Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Catcat Euroviisukarsinnoissa 1994.

Teeman Elävä arkisto: Vapun viisubrunssi 2017

Ysärin hehkeimmät viisukarsinnat putkeen!

Maarit Hurmerinta esiintymässä vuoden 1975 Euroviisukarsinnassa

Maarit: Mätämakee

Maarit kilpaili vuoden 1975 euroviisukarsinnassa

Marion Rung laulaa Tom tom tom -kappaletta Euroviisukarsinnassa.

Euroviisukarsinnoissa yhdistettiin maailmaa 1970-luvulla

Suomen euroviisukarsinnat vuosilta 1973-1979

Yle Areena logo.

Softenginen Something Better tavoittelee mietteliään räjähtäviä ulottuvuuksia

Seinäjokelaispoikien Softengine sulatti Uuden Musiikin Kilpailun tuomariston sydämet heti kisan alkumetreillä. Softenginen kappale Something Better iski myös yleisöön ja se voitti Uuden Musiikin Kilpailun finaalin 2014 ja tuli samalla valituksi Suomen euroviisuedustajaksi.

Yle Areena logo.

Paula Koivuniemi: Ei tule toista kertaa

Ei tule toista kertaa kilpaili euroviisukarsinnassa 1981

Yle Areena logo.

Tapani Kansa: Sunnuntailapsi

Sunnuntailapsi kilpailu euroviisukarsinnassa 1981

Yle Areena logo.

Iskelmä-Suomella on katto korkealla ja seinät leveällä

2010-luvun iskelmä elää murroksessa.

Markku Aro esiintyy ohjelmassa VIIHDEKAKKONEN: AVAJAISVIIHDE. (1974)

Yes sir — kun Suomi-iskelmistä tuli Finnhitsejä

1970-luvulla maailman pop ja viihdehitit vyöryivät Suomeen

Yle Areena logo.

Kaupungin valot tuikkivat iskelmä-Suomen laitamilla

Jazzin rytmiä ja kosmopoliittista viihde-eleganssia.

Paula Koivuniemi ja Katri Helena 1960-luvulla

Iskelmä-Suomella on vaalea ja tumma kuningatar

Katri Helena ja Paula Koivuniemi ovat Suomen kestotähtiä.

Titanic går under

Titanic innoitti lauluntekijöitä

Arkkiveisuista euroviisuun

Pertti Kurikan Nimipäivät soittaa aitoa punkkia.

Pertti Kurikan Nimipäivät soittaa aitoa punkia

Pertti Kurikan Nimipäivät perustettiin vuonna 2009

Teija Sopanen kuuluttaa jouluohjelmaa

Televisiokuuluttajat – koko kansan yhteiset ystävät

Kuuluttajat ovat olleet tärkeä osa Ylen kanavailmettä.

Yle Areena logo.

Anneli Sari: Mustalaiskaravaani

Mustalaiskaravaani kilpaili euroviisukarsinnassa 1976

Mikko Alatalo laulaa, kitarassa Pertti "Veltto" Virtanen (1977).

Mikko Alatalo: Rokkilaulaja, pokka pitää sangoittakin

Rokkilaulaja kilpaili euroviisukarsinnassa 1977

Ami Aspelund

Ami Aspelund: Mitt äppelträd

Ami Aspelund ja Mitt äppelträd

Yle Areena logo.

Musiikkivaikuttaja Pirjo Bergström

Pirjo Bergström (1939-2011) teki mittavan uran laulajana, säveltäjän ja näyttelijänä. Laaja-alaisen musiikkivaikuttajan tärkein työpari oli hänen miehensä Matti Bergström (1938-1994).

Yle Areena logo.

Bääbs Euroviisuissa

Päivi "Bääbs" Kankaro pääsi Euroviisujen alkukarsintaan avoimen kilpailun kautta vuonna 2010.

Yle Areena logo.

Ensiesiintymisiä Emma-gaalassa

Valikoima Emma-gaalan live-esityksiä vuosien varrelta.

Yle Areena logo.

Emma-tulokkaita ja -yllättäjiä

Välähdykset takavuosien Emma-debytanteista muodostavat mielenkiintoisen sarjan: osa tulokkaista on häipynyt pophistorian hämärään, ja monet kiintotähdiksi jääneet nähdään uraa aloittelevina untuvikkoina.

Yle Areena logo.

Paradise Oskar: Da Da Dam

19-vuotias musiikinopiskelija Axel Ehnström alias Paradise Oskar keräsi yksin lähes puolet äänistä, kun Suomelle valittiin vuoden 2011 euroviisuedustajaa Düsseldorfiin.

Yle Areena logo.

Rock-Suomi-bonuksia 6: Sanojen takana

Lisämateriaalia Rock-Suomen lauluntekijäjaksoon.

Yle Areena logo.

Rock-Suomi-bonuksia: 1980-luku

Elävän arkiston lisämateriaalia Ylen suursarjaan.

Yle Areena logo.

Suomalaisia rock-klassikkoja F-H

Rock-Suomi metsästi suomirockin olennaisinta levytystä 2010.

Ultra Bra yhtyeen jäseniä Radiomafian kesäkonsertissa 2001

Ultra Bra suojeli meitä kaikelta

Ultra Bra oli yksi 1990-luvun lopun suosikkibändeistä

Yle Areena logo.

Jonna K: Like Believers Do

Like Believers Do kilpaili euroviisukarsinnassa 2004

Yle Areena logo.

Anna Eriksson: Oot voimani mun

Oot voimani mun kilpaili euroviisukarsinnassa 2000

Timo Kojo euroviisukarsintoihin 1982 kuvattuna.

Kojo: Video-Venus

Timo Kojo esittää sävellyksen Video-Venus.

Yle Areena logo.

Tapani Kansa: Paista päivä

Ryppyotsainen raati äänesti Topi Kärjen humpan vuoden 1982 viisukarsintojen jumbosijalle. Kansan parissa kappale kuitenkin oli menestys.

Yle Areena logo.

Alexander Rybak: Fairytale

Vuoden 2009 viisuvoittaja Alexander Rybak villitsi suomalaisyleisön Tampereella tammikuussa 2010. Valloittava viuluviikari onkin meille kuin oma poika.

Yle Areena logo.

Aristoteleen kantapää: Euroviisujen sanoitukset

Sanoittaja Vexi Salmen mukaan suomalaiset suhtautuvat euroviisuihin samalla vakavuudella kuin talvisotaan.

Kuunkuiskaajat esiintyvät vuoden 2010 euroviisukarsinnassa

Kuunkuiskaajat: Työlki ellää

Työlki ellää edusti Suomea vuoden 2010 euroviisuissa

Yle Areena logo.

Suomen euroviisuehdokkaat 2010

Suomen vuoden 2010 euroviisuedustajaksi oli ehdolla niin haitaria, humppaa, tenori kuin tyttöbändikin. Voiton vei kansanmusiikkikipale Työlki ellää.

Yle Areena logo.

Hortto Kaalo: Kauan sitten

Kauan sitten kisasi pääsystä Euroviisuihin 1977

Yle Areena logo.

Kasakka Klimenko

Kasakkaimago tehosi erityisesti saksalaisiin.

Yle Areena logo.

Tauski: Lauluni sinulle

Lauluni sinulle oli Tauski Peltosen ensimmäinen oma sävellys. Se valittiin vuonna 1992 Suomen viisukarsintojen semifinaaliin.

Yle Areena logo.

Lasse Mårtenson: Kuusitoista hyvää vuotta

Kuusitoista hyvää vuotta kilpaili euroviisukarsinnassa 1977

Hanna Pakarinen edusti Suomea Helsingin euroviisuissa 2007

Hanna Pakarinen: Leave Me Alone

Leave Me Alone edusti Suomea euroviisuissa 2007

Yle Areena logo.

Annika Eklund: Shanghain valot

Suomen loppukarsinnoissa Annika Eklundin "Shanghain valot" sijoittui kolmanneksi. Jo tuolloin kisat voittanut Lordi oli ylivoimainen ykkönen.

Yle Areena logo.

Waldo´s People Moskovassa

Euroviisuedustajamme Waldo´s People valmistautui semifinaaliin vetämällä yllätyskeikkoja moskovalaisille. A cappella -esitykset saivat innostuneen vastaanoton.

Geir Rönning esiintymässä Suomen euroviisukarsinnassa 2005

Geir Rönning: Why

Why edusti Suomea euroviisuissa 2995

Jari Sillanpää lähti Euroviisuihin vuonna 2004

Jari Sillanpää: Takes 2 To Tango

Takes 2 To Tango edusti Suomea vuoden 2004 euroviisuissa

Laura Voutilainen laulaa Suomen euroviisukarsinnassa 2002

Laura: Addicted to you

Laura edusti Suomea vuoden 2002 euroviisuissa

Yle Areena logo.

Nina Åström: A little bit

A little bit edusti Suomea euroviisuissa 2000

Yle Areena logo.

Jasmine: Niin kaunis on taivas

Jasmine edusti Suomea vuoden 1996 euroviisuiss

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle