Uusimmat artikkelit
Aleksanterin teatteriin sovitellaan hotellia – uusi omistaja ja teatterin johtaja vastaavat, mitä se tarkoittaa teatteritoiminnan kannalta
Aleksanterin teatteri on ollut jo pitkään peruskorjauksen tarpeessa. Uusi omistaja kertoo, että suunnitelmissa on remontoida kiinteistöä.
140-vuotias Aleksanterin teatteri myytiin vajaalla kahdella miljoonalla – rakennukseen suunnitellaan hotellitoimintaa
Senaatti-kiinteistöt myi Helsingin Bulevardilla sijaitsevan Aleksanterin teatterin BOA Groupin omistamalle BME10 Property Oy:lle. Kiinteistön kauppahinta oli 1 850 000 euroa.
Russell Crowen stuntti opettaa suomalaisia tappelemaan turvallisesti – Nigel Poulton: “Odotukset ovat koventuneet alalla”
Australialainen Nigel Poulton on noussut yhdeksi maailman kysytyimmistä taistelukoreografeista. Hän pitää miekkailua kaikkein vaarallisimpana lajina teatterissa.
Viihdetaiteilija Arja Koriseva elää unelmaansa todeksi
Iskelmämusiikki kulkee perintönä Arja Korisevan suvussa.

Riihimäen Teatterin taiteellinen johtaja Olka Horila: "Lipunmyynti on kuormittunut, mikä on positiivinen ongelma"
Riihimäen Teatteri on onnistunut nostamaan katsojamääränsä edellisvuosista.

Hallituksen budjettiesityksessä on lisää rahaa kulttuurille – Kansallisteatterin remontti toteutumassa sittenkin
Talousarvioesitys sisältää korotuksen taiteilija-apurahoihin ja rahaa esittävien taiteiden tuen uudistamiseen.

140 vuotta vanha Aleksanterin teatteri pantiin viimein myyntiin – Ostajalta löydyttävä 40 miljoonaa euroa rakennuksen peruskorjaukseen
Teatteri myydään, koska valtiolla ei ole sille käyttöä eikä rahaa peruskorjaukseen.

Näyttelijä Miitta Sorvali: “Humoristin kuuluu täräytellä välillä, vaikka joku sitten suuttuisikin”
Näyttelijä Miitta Sorvali kuvailee itseään "hävyttömäksi melskaajaksi", ja haluaa edelleen koetella rajoja siitä, mitä saa sanoa.
Kummitteleeko talossasi päätön sotamies vai harmaa rouva? Nämä ovat Helsingin yleisimmät kummitustyypit
Kummitustarinoista voi löytää viisi eri kummitustyyppiä, joista kullakin on omat erityispiirteensä.

Riihimäen Teatteri jatkaa sittenkin – teatterin osakkeille löytyi ostaja Helsingistä
Mikäli Riihimäen kaupunki hyväksyy teatteriosakkeiden kaupan, Riihimäen Teatterin jatko varmistuu.
Uniikkeja musiikkielämyksiä ja artistitapaamisia sarjassa Melkein unplugged
Kolmannen kauden artistit sekä Suomesta että Ruotsista.

Kymmenen vuotta pää alaspäin – Race Horse Companyn miesenergia, viisto huumori ja pelkoa kaihtamattomat temput ovat pitäneet sirkusryhmän pinnalla
Ryhmän tuorein esitys Urbotek kurittaa kännykkäriippuvaisia city-ihmisiä.

"Pyllistys ei ole kutsu kosketteluun" – Näyttelijä Mia Hafrén patistaa miehiä mukaan #metoo-keskusteluun
Näyttelijän mukaan taistelu seksuaalista häirintää vastaan on vasta alussa.

Lähes 140-vuotiasta Aleksanterin teatteria uhkaa myynti
Alun perin venäläiseksi varuskuntateatteriksi valmistunut rakennus Helsingin Bulevardilla on suojeltu. Hallituksen puoliväliriihessä päätettiin, ettei teatterin vaatimiin korjauskuluihin myönnetä rahoitusta.

Sanna Stellan: Uskon, että monet miehet kokevat paineita siitä, millainen miehen pitää olla
YleX Etusivun vieraina Aleksanterin teatterin Kaikki mieheni -näytelmän yksi luojista ja näyttelijä Sanna Stellan, sekä Viirus-teatteriin Them-näytelmän ohjannut Anna Korolainen, joka myös näyttelee esityksessä.
Eka kerta teatterissa: "Hehehe, peppu!"
Millainen on 4,5-vuotiaan ensimmäinen teatterikokemus?

Vanhat teatteritalot hajoavat käsiin – tärkeimmät näyttämöt odottavat peruskorjausta käyttökiellon kynnykselle asti
Hallituksen puoliväliriihi väläytti vihreää valoa Kansallisteatterin kipeästi tarvitsemalle jättiremontille ja suurille uudistuksille. Aleksanterin teatteri sen sijaan jäi taas nuolemaan näppejään, vaikka talo on kriittisessä tilassa.

Torstai 19.1.2017 (tv)
Autoilijan verot ehkä laskevat. Poliisi voi suojella ihmistä, joka todistaa oikeudessa. Suomen kansallisruoka on ruisleipä. Aleksanterin teatterissa Helsingissä teatteriesityksen ympäristönä on toimisto, mutta esiintyjät ovat kuin action-elokuvasta. Luksian opiskelijoiden videoblogi jatkuu. Säätiedot.

Toimintaelokuvaa avokonttorissa – tanskalainen nykysirkusryhmä vaatii arkeen leikkimieltä
Suomessa vieraileva nykysirkusryhmä ei taivu tavallisiksi konttorirotiksi, vaikka estradina on avokonttori kalusteineen päivineen.
Melkein unplugged syventyy uusiin artisteihin
Toisessa kaudessa tapaamme kuusi uutta tuttavuutta.

Tanssin maailmantähti Tero Saarinen siirtää taitojaan seuraavalle sukupolvelle – oma kroppa ei suostu enää kaikkeen
Suomen kansainvälisesti menestynein tanssija ja koreografi Tero Saarinen juhlii ryhmänsä 20-vuotista taivalta. Samalla hän valmistelee uutta sooloteosta, sillä edellinen kävi keholle liian raskaaksi.
Alpo Aaltokosken tanssiteos Okon Fuoko elää some-maailmassa
Alpo Aaltokosken tanssiteos Okon Fuoko elää some-maailmassa.
Kuusi kuvaa Minna Tervamäen elämästä
Tanssija Minna Tervamäellä on monta rautaa tulessa.

Seinäjoen kaupunginteatterin uusi toimitusjohtaja: maakunta tukee ja arvostaa
Alkuviikosta Seinäjoen kaupunginteatterille valittiin uusi toimitusjohtaja Markko Heinonen, 50. Hän tulee Turusta Linnateatterista ja hänellä on laaja kokemus teattereista eri puolilta maata. Teatteriin haetaan parhaillan myös uutta taiteellista johtajaa.

Seinäjoen kaupunginteatterin uusi toimitusjohtaja valittu
Seinäjoen kaupunginteatterin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu tuottaja Markko Heinonen. Hän aloittaa tehtävässään elokuun alusta.
Melkein unplugged - kuusi iltaa musiikin ehdoilla
Sarjassa Melkein unplugged syvennytään kuuden ammattimuusikon ainutlaatuisiin uriin. Neljä nais- ja kaksi miesartistia ja -sanoittajaa kertoo elämästään ja urastaan sekä alati kovenevan musiikki- ja mediamaailman hyvistä ja huonoista puolista.
Tanssitaiteilija Alpo Aaltokosken kuusi kuvaa
Kuka 5-vuotias osaa tanssia foxtrotit, valssit ja tangot? Hän on tanssitaiteilija Alpo Aaltokoski, jonka erityissuosikki oli twist. Siinä saattoi tehdä omia kuvioita.

Aleksanterin teatteri saatetaan myydä
Vanhana oopperanakin tunnettu Aleksanterin teatteri Helsingissä saatetaan myydä. Perinteikkään kiinteistön myyminen voi olla yksi vaihtoehto, kiinteistöä hallinnoivasta Senaattikiinteistöistä vahvistetaan. Alun perin Venäläiseksi teatteriksi1800-luvun lopulla valmistunut rakennus kaipaa kipeästi peruskorjausta.

Tyttäret kaipaavat äidiltä anteeksipyyntöä
Näytelmä äitien ja tyttärien suhteista muistuttaa, että äitikin on vain ihminen. Naisilta kerättyjen kertomusten perusteella tyttäret saavat kyllä haukkua äitiään, mutta äiti ei voi arvostella tytärtään.

Kulttuuritapahtuma keräsi kuurot seniorit Helsinkiin
Viittomakieliset seniorikansalaiset viettivät kulttuuritapahtumaansa Helsingissä. Joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma kokosi tällä kertaa noin 300 ihmistä Aleksanterin teatteriin.

Suomen tanssiharrastajien määrä tuo laatua
Suomessa kukoistavat onnistuneesti rinnakkain nuorison tanssikoulut ja lavatanssiperinne. Tanssijalahjakkuudet harmittelevat, etteivät yleisötulot yksin riitä ammattimaiseen esiintymiseen. Aamu-tv:ssä vierailivat Haza Hajipoori ja Samuli Nordberg.

Tanssin talo kiinnostaa Helsinkiä
Kotimaisen tanssin yhteen kokoava Tanssin talo -hanke on nostettu jälleen esiin. Ajatus herättää kiinnostusta Helsingin kaupungin johdossa.
Pyörteitä -teoksen tanssijat pyörähtelivät Aleksanterin teatterissa
Tanssin ja musiikin suurteoksen toteuttaa Alpo Aaltokoski Company.

Venäläisbaletti yhdistää kansallisperinteitä
Tunnettu venäläinen balettiryhmä, Young Russian Ballet, on saapunut esiintymään Suomeen. Kiertue alkaa Turusta, jossa ryhmällä on kaksi esitystä. Ensi viikolla he vierailevat Helsingissä. Ryhmä tuo mukanaan lahjan Euroopan kulttuuripääkaupungille.
Stage-festivaali esiintyy nyt myös ruotsiksi ja venäjäksi
Tänä vuonna viisi vuotta täyttävä kansainvälinen Stage-festivaali laajenee. Helsinkiläinen Korjaamo Teatteri perustaa elokuisen Stage-festivaalin rinnalle kaksi uutta festivaalia: "Stage på svenska" järjestetään maaliskuussa ja "Stage po-russki" marraskuussa.
Kansallisooppera Bulevardilta Töölönlahdelle
Suomalainen Ooppera sai vuonna 1918 väliaikaisesti käyttöönsä Aleksanterin teatterin Helsingin Bulevardilla. Uutta, riittävän tilavaa oopperataloa saatiin odottaa 72 vuoden ajan.
Kansallisoopperassa ennen Pähkinänsärkijän ensi-iltaa 1947
Baletti valmistautuu ensi-iltaan

Hämeenlinnan Teatteri ratsastaa Teräksisen takavyön ja Niskavuoren suosiolla
Hämeenlinnan Teatteri on syksyynsä erittäin tyytyväinen. Se luonnehtii Ilimari Jauhiaseen teräksistä takavyötä jymymenestykseksi. Niskavuoren liput menivät suorastaan käsistä. Molemmat jatkavat ohjelmistossa keväällä.

Konkari ja oppipoika Alamaailmassa
Uusi rikossarja Alamaailma kertoo nykypäivän Suomesta kansainvälisen huumekaupan kauttakulkumaana. Keskeisiä rooleja näyttelevät Martti Suosalo ja Max Ovaska vierailivat Ylen Aamu-tv:ssä. Suosalo kertoi haastattelussa aikovansa luopua elokuvista ja keskittyä jatkossa teatteriin.

Svenska Teatern muuttaa remontin alta
Svenska Teatern on parhaillaan muuttopuuhissa ensi viikolla alkavan remontin vuoksi. Teatterin on oltava tyhjillään ensimmäinen päivä kesäkuuta, kun remonttimiehet tulevat paikalle.

Tanssiteatteri Minimin suurteos Mahti saa ensi-iltansa
Kuopiolaisen tanssiteatteri Minimin ja helsinkiläisen tanssiteatteri Tsuumin suurteos Mahti saa tänään ensi-iltansa Helsingissä. Kalevalan 175-vuotisjuhlavuoden kunniaksi syntynyt teos ammentaa aiheensa Kalevalan taruista ja niiden rakkausteemoista.

Miehet juoksevat rakkauden perässä Tsuumin Kalevalassa
Tasavuosia täyttävän Kalevalan juhlinta jatkuu. Nyt vuorossa on tanssiteatteri Tsuumin näkemys kansalliseepoksesta. Siinä miehet juoksevat rakkauden perässä. Ensi-ilta on Aleksanterin teatterissa Helsingissä lauantaina.

Valtio takaa Svenska Teaternin suurremontin lainan
Lainatakauksella varmistetaan teatterin peruskorjauksen aloittaminen ensi kesäkuussa. Hallitus päätti 27 miljoonan euron takauksesta tänään.

Linnateatterin kevät kehutun monipuolinen
Linnateatteri on pärjännyt hyvin Taloustutkimuksen tekemässä teattereiden imagotutkimuksessa. Kehuja turkulaisteatteri saa ohjelmiston monipuolisuudesta ja pyyhkeitä lippujen huonosta saatavuudesta.

Teatteri Rio uusi katsomonsa
Oululainen teatteri Rio on uusinut teatterisalinsa. Vanha elokuvateatterin katsomo on purettu ja tilalle rakennettu terassimainen sisustus.
Soololevy antoi Samuli Putrolle uudet henkiset keuhkot
Huippusuositun Zen Café -yhtyeen laulajana tunnetuksi tullut Samuli Putro on ensimmäisellään soololevyllään muuttunut mies. Ensi keskiviikkona ilmestyvä Elämä on juhla -levy ottaa aikalisän Zen Cafésta ja sen lieveilmiöistä.
Huipputanssijan kaatuminen siirtää teatteriensi-illan
Tanssija Jukka Haapalaisen kaatuminen siirtää Aleksanterin Teatterissa helmikuulle suunnitellun esityksen ensi-illan ainakin huhtikuulle.
Teatteridiplomatia toi Valko-Venäjän kansallisteatterin Suomeen
Valko-Venäjän kansallisteatteri tekee harvinaisen vierailun Suomeen. Molempien maiden ulkoministeriöiden toiveesta alkanut vierailu sisältää kaksi palkittua ja puhuttelevaa esitystä, joista kumpikin ammentaa omalla tavallaan venäläisen teatterin perinteestä.
Aikuisille suunnattu klovneriaesitys voi koskettaa ja tuntua julmalta
Helsinkiläinen klovneriaryhmä tuo lavalle ihmiselämän tilanteet ja tunteet kaikessa naurettavuudessaan. RedNoseClub paljastaa esityksessään arkielämän peiteltyjä asioita.
Mariinski-ooppera vierailee Helsingissä
Maailmankuulu Mariinski-ooppera tekee viikonloppuna pikaisen vierailun Helsinkiin. Aleksanterin teatterissa kuullaan lauantaina ja sunnuntaina ooppera The Turn of the Screw (Ruuvikierre) Aleksanterin teatterin lavalle muokattuna.