Uusimmat artikkelit
Lottoa ei voi enää pelata tunnistautumatta: jäljellä on enää yksi anonyymi tuote
Lottoa ei enää voi pelata nimettömänä, mutta tunnistautumatta tehtyjä kestoloton rivejä voi yhä olla voimassa. Raaputusarpoja voi ostaa anonyymisti kuluvan vuoden loppuun saakka.
Jatkossa lottoporukan jokaisen jäsenen oltava etukäteen rekisteröitynyt Veikkaukseen – muuten voitosta tulee verotettavaa tuloa
Verohallinnon mukaan arpajaislain mukainen tunnistautuminen tarkoittaa sitä, että myös jokaisen porukkapelistä osuuden ostavan henkilön tulee tunnistautua.
Mikkeliin 6,5 miljoonan euron lottopotti
Mikkeliläiselle nettipelaajalle osui täysosuma lauantaisessa lottoarvonnassa. Edellisen kerran täysosuma tuli Mikkeliin viime helmikuussa.
Veikkaus korjasi sivuillaan olleita ohjeita Ylen yhteydenoton jälkeen – viisuhuuma näkyy myös vedonlyönnissä
Harhaanjohtavat ohjeet olivat Veikkauksen sivulla pitkään.
Ulkomaiset rahapeliyhtiöt päästettävä Suomeen tai Veikkaus-monopolia vahvistettava – ministeriön työryhmä: Koko järjestelmä remonttiin
Veikkaus haluaa muutoksen ”mahdollisimman nopeasti”. Sen monopoli voisi kutistua pelikoneisiin ja Lottoon, mutta nettipeleissä Veikkaus kilpailisi ulkomaisten pelifirmojen kanssa.
Mikkelin Laajalammelta ostettu Loton täysosuma meni porukalle
Veikkaus tiedotti, että miljoonan euron voittosumma on lunastettu sen pääkonttorilta.
Lyöntivirhe vääristi THL:n tutkimustuloksen: Veikkauksen peleihin käytettiinkin paljon vähemmän rahaa
THL korjaa tutkimustulostaan, joka koskee Veikkauksen ja muiden peliyhtiöiden peleihin käytettyjä rahamääriä.
Kasinon pelikoneilla yli 33 000 euron voitot käärineelle miehelle tuomio törkeästä petoksesta
Ehdollista vankeutta saanut mies manipuloi pelikoneita.
Loton päävoitto napsahti Mikkelistä ostettuun lottoriviin
Voitto on lunastettava rahapeliyhtiö Veikkauksen pääkonttorilta.
Ruotsi ja Norja pieksevät Suomen tylysti urheilun sponsorituloissa, ja korkeushyppääjätähti jännittää, mitä seuraavaksi tapahtuu
Valtion tukijärjestelmä uudistuu ensi vuonna. Jatkossa rahat eivät tule Veikkaukselta, vaan valtion budjetista. Muutos mietityttää urheilukentällä.
Ajoiko aika monopolien ohi? Veikkauksen yksinvaltius horjuu jo, ja pian voi olla Alkon ja apteekkien vuoro
Lähes kaikki puolueet hyväksyvät Veikkauksen monopolin purkamisen. Alkoholin ja itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamisesta mielipiteet jakautuvat. Yle kysyi rahapelien, alkoholin ja apteekkien sääntelystä.
Kansan liikkumattomuus uhkaa kaataa yhteiskunnan polvilleen, arvioi terveysliikunnan asiantuntija: ”Työurat uhattuina”
Suomalaisten liikkumattomuus aiheuttaa uuden arvion mukaan vuosittain miljardien laskun.
Veikkauksen monopoli voi murtua – vahvana kannattajana tunnettu SDP on valmis harkitsemaan digipelien avaamista kilpailulle
Veikkauskin on väläyttänyt olevansa valmis monipoliasemansa purkamiseen ja lisenssimalliin siirtymiseen.
Tampereen uusi kasino jäi tavoitteistaan: syynä koronakriisi ja yksi oleellinen ero asiakaskunnassa Helsinkiin verrattuna
Veikkauksen toinen kasino avattiin vuosi sitten keskellä koronapandemiaa. Selvitimme, miten ensimmäinen vuosi meni.
Veikkaukselle satelee palautetta, kun ravipelaaminen Toto-sivustoilla on takunnut jo melkein viikon – ”Haluamme pyytää anteeksi ravien pelaajilta ja seuraajilta”
Veikkauksen Toto-pelien nettipelit ovat takunneet miltei viikon järjestelmäpäivityksen takia. Kun peräti 80 prosenttia ravipelaamisesta tapahtuu verkossa, ongelmista syntyy myös merkittävä taloudellinen haitta.
Heikki Hiilamon kolumni: Peliteollisuus saalistaa rahapeliyhtiöiden tavoin lasten ja nuorten rahoja
Peliteollisuus on tuonut meille työtä ja verotuloja. Supercellin monimiljonäärit perustivat jopa säätiön poistamaan lasten ja nuorten syrjäytyminen Suomesta. Mutta menestystarinalla on kääntöpuoli.
Kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius sai tuloja rahapeliyhtiöltä ja ilmoitti ne virheellisesti – vihreän ryhmän johto keskustelee Peteliuksen kanssa
Vihreiden kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius oli ilmoittanut rahapeliyhtiö Pafilta saamansa tulot virheellisesti luottamustoimipalkkioina. Nyt virhe kansanedustajan sidonnaisuusilmoituksessa on korjattu.

Valtavan taidekokoelman haalinut Veikkaus myi teoksiaan, koska niille ei ole enää tilaa – arvokkainta myytiin 8 000 eurolla
Veikkauksen kaikille avoin taiteen myyntitilaisuus oli yleisömenestys. Ostopäätöksia pohdittiin tungoksessa ja taide teki kauppansa.
Jokaisen lottoa pelaavan on tunnistauduttava ensi vuonna – Veikkauskortin käyttö tulee pakolliseksi kaikissa rahapeleissä
Kioskiyrittäjä ihmettelee, miten jatkossa hoidetaan porukkalotot ja esimerkiksi lahjaksi ostettavat raaputusarvat. Lottopelaamisesta jo noin puolet on siirtynyt verkkoon.
Veikkaus on valmis luopumaan monopoliasemastaan ja siirtymään lisenssimalliin – varatoimitusjohtaja: ”Sitten kaikki toimisivat samoilla pelisäännöillä”
Varatoimitusjohtajan Velipekka Nummikosken mukaan esimerkiksi Ruotsissa lisenssijärjestelmä toimii. Siellä suurin osa pelaamisesta tapahtuu järjestelmän piirissä olevien peliyhtiöiden kautta.
Antti Kurvinen alkoi viimeisinä työpäivinään ajaa kahta opetusministeriön osastoa yhteen – virkamiehet ihmettelevät
Opetusministeriössä herättää ihmetystä hanke yhdistää kulttuuri- ja taideosasto sekä nuoriso- ja liikuntaosasto. Edellinen tiede- ja kulttuuriministeri, keskustan Antti Kurvinen esitteli suunnitelman osastojen yhdistämisestä vain muutama päivä ennen siirtymistään maa- ja metsätalousministeriksi.
VTV moittii hallitusta Veikkaus-tuottojensiirrosta menokehykseen – "Rikkoo periaatteita"
Viraston mielestä Venäjän hyökkäyksestä aiheutuvien turvallisuusmenojen lisäys on ollut perusteltua.
Hallitus julkisti uuden ohjelman rahapelihaittojen vähentämisestä
Uudella ohjelmalla pyritään vähentämään rahapelaamisesta aiheutuvia haittoja.
Poliisi varoittaa rahapelien lieveilmiöstä jääkiekon MM-kisoissa: "Markkinointitoimissa usein vain mielikuvitus on ollut rajana"
Poliisihallitus kertoo pyrkivänsä ehkäisemään rahapelien laitonta markkinointia jääkiekon MM-kisoissa.
Onko kulttuurikenttää kohdeltu oikeudenmukaisesti, kysyy Viikon Tuukka – osallistu keskusteluun
Kulttuurialan jälleenrakennus alkaa.
Puolueet mylläävät rahapelituottoja, ja sen pelätään johtavan kulttuurin miljoonaleikkauksiin – neljä vastausta siihen, mitä muutos voi tarkoittaa
Lähivuosina on odotettavissa leikkauksia myös Veikkaus-tuottoja saaville tiede- ja liikunta-aloille.
Veikkaus-tuottojen siirto budjettiin tuo miljoonien "tehostuselementin" edunsaajille – suurin leikkaus kulttuuriin ja liikuntaan
Veteraanien vähentymisestä johtuva alenema rahoituksessa kohdistuu kaikkiin Veikkaus-tuottoja saaviin tahoihin. Valtiosihteeri kuvailee muutosta "varsin maltilliseksi".
Veikkauksen voitot siirtyvät valtion budjettiin – nykyisten edunsaajien tulotaso säilyy kolme vuotta puolueiden sopimana
Järjestelyn on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2024 alusta. Työ on venähtänyt yliajalle, sillä valmista odotettiin joulukuun puoliväliin mennessä.
Tampereelle avattiin uusi kasino – tutkijan mukaan peliriippuvuudet lisääntyvät, Veikkaus vakuuttaa suitsivansa ihmisten pelaamista
Tampereen tänään avautuneella kasinolla peliriippuvuutta aiotaan huomioida rajoitteilla ja ongelmapelaajia kontaktoimalla.
Valtiosihteeriryhmä: Veikkauksen miljoonat järjestöiltä valtion kirstuun, rahat järjestöille valtion budjetista
Rahapelituottoja saaneiden järjestöjen avustukset ollaan rahoittamassa jatkossa niin, että kytkös Veikkauksen voittoihin katkeaa.
Veikkaus: Peliautomaatteihin hävittyjen eurojen määrä nopeassa laskussa – tutkija katsoo kriittisen keskustelun vaikuttaneen
Peliautomaattien määrä on vähentynyt. Veikkauksen mukaan pakollinen tunnistautuminen ja tappiorajat ovat vähentäneet samalla ongelmapelaamista. Tutkija ei vetäisi tappiorajoista vielä suuria johtopäätöksiä.
Tuettujen lomien rahoitus säilynee ennallaan ensi vuonna Itä-Suomessa – Veikkauksen pienentynyt tulos herättää huolta jatkosta
Ensi vuoden lomien haku on parhaillaan käynnissä. Tuetut lomat ovat merkittävä tulonlähde Itä-Suomen matkailulle.
Ihmishengen pelastanut Rauha on myös arjen sankari – avustajakoiria tarvittaisiin moninkertainen määrä, mutta rahapula estää
Invalidiliiton avustajakoiran saaminen kestää jopa vuosia. Invalidiliitto pystyy rahoittamaan saamillaan avustuksilla vain neljästä kuuteen koiraa vuodessa. Tarve olisi kolminkertainen.
Government prepares fourth supplementary budget to reduce net borrowing
The state will receive more tax revenue than expected this year as the Finnish economy has recovered quicker and at a higher rate from the Covid crisis.
Hallitus antoi esityksen vuoden neljännestä lisäbudjetista – valtion nettolainanoton tarve vähenee yli kahdella miljardilla
Valtio on saamassa ennakoitua enemmän verotuloja, koska talous on elpynyt koronapandemian jäljiltä. Lisävelkaa otetaan silti tänä vuonna noin 12 miljardia euroa.
Analyysi: SDP notkahti kannatusmittauksessa, kun kohuihin kyllästyneet boomerit liikahtivat demareista vihreisiin
Puolueiden kannatus saattaa vaihdella päivän kohujen mukaan. Mutta kahden päähallituspuolueen – SDP:n ja keskustan – keskinäinen ärhentely näyttää tympivän suurten ikäluokkien edustajia eli boomereita kuukaudesta toiseen.
Ylen kysely: Enemmistö eduskuntaryhmistä katkaisisi kulttuurin, tieteen ja muiden järjestöjen kytköksen Veikkauksen tuottoihin
Perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja nyt-liike karsisivat rahapelituottojen edunsaajien määrää tulevaisuudessa. Nyt-liike kannattaa myös Veikkauksen monopolista luopumista.

Miksi urheiluyhteisö ei noussut barrikaadeille 11,9 miljoonan euron menetyksen edessä? "Ei sattunut olemaan pääministerin bileitä alla"
Jälkihien urheiluasiantuntijoiden mukaan urheiluväki ei reagoinut riittävän nopeasti ja näyttävästi, kun Sanna Marinin hallitus oli leikkaamassa urheilun tukirahoja.
Analyysi: Hallitus sai kiistansa sovittua, mutta ongelma kulttuurin rahoituksesta ei kadonnut mihinkään
Jos uusia päätöksiä ei tehdä, alkaa ensi syksynä jälleen some-kuohunta kulttuuria kurittavista leikkauksista, arvioi Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.
Government reverses planned cuts to culture budget
Prime Minister Sanna Marin (SDP) says Finland will not cut arts and culture funding next year.
Olympiakomitean Vapaavuori sai mitä toivoi, mutta isoin kysymys on vielä edessä: "Nyt tarvittaisiin päätöksiä, ettei tulisi enää samanlaista show'ta"
Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori toivoo, että pysyvä malli liikunnan ja urheilun rahoituksesta tulisi voimaan vuonna 2023.
Perjantai 15.10.2021 (radio)
Koronapassi. Etätyö. Koronarokotukset. Italiassa. Rahapelit. Sää.
Marin: Hallituksen Veikkaus-kiista on sovittu, edunsaajien leikkaukset perutaan "sataprosenttisesti"
Hallituspuolueet SDP ja keskusta ovat riidelleet leikkauksista julkisesti. Keskustan Antti Kurvinen kuvaili lopputulosta helpotukseksi.
State gambling firm Veikkaus cutting up to 190 jobs
The company says it needs to save 15 million euros annually by 2024.
Veikkauksen yt-neuvottelut päätökseen: irtisanoo jopa 190
Valtion rahapeliyhtiö Veikkaus on saanut yt-neuvottelunsa päätökseen. Yhtiön mukaan Yhtiö aikoo irtisanoa 125–190 työntekijää. Lisäksi noin 50 toimihenkilön ja noin 60–110 työntekijän työsuhteen ehdot muuttuvat olennaisesti.
Veikkaus-leikkaukset noin 30 miljoonaa sosiaali- ja terveysministeriössä – ministeri Sarkkisen mukaan tuet tai rahoituskohteet voivat vähentyä
Sarkkinen ei ota kantaa siihen, tulisiko tukipotin pieneneminen hyvittää. Sarkkisen mukaan on tärkeää, että sote-alan järjestöt eivät joudu kohtuuttomasti kärsimään Veikkauksen tuottojen alenemisesta.
Liikunnan ja urheilun rahoitus pienenemässä eniten vuosiin – Vapaavuori vaatii leikkausten perumista
Liikunnan rahoitus on pienenemässä merkittävästi, koska rahapelituotot ovat vähentyneet. Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori vaatii hallitusta varmistamaan liikunnan rahoituksen.

Marin arvostelee ministeri Kurvista leikkauslistojen julkistamisesta – Saarikko: ”Olen yrittänyt ymmärtää, mitä pääministeri haluaa”
Viikon mittaan vellonut keskustelu Veikkauksen edunsaajia uhkaavista leikkauksista on saanut hallituspuolueet syyttelemään toisiaan. Hallituspuolueiden johtoviisikko neuvottelee rahoituksen korjaamisesta huomenna.
Hallituksen kiistely Veikkaus-rahoista ihmetytti kyselytunnilla – kokoomuksen Autto: “Tarvitaanko täällä oppositiota ollenkaan?“
Hallituspuolueet ovat riidelleet julkisesti Veikkauksen kutistuneiden rahapelituottojen aiheuttamien menetysten korvaamisesta kulttuurille, liikunnalle ja tieteelle. Oppositio on hämmästellyt hallituksen poukkoilua.

Pääministeri Marinin mukaan SDP haluaa, että kulttuurileikkaukset perutaan, keskustasta kovaa arvostelua pääministerille: "Uskottavuutenne horjuu"
Hallituksen sisällä on täysi rähinä päällä liittyen järjestökenttään kohdistuviin leikkauksiin. Keskustasta arvostellaan tapaa, jolla jo tehtyjä päätöksiä pyritään perumaan.