Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

yleiskuva

Teatterissa ei pussailla ja halailla entiseen malliin – kausi alkaa koronatauon jälkeen poikkeusjärjestelyin

Teattereissa näytellään tänä syksynä puolityhjille saleille turvallisuussyistä.

Valtteri Roiha ja yleisöä.

Poikkeusolot synnyttivät poikkeuskeinot: Tänä kesänä näytellään vaikka yhdelle katsojalle

Kesäteattereissa on normaalisti satoja ensi-iltoja, tänä vuonna vain kymmeniä.

Kari-Pekka Toivonen.

Kari-Pekka Toivonen on valittu Hämeenlinnan Teatterin taiteelliseksi johtajaksi

Kari-Pekka Toivonen aloittaa uudessa työssään tammikuun alussa.

Näyttelijä Ylermi Rajamaa löysi koomisen puolensa jo ala-asteella

Näyttelijä Ylermi Rajamaa löysi koomisen puolensa jo ala-asteella: "Se repliikki annettiin minulle jostakin, ja kaikki alkoivat nauraa"

Jännittäminen on seurannut näyttelijää koko uran ajan, mutta senkin voi kääntää energiaksi.

Ella Mettäsen näyttelemä Klara seisoo asunnossaan ja tarkkailee naapureitaan ikkunan läpi.

Ryhmäteatterin 9 hyvää syytä elää muistuttaa, että olemme täällä toisiamme varten

Anna Krogeruksen näytelmä kuvaa masennusta mutta ei masenna.

Anna Krogerus kävelee Porvoonjoen reunaa

Näytelmäkirjailija Anna Krogerus liputtaa lempeyden puolesta: ”Siitä voi aloittaa, että kysyy toiselta mitä kuuluu”

Jokaisella on tarve tulla nähdyksi, eikä juuri kukaan selviä juuri mistään yksin, sanoo Anna Krogerus. Lääkkeeksi hän tarjoaa lähimmäisyyttä.

Ryhmäteatterilaisia ryhmäkuvassa lavalla. Kuva Mika Kaurismäen ohjaamasta dokumenttielokuvasta Ryhmäteatteri (2018).

Ryhmäteatterin puoli vuosisataa ja kolme kautta

Mika Kaurismäen dokumentti teatterin historiasta.

Potilaita päivähuoneessa. Kuvassa Tommi Eronen, Robin Svartström, Robert Kock ja Amira Khalifa  Kuva © Mitro Härkönen

Yksi lensi yli käenpesän Suomenlinnassa – vapauden puolesta, mielivaltaa vastaan

Ryhmäteatterin farssitragedia pistää ajatukset liikkeelle.

Näyttelujä Jussi Häkkänen.

Näyttelijä Juha Häkkänen on kuollut

Lähes 40 vuotta Kajaanin kaupunginteatterissa näytellyt Juha Häkkänen kuoli perjantaina 8.6.2018.

Joukko ihmisiä hymyilee tai ilmeilee kameralle valkoisissa vaatteissaan. Kuvaan lisätty värikästä kaupunkigrafiikkaa.

Tarinanmetsästäjät – 10 kaupungista 10 erilaista elokuvaa

Millainen elokuva kaupungistasi syntyy?

Vesa Vierikko

15 000 euron suuruinen näyttelijäpalkinto Vesa Vierikolle

Iida Aalberg -säätiö palkitsi lisäksi näyttelijä Samuli Niittymäen ja ohjaaja Kaisa Korhosen.

Vesa Vierikko näyttelee Keijo Saastamoista, joka muuttuu syöpäläiseksi.

Ryhmäteatterin Muodonmuutos jakaa maailman voittajiin ja syöpäläisiin

Muodonmuutos on tylyn analyyttinen ja järjettömän hauska

Esa Leskinen ja Vesa Vierikko Ryhmäteatterin katsomossa

Ryhmäteatteri muuttaa tarpeettomat ihmiset syöpäläisiksi – Muodonmuutos nauraa kolkosti keskiluokan syöksykierteelle

Yhteiskunnallinen satiiri on Esa Leskisen viimeinen ohjaustyö Ryhmäteatterissa, jota hän on luotsannut 20 vuotta.

Koomikko Iikka Kivi ja Yle Oulun toimittaja Juhopekka Pietilä kättelevät.

Vitsibattlessa voittaa se, jonka naama pysyy peruslukemilla – pitäisikö sinulla pokka näille vitseille?

Puujalkahuumori on noussut jälleen suosioon somessa leviävien vitsikisailujen myötä. Tutkijan mielestä puujalkahuumori toimii, koska se vaatii sopivasti hoksottimia.

Ryhmäteatterin Seitsemän veljestä Impivaaran saunassa

Jos Aleksis Kiven klassikkoveljekset eläisivät tänä päivänä, he olisivat sietämätön raikuliporukka lähiöstä

Seitsemän veljestä heittää olutta kiukaalle Suomenlinnan kesäteatterissa. Ja taas palaa Impivaaran sauna.

Tarinanmetsästäjiä kuvataan Kotkan kaupunginteatterin näyttämöllä

Suomalaiset innostuivat uudesta ohjelmaformaatista – Tarinanmetsästäjiin sataa vinkkejä

Yle Draama ja Ryhmäteatteri vievät suomalaisten tarinat lyhytelokuviin.

Kuvassa Minna Suuronen ja Santtu Karvonen. Ryhmäteatterin näytelmästä Peer Gynt.

Peer Gyntin riehakas matka hulluuteen ja takaisin

Karkoitettu rietastelija kruunataan keisariksi

Martti Suosalo sai taiteilijan Pro Finlandia -mitalin

Pro Finlandia -palkittu Martti Suosalo: Suomen kiertäminen riittää minulle loppuiäksi – pääsen tähän maahan aina vain syvemmälle

Näyttelijä Martti Suosalo kiertää Suomea ja työllistää itse itsensä oman yrityksensä kautta.

Kari Heiskanen (vas.), Vesa Vierikko ja Pirkka-Pekka Petelius Tabu-tv-sarjassa.

"Outo", "luokaton", "eikä yhtään hauska" – legendaarinen komediasarja Tabu täyttää 30 vuotta

Soveliaisuuden rajoja rikkonut Tabu on monelle yhä ykkönen. Kun sarjan tilannut Mainostelevisio vaati poistamaan kirosanoja, tekijät korvasivat ne lampaan määkinällä.

Ryhmäteatteri: Farmi. Kuvassa Tiina Weckström, Joanna Haartti, Milla-Mari Pylkkänen, Samuli Niittymäki

Farmi on runollinen satu ihmisestä ja yhteiskunnasta

Mitä Orwellin Eläinten vallankumouksen perillisistä tuli?

Robin Svartström on pääministeri Juha Sipilä näytelmässä Eduskunta III

Eduskunta III

Susanna Kuparisen satiiri yhden totuuden Suomesta

Eduskunta III -näytelmä Yle Teemalla.

Kulttuuria Yle Teemalla: Savonlinnan Ooopperajuhlat ja Eduskunta III

Kesällä Yle Teemalla oopperaa ja teatteria

Kesäyön unessa ihminen on vähän eläin.

Ryhmäteatterin Kesäyön unen keijut ovat karvaisia ja huumori roisia

Todellisen rakkauden löytäminen on kovaa hommaa. Erityisen työlääksi se käy, kun sopassa häärii maahinen nimeltä Puck lemmenrohtoineen. Ryhmäteatteri kunnioittaa 400 vuotta sitten kuollutta Shakespearea kirjailijaneron rakastetuimmalla komedialla, Kesäyön unella. Suomenlinnan näyttämöllä lauletaan kuluvana kesänä hilpeää ylistystä runolle, himolle ja mielikuvitukselle.

Laulu (1986)

14.4. Kino Suomi: Laulu

Sielun veljet ja Ryhmäteatteri rytmittävät Helsingin yötä.

Kolme miestä Lappeenrannan kaupunginteatterin Paniikki-näytelmässä

Menestyskomedia Paniikki pysäyttää miettimään elämän perusarvoja

Vieraileva ohjaaja Seppo Honkonen kiinnostui keski-ikäistyvän miehen kriisistä kertovasta näytelmästä jo kymmenen vuotta sitten. Nyt Lappeenrannasta löytyi kolme alle 40-vuotiasta miestä, jotka eivät olleet varattuja nuorten, salskeiden miesten rooleihin.

Robin Svartström ja Minna Suuronen elokuvassa Keikka

Keikka

Lääkäri pelastaa syyrialaisnaisia Suomeen

Sielun veljet Tahvo Hirvosen elokuvassa Veljet.

17.12. Kino Suomi: Laulu + Veljet

Sielun veljet esiintyy kahdessa dokumenttiharvinaisuudessa.

Noora Dadu

Vuoden nuori näyttelijä: Sosiaalinen media on kuin teatteri – "Somessa tykätään, teatterissa taputetaan"

Näyttelijäliitto valitsi maanantaina vuoden nuoreksi näyttelijäksi muun muassa Ryhmäteatterin Eduskunta -dokumenttiteatterista ja Minun Palestiinani -näytelmästään tunnetun Noora Dadun. Dadulle kollegoiden antamalla tunnustuksella on iso merkitys.

Suomenlinnan kesäteatteri

Kieroa peliä Suomenlinnassa – video

Suomenlinnan kesäteatterissa nähdään tänä vuonna näyttämösovitus yli 200 vuotta vanhasta kirjeromaanista.

Vesa Vierikko on A. I. Putkonen, Ryhmäteatterin Mielipuolen päiväkirjan päähenkilö.

Esa Leskisen taiteen kolme peruspilaria ovat yhteiskunnallisuus, nauru ja mysteeri

Ohjaaja Esa Leskinen pitää tauon löytääkseen jotain uutta.

Helsingin Kaupunginteatteri.

Helsingin kaupunginteatteri väistötiloihin Pengerkadulle

Mittavaa peruskorjausremonttia valmisteleva Helsingin kaupunginteatteri siirtää esityksiään Ryhmäteatterin vanhoihin Pengerkadun tiloihin ja Peacock-teatteriin. Väistötiloissa teatteria tehdään seuraavan kahden vuoden ajan vaatimattomammalla otteella.

Teatteri Vanhan Jukon uusi taiteellinen johtaja Linda Wallgren

Uusi taiteellinen johtaja haluaa nähdä Vanhassa Jukossa salakavalaa teatteria

Lahtelainen teatteri Vanha Juko muuttaa uusiin tiloihin keväällä. Lisäksi teatteri saa uuden taiteellisen johtajan Linda Wallgrenista. Ensi vuonna aloittava Wallgren haluaa nähdä Jukossa nykyistä enemmän ”salakavalaa teatteria”.

Linda Wallgren.

Linda Wallgren teatteri Vanhan Jukon johtoon

Wallgren aloittaa pestissään ensi vuoden alusta. Hän on ohjannut näytelmiä esimerkiksi Ryhmäteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa.

Vesa Vierikko vuonna 2000

Vesa Vierikon 35 vuotta näyttelijänä

Vesa Vierikko aloitti ammattilaisuransa Teatterikorkeakoulusta valmistuttuaan vuonna 1980. Vierikko kuuluu legendaariseen, Ryhmäteatterin riehakkaaseen 80-luvun sukupolveen, yhdessä Pirkka Pekka Peteliuksen ja Kari Väänäsen kanssa. Vierikko on myös televisionäyttelemisen uranuurtajia.

Ryhmäteatteri: Sormet hunajapurkissa. Kuvassa Juha Kukkonen ja Sanna-Kaisa Palo.

Komedia sammuvien tähtien epätoivosta

Kari Heiskasen ohjaus Sormet hunajapurkissa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle