Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Helsingin Seurasaaressa sijaitsee yksi kaupungin nudistirannoista.

Hietaniemeen ja Seurasaareen tulossa uusia yleisiä saunoja – Seurasaaressa saunaa myös vastustetaan

Helsingin kaupunki on hakenut yleisten saunojen toteuttajaa Seurasaareen, Hietaniemeen ja Tarvoon. Kahdelle saunalle on nyt löytymässä toteuttaja.

Yleisöä ihastelemassa Weekendien päälavaa.

Suosittu ja parjattu Weekend Festival siirtyy pois Helsingistä – Järjestäjä: "Tapahtuma voitaisiin pitää Suvilahdessa, mutta sinne meitä ei otettu"

Aikaisemmin Helsingissä järjestetty Weekend Festival siirtyy vuonna 2022 uusiin maisemiin. Järjestäjän mukaan Helsingissä ei enää ole sopivia alueita Suvilahtea lukuunottamatta. Siellä tapahtumaa ei kuitenkaan kaupungin mukaan voi ensi vuonna järjestää.

yleiskuva

Rannat täyttyvät viikonloppuna helteiden saapuessa Suomeen – katso videolta, miten Helsingin Hietarannassa polskuteltiin jo perjantaina

Isoon osaan maata on odotettavissa kuumia kesähelteitä loppuviikolle. Helsingin ympäristöpalvelut suosittelee välttämään uimista osalla rannoista, sillä niiden uimavesinäytteissä on ajoittain havaittu kohonneita bakteeripitoisuuksia.

Poliisi sakotti nuoria ja käski kaataa alkoholijuomat maahan koulujen päättäjäisviikonloppuna Hietaniemessä Helsingissä 5. kesäkuuta 2021.

Nuorten juhlinta yltyi monin paikoin levottomaksi – poliisi takavarikoi päihteitä ja tyhjensi alueita, joille nuoret olivat kokoontuneet

Helsingissä poliisi tyhjensi muun muassa Hietaniemen uimarannan ja Sinebrychoffin puiston järjestyshäiriöiden vuoksi.

lähikuva poliisin virka-asusta

Päättäjäishumua Uudellamaalla: Helsingin keskustassa järjestyshäiriöitä ja ilotulitteita, Järvenpäässä ja Hyvinkäällä tappeluita

Helsingissä poliisi päättti yöllä tyhjentää Hietaniemen uimarannan, Tervasaaren ja Sinebrychoffin puiston. Poliisi tiedotti muutoksista Twitterissä ja kertoi muun muassa, että pimeässä ei ollut enää mahdollisuus puuttua yksittäisiin häiriöihin, jolloin kokonaisturvallisuus vaarantui.

Nuoria Hietaniemen uimarannalla viettämässä viimeistä viikonloppua ennen koulun alkua.

"Ensimmäistä kertaa ikinä haluaa mennä takaisin kouluun" – kuvareportaasi: näin sujui kesän viimeinen viikonloppu, ennen kuin arki taas palaa

Koulutyö alkaa lähes kaikissa peruskouluissa ensi viikolla. Osa jännittää tulevaa, toiset eivät malttaisi odottaa.

uimaranta vuosaari aurinkolahti helsinki

Kaksi hukkui helleviikonloppuna: nyt Helsinki aikoo opastaa äkkisyvistä kuvin ja uusilla kielillä – videolla rantapelastaja kertoo työstään

Uusia kylttejä tulee Helsingin uimarannoille jo tällä viikolla: opastetekstit tulossa myös arabiaksi, somaliaksi ja englanniksi.

Läheltä

Hukkunut ihminen löytyi Hietaniemen rannalta Helsingistä

Poliisi tutkii tapausta kuolemansyyn selvittämisenä.

pelastusrengas

59 drown in Finland so far this year

The coronavirus crisis and warm weather have driven people out on the water more than usual.

Dilara Özgur, Demir Öxgur, Mirva Samuelsson ja Anita Özgur Helsingin Hietaniemen rannalla.

Uskaltaako jo koskea? Jotkut halaavat, toiset eivät halua edes kätellä – hirveää aikaa osalle meistä, sanoo tutkija

Kosketus on ihmiselle tärkeää, mutta terveysviranomaisen suositus on selvä: kätellä ei vielä saisi.

Tre poliser går på Sandudds badstrand.

Apulaispormestari: "Hietsun tapaus on surullinen ja äärimmäisen tuomittava"

Tutkija: "Aina kun media tarjoaa selitystä, että nuorten rähinöinnissä on tapahtunut jokin kulttuurinen muutos, sitä ei ole tapahtunut."

Pelastusrengas Munkkiniemen venesatamassa Helsingissä.

Seven drown over Midsummer weekend, two dead in traffic accidents

The Midsummer weekend was warm and sunny, with plenty of people out on the water.

Läheltä

Nuori mies hukkui juhannuspäivänä Helsingin Hietaniemessä

Samassa yhteydessä pelastettiin vedestä toinen henkilö, joka vietiin sairaalaan.

Kuvassa on Hietaniemen uimaranta.

Lauantai 20.6.2020 (radio)

Juhannus on ollut poliisille kiireistä aikaa. Suomessa on löydetty 9 uutta koronatartuntaa. Maailmalla koronavirus leviää nopeasti. Nobel-voittaja Malala Yousafzai on valmistunut yliopistosta. Lämmin sää jatkuu.

Kuvassa on Hietaniemen uimaranta.

Helsingin poliisi lisää valvontaa juhannuspäivän iltaan ja yöhön – taustalla on nuorten viimeöinen rähinöinti Hietaniemessä

Helsingin poliisin mukaan tehostuksella tavoitellaan turvallisuudentunnetta ja ennaltaehkäisyä.

Hietaniemi tappelu / yhteenotto poliisin kanssa juhannjus yönä / Helsinki 20.06.2020

Nuoret vastustavat kiinniottoa joskus näyttämisen halusta, mutta Hietaniemen öinen yhteenotto on "tosi poikkeuksellinen", sanoo komisario

Komisario Katja Nissisen mukaan jotkut yöllä paikalla olleista nuorista ovat poliisille tuttuja.

Poliisin hihamerkki

Poliisi keskeytti öisen joukkotappelun Hietaniemessä, alaikäiset ampuivat viranomaisia ilotulitteilla – sisäministeri tuomitsee väkivallan

Maria Ohisalo pitää väkivaltaista vastustamista erityisen huolestuttavana, kun viranomaisia loukkaantuu työtehtävissään.

näyttelijöitä lavalla

Edes korona ei pysäyttänyt kesäteatteria – Nämä kuusi esitystä rullaavat poikkeustilanteesta huolimatta

Kesäteatterin ystäville tulee vaikea kesä. Vain muutamilla paikkakunnilla näytellään.

Paljon uima-asuisia ihmisiä hiekkarannalla ja rantavedessä.

Helsingin suosituimpien uimarantojen vesien lämpötilat uudella nettisivulla – nyt ympäri vuoden

Veden lämpötila voidaan mitata aiempaa tarkemmin uusien sensoreiden avulla.

Liito-orava luontokartoittajan kädessä.

Liito-orava levinnyt Hietaniemen hautausmaalle ja Alppipuistoon

Helsingissä on kaupungin teettämän laskennan mukaan jo yli 120 liito-oravametsikköä.

yleiskuva

Weekend iloitsee uusista puitteista, mutta haluaisi jatkaa nykyistä myöhempään – Suvilahti pysyy suurtapahtumien paikkana

Helsinki kaavailee siirrettävien lavojen hankkimista, jotta tapahtumia on helppo järjestää useissa paikoissa.

Saimaannorppa

Friday's papers: Ministry ups aid for ringed seals, bare-chested flash mob protest, massive rains coming

Ringed seal net deaths prompt new measures, a demonstration to normalise women's bodies and torrents on the way.

Kartta Taivallahden kylpylähotellin tonttivarauksen sijainnista.

Tuleeko Helsingin Töölöön sittenkin kylpylä? Saksalaisyrittäjälle lupaillaan tonttia Hietsun uimarannan vierestä

Saksalainen yhtiö on kiinnostunut perustamaan kylpylähotellin Helsingin Taivallahden alueelle. Alustavien suunnitelmien mukaan kyseessä ei olisi luksuskylpylä, vaan koko perheen rentoutumispaikka.

Henry Frilund on entinen asunnoton, joka asuu uudessa kodissa Teppo-koiran kanssa.

Henry Frilund, 25, paloi loppuun töissä, joutui työttömäksi ja asui yli vuoden kadulla: "Ei minulla ollut minkäänlaista ihmisarvoa"

Asunnottomuus ei ole tuoreiden tilastojen valossa merkittävästi kasvanut, mutta kenttätyössä tuntuma on se, että erityisesti nuorten asunnottomien määrä olisi kasvussa.

Markku Korhonen kertoo, että ennen asunnottomaksi joutumista, hän toimi yrittäjänä.

NGOs: Youth homelessness on the rise in Helsinki

Some 5,000 young people applied to the Youth Housing Association for homes in Helsinki last year, but the NGO said it only owns 1,500 flats in the capital.

Läheltä

Asunnottomien hätämajoituksessa petipaikat tiukilla

Hietaniemenkadun pavelukeskuksen paikat voivat loppua kesken, jos avuntarvitsijoita tulee vielä lisää.

Malmin lentokenttä.

Malmin lentokentälle tulossa suurtapahtuma ensi kesänä – Taustalla merkittävä toimija, joka tuonut esimerkiksi Justin Bieberin Suomeen

Fullsteam Agency Oy on järjestämässä kaikessa hiljaisuudessa suurtapahtumaa, mistä ei tiedetä vielä oikein mitään.

Sortunut muuri Hietaniemen hautausmaalla 20. elokuuta.

Nuoriso kiipeili Hietaniemen hautausmaan muurin hajalle Weekend-viikonloppuna – Nyt ei tiedetä, kuka maksaa laskun

Muuri sortui kiipeilyn takia viime viikonloppuna Weekend Festivalin aikaan, kun hautausmaalle tuli nuorisoa kuuntelemaan musiikkia ilmaiseksi.

Yleisö odottaa sisäänpääsyä festivaalialueelle.

Mounted police rein in sprawling Weekend festival crowd in Helsinki

Young people from the popular club music festival wandered into the nearby cemetery, and several incidents of alleged assault were also reported.

Yleisö odottaa sisäänpääsyä festivaalialueelle.

Poliisi: Weekend-festivaali ei ole ollut sikailujuhla

Festivaalin osallistujamäärä oli noin 20 000:n tienoilla sekä perjantaina että lauantaina.

Yleisöä Weekend Festival 2018 -tapahtumassa Helsingissä.

Hietaniemen hautuumaalla Helsingissä järjestyshäiriöitä Weekend-festivaalin aikana – Alueen tyhjentämiseen tarvittiin ratsupoliisin apua

Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri Ari Pipatti toivoo, että Hietaniemen rannassa ei enää järjestettäisi monipäiväisiä musiikkifestareita.

Weekend Festivaali Kyläsaaressa 2017.

Weekend Festivalin massiiviset turvajärjestelyt vaikeuttavat kulkua Hietaniemen hautausmaalle – Kappeliesimies: "Menkää muualle"

Helsingin seurakuntayhtymä ja Weekend-musiikkifestivaali ovat ajautuneet vastakkain Hietaniemen hautausmaalla.

Hietaniemi poliisioperaatio

Hietaniemen uimaranta oli eristettynä poliisin operaation vuoksi – tilanne on ohi

Poliisi etsi miestä Hietaniemen uimarannan alueella. Silminnäkijän mukaan miehellä oli ase.

Rantalentopallopeli käynnissä Hietaniemen uimarannalla Helsingissä.

Huh hellettä ja työvoimapulaa: Helsingissä rantavahdeille töitä on heti tarjolla

Helsingin kaupunki lupaa palkata heti rantavahteja. Kaupungin mukaan työ ei sovellu kuitenkaan "tavalliselle pulliaiselle", vaan testin läpäisemiseksi olisi hyvä olla vaikkapa kovakuntoinen uimari tai vesipalloilija.

Elisa Morgan Hietaniemen hautausmaalla

Suomen ensimmäinen kuolemantaidon valmentaja näki kuolemassa bisnesidean: "Minulle sanottiin, että olen aikaani edellä"

Kuolemantaidon valmentaja Elisa Morgan kehitti itselleen ammatin, koska ei halua jättää ketään yksin suurten kysymyksien kanssa. Morganin yritys on esimerkki siitä, että kuolemasta puhutaan nyt enemmän kuin vielä muutama vuosi sitten.

Mauno Koiviston hauta Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.

Nearly 140 proposals for Koivisto monument

President Mauno Koivisto passed away last spring, and a design competition for a monument to the erstwhile leader has gathered 138 entries.

Paperittomien hätämajoitustila Helsingin Munkkisaaressa.

"Arvioidaan yö kerrallaan tilannetta" – Kireä pakkanen on täyttänyt hätämajoituspaikat Helsingissä

Diakonissalaitoksen majoituspisteestä arvioidaan, että kylmä sää on saattanut ajaa osan yöpyjistä pois Suomesta.

Weekend-festival Helsingin Kalasatamassa elokuussa 2014.

Weekend Festival muuttaa Kyläsaaresta Hietaniemen uimarannalle ja laajenee samalla kolmipäiväiseksi

Festivaali on usean vuoden ajan etsinyt korvaavaa aluetta Kyläsaarelle, joka rakennetaan lähivuosina asuinalueeksi.

Klaus Mäkelä meren rannalla.

Päävierailijakapellimestariksi 21-vuotiaana

Oopperan lapsikuoro antoi kimmokkeen kapellimestarin uralle

612.fi -yhdistyksen järjestämä soihtukulkue Helsingin itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.

Itsenäisyyspäivän mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti, poliisi otti kiinni kuusi ihmistä – Yle seurasi hetki hetkeltä

Helsingissä on järjestetty tänään itsenäisyyspäivänä useita mielenosoituksia. Yle seuraa mielenosoituksia hetki hetkeltä tässä artikkelissa sekä suorassa lähetyksessä Yle Areenassa.

Dave Grohl

Kuvagalleria: Foo Fighters rokkasi Hietsun ilta-auringossa yli kaksi tuntia

Hyväntuulisen Dave Grohlin luotsaama rockjätti piti 25 000 -päistä yleisöä hyppysissään, vaikka merituuli vei hetkittäin musiikin mennessään. Lavalla nähtiin vierailemassa myös Michael Monroe, jonka spagaatiin keikka huipentui.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle