Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Entisen orjarannikon aktiiviset nuoret kulkevat kohti unelmiaan

Toimittaja Marja Vehkanen matkusti Beniniin.

Beninin arki on voodoon ja väriloiston lävistämää

Toimittaja Marja Vehkanen matkusti Beniniin.

Joukko suomalaisia matkusti Länsi-Afrikkaan ripulitutkimukseen – iso osa sai ripulin, mutta rokote esti yli puolet vakavimmista ripulitaudeista

Tärkein tavoite on suojella kehitysmaiden alle viisivuotiaita lapsia, joille ripuli on usein kuolemantauti.

Merirosvot tunkeutuivat norjalaisvarustamon alukseen – 9 miehistön jäsentä kaapattu

Norjalaisen sanomalehden tietojen mukaan kaikki kaapatut ovat kansallisuudeltaan filippiiniläisiä.

Ranska lähetti sotilaat pelastamaan panttivankeja Burkina Fasosta – kaksi kuoli

Sotilaat pelastivat kaksi ranskalaista, yhdysvaltalaisen ja eteläkorealaisen.

Länsiafrikkalaisessa Beninissä käydään vaalit jännittyneissä tunnelmissa – kaduilla nähty panssarivaunuja

Oppositiota on kielletty osallistumasta vaaleihin. Benin on aiemmin tunnettu melko vakaana demokratiana.

ISIS kertoo laajentaneensa Keski-Afrikkaan – väittää taistelijoidensa tappaneen kolme kongolaista sotilasta

Kongon presidentti kertoo maansa liittyvän terrorisminvastaiseen taisteluun.

Suomi on maailman onnellisin maa jo toista vuotta peräkkäin, nyt selvällä erolla muihin

Kymmenessä vuodessa onnellisuuden tunne on noussut merkittävästi Beninissä, laskenut Venezuelassa ja Syyriassa.

Raportti kehottaa Ranskaa palauttamaan varastetut kulttuuriesineet alkuperämaihin Afrikkaan

Eurooppalaisissa museoissa ja kokoelmissa on jopa 90 prosenttia Afrikan maiden kulttuuriesineistä.

Saksofonisti Linda Fredriksson kuuntelee, jotta kuulisi itse paremmin

Linda Fredriksson haluaa tukea ihmisiä musiikin kautta.

Lauantai 12.8.2017 (radio)

Suomalaiset testaavat ripulirokotetta Beninissä. Suomsta lähtee entistä vähemmän vierastaistelijoita. Perussuomalaisten jäsenmäärä kasvaa. Lapset löysivät pommin koulun pihalta. Taivaalla voi nyt nähdä paljon tähdenlentoja.

Rokotetutkimus rullaa Afrikassa suomalaisvoimin – vapaaehtoinen Kirsi Makkonen "hurahti Beniniin"

Keravalaisen Kirsi Makkosen kesälomasta kaksi viikkoa meni Länsi-Afrikassa matkalla, josta yksi osa oli etelänlomaa ja yksi osa maailmanparannusta. Beniniin lennätetään ensi kesään mennessä vielä satoja suomalaisia.

Ripulireissaajat esittäytyvät – miksi lähdin Beniniin rokotetutkimukseen?

Ripulirokotetutkimuksen koehenkilöt ovat nyt Beninissä.

Mittava rokotetutkimus käynnistyy Beninissä suomalaisten koehenkilöiden voimin – "Tavallaan toivoo, että ei saa ripulia"

Sadat suomalaiset suuntaavat Länsi-Afrikkaan lomailemaan – ja samalla käytännössä odottamaan, saavatko turistiripulitartunnan.

Ripulireissu alkaa - ensimmäiset tutkittavat Beniniin, Ylen toimittaja lähtee mukaan

Ripulireissu alkaa - ensimmäiset koehenkilöt Beniniin

Researchers offer cheap holiday for diarrhea vaccine trial participants

Finnish tourists looking for an affordable summer trip can now contact researchers looking for volunteers to spend two weeks in Benin. There's just one catch—half the travellers will be given an experimental vaccine against a strand of e.coli, and half will be given a placebo. The research aims to test the vaccine, which could help save young children in developing countries from the life-threatening disease.

Satoja suomalaisia kutsutaan Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta lasten henkien pelastamiseksi

Rokote säästäisi myös tropiikissa matkustavat länsimaalaiset viettämästä aikaansa käymälässä ripulin kourissa.

Herätys: Turistiripulin kenttäkokeet Afrikassa, Suomi pelaa vielä kerran lätkää ja lämmin sää jatkuu etelässä

Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Islamistiryhmän epäillään murhanneen 42 ihmistä Kongon demokraattisessa tasavallassa

Uutistoimisto AFP:n mukaan alueella on kuollut vastaavien joukkosurmien seurauksena jo yli 600 ihmistä.

Liechtenstein, Barbados, Benin ja Seychellit – Me olemme Suomen pienimpiä vähemmistöjä

Suomessa asuu Tilastokeskuksen mukaan yksi Liechensteinin kansalainen, neljä Seychellien, kuusi Barbadoksen ja 14 Beninin kansalaista. Tässä esittäytyy heistä neljä.

Mölkky valloittaa maailmaa – katso, kuinka ranskalaismestari pesee suomalaisharrastajan

Suomalaisten puupalikkapeli Mölkky valtaa maailmaa. Etenkin ranskalaiset tuntuvat ottaneet pelin omakseen. Myös tuore suomenmestari edustaa Le Tricolorea.

Nigeriassa surraan: "Iso Pomo" Keshi on kuollut

Nigerian maajoukkueen entinen luottopelaaja ja pitkäaikainen valmentaja Stephen Okechukwu Keshi on kuollut yllättäen.

Raportti: Tanska on maailman onnellisin maa – Suomi listan viides

YK:n perustaman kestävän kehityksen tutkijaryhmän SDSN:n ja Columbian yliopiston Earth Instituten selvityksen kuudesta onnellisuuden mittarina käytetystä kriteeristä yksi oli anteliaisuus.

Räppäri Kendrick Lamarille viisi Grammy-palkintoa

Parhaan äänikirjan palkinnon voitti Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter.

8-miehisen orkesterin Ruotsin valloitus törmäsi naiskiintiöön

Helsinki-Cotonou Ensemblen Ruotsin valloitus on kariutunut yllättävästä syystä. Bändin nokkamies Janne Halonen epäilee, etteivät alustavasti sovitut keikat toteudu, koska orkesteri on liian miehinen.

Beninissä torjutaan ilmastonmuutosta kookospähkinöillä

YK:n ensikuisen ilmastokokouksen kannattaisi muistaa, että pienillä asioilla voi olla merkittäviä vaikutuksia, sanoo auringonvaloa ja kookospähkinäjätettä hyödyntävän keittimen keksijä.

Tutkimus: Leijonien määrä uhkaa vähentyä jyrkästi lähes kaikkialla Afrikassa

Leijonapopulaatiot kasvavat ainoastaan muutamassa eteläisen Afrikan maassa. Tutkijoiden mukaan leijona pitäisi julistaa alueellisesti erittäin uhanalaiseksi Keski- ja Itä-Afrikassa, missä se on nykyisin luokiteltu vaarantuneeksi.

Boko Haramin sieppaamia ihmisiä vapautettu

Nigerian ja sen naapurimaiden perustama sotilasjoukko on presidentti Muhammadu Buharin mukaan valmis aloittamaan Boko Haramin vastaisen toimintansa milloin tahansa.

Nigerian presidentti panee Boko Haramia vastustavan sotilasjoukon toimintaan

Entinen armeijakenraali Buhari aikoo murskata terroristiryhmän yhdistämällä voimansa naapurimaiden kanssa.

Boko Haram sieppasi kymmeniä Kamerunissa

Terrorijärjestö Boko Haramin taistelijat hyökkäsivät kolmeen kylään Pohjois-Kamerunissa.

Nigerialaiset pakenivat väkivaltaa naapurimaahan – Boko Haram tuli perässä

Ääriryhmä on tehnyt muutaman päivän aikana jo kolme hyökkäystä Nigeriasta Nigeriin.

Boko Haramia jahtaavat Tšadin joukot ylittivät Nigerian rajan

Uutistoimisto AFP:n mukaan islamistijoukkoja vastaan taistelevia tšadilaissotilaita on tullut Nigerian puolelle Kamerunista, jonne tšadilaiset etenivät viikonloppuna.

Salaperäiset yölliset iskut aiheuttavat paniikkia kongolaiskaupungissa

Iskuista epäillään ugandalaista islamistiryhmää. Varmaa tietoa tekijästä ei ole.

Itä-Kongossa jo toinen joukkomurha tällä viikolla

Kansalaisjärjestöjen edustaja epäilee hyökkäyksistä ugandalaista islamistiryhmää ADF-Nalua.

Afrikkalainen voodoo esittäytyy Juha Metson kuvissa - "Kuolema on ulkoistettu lännessä"

Valokuvataiteilija Juha Metso vietti kaksi kuukautta Beninissä paikallisten ihmisten arkea taltioiden. Tunnetilafriikiksi tunnustautuva mies katsoo, että voodoo on keino myös oman elämän tutkimiseen.

Israel avasi pohjoismaiden ensimmäisen kunniakonsulaattinsa Vaasaan

Israelin kunniakonsuliksi valittu Fredrik Ekholm on yrittäjänä tuonut kosmetiikkatuotteita Israelista Suomeen. Israelin kunniakonsulaatin tulemiseen Vaasaan auttoivat hänen henkilökohtaiset suhteensa. Kunniakonsulaatin toivotaan edistävän maiden välisiä kulttuuri- ja kauppasuhteita.

Puunveistäjät haalivat parhaat talttansa Italiasta asti

Veistäjät harmittelevat pulaa hyvistä työvälineistä. Monet suomalaiset puunveistäjät joutuvat tilaamaan talttansa ulkomailta kuten esimerkiksi Italiasta. Kotimaasta ei löydy enää seppiä, jotka tekisivät näitä erikoistyökaluja.

Tie MM-kisoihin: Algeria selvitti jatkokarsinnan vierasmaaliedulla

Carl Medjanin maali Burkina Fasoa vastaan osoittautui todella arvokkaaksi. Islam Slimanin osumat johdattivat Algeriaa alkuvaiheessa.

Rättisitikalla Afrikassa - "Olo kuin hyvän tahdon lähettiläällä"

Intohimoinen matkailija Harri Tuomola on kiertänyt kaukomaita niin vanhalla autolla kuin reppu selässä. Reissaajan mielestä maailman on turvallisempi paikka kuin moni ajattelee.

Keski-Afrikan tasavallan eronnut presidentti lensi Beniniin

Michel Djotodian uskotaan hakeutuvan Beniniin maanpakoon. Djotodian eron jälkeen Banguissa on kerrottu laajasta ryöstelystä ja väkivaltaisuuksista.

Bisons puristi trillerinvoiton Eurocupissa

Loimaa Bisons ei taipunut selkä seinää vasten pelatessa. Serbialaisjoukkue kaatui Vantaalla kahdella pisteellä.

16 nations meet at African-Nordic summit in Hämeenlinna

Nearly a dozen ministers from progressively democratic African states are in Finland to discuss growth, welfare and conflict resolution.

Pohjoismaat tapaavat Afrikan edustajia Aulangolla

Kokouksen teemoja ovat pohjoismainen hyvinvointivaltio, osallistava talouskasvu sekä Afrikan kriisit.

Pohjolan ja Afrikan maiden ulkoministerit kokoontuvat Aulangolle

Kahdestoista Pohjoismaiden ja Afrikan maiden ulkoministereiden kokous järjestetään viikonvaihteessa Hämeenlinnassa Aulangolla. Teemoina ovat hyvinvointivaltio, talouskasvu sekä Afrikan konfliktit. Aiemmin vastaava kokous pidettiin Suomessa vuonna 2005.

Iranin presidentti matkalle uraanimaahan

Iran on pitkään kaivannut uraania kiisteltyyn ydinohjelmaansa. Mahmoud Ahmadinejad matkustaa maanantaina Nigeriin, maailman suurimpiin lukeutuvaan uraanin tuottajamaahan.

Uusi veneturma läntisessä Afrikassa

Ainakin 30 on kuollut veneen upottua Gabonin vesillä. Kyydissä oli ilmeisesti laittomia siirtolaisia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle