Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Taksi kiitää öisellä kadulla.

Taksin tilaaminen syrjäseuduilla voi olla mahdoton tehtävä – samalla laittomat taksit syövät ammattikuljettajien leipää

Taksiyrittäjät ovat lopettaneet pienillä paikkakunnilla ja uusia on vaikea saada tilalle. Yrittäjyys ei välttämättä ole kannattavaa. Lisäksi ala kärsii luottamuspulasta.

Sairaala Nova ulkopuolelta kuvattuna. Maa on luminen.

Keski-Suomen hyvinvointialue kaavailee suurta päivystysuudistusta – tavoitteena Novan ruuhkien helpottaminen ja säästöt

Suunnitelman mukaan kiirevastaanotto keskitettäisiin sairaala Novan lisäksi kahdelle soteasemalle eli Äänekoskelle ja Jyväskylän Palokkaan. Nopeimmillaan uudistus voisi tulla voimaan jo ensi keväänä.

Hoitaja pitää lähikuvassa koronarokotetta ja neulaa.

Katso, mistä ja milloin riskiryhmät saavat rokotuksia – keskisuomalaiset saavat korona- ja influenssarokotteet yhtä aikaa

Riskiryhmäläiset voivat ottaa influenssa- ja koronarokotteen samalla kertaa. Avoimia rokotuspäiviä on ympäri maakuntaa.

TE-palvelut kyltti.

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat sopivat työllisyysalueen perustamisesta – te-palveluita saisi jatkossa neljästä kiinteästä toimipaikasta

Pohjoisen Keski-Suomen kuntien valtuustot ovat hyväksyneet uuden työllisyysalueen perustamisen. Valtioneuvoston on määrä hyväksyä työllisyysalueet helmikuussa 2024.

Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajaksi valittu Jan Tollet näkyy valkoisten tekokukkien takaa.

Iltalehti: Keski-Suomen hyvinvointialueella yli 10 000 euron kuukausipalkka on parillakymmenellä ja johtajia on maan kolmanneksi eniten

Johtajien keskipalkka oli Iltalehden selvityksen mukaan Keski-Suomea korkeampi kymmenellä hyvinvointialueella.

Ihmiset jonottavat poliisin lupapalveluihin Jyväskylässä

Jyväskylän lupapalvelussa juostaan joskus kilpaa neljänteen kerrokseen – passijonot Keski-Suomessa edelleen ajoittain pitkät

Ajanvarausaikoja passinhakuun saattaa olla tarjolla vasta kuukausien päähän. Poliisi kehottaa kyttäämään peruutusaikoja.

Hiihtäjiä ladulla.

Ensilumenladuilla sivakoidaan marraskuussa Jyväskylässä, Jämsässä ja Äänekoskella

Ensimmäiset ensilumenladut aukeavat Jyväskylän Laajavuoressa ja Jämsän Himoksella marraskuun alussa. Äänekoskella kauden avausta tavoitellaan marraskuun puolivälille.

Puu kaatunut sähkölinjalle Pohjois-Savossa Lapinlahdella 12.10.2023. Toinen sähkölinja poikki, kaapeli maassa. Kaatunut puu nojaa ilmassa olevaan sähkökaapeliin.

Sisämaassa poikkeuksellisen kovia tuulenpuuskia – sähkökatkojen korjaus voi Keski-Suomessa venyä paikoin huomiseen

Keskiviikkona illalla voimistunut puuskainen tuuli on katkonut sähköjä tuhansilta Keski-Suomessa

Metsuri sahaa kaatunutta koivun runkoa metsässä. Etualalla rojahtanut sähkölinja.

Illan ja yön myräkkä katkoi sähköt lähes 2000 asiakkaalta Keski-Suomessa

Keski-Suomen pelastuslaitokselle puuskaiset tuulet ja kova sade ovat aiheuttaneet useita vahingontorjuntatehtäviä.

HalpaHallin myymälä ja mainosvalot.

Halpa Hallin muutosneuvotteluista selvittiin ilman irtisanomisia

Neuvottelut käynnistyivät elokuussa tarkoituksena uudistaa osaa toimenkuvista. Nyt neuvottelut on saatu päätöksen. Työ uusilla toimenkuvilla alkaa ensi vuoden alussa.

Pyörätuolissa istuva mies menee ulos ovesta.

Monessa Keski-Suomen kirjastossa voi nyt lainata kirjojen lisäksi aikaansa – vaikeus sitoutua vapaaehtoistyöhön johti uudenlaiseen kokeiluun

Keski-Suomessa halutaan madaltaa kynnystä vapaaehtoistyöhön. Yhdessätoista maakunnan kirjastossa voi tämän kuun ajan lainata aikaansa ikäihmisen hyväksi.

Henkilö kirjoittaa salasanaa kännykkäsovelluksessa.

Kotiinkuljetusyrityksen tietomurron uhreja on Keski-Suomessa lähes 1500 – vääriin käsiin päätynyt yhteystietoja, ovikoodeja ja henkilötunnuksia

Keski-Suomen hyvinvointialue kertoo tiedottavansa kaikkia tietomurron kohteeksi joutuneita asiakkaitaan henkilökohtaisella kirjeellä.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen logo ambulanssin kyljessä.

Pesukone syttyi palamaan asunnossa Saarijärvellä – yksi henkilö altistui savulle

Tulipalo ei päässyt Keski-Suomen pelastuslaitoksen mukaan leviämään kylpyhuoneesta muualle asuntoon.

Lämmönjakohuoneen putkia, joista yhdessä lukee "kaukolämpö paluu".

Kaukolämmön hintaerot ovat entistä suuremmat Keski-Suomessa, kertoo Kiinteistöliiton vertailu

Hintaero kalleimman ja halvimman taloyhtiön välillä on nyt 60 prosenttia. Vielä vuosi sitten ero oli 40 prosenttia, Kiinteistöliitto Keski-Suomi toteaa.

Tuulivoimalaitoksia metsässä.

Hallitus aikoo pyyhkiä kunnilta vaaditut ilmastosuunnitelmat laista – osa kunnista tekee suunnitelmat silti

Ympäristöministeriö ehti jakaa kunnille kevään haussa 2,6 miljoonaa euroa rahoitusta ilmastosuunnitelmien laatimiseen.

Penkeistä tyhjennetty kirkkosali, jossa on puulattialla remonttitarvikkeita.

Ilomantsin historiallinen puukirkko palautetaan ympärivuotiseksi lähes 15 vuoden tauon jälkeen – samaa yritetään muuallakin

Maalämpöön siirtymisen ansiosta yli 200-vuotiaan Ilomantsin kirkon ovet pysyvät auki ensi talvena. Tarvetta lämmitysjärjestelmän uusimiseen on muuallakin, mutta kaikkiin hankkeisiin ei riitä tukea.

Ghanasta kotoisin oleva sairaanhoitaja Gladys Darkin juttelee hoivakodissa vanhuksen kanssa. He pitävät tuttavallisesti toisiaan kädestä kiinni.

Kehuja satelee, töitä ei – ulkomaalaisten hoitajien työurat tyssäävät Suomessa ”riittävän” kielitaidon vaatimuksiin

Suomessa on jo nyt vakava hoitajapula. Tilanne pahenee entisestään eläköitymisten vuoksi. Myös hoidettavuus lisääntyy.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen logo paloauton kyljessä.

Viljankuivaamo syttyi yöllä tuleen Saarijärvellä – jälkisammutustyöt jatkuvat vielä tunteja

Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta viljankuivaamossa Saarijärven Mäkikyläntiellä aamuyöllä. Rakennus on tuhoutunut palossa kokonaan.

Tierumpua korjataan valtatiellä 13 Saarijärven Kolkanlahdessa. Etualalla kuorma-auto, taustalla kaksi kaivuria.

Sortumavaaran takia Saarijärvellä suljettu valtatie 13 on avattu taas liikenteelle

Valtatie 13 suljettiin perjantaina alkuiltapäivästä Kolkanlahdessa sortumavaaran takia.

Saarijärvellä Kokkolantie poikki tulvan takia.

Tulva sulki 13-tien Saarijärvellä perjantai-iltapäivällä

Tulva on muodostunut Majalahdentien ja Saarijärventien risteysalueella eli Saarijärven keskustasta muutama kilometri pohjoisen suuntaan.

Taksikyltti auton katolla.

Vammaispalvelun ja sosiaalihuollon asiakkaiden kyydeistä on laskutettu tuplasti Keski-Suomessa

Hyvinvointialueelta kerrotaan, että jos asiakkaan saamalla laskulla on uudelleen toukokuun omavastuuosuuksia, laskua ei tarvitse maksaa.

Kaksi naista taidemyyntinäyttelyssä taulun edessä. Katsovat kameraan.

Pankkiryhmä OP myy taideteoksia sulkemistaan konttoreista – ensimmäisenä myyntipäivänä ostoryntäys Jyväskylässä

Kaksipäiväisessä myyntitapahtumassa on myynnissä 265 taideteosta. Ensimmäisen myyntipäivän aikana tilapäisen galleriatilan seiniltä lähti vajaa puolet teoksista.

Rene Kuukkanen leikkaa naudanlihaa. Taustalla roikkumassa ruho.

Juhannus on miljoonien kilojen lihajuhla: Vaikka lihaa syödään yhä vähemmän, grillissä se tirisee lähes aina

Lihan ja lihatuotteiden kulutus pienenee Suomessa vuosittain. Siitä huolimatta kesä on lihansyönnin kulta-aikaa ja grillissä valmistuvan aterian pääraaka-aine on lähes aina liha.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen logo paloauton kyljessä.

Saarijärvellä palanut pari hehtaaria nuorta metsää – palon jälkisammutus kestänee iltaan saakka

Paloa sammuttamaan hälytettiin keskiviikkona päivällä yhdeksän pelastuslaitoksen yksikköä.

Joonas Könttä.

Joonas Könttä putosi eduskunnasta, vaikka hänen kampanjansa maksoi yli 70 000 euroa – rahaa kertyi esimerkiksi mukimyynnistä

Keski-Suomesta eduskuntaan valituista kansanedustajista suurin vaalirahoitus oli Sinuhe Wallinheimolla (kok.). Anne Kalmarin (kesk.) ilmoitus myöhästyi määräajasta.

Tuulivoimala Latamäen tuulivoimapuistossa Luhangassa.

Kannonkosken tuulivoimalahanke etenee – kaavaluonnosta voi nyt kommentoida ja kuntalaisille on luvassa kysely

Kannonkosken kunnanjohtajan mukaan päätös tuulivoimakaavasta tehtäneen ensi vuoden alussa.

Tuulivoimalan siivet.

Kannonkoskelle suunnitellun 42 tuulivoimalan rakentaminen on edennyt kaavaluonnokseksi

Kaava-aineisto tulee nähtäville 5. kesäkuuta ja siitä järjestetään yleisötilaisuus Kannonkosken koululla 14. kesäkuuta.

Päiväkodin seinälle ripustettuja aakkostauluja joissa on eläinten kuvia.

Varhaiskasvatuksen opettajille jopa yli 200 euroa lisää kuukausipalkkaan – Saarijärvi keräsi kolikot kasaan

Saarijärven kaupunki korottaa varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien palkkoja. Ylimääräistä rahaa kaupungilla ei ole, vaan palkkojen nosto kustannetaan työehtosopimuksiin kuuluvilla paikallisilla korotuksilla.

Pinkki roskapussi missä on sisällä kertakäyttökuppeja ja erilaisia muoviroskia.

Roskapussien sisältöjä selvitetään jälleen Keski-Suomessa – viime kerralla sekajätteestä lähes neljäsosa oli biojätettä

Tutkimus toteutetaan Mustankorkean ja Sammakkokankaan alueilla alkukesästä. Edellisen kerran sekajätettä tutkittiin vuonna 2021.

Kuvanveistotaidetta esittelevä sali museossa, reunoilla suuret mustavalkoiset valokuvat taiteilijoista Kain Tapperista ja Hannes Autereesta.

Kuvataiteilija Hannes Autere oli Kain Tapperin esikuva – Saarijärven museossa avautuu paikkakunnan suurmiesten ensimmäinen yhteisnäyttely

Saarijärven museon näyttely esittelee veistos- ja kuvataiteen lisäksi myös esineistöä Hannes Autereen ja Kain Tapperin uran alkuvaiheilta, heidän lapsuudenkodeistaan.

Nutturapäinen nainen kurkistaa kaiteen takaa ja nostaa kangasta sinivihreiden huovutettujen seinälle kiinnitettyjen taideteosten päältä.

Saarijärven saaret ja järvet koristavat uuden koulukeskuksen seiniä – taideteosten valmistamiseen osallistui parisataa lasta ja nuorta

Kuvataiteilija Jaana Bombinin ohjauksessa syntynyt taidekokonaisuus on julkistettu Saarijärven koulu- ja kulttuurikeskuksessa tänään.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen ajoneuvo.

Kaksi vapaa-ajan asuntoa on tulessa Saarijärvellä

Sammutustyöt ovat käynnissä, ja niiden arvioidaan jatkuvan noin puoliyöhön asti. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

Äiti pitelee vastasyntyneen lapsen jalkoja

Saarijärvi maksaa 1000 euron tuen kaupunkiin muuttaville lapsiperheille ja syntyville vauvoille

Kaupunkiin muuttava perhe saa käyttää muuttotukensa saarijärveläisiin palveluihin, vauvatuki maksetaan rahana.

Sähkölinjoja.

Fingrid suunnittelee liki 300 kilometrin pituista voimajohtoa Alajärveltä etelään Hausjärvelle asti

Fingrid on valinnut reitin voimajohdolle, joka halkoo läpi Suomen, neljän maakunnan ja 13 kunnan Etelä-Pohjanmaalta Kanta-Hämeeseen.

Kroatialaisen Ivan Rabuzin kukka-maalaus.

Kansallismuseossa avautuu laaja outsider-taiteen näyttely, jonka teokset ovat pääosin kokkolalaismuseon ainutlaatuisesta kokoelmasta

Toukokuun alussa avautuvassa näyttelyssä on esillä maalauksia, piirroksia ja puuveistoksia.

Raivattua metsää tien vieressä.

Keski-Suomen tienvarsia raivataan taas ensi kesänä liikenneturvallisuuden parantamiseksi

Keski-Suomen ely-keskus poistaa puustoa yli kymmeneltä tieosuudelta loppusyksyyn mennessä.

80 km/h nopeusrajoituskyltti

Kesänopeudet taas käyttöön Keski-Suomen maanteillä – kolmella tiepätkällä pysytään vielä talvirajoituksissa

Päällystevaurioiden vuoksi talven ja pimeänajan rajoitukset pysyvät voimassa kolmessa kohteessa valtateillä 9 ja 13 sekä kantatiellä 69.

Eduskuntavaalit 2023 äänestyslippu.

Keski-Suomessa kaikki eduskuntavaaliehdokkaat saivat ääniä – kolme ääntä oli pienin potti

Eduskuntavaalien tulos vahvistetaan keskiviikkona 5. huhtikuuta.

Petri Honkonen.

Ennakkoilmoitusten perusteella Petri Honkosen kampanja oli Keski-Suomen kallein – kahdella rahaa ei kulunut ollenkaan

Vaalirahoitusilmoituksen tekeminen on pakollista eduskuntaan valituille sekä varalle sijoittuneille. Tiistaiaamuna monella ilmoitus oli vielä jättämättä.

Mauri Pekkarinen MOT:n haastattelussa

Keskustan konkaripoliitikko Mauri Pekkarinen haluaa muutoksia puoluejohtoon ja oppositioon

Mauri Pekkarisen mielestä keskustan vaalitappion siemenet kylvettiin ”hirveällä virheellä” vuoden 2019 vaalien jälkeen.

Nainen istuu selin pöydän ääressä pinkki jakku päällä ja auttaa kasvot kameraan päin olevaa vaaleaan huppariin pukeutunutta naista pudottamaan äänestyslipukkeen uurnaan.

Keski-Suomen äänet on laskettu | SDP ja kokoomus voittivat paikat, keskusta ja vasemmisto menettivät

Eduskuntavaalit huipentuvat sunnuntaina 2. huhtikuuta. Seuraamme tässä päivittyvässä artikkelissa vaalien tuloksia ja tunnelmia eri puolilla Keski-Suomea.

Käsi laittaa äänestyslipuketta vaaliuurnaan.

Näin seuraat sunnuntaina eduskuntavaalien tulosiltaa Keski-Suomesta

Yle välittää vaalitulokset ja tunnelmat radiossa, tv:ssä ja verkossa.

Keski-Suomen keskussairaala Novan kyltti ja rakennus.

Sairaala Novaan avataan uusi nuorisopsykiatrian akuuttiosasto, osastolla on 12 vuodepaikkaa

Nykyisestä osastosta tulee puolestaan nuorisopsykiatrian kriisiosasto, joka tarjoaa ensimmäisen avun nuoren vakavaan oireiluun.

Helsingin Triplassa ennakkoäänestyspaikalla äänestettiin maaliskuussa 2023.

Ennakkoääniä annettiin Keski-Suomessa viime vaaleja enemmän – katso kuntasi äänestysprosentti

Saarijärveläisten ennakkoäänestysprosentti kipusi koko vaalipiirin korkeimmaksi.

Puolueiden eduskuntavaalimainoksia telineissään Muuramessa.

Keski-Suomessa äänensä voi antaa vaikka äänestysautossa – eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään

Ahkerimpia ennakkoäänestäjiä olivat Keski-Suomessa viime eduskuntavaaleissa kivijärveläiset.

Kuva Keski-Suomen hyvinvointialueen esitteestä. Kuvassa pelastuslaitoksen henkilä ja jutussa kerrotaan, että hyvinvointialue on Keski-SUome suurin työntaja.

Keski-Suomen hyvinvointialue aloittaa noin tuhatta työntekijää koskevat muutosneuvottelut

Muutosneuvottelut kohdistuvat suurimmilta osin konsernipalveluiden henkilöstöön. Neuvotteluissa on kyse enimmäkseen tehtäväkuvien muutoksista.

Jyväskylän kävelykadulla olevia vaalitelttoja. Usean kuvan kollaasi.

Vain murto-osa Keski-Suomen eduskuntavaaliehdokkaista on ilmoittanut vaalirahoituksestaan

Kansanedustajaehdokkaille vaalirahoitukseen liittyvä ennakkoilmoitus on vapaaehtoinen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle