Uusimmat artikkelit
Ex-työntekijät kertovat: Paola Suhosen Ivana Helsingissä ylitöitä maksettiin mekkoina ja myymälöitä pyöritettiin palkattomilla harjoittelijoilla
Ivana Helsingin 15 entistä työntekijää ja harjoittelijaa kertoo valtavasta työmäärästä ja kaoottisesti johdetusta muotitalosta.
Paola Suhonen puhui somevaikuttajista mutu-huutelijoina – nyt moni vaikuttaja ihmettelee, miksi yhteistyö on aiemmin Ivana Helsingille kelvannut
Ivana Helsinki -vaatemerkin perustaja Paola Suhonen sanoi Ylelle keskiviikkona, että influensserikulttuuri ei perustu ammattiosaamiseen. Työkseen somemarkkinointia tekevät vaikuttajat ovat hämmästyneet Suhosen puheista.
Ivana Helsingin perustaja penää muutosta muotialalle – "Tyydytään vähempään ja ostetaan itselle merkityksellisempiä vaatteita"
Ivana Helsingin 20-vuotis juhlanäyttely avataan torstaina Vaalassa Kankarin taidehuvilassa.
Elämäni Biisi – Arttu, Maaret, Alf ja Paola: Intohimoista fanitusta ja voimabiisi
Neljä tarinaa, neljä biisiä, mutta kuka ei puhu totta?

Melania Trump kiitteli Jenni Haukiota hyvistä keskusteluista, aiheina lapset ja hyvinvointiyhteiskunta – rouva Trump mukana Presidentinlinnassa
Melania Trumpilla ei ollut vierailun aikana omaa ohjelmaa, vaan hän seurasi miestään. Rouva Trumpin päällä nähdyt asut olivat kansainvälisten luksusbrändien luomuksia.

Yhteinen päämäärä muutti vankilan arkea yllättävällä tavalla: Vangit ystävystyivät toisiinsa, vaikka yleensä muille ei edes puhuta
Vangit uskovat, että tanssiprojektista on apua pitkälle vapautumisen jälkeiseen elämään. Samalla se muutti vankilan ilmapiirin ystävällisemmäksi.
Paola ja Pirjo Suhonen ovat siskoksia, eivät ystäviä: "Sukset menevät ristiin joka viikko, mutta täydennämme toisiamme hyvin"
Ivana Helsinki täyttää jo 20 vuotta.

Lastensairaalan pikkupotilaat saavat ylleen Paola Suhosen luomat pöllövaatteet
Vaatesuunnittelija Paola Suhonen suunnitteli potilasvaatteet yhdessä kymmenien lasten kanssa. Vaatemallisto otetaan käyttöön syksyllä, kun Uusi lastensairaala aloittaa toimintansa.

Kulttuurivieras, muotisuunnittelija ja elokuvantekijä Paola Suhonen: "Suomessa elää outo myytti nälkätaiteilijasta"
Paola Suhosen taidenäyttely, Love on the Road, esittelee katsojalle 57-vuotiaan pornotähden.

Naantalista on kehkeytymässä muotikaupunki – matkailukesä ollut vilkas
Varsinkin majoittujia on riittänyt. Matkailijoille tarjotaan muun muassa muotiaiheisia näyttelyjä.
Kuusi kuvaa Paola Suhosen elämästä
Kuusi kuvaa vaatesuunnittelija Paola Suhosen elämästä.
Paola Suhonen inspiroituu nostalgiasta
Vaatesuunnittelija ja elokuvantekijä Paola Suhosen mielestä muoti on pinnallista ja tylsää. Hän ei lue mitään muotiblogeja tai muuta muotiin liittyvää. Uusimpien virtausten seuraamisen sijaan Suhonen haluaa kertoa tarinoita ja luoda tunnelmia, oli väline sitten vaate tai elokuva.

Paola Suhosen vinkit yrittäjille: "Sosiaalisella medialla on kompastuskivensä"
Vaatesuunnittelija Paola Suhonen kannustaa uusia yrittäjiä kertomaan aitoja tarinoita. Hän itse paljastaa olevansa osittain rokkarityttö.

Paola Suhonen Tokion muotiviikoille: mallistossa Martti Syrjä -neule
Ivana Helsinki -vaatemerkin perustaja Paola Suhonen kävi YleX Aamun Ilen ja Matin vieraana. Keskustelu eteni Suhosen uuteen mallistoon, jota hän lähtee esittelemään eri maiden muotiviikoille.
Turkikset – Miina tykkää, Paola ei
Turkiskeskustelu käy aina vaan kuumana. Niin myös maaliskuussa 2013, jolloin Stradassa turkiksista keskustelivat Paola Suhonen ja Miina Äkkijyrkkä.

Elokuvat luovat muoti-ikoneita
Elokuvat ovat synnyttäneet muoti-ilmiöitä Nuoren kapinallisen pelkistetystä nahkarotsista runsaaseen ja värikkääseen Moulin Rouge -tyyliin. Muoti ja muodinluojat inspiroivat myös elokuvantekijöitä. Tänään saa ensi-iltansa ensimmäinen vuoden kahdesta Yves Saint Laurent -elämäkerrasta.

Paola Suhonen itsenäisyysjuhlista: "Mahtipontinen, jopa synkkä fiilis näkyi myös puvuissa"
Tampere-talolla ei nähty tämän vuoden itsenäisyysjuhlissa samanlaista pukuloistoa kuin yleensä Linnassa. Ylen livechatin osallistujien mielestä pukeutuminen oli arkista. Chattiin osallistuivat Paola Suhosen lisäksi suunnittelija Antti Asplund ja trashionista Outi Pyy.

Duudsonien puvut olivat yleisön mielestä ylitse muiden
Naisten pukusuosikki presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla oli jäätelöpapereista valmistettuun asuun pukeutunut Pamela Tola.

Äänestä juhlien paras asu – äänestys on päättynyt
Äänestä juhlien paras miehen ja naisen asu. Asiantuntijamme Paola Suhonen, Antti Asplund ja Outi Pyy ovat valinneet ehdokkaat. Molemmissa kategorioissa on ehdolla kuusi pukua. Ota kantaa. Julkistamme tulokset Jatkot-lähetyksessä kello 22.10.

Osallistu Linnan juhlien chattiin Paola Suhosen, Antti Asplundin ja Outi Pyyn kanssa
Itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton nettihuoneessa voit katsoa suoraa lähetystä juhlista sekä kysyä asiantuntijoilta. Chatissa juhlista keskustelevat suunnittelijat Paola Suhonen, Outi Pyy ja Antti Asplund.

Paola Suhonen itsenäisyyspäivän chatista Ylellä: Etiketti on vanhanaikainen juttu
Kolmen muotisuunnittelijan chat seuraa itsenäisyyspäivän vastaanottoa perjantaina Ylen sivuilla klo 17 alkaen. Paola Suhosen lisäksi keskusteluun osallistuvat trashionista Outi Pyy sekä suunnittelija Antti Asplund.

Paola Suhonen itsenäisyyspäivän chatista Ylellä: "Olen varmaan porukan konservatiivisin"
Kolmen muotisuunnittelijan chat seuraa itsenäisyyspäivän vastaanottoa perjantaina Ylen sivuilla klo 17 alkaen. Paola Suhosen lisäksi keskusteluun osallistuvat trashionista Outi Pyy sekä suunnittelija Antti Asplund.

Paola Suhonen ehdolla parhaaksi elokuvaajaksi kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla
American Film Institutesta elokuvaajaksi valmistunut, Ivana Helsingin muotisuunnittelijanakin tunnettu Paola Suhonen on ehdolla parhaaksi elokuvaajaksi kuvaamallaan USAGI-SAN -elokuvalla.

Taito-Finlandia Hattulan kaakelitehtaalle
Tamperelainen Hattulan kaakelitehdas palkittiin Kädentaito-messuilla vuoden 2013 Taito-Finlandialla. Palkinnon saajan valitsi vaatesuunnittelija Paola Suhonen.

Paola Suhonen työstää dokkaria maailman vanhimmasta pornotähdestä
Suorana: Kortesmäki -ohjelmassa vieraillut muotisuunnittelija Paola Suhonen tekee uraa myös elokuvien parissa. Parhaillaan Suhonen työstää dokkaria maailman vanhimmasta edelleen pornoalalla työskentelevästä pornotähdestä.

The Sounds -hottis suunnittelee vaatteita Paola Suhosen kanssa
Suomalainen muotibrändi yhteistyöhön ruotsalaislaulajan kanssa.

Watch: Local is trendy in Finnish fashion
Hot Finnish designer Paola Suhonen wants the Finnish fashion industry to challenge cheap mass-manufactured clothing. The homegrown design house is preparing to work the catwalk in New York next week.

Paola Suhonen: Suomimuodista uutta lähiruokaa
New Yorkin muotiviikoille Ivana Helsinki -vaatemerkin kanssa valmistautuva Paola Suhonen on seurannut ilolla suomalaissuunnittelijoiden uutta aaltoa. Hän toivoisi, että suomalainen vaateteollisuus palaisi Kiinan halpatuotannosta takaisin kotimaahan.

Paola Suhonen ohjasi suomalaisbändin koko levyn musiikkivideoiksi
Ivana Helsingin pääsuunnittelija Paola Suhonen on ohjannut helsinkiläisbändi Shotgun Clubin uuden Autiomaa -albumin jokaiselle kappaleelle musiikkivideon.

Cutting-edge Finnish fashion hits the catwalk
The newest names in Finnish fashion are taking centre stage on Friday evening at a gala event at Helsinki's old Suvilahti power plant.

Muotitalojen huipulta löytyy monta suomalaista
Monet tuntevat nuoremmista suomalaisista muotisuunnittelijoista ainakin Paola Suhosen, Tiia Vanhatapion ja Katri Niskasen. Harvempi on kuitenkaan kuullut suomalaisosaajista, jotka työskentelevät maailmalla nimekkäille merkeille kuten Givenchylle ja Nina Riccille.

Muotielokuvan festivaali Helsinkiin
Elokuussa pidettävässä tapahtumassa esitetään muun muassa Paola Suhosen elokuvia.
Muodin huikea 1990-luku – trendit vaihtuivat nopeasti
Vyölaukut ja nappiverkkarit, ysärimuotia parhaimmillaan.

Klassikkoryijyt ihailtavana
Suomen Käsityön Ystävien ryijynäyttely on kuukauden ajan Lappeenrannassa. Näyttelyssä on suomalaisia klassikkoryijyjä, kuten Eva Brummerin vuonna 1950 suunnittelema Zebra-ryijy.

Paola Suhonen teki myrskylyhdyistä kattokruunun
Meri, kierrätys ja itse tekeminen nousevat teemoiksi suunnittelija Paola Suhosen kerrostalosisustuksessa Kokkolan asuntomessuilla. Suhonen riipii nuoren puun oksia kaapiston ovien peitteeksi, kokoaa huoltiksen myrskylyhdyistä merellisen kattokruunun ja ideoi rantahietikkoon särkyneistä lasissiruista pannunalustoja ja keittiökaakeleita. Löhöilysohva virkataan nauhoiksi leikatuista teepaidoista. - Sopisi sinkkutytölle ja vähän muillekin, Suhonen summaa.

Paola Suhonen tarttuu muodin ohella elokuvaan
Paola Suhosella on monta rautaa tulessa. IVANAhelsinki-malliston pyörittämisen lisäksi Suhonen on opiskellut elokuva-alaa. Oman ensimmäisen pitkän elokuvan on tarkoitus valmistua syksyllä.

IvanaHelsinki and Ivana Trump Reach Agreement
Clothes designer Paola Suhonen’s brand IvanaHelsinki will keep its trademark but change the spelling slightly, newspaper Ilta-Sanomat reports Wednesday. This is following a trademark infringement lawsuit by Ivana Trump, ex-wife of billionaire Donald Trump.

IS: IvanaHelsinki ja Trump tekivät sovinnon
Vaatesuunnittelija Paola Suhosen vaatemerkki IvanaHelsinki saa pitää tavaramerkkinsä, kertoo keskiviikon Ilta-Sanomat. Miljardööri Donald Trumpin ex-vaimo Ivana Trump syytti Suhosta nimensä hyödyntämisestä. Jatkossa tuotemerkin nimeä ei enää kirjoiteta yhteen, vaan Ivana ja Helsinki erotetaan välilyönnillä.
IvanaHelsinki Returns to NY Fashion Week
Finnish fashion designer Paola Suhonen will showcase her fall/winter 2011 collection for IvanaHelsinki at New York Fashion Week in February. This will be IvanaHelsinki’s second time at the fashion extravaganza.
IvanaHelsinki jälleen New Yorkin muotiviikolle
Suomalainen muotimerkki IvanaHelsinki on saanut jo toisen kerran näytöksen New Yorkin muotiviikon viralliseen ohjelmaan. Muotisuunnittelija Paola Suhosen syksy-talvi -mallisto Velvet Lake esitellään helmikuussa muotiviikon näytöksessä. Suhosen kevät-kesä -mallisto esiteltiin syksyllä ensimmäisenä suomalaisena vaatemerkkinä osana muotiviikon virallista ohjelmaa.

Huippusuunnittelijat työllistävät pienompelimon
Pitkään hiipunut suomalainen tekstiili- ja vaatetusala näyttää piristymisen merkkejä. Lappeenrantalaisompelimo on tärkeä yhteistyökumppani monille maamme huippusuunnittelijoille.

Ivana Trump Sues IVANAhelsinki
Ivana Trump, the first wife of American real estate mogul Donald Trump, is suing Finnish designer Paola Suhonen over trademark infringement. The lawsuit contends that the U.S. sale of IVANAhelsinki products is likely to confuse consumers or suggest a Trump endorsement. The lawsuit seeks to halt the sale of alleged infringing products.

Suhonen pitää Ivana-haastetta julkisuustemppuna
Muotisuunnittelija Paola Suhonen pitää IVANAhelsinkiin kohdistuvaa oikeushaastetta julkisuustemppuna. Kiinteistöpohatta Donald Trumpin ex-vaimo Ivana Trump syyttää Suhosen yhtiötä nimensä luvattomasta käytöstä. Suhonen sai torstaina ensimmäisenä suomalaisena oman näytöksen New Yorkin muotiviikoille.
Suunnittelija, yrittäjä ja elokuvaohjaaja Paola Suhonen
Paola Suhonen tunnetaan parhaiten vaatesuunnittelijana ja IvanaHelsinki -yrityksen luojana. Suhosen luomisvimma ei kuitenkaan rajoitu vain muotimaailmaan.

New York Fashion Week to Show Two Finnish Designers
Two Finnish designers have earned a spotlight at New York Fashion Week. Tiia Vanhatapio and Paola Suhonen will have the chance to showcase their lines at one of the world's top fashion events.

Suomalainen vaatesuunnittelu näkyvästi esillä New Yorkissa
New Yorkin muotiviikkojen päälavoilla nähdään ensimmäistä kertaa kotimaisia merkkejä. Sekä Tiia Vanhatapio että Paola Suhonen ovat saaneet mallistonsa muotiviikkojen näytöksiin.
YLE uutiset 50 vuotta
YLEn oma uutistoiminta alkoi vuonna 1959. Uutisten juhlalähetys tarjoaa nostalgiaelämyksiä, tuttuja tv-kasvoja ja kurkistuksia uutisten nykypäivään ja tulevaisuuteen.
Paola Suhonen kokeilee siipiään dj:nä
Muotimaailmasta tunnettu Paola Suhonen kokeilee marraskuussa uutta aluevaltausta. IVANAhelsingin suunnittelija soittaa dj:nä yhdysvaltalaisen indie-yhtyeen Au Revoir Simonen keikalla Tavastialla.
Ivana Helsinki esittäytyi Place Vendômella
Pariisin muotiviikoilla tehtiin eilen illalla suomalaisen muodin historiaa, kun Ivana Helsinki -vaatemerkki esiintyi omassa muotinäytöksessään luksushotellissa Place Vendômella. Suunnittelija Paola Suhonen uskoo, että kallis näytös kannatti järjestää.