Uusimmat artikkelit
Kivijärvi selvittää kunnanjohtajan luottamusta
Kunnanjohtaja Pekka Helppikankaan luottamus punnitaan todennäköisesti kunnanvaltuuston kokouksessa joulukuussa.
Mikkel Näkkäläjärvi jättää Rovaniemen valtuuston – perustelee puoluesihteerin tehtävillä ja perhesyillä
Mikkel Näkkäläjärvi sanoo, että kaupunginvaltuutetun tehtävien riittävän aktiivinen hoitaminen onkin käytännössä osoittautunut vaikeaksi.
Pirkanmaan yrittäjien puheenjohtajaksi nokialainen Jari Haapaniemi
Puheenjohtajuus vaihtuu vuoden alussa. Siihen asti tehtävässä jatkaa kuusi vuotta yrittäjäyhdistystä luotsannut Janne Vuorinen.
Lakko on pysäyttänyt Sinebrychoffin tehtaan Keravalla – ”Ei tämä kivaa ole, mutta on pakko”, sanoo pihalla seisova lakkovahti
Elintarvikealan työnseisaukset jatkuvat vielä ensi viikolla. Lakoilla osoitetaan tyytymättömyyttä hallituksen työntekijöihin kohdistuviin heikennysesityksiin.
Satakunnan kokoomus esittää Mikael Ropoa maakuntahallitukseen Sampsa Katajan tilalle
Lopullisen päätöksen Katajan tilalle valittavasta henkilöstä tekee maakuntavaltuusto joulukuussa.
Timo Heinonen luopuu aluevaltuuston ja -hallituksen luottamustoimistaan
Loppilainen kansanedustaja Timo Heinonen on pyytänyt eroa Kanta-Hämeen hyvinvointialueen luottamustoimista. Eron syyksi hän kertoo uudet työtehtävät eduskunnassa ja aluehallinnon kasvaneet kokousmäärät.
Sodankylä muuttaa puheenjohtajuudet osa-aikaisiksi
Ensi kuun alusta kunnanhallituksen puheenjohtaja tekee 40-prosenttista työaikaa ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja 20-prosenttista työaikaa.
Anne Rintamäelle myönnettiin ero Pohjanmaan aluevaltuustosta – Rintamäki pyysi eroa henkilökohtaisista syistä
Anne Rintamäki (ps.) on toiminut aluevaltuuston jäsenenä sekä suhteellisten vaalien lautakunnan jäsenenä.
Aluehallitus pui tuottavuusohjelmaa ennätykselliset viisi tuntia – virkamiesesitykseen halutaan muutoksia ennen päätöksiä
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamushenkilöt haluavat muutoksia arvostelua herättäneeseen tuottavuusohjelmaan. Kiirevastaanottojen keskittäminen ja palveluasuminen ovat ainakin tikunnokassa.
Kouvolalainen Joni Mörk jättää kaikki luottamustoimensa: ”En ole tyytyväinen päätöksentekoon”
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu hakee eroa 1. lokakuuta alkaen.
SDP:n puoluesihteeriksi valittu Mikkel Näkkäläjärvi vähentää luottamustehtäviään Rovaniemellä
Kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio esittää Rovaniemen kaupunginhallitukselle, että Mikkel Näkkäläjärven eronpyynnöt hyväksytään.
Ministerin erityisavustajaksi siirtyvä kokoomusvaltuutettu jättää Oulun valtuuston
Niilo Heinonen jättää Oulun kaupunginvaltuuston ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajuuden. Tilalle nousee varavaltuutettu Juha Vuorio.
Ministeri Sandra Bergqvist hakee eroa Paraisten kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävästä
Bergqvist on ollut Paraisten kaupunginvaltuuston puheenjohtajana kuntavaaleista 2021 lähtien.
Kolttasaamelaiset valitsevat jälleen päämiehen – kielivähemmistön luottamushenkilöllä tärkeä rooli kielen ja kulttuurin säilyttämisessä
Kolttien tämänvuotisten luottamusmiesvaalien pääteemoja ovat kieli, kulttuuri ja maankäyttöasiat.
Vilhelm Junnila kummeksuu, miksi kesän ministerieroa käytetään keppihevosena paikallispolitiikassa
Ex-ministeri ja kaupunginvaltuutettu korostaa hoitaneensa luottamustehtävät moitteettomasti.
Tohmajärveläinen pitkäaikainen kuntavaikuttaja Pauli Hakkarainen on menehtynyt
Hakkarainen oli kuollessaan 71-vuotias. Hän vaikutti Tohmajärvellä muun muassa liikenne- ja palolautakunnassa sekä kunnanvaltuustossa.
Touko Aalto on jo pitkään haaveillut muutosta maalle – ”Haluan aloittaa kunnanjohtajana mahdollisimman pian”
Toivakan kunnanvaltuusto valitsi Touko Aallon kunnanjohtajan virkaan niukalla äänten enemmistöllä eilen maanantaina. Aalto on valmis aloittamaan nopeasti uudessa tehtävässään ja haluaa myös muuttaa kuntaan.
Lappilaisten kuntien työhyvinvointi kohentui – moni luottamushenkilö kokee silti yhä epäasiallista käytöstä
Kuntien hallintohenkilöstölle ja luottamushenkilöille tänä keväänä toteutettu seurantakysely osoitti, että työhyvinvointitoimilla on ollut merkittävä vaikutus.
Nuorten kansanedustajien eroa paheksuttiin Pirkanmaan aluevaltuustossa – Miko Bergbom ja Joakim Vigelius poistuivat ennen keskustelua
Pirkanmaan aluevaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tampereen entinen sosiaali- ja terveyspalveluiden apulaispormestari Johanna Loukaskorpi (sd.).
Entisen luottamushenkilön epäillään kavaltaneen yli 120 000 euroa veloittamalla tekaistuja kuluja Ilmavoimien lentäjäyhdistykseltä
Ilmavoimien lentäjäyhdistys ILY:n entistä luottamushenkilöä epäillään törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Epäillyt rikokset ajoittuvat vuosille 2007–2012.
Jalasjärveläislähtöinen Aku Autio valittiin Jämijärven kunnanjohtajaksi vain 28-vuotiaana: ”Ei tässä nyt ihan ennätyksiä tehdä”
Kunnanjohtaja Autio haluaa, että Jämijärvi on jatkossakin itsenäinen. Valinnan myötä Autio aikoo luopua luottamustehtävistään Kurikassa.
Sote-asioista päättävän aluehallituksen puheenjohtajasta tulee kokoaikainen Päijät-Hämeessä
Kokoaikainen puheenjohtaja saa vuodessa 75 000 euron palkkion, eikä muuta heru.
Nuoret kansanedustajat jättävät paikkansa Pirkanmaan hyvinvointialueella, konkarit jatkavat kahdella tuolilla
Joka toinen Pirkanmaan uusista kansanedustajista istuu päättäjänä myös hyvinvointialueella. Osa heistä on vielä lisäksi oman kotikuntansa avainpaikoilla.
Etelä-Karjalassa aluehallituksen puheenjohtajan tehtävä tulee osa-aikaiseksi – palkka vajaat 3 000 euroa
Kansanedustajana vielä toimiva Anneli Kiljunen hoitaa aluehallituksen puheenjohtajan tehtävää osa-aikaisena luottamushenkilönä.
Tänään ratkeaa, erotetaanko Jari Larikkaa aluehallituksesta
Larikka työskentelee Kymenlaakson hyvinvointialueella paloesimiehenä. Valtionvarainministeriön ohjeistuksen mukaan hyvinvointialueella työskentelevä henkilö ei voi olla samaan aikaan aluehallituksen jäsenenä.
Punkalaitumen teknisen toimen henkilöstö syyttää luottamushenkilöitä epäasiallisesta käytöksestä ja marssii ulos työpaikaltaan
Teknisen toimen päällikön työsuhteen puolittamisesta tehtiin valtuustoaloite. Henkilöstö aikoo mielenilmaisuna marssia ulos työpaikaltaan.
Sampsa Katajan asema maakunnallisissa luottamustehtävissä horjuu häirintäsyytöksen vuoksi – kokoomus pohtii, mitä seuraavaksi
Ex-kansanedustaja Katajan väitetään käyttäytyneen humalassa epäasiallisesti maakuntaliittojen Brysselin-matkalla. Hän itse kiistää väitteet liiallisesta alkoholinkäytöstä.
Kotkan kaupunginvaltuutettu Topias Kotiniemi on kuollut
Pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu, kunnallisneuvos Topias Kotiniemi (kok.) menehtyi kaatumisen yhteydessä saamiinsa vammoihin.
Promoottori Tommi Mäki antoi vääriä tietoja yritystensä maksuongelmista Ylen haastattelussa: ”Kyseessä on väärinkäsitys”
Vaasalaisyrittäjä, poliitikko Tommi Mäki vakuuttaa, että hän on maksanut kahden yrityksensä maksuviiveet. Hän myös kiistää olevansa velkaa RH Entertainment Oy:lle.
Mikkelin kaupunginhallituksesta erotetut Satu Taavitsainen ja Raimo Heinänen valittivat päätöksestä hallinto-oikeuteen
Taavitsaisen ja Heinäsen mielestä Mikkelin kaupunginvaltuusto ylitti toimivaltansa, päätös syntyi virheellisessä järjestyksessä ja on lainvastainen.
Aluevaltuutetun eron perusteet olivat lainvastaisia – Turun hallinto-oikeus jyräsi Satakunnan aluevaltuuston päätöksen
Satakunnan aluevaltuusto myönsi Elina Junnilalle tämän pyytämän eron valtuustosta. Nyt Turun hallinto-oikeus katsoi, että eron perustelut eivät olleen lain mukaisia.
Aluehallituksen 1. varapuheenjohtajan Satu Taavitsaisen luottamus halutaan selvittää, perusteluna Taavitsaisen esittämä seksuaalirikossyytös
Aluevaltuuston kokouksessa jätetyssä aloitteessa esitetään tilapäisen valiokunnan asettamista aluehallituksen puheenjohtajiston luottamuksen selvittämiseksi.
Kuopion seurakuntien luottamushenkilöille maksetaan ensi vuoden alusta kokouspalkkioita
Kokouspalkkioihin on budjetoitu ensi vuoden talousarviossa reilut 100 000 euroa.
Useita luottamustoimia täytettiin maanantaina Oulun kaupunginvaltuustossa – valintoja tehtiin Matti Matinheikin vetäytymisen vuoksi
Oulun kaupungin entinen yhdyskuntajohtaja Matinheikki erosi luottamustehtävistään sen jälkeen, kun poliisi aloitti esiselvityksen hänen toiminnastaan apulaiskaupunginjohtajana.
Kemin hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Pirita Hyötylä eroaa lautakunnasta
Pirita Hyötylä luopuu myös demareiden valtuustoryhmän puheenjohtajuudesta. Hän perustelee ratkaisujaan henkilökohtaisilla syillä.
Matti Matinheikin eronpyyntö Oulun kaupungin luottamustoimista hyväksyttiin kaupunginhallituksessa
Entinen yhdyskuntajohtaja ilmoitti luopuvansa kaikista luottamustehtävistään, kun poliisi aloitti esiselvityksen hänen toimistaan apulaiskaupunginjohtajana. Eronpyyntö menee vielä kaupunginvaltuustoon.
Mikkelin kaupunginhallituksen luottamus varapuheenjohtaja Satu Taavitsaiseen on poissa
Kaupunginhallituksen lausunnon mukaan Taavitsainen on aiheuttanut erityistä ja pitkäaikaista haittaa toiselle kaupunginvaltuutetulle.
Matti Matinheikki luopuu kaikista luottamustehtävistään
Matinheikki ilmoitti asiasta lyhyessä tiedotteessa.
Henkilöstöpäällikkö-valtuutetun asema vaatii lisäselvityksiä Kemijärvellä – Valtuusto siirsi asian jälleen hallituksen pöydälle
Kemijärven kaupunginvaltuusto sai tilanteesta lausunnon Kuntaliitolta ja haluaa kaupunginhallituksen perehtyvän lisää asiaan.
"Asun Helsingissä ja työt ovat Helsingissä", vastaa Joel Harkimo kotikuntaa epäileville – valtuutettu voi määrittää asuinpaikkansa itse
Kuntalain mukaan kuntalainen menettää vaalikelpoisuutensa aiemmassa kunnassa, jos kotikunta vaihtuu kesken vaalikauden.

Pohjois-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä vetäytyy luottamustehtävistä eikä hae enää maakuntajohtajaksi
Kivelä siirtyy töihin Tampereen yliopistollisen sairaalan Sydänsairaala-konserniin Jyväskylään ja Tampereelle.
Kemijärven kaupunki ei päässyt ratkaisemaan henkilöstöpäällikkö-valtuutetun asemaa – valtuusto jätti asian pöydälle
Kemijärven kaupunginvaltuusto päätti maanantaina, että se jättää henkilöstöpäällikkö Paula Alatalon aseman valtuutettuna vielä ratkaisematta. Asia jäi pöydälle lisäselvityksiä varten.
Kiinnostus Oulun seurakuntien luottamustehtäviin laski – sekä seurakuntaneuvostoihin että yhteiseen kirkkovaltuustoon haluaa noin kaksisataa henkilöä
Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi tänään. Vaaleissa valittavat luottamushenkilöt päättävät esimerkiksi seurakuntien toiminnasta ja taloudesta.

Ksml: Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja valittaa kunnianloukkaustuomiostaan hovioikeuteen
Kunnianloukkausjuttu kietoutui Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys ry:n taloussotkujen ympärille.
Kemijärven valtuuston puheenjohtaja Torvinen: Valtuusto päättää, menettääkö perussuomalaisten valtuutettu luottamuspaikkansa
Taustalla on oikeuden päätös, joka kumosi Kemijärven henkilöstöpäällikön potkut. Irtisanomisen jälkeen Paula Alatalosta tuli kaupunginvaltuutettu, ja nyt hänen asemansa on harkittava uudelleen.
Kemijärvi irtisanoi laittomasti henkilöstöpäällikkönsä, kaupunki aikoo palkata nykyisen perussuomalaisten valtuutetun takaisin virkaan
Paula Alatalo on tällä hetkellä kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja Kemijärvellä. Paluu kaupungin korkeaksi virkahenkilöksi tarkoittaa sitä, ettei hän voi jatkaa kaupunginvaltuutettuna.
Ylöjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja eroaa tehtävästään – kertoo syyksi työkuorman ja uupumuksen
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävää hoitaa valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja siihen asti, kunnes uusi varsinainen puheenjohtaja on valittu.

Kunnianloukkauksesta sakot saanut Jyväskylän valtuuston puheenjohtaja: "Päällimmäisenä on hämmästys ja pettymyskin"
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Jyväskylän valtuuston puheenjohtajan Jukka Hämäläisen (sd.) päiväsakkoihin ja kärsimyskorvauksiin. Hämäläinen harkitsee valittavansa tuomiosta hovioikeuteen.

Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Hämäläinen sai sakot kunnianloukkauksesta
Keski-Suomen käräjäoikeus antoi ratkaisunsa Jukka Hämäläiseen (sd.) liittyvässä jutussa maanantaina iltapäivällä.