Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Easing of restrictions too late for many summer events, others still weighing options

The Finnish festivals association welcomes the lifting of restrictions, but most have already written this summer off.

Kaupunkifestivaali Flow on peruttu tältä kesältä – liput käyvät ensi vuoden tapahtumaan

Seuraava Flow Festival järjestetään 13.–15. elokuuta 2021 Helsingin Suvilahdessa.

Emmi-Liia Sjöholm oli äiti kolmatta kertaa kun sai esikoisensa: "Vanhemmuuteen liittyviä vahvoja tunteita ei nuorempana osannut ottaa vastaan"

Kulttuurivieras Emmi-Liia Sjöholm aikoi kirjoittaa esseitä äitiydestä. Syntyi romaani seksistä, kasvusta ja rakastamisen vaikeudesta.

Helsinki aikoo selvittää, voisiko se itse päättää elokuun suurtapahtumien kohtalosta – Pormestari: Hallituksen linjaus oli pettymys

Hallituksen päätös perua kesätapahtumat heinäkuun loppuun saakka aiheuttaa päänsärkyä Helsingissä, jossa isoja tapahtumia on myös elokuussa.

Festivaalikesän peruuntumisesta miljoonatappiot – "katastrofi", "konkursseja", "tukea on tultava"

Festivaalikesän peruuntumisesta tulee alalle raskaat tappiot. Suurimmat tapahtumat selviävät luultavasti jaloilleen, mutta eivät nekään ilman vakavia osumia.

Teeman Yle Live ja Flow Festivalin parhaat 2019

The Cure, Maustetytöt, Robyn, Blood Orange...

Kuhmon Kamarimusiikki on ehdolla vuoden festivaaliksi – "Ihmeitä voi tapahtua"

Musiikki & Media -tapahtumassa huomioidaan tänä vuonna myös klassisen musiikin osaajia.

Jani Halmeen kolumni: Suomella menee hienosti – ja tätä menoa menee tulevaisuudessa vielä paremmin

Suomalaisten elämä on niin hyvää, että se täyttää ihmeen tunnusmerkit, kirjoittaa Jani Halme.

Festivaalit panostavat aiempaa enemmän ekologisuuteen

Nuoret festivaalikävijät odottavat tapahtumilta ekologisuutta

Flow Festival muffles R&B artist Solange Knowles over Helsinki noise regulations

Organisers muted the sound system for the artist’s closing set to avoid a fine for exceeding show's the time limit.

Kun Maustetytöt laulavat mielialalääkkeistä, markettikaljasta ja rahojen loppumisesta, suomalainen yleisö on innoissaan

Siskosten levy ilmestyy vasta syksyllä, mutta jo nyt Maustetytöistä on puhuttu tämän vuoden musiikki-ilmiönä.

Kaupungin äänet -festivaali on Lahden oma pikku-Flow – monipuolinen artistikattaus ja kotikutoinen fiilis kiehtovat kävijöitä

Nousevia artisteja esittelevä festivaali järjestetään viidettä kertaa ja on ollut joka kerta loppuunmyyty.

Yleisön rakastaman Flow'n kulisseissa muhii riita – Taiteilija ihmettelee pientä korvaustaan: "Ei ole ainoa marginalisoitujen ihmisten ilmaisen työn juhla"

Flow'n Pink Space -taideinstallaatiossa esiintyvä Jenna Jauhiainen penää keskustelua festivaalien palkkioista.

Weekend iloitsee uusista puitteista, mutta haluaisi jatkaa nykyistä myöhempään – Suvilahti pysyy suurtapahtumien paikkana

Helsinki kaavailee siirrettävien lavojen hankkimista, jotta tapahtumia on helppo järjestää useissa paikoissa.

Näin festarikävijät suhtautuvat tähtiesiintyjien ohareihin – järjestäjille kiitosta nopeasta reagoinnista: "Hyvä että saatiin tasokas korvaaja tilalle"

Sekä Weekend Festival että Flow Festival kertoivat tänään molempien festareiden pääesiintyjiensä peruuntumisesta.

Flow ja Weekend joutuivat pulaan, tähtiesiintyjät peruivat äkillisesti – Rock-vaikuttaja toivoisi ohareiden tekijöille rajumpia sanktioita

Cardi B:n korvaa Flow'ssa Solange, Swedish House Mafian sijaan Weekendiin levyjä saapuu pyörittelemään Alesso.

Vuosi musiikissa 2018

YleX niputti kuluneen musiikkivuoden kiinnostavimmat ilmiöt,

Robyn, Tame Impala ja The Cure saapuvat ensi kesänä Flow-festivaaleille

Flow-festivaali uutisoi ensimmäisistä esiintyjistään.

Räppäri Pyhimys purki uransa alussa angstia ja halvensi naisia ennen kuin oma tyyli löytyi: ”Mokat kuuluvat inhimillisyyteen”

Vain elämää -ohjelmassa nähtävän rap-artistin esikuvina ovat yllättäen suomalaisen rockin legendat.

Festarit ovat nykyään loppuunmyytyjä, koska kaikki haluavat olla ainutlaatuisia ja kuulua "oikeaan" laumaan

Festivaalien suurta suosiota selittää osin se, että niistä on tullut ihmisille tapa kuulua omaan viiteryhmään. Selvitimme, miten luodaan puitteet musiikkimakujen ja elämäntyylien kokoontumiselle.

Maailmantähdet loistivat Flow'ssa – tunnelmia kuvina

Katso Flown fiiliksiä keikoilta kuvin kerrottuna.

Flow Festival keräsi kolmen päivän aikana 84 000 kävijää

Suvilahdessa järjestetty festivaali oli loppuunmyyty.

FLOW FESTIVAL 2018: Kendrick Lamar oli viikonlopun odotetuin artisti – eikä syyttä

Kalifornialaisräppäri kruunasi tämän vuoden Flow'n.

Tähtiesiintyjät kieltävät kuvaamisen jopa yleisöltä

Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaaren mukaan tämä on mahdollista, koska esiintyjä saa valita ehdot joilla hän lippuja myy.

Kuvagalleria: Flow Festivalilla nähtiin kukkaseppeleitä, hawaijipaitoja ja erikoisia päähineitä

Loppuunmyyty festivaali keräsi perjantaina ja lauantaina 28 000 kävijään Helsingin Suvilahteen. Saman määrän ihmisiä odotetaan saapuvan paikalle myös sunnuntaina.

Flow Festival's top line-up and green ethic make int'l impression

Foreign reporters say Helsinki's sold-out Flow Festival is a winning combination of top multi-genre music, light installations and tasty vegetarian food.

Maailman lupaavin poptulokas norjalainen Sigrid: "Rakastan Almaa!"

Perjantaina Flow Festivalilla esiintynyt laulaja kertoi Yle Uutiset haastattelussa muun muassa kokemuksistaan lapsuudenreissultaan Lahdesta.

FLOW FESTIVAL 2018: Samaistuttava Sigrid on tulevaisuuden supertähti

Norjalaisartisti hurmasi Black Tentin yleisön.

Suurilla kansainvälisillä festivaaleilla pian puolet naisesiintyjiä – Suomesta mukana ainoastaan Flow Festival: "Ei aivan ongelmatonta"

Yli sata festivaalia on lupautunut hankkimaan esiintyjikseen yhtä paljon miehiä ja naisia vuoteen 2022 mennessä.

Flow Festivalia juhlitaan tänä viikonloppuna – tsekkaa YleX:n keikkatärpit!

Kendrick Lamar on yksi Flow'n odotetuimmista tähdistä.

Flow-festivaali ruuhkauttaa tulevana viikonloppuna kaupunkipyöräasemat – Huoltovalmiutta lisätään ja paikalla on myös fillariopas

Kaupunkipyörillä kurvailee tavallisenakin päivänä yhä useampi helsinkiläinen. Pyöräasemia seurataan tarkkaan, jotta tyhjiä telineitä ja käyttökelpoisia pyöriä riittää halukkaille.

Nuorison suosima hiphop-festari Summer Up myy nyt lastenlippuja – festivaaleilla kirjavat käytännöt alaikäisten sisäänpääsyssä

Urbaanin musiikin festivaali Summer Up tavoittelee ensimmäistä kertaa myös perheen pienempiä festivaaliyleisöön.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle