Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tiedätkö vakuutusturvasi etätyössä? Nainen käveli etäkokouksessa kotipihalla ja kompastui – pakollinen vakuutus ei korvannut vahinkoja

Etätyötä tekevä on tapaturman sattuessa usein heikommassa asemassa kuin työpaikalla puurtava työkaveri.

Yksityisten terveysvakuutusten kysynnässä ei piikkiä koronan takia – koronatestien korvauksista satelee kysymyksiä

Suurista vakuutusyhtiöistä kerrotaan pääsäännöksi, että oireista kärsivän koronatesti yksityisellä puolella korvataan, mikäli lähetteen on tehnyt lääkäri ja THL:n kriteerit täyttyvät.

Kilpailuviranomaiset hyväksyivät S-pankin ja Fennian yrityskaupan varainhoitopalveluista

Kaupassa Fennian varainhoito- ja kiinteistösijoituspalvelut myytiin S-pankille.

Vierumäen hotellin omistajat etsivät uutta vuokralaista pyörittämään majoitus- ja ravintolatoimintaa

Neuvotteluja päästäneen käymään kesäkuussa. Mahdollisilta operaattoreilta on jo tullut yhteydenottoja.

Vakuutuksesi hinnan voi pian päättää tekoäly, joka ennustaa terveyttäsi ja seuraa ajotapaasi – algoritmikin oppii syrjimään, eikä anna vakuutusta kaikille

Suomessa myydään jo asiakkaan jatkuvaan seurantaan perustuvia vakuutuksia. Datan käyttö voi kuitenkin lisätä eriarvoisuutta.

Kauppakeskus Hertsin monituhatpäiset tarjousavajaiset keskellä epidemiaa suututtavat – Kauppakeskusjohtaja: "Olen pahoillani, ettei nettitarjouksia peruttu"

Kauppakeskusten yhdistyksen puheenjohtaja: "Näissä oloissa kaikkien tulisi noudattaa viranomaisohjeita."

Perjantai 1.3.2019 (radio)

Attendon hoivakoti. Ammattiin opiskelevat. Pakolaisvakooja. Hiihdon MM-kisat. Säätietoja.

Fennia aloittaa yli tuhatta koskeva yt-neuvottelut, vähennustarve vajaa sata henkilötyövuotta

Yt-neuvottelut ovat seurausta Fennian ja Folksam Vahinkovakuutuksen yhdistymisestä.

"Nyt kuolen", ajatteli Laura Salmela, 33, kun naapurin koira raateli hänen kasvojaan – karut tilastot paljastavat, ettei hän ole ainoa uhri

Poliisille ilmoitetaan päivittäin yli kaksi koirahyökkäystä. Vuosittainen määrä on noussut lyhyessä ajassa viidestäsadasta liki kahdeksaansataan. Juttu on julkaistu elokuussa 2018.

Vakuutus ei yleensä korvaa, jos katto romahtaa lumen painosta – "Pitäisi kestää, jos ne on kunnolla tehty"

Viime päivinä sattuneet kattovahingot voivat tulla kalliiksi hallit omistaville yrityksille.

Satojen eurojen säästöt – liikennevakuutuksen vaihtaminen kannattaa etenkin, jos perheessä on useita autoja

Liikennevakuutuksia on vaihdettu uusiin vuoden alun lakiuudistuksen jälkeen. Myös vakuutusyhtiöiden markkinaosuudet menivät uusiksi.

Vakuutusyhtiöt nihkeinä – turvapaikanhakijoille ei myönnetä talkoovakuutuksia

Turvapaikanhakijoiden osallistuminen luontotalkoisiin on tyssännyt vakuutusongelmiin Keuruulla. Entisen varuskunnan korpien ennallistamistalkoisiin ei turvapaikanhakijoille myönnetä talkoovakuutusta.

Joka viides sanoo tehneensä töitä pimeästi

Varsinkin kolmekymppiset jättävät usein verot maksamatta.

Liikennevakuutus pienemmäksi vaikka mopoilukokemuksella? Lakimuutos uudistaa hinnoittelua vuodenvaihteessa

Lähi-Tapiola avasi bonustaulukkopelin jo loppuvuodesta. Osa vakuutusyhtiöistä aikoo seurata perästä vuodenvaihteen jälkeen. Jatkossa bonuskertymä ei ole auto- vaan kuskikohtainen.

Vakuutusyhtiö haluaa tarkkailla ajamistasi – kiltti saisi kunnon alennuksen vakuutusmaksuista

Vakuutusyhtiöt saattavat jo pian kilpailla autoilija-asiakkaista ajotapahinnoittelulla. Vapaaehtoinen seurantalaite paljastaisi, kuinka turvallinen kuljettaja on.

Liikennevakuutuksen kiinteä bonustaulukko poistuu: Mitä riskaabelimpi kuski, sitä kalliimpi vakuutus

Bonuksia ei enää autokohtaisesti siirrellä, kun liikennevakuutusta säätelevä laki muuttuu vuodenvaihteessa. Hyvä uutinen on, että bonusta voi saada jatkossa kaskon tavoin kaikkiin autoihin ilman vuosien kerryttämistä. Jos et ole toheloinut!

Menestyneen firman nimen voi keksiä vaikka 8-vuotias

Yritysten nimiä syntyy miten milloinkin.

Pk-yritysten usko tulevaan vahvistuu - suhdannerouta alkaa viimein sulaa

Pienten ja keskisuurten yritysten näkymät ovat entistä valoisammat. Kyselytutkimuksen mukaan valtaosa pitää yrityksensä näkymiä hyvinä ja yli 40 prosenttia aikoo palkata lisää väkeä.

Työntekijöille otetuissa sairauskuluvakuutuksissa huima nousu – "Muukin merkkaa kuin tilipussi"

Yritysten työntekijöilleen maksamien sairauskuluvakuutusten määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2009 vuoteen 2015. Vakuutuksen avulla voidaan nopeuttaa hoitoonpääsyä ja työhönpaluuta, mutta sen avulla houkutellaan myös hyviä työntekijöitä.

Autoilijat ilmoittavat yhä enemmän tuulilasivahingoista: Kasvua 143 prosenttia kuudessa vuodessa

Vakuutusyhtiöille sataa vuosi vuodelta enemmän ilmoituksia tuulilasivahingoista. Tuulilaseja vaurioituu muun muassa lumettomien talvien ja tuulilasien ohentumisen vuoksi. Vahinkoilmoitusten hurjat kasvuluvut kertovat kuitenkin ennen kaikkea siitä, että entistä useampi autoilija ottaa erillisen tuulilasivakuutuksen.

Osa sairausvakuutuksista käymässä kannattamattomiksi – If irtisanoo kokonaisen vakuutuskannan

Moni suomalainen hankki takavuosina edullisen sairausvakuutuksen varmistaakseen terveydenhoitonsa. Nyt vanhanmalliset vakuutukset alkavat käydä taakaksi vakuutusyhtiöille. Henkilövakuuttaminen onkin parhaillaan muutoksessa terveydenhuollon kehittyessä.

Rahalla saa lähes kaikkea – paitsi tapaturmavakuutusta vanhukselle

Vakuutusyhtiöiden tapaturmavakuutuksissa on isoja ikään liittyviä eroja. Osa yhtiöistä ei myy tapaturmavakuutusta enää yli 70-vuotiaalle, mutta toisaalla 99-vuotiaskin voi vielä saada vakuutuksen tapaturman varalle. Myös vakuutusten voimassaoloajat vaihtelevat.

Rengas pamahti kesken matkan – Tiedätkö, korvaako vakuutuksesi hinauksen?

Vakuutusyhtiöiden välillä on eroa siinä, milloin auton hinaus korvataan, jos rengas on puhjennut. Autojen hinaukset ovat lisääntyneet samalla, kun vararenkaan korvaavat renkaanpaikkaussarjat ovat yleistyneet uusissa autoissa.

Pelti kolisee parkkipaikalla yhä useammin – vakuutusyhtiöt haistoivat markkinaraon

Parkkipaikkavahingot ovat lisääntyneet viime vuosina ja peltivauriot ovat tuttu näky korjaamoilla. Kun vahingon aiheuttaja ei kanna vastuuta törttöilystään, jää kolhitun auton korjaaminen omistajan kontolle. Ilmiö näkyy nykyään vahvasti myös vakuutusmarkkinoilla.

Fennia keskittää korvauspalvelut neljälle paikkakunnalle

Vakuutusyhtiö Fennia uskoo muutoksen tuovan eismerkiksi Kuopioon lisää työpaikkoja parin vuoden sisällä. Yhtiö ei aio irtisanoa ketään.

YIT myi Lahteen rakenteilla olevan kiinteistön 22 miljoonalla eurolla

Kahdeksankerroksisen rakennuksen päävuokralaisia ovat mm. Lahden kaupungin Tilakeskus ja Lahden Pysäköinti Oy. Kauppaan kuuluu myös toimistokiinteistön yhteyteen valmistuvan robottiparkki.

Jos aura jättää lumivallin tielle, auton vauriot usein kuskin kontolle

Erityisesti liittymiin jää aurauksen jäljiltä aina silloin tällöin lumi- ja jäävalleja, jotka aiheuttavat autoilijoille ongelmia. Vakuutusyhtiöiden mukaan tapauksia sattuu suhteellisen vähän. Auraajalle auton vahingoista rapsahtaa lasku harvoin.

Kulttuurikeskuksen tulipalon korvaukset tuplaantuivat

Kemin kaupunki on tyytyväinen uuteen sopimukseen, jossa korvaussumma kasvaa 618 000 euroon. Aiemmin vakuutusyhtiö Fennia oli valmis korvaamaan vain kolmanneksen aiheutuneista vahingoista.

Kemi pettyi: kolmannes kulttuurikeskuksen palovahingoista korvataan

Vakuutusyhtiö Fennia käsiteli aiemman korvauspäätöksensä uudelleen, ja päätyi korvaamaan vain noin kolmasosan miljoonavahingosta.

Kemi hakee uudelleen korvauksia kulttuurikeskuksen palosta

Kaupunki katsoo, että vuosi sitten tapahtuneesta tulipalosta koitui noin miljoonan euron suuruinen vahinko, kun taas vakuutusyhtö Fennia epäsi suurimman osan korvauksista.

Kasvu-uralla kiitävä Tutoris palkittiin valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla

Yhden naisen yrityksestä reilussa kymmenessä vuodessa 160 ihmistä työllistäväksi konserniksi kasvanut kuntoutus- ja hoivapalveluja tarjoava yritys on kasvattanut liikevaihtoaan keskimäärin 50 prosenttia vuodessa.

Kemi neuvottelee vielä kulttuurikeskuksen tulipalon korvauksista

Kemi toimittaa vakuutusyhtiö Fennialle kulttuurikeskukseen sekä sen toimintaan liittyviä faktoja, joiden pohjalta vakuutusyhtiö päättää miten se suhtautuu Kemin tekemään uudelleenkäsittelypyyntöön. Fennia on aiemmin evännyt suurimman osan korvauksista.

Lohjan Yrittäjätalo ei vedä vuokralaisia

Lohjan keskustaan vajaa kaksi vuotta sitten valmistunut Yrittäjätalo ei houkuttele pienyrittäjiä. Talon käyttöönottovaiheessa tiloille oli kysyntää, mutta nyt pienyrittäjille tarkoitetussa siivessä on vuokralaisia vain yhdessä huoneessa. Yrittäjätalon päärakennuksessa toimii Laurea-ammattikorkeakoulu, TE-toimisto ja Novago Yrityskehitys Oy.

Suomi laahaa Ruotsin perässä lemmikkieläinvakuutuksissa

Lemmikkieläimen hankinta voi olla usein lyhyenkin harkinnan tulos, eikä moni osaa varautua siihen, että lemmikistä voi koitua isojakin kustannuksia. Esimerkiksi lemmikin sairastuessa kulut voivat kasvaa jopa tuhansiin euroihin. Ruotsissa koirista on vakuutettu liki 80 prosenttia ja kissoistakin noin 36 prosenttia, Suomessa koirista vain neljäsosa.

Indian investor for Finnish resort company

The Indian tourism company Mahindra Holidays and Resorts has invested 13 million euros in the Finnish time-share firm Holiday Club Resorts to stake a claim of nearly 20 percent in the Finnish operator.

Intialaisyritys osti osan suomalaisesta matkailuyrityksestä

Mahindra Holidays on yksi Aasian suurimmista viikko-osakeyhtiöistä. Noin viidenneksen osuus Holiday Clubista maksoi 13 miljoonaa euroa.

Keisarikunta – elokuva musiikista ja rakkaudesta 50-luvun Kotkassa

Kertomus kaveriporukan intohimosta musiikkiin.

Vakuutusyhtiöt ja yksityislääkärit yhä tiiviimmin kimpassa

Vakuutusyhtiöt pyrkivät nopeuttamaan hoitoon pääsemistä kaikin tavoin. Suomessa on jo ensimmäinen vakuutusyhtiön pyörittämä sairaala. Tulevaisuudessa vakuutusyhtiöiden ja yksityissairaaloiden suhde tulee tiivistymään entisestään.

Maksuhäiriöt vaikeuttavat vakuutuksen saamista – luottotiedoton voi jäädä ilman auton kaskoa

Luottotiedoton saattaa jäädä ilman auton kaskoa tai sairausvakuutusta, sillä vakuutusyhtiöt eivät välttämättä myönnä vakavan maksuhäiriömerkinnän vuoksi vapaaehtoista vakuutusta. Esimerkiksi vuokra-asunto voi jäädä saamatta, koska maksuhäiriöt voivat estää vakuutuksen saamisen.

Vakuutuskilpailu kiristyy myös Kainuussa

Vakuutusyhtiö Fennia ja Danske-Bank aloittavat yhteistyön yhteisten asiakkaiden hankkimiseksi. Yhtiöt pysyvät erillisinä ja yhteistyö koskee aluksi henkilöasiakkaita.

Vakuutusyhtiö: Hoitava lääkäri keskittyköön hoitoon, ei korvauksiin

Iso osa liikenteessä vammautuneista joutuu taistelemaan vakuutusyhtiöiden kanssa korvauksista, sillä vaikeita oireita aiheuttavat aivo- ja niskavammat eivät aina näy kuvissa. Keskivaikeissa ja vaikeissa vammoissa vakuutusyhtiöille on myös osoitettava, että potilaan oireet johtuvat tapaturmasta.

Teatterin uusi tekniikka testissä

Kemin kaupunginteatterin remontti on saatu siihen pisteeseen, että yleisö voidaan päästää turvallisin mielin lauantain ensi-iltaan. Kulttuurikeskusta on remontoitu tulipalon jäljiltä yhteensä jo 700 000 eurolla - ja summa noussee edelleen.

Kemin kulttuurikeskuksen palo maksanut jo 600 000 euroa

Kemi jättää lähiaikoina uudelleenkäsittelypyynnön vakuutusyhtiö Fenniaan, joka tammikuussa epäsi valtaosan korvauksista.

Fennia takoi ennätyksiä pohjoisessa

Vahinkovakuutusyhtiö Fennia ylsi kaikkien aikojen myyntiennätyksiin Pohjois-Suomessa viime vuonna. Yhtiön mukaan myynti oli yhtiön historian parasta sekä kotitalouksien että yritysasiakkaiden parissa.

Hotelli Kemijärvi konkurssiin

Hotelli Kemijärven emoyhtiö Hansamix Oy on asetettu konkurssiin. Yhtiö pohtii vielä, aikooko se jatkaa hotellitoimintaa TV-sarja Taivaantulien tunnetuksi tekemässä kiinteistössä.

Vakuutusyhtiö epäsi Kemin kulttuurikeskuksen tulipalokorvaukset

Vakuutusyhtiö Fennia on ilmoittanut korvaavansa vain osan tulipalon vahingoista. Kemi ei tyydy ratkaisuun.

Uusi "finanssitavaratalo" tekeillä – Danske Bank ja Fennia yhteistyöhön

Danske Bank ja Fennia selvittävät vahinkovakuutusten tarjoamista pankkiasiakkaille ja pankkipalveluita vakuutusasiakkaille.

Rovaniemen liiketiloilla taas kysyntää

Rovakadun uudet liiketilat menevät taas kaupaksi Rovaniemellä. Skanska on kesän aikana myynyt kaksi liiketilaa uudehkosta talostaan Rovakatu 20:stä. YIT puolestaan on saanut yhden yrittäjän lisää Rovakatu 5:ssä sijaitseviin liiketiloihinsa.

Ensihoitaja palkittiin – esti ambulansseja uhkaavan palon

Kuopion yliopistollisen sairaalan ensihoitaja Sakari Pyykönen ehkäisi tulipalon syttymisen alkukesästä ambulanssien säilytyshallissa. KYS palkitsi sankarin heti tapahtuman jälkeen ja nyt myös vakuutusyhtiö Fennia antoi Pyyköselle palkinnon.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle