Uusimmat artikkelit
Yhdysvaltain korkein oikeus linjasi, etteivät teknologiajätit ole julkaisuvastuussa algoritmien suosittelemista sisällöistä
Yhdysvaltain korkein oikeus käsitteli kahta terrorismiin liittyvää oikeustapausta, joissa syytettyinä ovat Google ja Twitter. Molemmat jutut saivat sinetin viime viikolla.
Kvanttitietokoneet ovat yksi Suomen ”neljästä valtista”, sanoo professori – näin hän avaa videolla, mitä kvanttilaboratoriossa tapahtuu
Googlen kvanttitutkijat kertoivat helmikuussa merkittävästä edistysaskeleesta, jolla onnistuttiin vähentämään kvanttilaskennan virheiden määrää. Kvanttikisa on vauhdissa, ja siinä Euroopan veturina toimii Suomi.
Kokeilimme, miten tekoäly voi auttaa arjessa – saimme ihan hyvän saliohjelman ja Käärijä-drinkin
Microsoftin uudistunut Bing-hakukone hyödyntää nyt Open AI:n GPT-4 -kielimallia.
Käänteinen kuvahaku voi paljastaa feikkiuutisen tai nettihuijarin – näin Googlen kuvahaku toimii
Näin teet Googlen käänteisen kuvahaun.
Analyysi: Tekoälyhype käy ylikierroksilla, mutta muutosta ei voi silti olla aistimatta
Kehittyneet kielimallit tuntuvat mullistavan koko maailman ja jossain vaiheessa ne sen tekevät, kirjoittaa teknologiatoimittaja Teemu Hallamaa.
Yhdysvaltain korkein oikeus etsii, missä kulkee Googlen ja Twitterin vastuun raja – päätös voi mullistaa internetin
Yhdysvaltain korkein oikeus käsittelee kahta terrorismiin liittyvää oikeustapausta, joissa syytettyinä ovat Google ja Twitter. Oikeuden päätökset voivat merkittävästi muuttaa teknologiayhtiöitä suojelevan lainsäädännön tulkintaa.
Analyysi: Nettihitiksi noussut tekoälybotti istutettiin hakukoneeseen – ja pian se jo haaveili ydinaseiden laukaisukoodeista
Testasin Microsoftin uutta hakukonetta. Tekoäly on huikean tehokas työkalu, kunhan se ensin saadaan aisoihin, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.
Erityiset droonien käytävät ilmestyvät pian useampien kaupunkien ylle Suomessakin – liikennettä niillä aikoo ohjata Googlen sisaryhtiö
Droonien lentäminen muuttuu entistä valvotummaksi erityisesti kaupungeissa. Vapaata lentämistä voidaan rajoittaa perustamalla ilmatiloja, joissa lentäminen vaatii lupaa.
Google rokotti käyttäjät valheiden varalta – tällä työkalulla taistellaan Ukrainan pakolaisista kertovaa propagandaa vastaan
Paras keino on ehtiä ensin ja paljastaa tavat, jolla käyttäjiä manipuloidaan, sanoo Googlen Jigsaw-ryhmän tutkimusjohtaja Ylelle. Ennakoivia videoita näytettiin kymmenille miljoonille sosiaalisen median käyttäjille.
Google vastaa Microsoftin haasteeseen tekoälyssä, julkaisee oman kilpailijansa ChatGPT:lle
Tehokkaaseen tiedonhakuun kykenevä ChatGPT on nähty uhkana Googlelle, joka on hallinnut perinteisten hakukoneiden markkinoita pitkään käytännössä monopoliasemassa.
Kuopion kaupunki ei voi lähettää sähköpostia Google-tileille
Kuopion mukaan syynä on häiriö kaupungin sähköpostipalvelimella. Ongelman korjaaminen kestää korkeintaan kaksi viikkoa.
Mitä tarkoittaa slay ja kuka ajoi Espalla? Suomalaiset kysyivät Googlelta, Yle etsi vastaukset
Tässä jutussa kerromme vastaukset suomalaisia tänä vuonna askarruttaneisiin kysymyksiin.
Digitreenit: Lähimaksu puhelimella – näin se käy
Lähimaksaminen kortilla on tuttua lähes kaikille. Lähimaksu onnistuu kuitenkin myös vilauttamalla puhelinta maksupäätteelle. Jutussa kerrotaan, miten puhelimella maksetaan kassalla tai kuppilassa.
Googlen sähköpostipalvelu Gmail palautumassa ennalleen – maailmanlaajuinen häiriö haittasi sähköpostien vastaanottamista
Google kertoo jatkavansa ongelman tutkimista.
”Mitä mursu syö?” Suomalaisten suosituimmat Google-haut kertovat, mikä kansaa kiinnosti vuonna 2022
Suomalaiset etsivät Googlesta vuonna 2022 muun muassa Ukrainan sotaan ja sähkön hintaan liittyviä asioita.
Yahoon ex-toimitusjohtaja Marissa Mayer uskoo markkinoiden ja ihmisten vaikutusvaltaan teknologiajättiläisten suitsimisessa
Suomessa vieraillut teknologiavaikuttaja Marissa Mayer on palannut startup-maailmaan.
Oletko koko ajan kirjautuneena somepalveluun? Ei kannattaisi, sanoo ammattihakkeri Laura Kankaala
Huolestuttaako tietoturva? Yksi turvaa lisäävistä teoista on ottaa käyttöön kaksivaiheinen tunnistautuminen. Se voi jäädä epähuomiossa tekemättä, jos vain kirjaudut palveluihin puhelimella sisään – etkä koskaan ulos.
Tietoinen tekoäly aiheuttaa ongelmia jo ennen tietoisuutensa saavuttamista
Ihmiset ovat tottuneet yhdistämään tietoisuuden älykkyyteen, minkä vuoksi näemme helposti tunteita ja tietoisuutta älykkäissä järjestelmissä. Jo nyt jotkut uskovat, että koneessa on henki.
Teknologiajätit loivat digitaalisen maailman, jonka säännöistä päättää pieni piiri – professori: “Netissä on jääty autoritääriseen vaiheeseen”
Teknologiayhtiöt ovat ottaneet valtioiden roolin digitaalisessa maailmassa. Yhä suurempi osa niin työ- kuin yksityiselämästä tapahtuu alustoilla, joiden säännöt ovat osa teknologiajättien liiketoimintaa.
Kuolema, elämä, rakkaus, luonto – Espoossa nähdään huippunykyaikaista taidetta, joka vie peruskysymysten äärelle
Espoon modernin taiteen museon EMMAn syksyn näyttely keskittyy teknologian ja tekoälyn avulla luotuun taiteeseen. Mukana on myös tekoälytaiteen pioneerin Refik Anadolin teos.
Onko tekoälyllä tunteet? Google irtisanoi työntekijän, joka puolusti tekoälyn tietoisuutta
Googlen päätös irtisanoa tekoälyn tietoisuutta puolustanut työntekijä puhuttaa Yhdysvalloissa. Googlen mukaan työntekijän henkilökohtaiset näkemykset eivät liity irtisanomispäätökseen.
Hakukoneyhtiö Googlen street view -kuvausauto kiertää kesän aikana myös Kainuussa
Mikäli esimerkiksi oma koti päätyy Googlen katutasonäkymän kuviin, voi sinne lähettää pyynnön, että kyseinen kuva sumennetaan kokonaan.

Google kertoo poistavansa aborttiklinikkakäynnit käyttäjiensä sijaintitiedoista – taustalla USA:n kiistelty aborttipäätös
Päätöksellä halutaan suojella ihmisten oikeutta yksityisyyteen. Yhtiö kertoi asiasta viikko sen jälkeen, kun Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi aborttioikeuden liittovaltion tasolla.
Google ostaa Haminan kaupungilta lisää maata – yhtiö ei ole vielä päättänyt, miten se käyttää aluetta
Haminan kaupunki ja Google allekirjoittivat maa-alueen kauppakirjat tänään. Yhtiö on merkittävä työllistäjä Haminassa.
Digitreenit: Lähtikö meilisi turhan monelle ihmiselle? Mitä käyttöä on piilokopiolla? Tässä vinkit sähköpostin osoitekenttien täyttämiseen
Osoitekenttien valinnoilla on väliä.
Piilaaksosta lähtöisin oleva teknologiayhtiö avaa tytäryhtiön Tampereelle: kehittää paikannusta esimerkiksi älypuhelimiin
Yrityksen sijoittajiin kuuluvat muun muassa Google Ventures, Norwest Venture Partners ja GSR Ventures.
Google Street View обновит в этом году виды Финляндии
Сервису исполняется 15 лет. Снимки финских улиц были сделаны в 2010 году.
Googlen kuvausautot kiertävät jälleen Suomea – 15 vuotta täyttävä Street View saa uusia kuvia Helsingistä Inariin
15 vuodessa yhtiön kuvaajat ja autot ovat ottaneet kuvia yli 16 miljoonan kilometrin matkalta ympäri maailmaa. Yhtiö sanoo suhtautuvansa myönteisesti ei-toivottujen kuvien poistamispyyntöihin.
Google Maps muuttaa pikaisesti reittisuositustaan Oulusta Rovaniemelle – pelastuslaitos varoitti tiestä, katso millainen reitti on ollut tähän asti
Joululiikenteessä ei kannata luottaa sokeasti navigaattorin ohjeisiin. Suosittu karttasovellus on ohjannut Pohjois-Suomessa kapeille pikkuteille, joilla on tapahtunut jo ulosajoja.
Google hävisi valituksensa EU:n yleisessä tuomioistuimessa ja jättisakot pysyvät voimassa
EU-komissio langetti 2,4 miljardin euron sakon Googlea vastaan vuonna 2017 hintavertailusivuston suosimisesta.
Jakke Holvas: Turtumus on digitaalisen ajan tunne
Kun elää ruudun ehdoilla, persoona haurastuu.
Hakkerin tietoisku: Miten saat tietojasi netistä pois?
Videolla ammattihakkeri Laura Kankaala antaa kolme neuvoa.

Googlea uhkaavat 4,3 miljardin euron jättisakot – EU syyttää digijättiä siitä, että se on tuputtanut Google-ohjelmistoja kännyköihin
Luxemburgissa alkoi tänään merkittävä oikeustaisto. Punnittavana on jättisakko, jonka EU-komissio langetti Googlelle vuonna 2018 kilpailun rajoittamisesta.

Analyysi: Apple hallitsee puhelimiaan mielivaltaisten sääntöjen avulla – nyt sen on tehtävä säännöistään hieman reilumpia kaikille
Applen sovelluskaupan sääntöjä on käsitelty useiden maiden oikeusistuimissa. Tuomareiden ratkaisut eivät murenna Applen valta-asemaa, mutta ne pakottavat yhtiön hieman höllentämään otettaan sovelluskehittäjistä.
Suljettuun paperitehtaaseen muutti 10 vuotta sitten mystinen Googlen palvelinkeskus – "googlerit" kertovat nyt, millaista työ on Suomessa
Suomen ainut Googlen palvelinkeskus Haminassa täyttää perjantaina kymmenen vuotta. Alkuaikoina toiminta vaikutti hyvin mystiseltä, mutta yritys on löytänyt paikkansa Kymenlaaksossa.
Espoo ja Kirkkonummi hamuavat jättimäisiä datakeskuksia – vastustajat ihmettelevät laskelmia keskusten ympäristöhyödyistä
Uudellemaalle puuhataan isoja datakeskuksia. Niitä markkinoidaan ekotekoina, mutta vastustajien mukaan keskukset jopa kaksinkertaistaisivat Espoon ja Kirkkonummen sähköntarpeen.
Teknoyhtiöiden rahasammot uhattuina – Apple ja Google eivät voi enää pakottaa sovelluskehittäjiä käyttämään maksujärjestelmiään Etelä-Koreassa
Apple ja Google vaativat, että sovelluksissa tehdy ostot tapahtuvat niiden maksujärjestelmien kautta. Apple ja Google keräävät jopa 30 prosentin välityspalkkion sovelluksissa tehdyistä maksuista. Etelä-Korea on ensimmäinen valtio, joka kieltää tämän.

Donald Trump nostaa joukkokanteen Facebookia, Twitteriä ja Googlea vastaan
Trump syyttää yhtiöitä konservatiivien hiljentämisestä. Trumpin mukaan teknologiajätit harjoittavat Yhdysvaltain perustuslain vastaista sensuuria ja sananvapauden rajoittamista.
Teknologiajätit halutaan kuriin lakipaketilla, joka mullistaisi Piilaakson toimintatavat – näin kuusi lakiesitystä vaikuttaisi alustoihin
Yhdysvaltain liittovaltion oikeusistuin hylkäsi Facebookia vastaan nostetut syytteet valta-aseman väärinkäytöstä ja kilpailulakien rikkomisesta. Tämä päätös voi siivittää osan tiukempaa sääntelyä ajavista lakiesityksistä Valkoiseen taloon asti.
Perttu Pölönen, 26, on futuristi – Nyt hän kertoo 3+1 havaintoa siitä, mihin maailma on menossa, ja mikä voi olla sinun supervoimasi tulevaisuudessa
Ravintoa aivoille Perttu Pölösen johdolla.

Kiehtovatko salaliittoteoriat? Olet siis sinkku! Näin Google tekee sinusta päätelmiä – testaa ja tarkista, pitävätkö digijätin arviot sinusta paikkansa
Yle selvitti: Google tekee sinusta jatkuvasti yksityiskohtaisia päätelmiä, ja niihin vaikuttavat katsomasi Youtube-videot. Tutkimusten mukaan digijätin arviot ihmisistä voivat johtaa syrjintään esimerkiksi työnhaussa.
Useat teknologiayhtiöt ovat kieltäneet politiikasta keskustelun työpaikalla – Suomessa aihe ei ole noussut esille
Piilaaksossa käydään kiivasta keskustelua poliittisen puheen asemasta työpaikoilla. Monet yritysjohtajat ovat sitä mieltä, että keskustelu häiritsee ydintoimintaa. Työntekijät pitävät keskustelua tärkeänä keinona yrityksen arvojen määrittämisessä.
Googlen mainospiikki nosti emoyhtiö Alphabetin tulosta
Alphabet ilmoitti yhtiön tuloksen yli kaksinkertaistuneen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Teknojätit ryhtyvät rajoittamaan mainostajien mahdollisuuksia seurata netinkäyttäjiä – onko kyse yksityisyyden suojaamisesta vai liiketoiminnasta?
Käyttäjien datalla pyörivän mainoskoneiston täytyy löytää uusia tapoja tavoittaa yleisönsä.

Google maps alkaa tarjota ympäristöystävällisiä ajoreittejä
Ekologiset reitit otetaan aluksi käyttöön Yhdysvalloissa, ja myöhemmin tarkoitus on laajentaa palvelua muualle maailmaan.

Mokkapalatesti paljasti erot Googlen ja 9 muun hakukoneen välillä – tutkija: "Jokainen voi miettiä, onko se oikea totuus"
Google ei ole Internetin ainoa hakukone. Muilla hakukoneilla voi saada toisenlaisia, yllättäviäkin tuloksia.

Facebookin uutispimentoon johtanut lakialoite lähellä lopullista hyväksyntää – Tästä Australian kiistellyssä laissa on kyse
Australian lakialoitteessa on pohjimmiltaan kyse koko internetin perusolemuksesta ja siitä, voidaanko maailmanlaajuista tietoverkkoa pyörittää vuosikymmeniä vanhojen ideologioiden pohjalta.
Teknojätit mellastavat Suomessa ilman median valvontaa – "Pitäisi keskittyä sinne, missä valta on", sanoo tietokirjailija
Juha-Pekka Raeste ehdottaa kirjassaan, että mediayhtiöiden pitäisi nimittää erikoistoimittajia seuraamaan suurimpia teknologiayrityksiä.
Several Finnish banks targeted in online banking scam
Criminals have flooded Google search results with fake online banking links.
Google uhkaa estää hakukoneensa käytön Australiassa – syynä suunniteltu laki, joka pakottaisi sen maksamaan uutissisällöistä
Australian pääministeri Scott Morrison kuittasi nopeasti takaisin sanomalla, että "emme vastaa uhkauksiin".