossa, vaikka kaikki maat eivät sitoutuneet siihen Glasgow'n ilmastokokouksessa.

Tervolan lukion siivooja Raisa Ranta luutuaa luokkahuoneen pulpettia

Ammattiopisto Luovi palkittiin vuoden 2021 ammatillisen koulutuksen laatupalkinnolla

Ammattiopisto Luovi toimii Lapissa kolmella paikkakunnalla: Kittilässä, Rovaniemellä ja Torniossa.

Havainnekuva, jossa kerrostaloja, hotelli ja taustalla silta.

Rovaniemeläiset voivat kertoa mielipiteensä Rovaniemen Valionrannan asemakaavan muutosehdotuksesta

Kuntalaiset voivat jättää kaavaehdotukseen liittyviä muistutuksia Rovaniemen kaupungin kirjaamoon joulukuun 17. päivään mennessä.

House of Laplandin toimitusjohtaja Sanna Tarssanen Viimeiset-elokuvan pressinäytöksessä Rovaniemellä

Rovaniemi julkisti nyt salatut House of Lapland -päätökset – toimitusjohtaja Tarssanen: päätöksen taustalla vanhaa tietoa ja väärinkäsitys

Rovaniemi päätti lokakuun lopussa lopettaa Lapin yhteisen markkinointitalon rahoittamisen. Päätöstä perusteltiin muihin kuntiin verrattuna suurella rahoitusosuudella ja matkailumarkkinoinnin päällekkäisyyksillä.

Lapin rajavartioston komentaja everstiluutnantti Janne Kurvinen

Lapin rajan apulaiskomentaja Janne Kurvinen: Vuosien 2015–2016 kaltainen pakolaisvirta Lappiin "ei hirveän todennäköinen"

Lapin rajavartioston apulaiskomentaja Janne Kurvinen ei pidä todennäköisenä, että nyt Lähi-idästä liikkeelle lähteneet siirtolaiset tulisivat suuremmissa määrin Suomeen vuosien 2015–2016 tavoin.

Taideteos, jossa poron siluetti. Taustalla Rovaniemen kaupungintalo, maassa ohuelti lunta.

Rovaniemellä lykätään Ruokasenkadun siltaa ja uutta uimahallia – budjettivaltuusto keskusteli vilkkaasti ja teki päätökset ripeästi

Rovaniemen budjettivaltuusto siirsi eteenpäin kahta kiistanalaista rakennushanketta. Kaupunginhallituksen esitykset voittivat äänestyksessä. Kaupungin veroprosentti säilyy ennallaan.

Rovaniemen paikallisliikenne Linkkarin bussi

Bussiliikenne palaa tieremontin jälkeen Rovaniemen Ruokasenkadulle – bussia odottaville on nyt uudet, lasikatoksiset pysäkit

Ruokasenkadun pysäkit ovat sijainneet kesästä saakka toisaalla kadunrakennustyömaan vuoksi.

Jouluturisteja tulossa koneesta Rovaniemen lentokentällä

Talven suorat lennot Keski-Euroopasta Lappiin alkavat sunnuntaina

Säännölliset, suorat reittilennot Englannista, Ranskasta, Saksasta ja Turkista jatkuvat sunnuntaista 14. marraskuuta aina maaliskuulle 2022 asti. Reittilennoille voi ostaa lippuja normaaliin tapaan.

Helsinki Volleyn Jemina Jäärni vasen polvi maassa lyömässä palloa ottelussa Jymy Volleyta vastaan.

Helsinki Volley sai uuden päävalmentajan – liiganousun arkkitehti Ismo Tuominen palaa seuraan: "Ensimmäisenä pitää tutustua pelaajiin"

Helsinki Volley aloitti kauden Dirk Sauermannin valmennuksessa, mutta valmentajan ja seuran tiet erosivat viime viikolla.

Sampokeskuksessa toimivat pukkiyrittäjät Lalee ja Marko Paksuniemi.

Kilpailu kiristyy Rovaniemen joulupukkibisneksessä – uusi pukkiyritys aloittaa Rovaniemen keskustassa

Visit Rovaniemessä pukkien määrän lisääntyminen nähdään positiivisena asiana.

Suppojäätä Ounasjoella

Vedet jäätyvät nyt Lapissa hitaasti – olemassa olevat jäät ovat erittäin heikkoja ja suppojääpatoja voi syntyä

Suppojäätä syntyy yleensä alkutalvella ennen kuin jään päälle ehtii syntyä kunnon jääkansi.

Ylitornion lukio

Ylitorniolle ei ole löytynyt rakennustarkastajaa – kunta jatkaa rakennusvalvonnan ostoa Rovaniemeltä

Ylitornio on päättänyt tehdä Rovaniemen kanssa kolmen vuoden sopimuksen rakennusvalvonnan yhteistyöstä.

Havainnekuva Norrhydron tulevasta tuotantolaitoksesta Rovaniemellä.

Rovaniemellä toimiva Norrhydro aloittaa listautumisannin Helsingin pörssiin – yhtiö pyrkii keräämään kahdeksan miljoonan euron varat

Listautumisannilla kerätyt varat yritys käyttäisi yhtiön kasvattamiseen, mahdollisiin yritysostoihin sekä liiketoiminnan kansainvälistymineen.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Lappi edustettuna Sitran Tulevaisuustaajuus-kumppanuusohjelmassa

Mukana Lapista ovat Leader Pohjoisin Lappi sekä Rovaniemeläiset Lyseonpuiston ja Ounasvaaran lukiot.

Arkkitehdin luonnos Rovaniemen seurakunnan suunnittelemasta krematoriosta.

Rovaniemen krematorion rakentaminen alkaa jo ensi viikolla

Rovaniemen seurakunta joutui nostamaan alun perin budjettiin varattua määrärahaa 300 000 euroa rakennuskustannusten nousun vuoksi. Krematorion rakentaminen alkaa ensi viikon alussa.

Tulipallo tallentui tähtitieteen harrastaja Janne Laukkasen tuulilasikameraan

Katso video: Poikkeuksellisen kirkas tulipallo lävisti taivaan torstaina – tähtiharrastaja: "Meni elämäni top-kolmoseen tähdenlennoista"

Tulipallo näkyi taivaalla muutamien sekuntien ajan. Erityisen hyvin valoilmiö näkyi Itä-Suomessa. Kyseessä oli todennäköisesti maapallon ilmakehään osunut avaruuskivi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle