Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Siniseen vaatteeseen ommeltu hihamerkki, jossa lukee valkoisella poliisi ja polis.

Hämeen poliisin adventtikalenteri – 24 henkilöä poliisin luukkuihin, liikenteessä päihtyneitä kuljettajia

Hämeen polisilla oli vuorokauden aikana yli 300 tehtävää. Päihtymyksen ja rikosten takia Hämeen polisiin suojiin päätyi 24 henkilöä. Liikenteessä oli useita päihtyneitä kuljettajia.

Kaivinkone kaivaa kuoppaa maastoon, mies seisoo kuopan vieressä.

Heinola tehostaa epäpuhtauksien karsimista kaupungin hulevesistä

Heinola ottaa käyttöön uudenlaisen suodatinkaivosysteemin ensimmäisenä Suomessa.

Lähikuvassa on valotaulu, jossa kerrotaan liikennemääristä.

Tieliikenne on Päijät-Hämeen suurin päästölähde

Lahti ja Heinola vähensivät viime vuonna päästöjään Päijät-Hämeessä eniten. Päijät-Hämeen pienet kunnat tekevät omat ilmastosuunnitelmansa ensi vuonna.

Lähikuva ulkoa Heinolan kaupungintalosta. Vaaleanruskea tiilinen rakennus

Heinolan talous painuu pakkaselle, mutta pahin pelko ei toteutunut

Heinolan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion yksimielisesti. Valtuusto sai kokouksen aikana tiedon, että kaavaillut valtionosuuksien leikkaukset siirtyvät.

Järvenpinta on matalalla ja jäät tummia.

Eläinten pelastustehtävät teettivät töitä Hämeessä

Pelastajat auttoivat veteen pudonneen peuran ja pelokkaan koiran pois jäältä Kanta-Hämeessä eilen lauantaina. Loukaantunutta joutsenta Päijät-Hämeen puolella Heinolassa ei pystytty enää auttamaan.

Poliisin heijastusliivit selästä.

Mies katosi, poliisi pyytää Vuohkallion kiinteistön omistajia tarkistamaan ulkovarastot

Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Heinolassa kadonneen miehen liikkeistä.

Lahden Launeen Prisman kassajonoista kuva. Ihmiset jonottavat kassoille.

Heinolan Prisman kaavatyö etenee

Hämeenmaan mukaan rakentaminen voi alkaa nopeasti sen jälkeen kun kaava on vahvistettu.

Poliisin haalarin selkämys.

Poliisi kaipaa havaintoja Heinolassa kadonneesta 43-vuotiaasta miehestä

Kadonneen miehen liikkeistä ei ole tietoa perjantain 3. marraskuuta jälkeen, jolloin hänet nähtiin Heinolan ABC-asemalla.

Läheltä

Päijät-Hämeen suojateillä useita onnettomuuksia viikonloppuna

Vakavammilta loukkaantumisilta säästyttiin. Myös rattijuoppoja ja huumaantuneina ajaneita jäi poliisin haaviin Hämeessä.

Ihmiset kävelevät kesällä pitkin Heinolan sataman rantaa ja puistoa.

Kaupunginjohtaja talousarvioesityksessä: ”Heinola on hyvinvointialueuudistuksen suurimpia häviäjiä”

Heinolan kaupunginjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2024 on neljännesmiljoonan alijäämäinen.

Maailaisleipä kaupan leipäosastolla.

Hallituksen suunnitelma poistaa leipomolaki sai liiton takajaloilleen – näin päijäthämäläiset leipomoyritykset ajattelevat suunnitelmasta

Pekan Leivässä ei uskota lain poistamisen vaikuttavan leipureiden palkkoihin. Fazer vasta pohtii mahdollisia vaikutuksia.

Toimitusjohtaja Ari Mononen, Iivari Mononen Oy.

Iivari Mononen keskittää strategiaansa pylväsvalmistajana, myy omistamansa Exsanen liiketoiminnat

Exsanen liiketoimintaan kuuluu muun muassa sähköverkkojen rakentaminen ja kunnossapito. Iivari Mononen tavoittelee puupylväsmarkkinoiden johtajuutta, jonka saavuttamisessa Exsane ei auta.

Nuoret rikolliset

Hämeen poliisi perusti nuorten väkivaltarikoksiin erikoistuneen tutkintaryhmän – yksinkertainen keino osoittautui tehokkaaksi

Tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Ville Mattilan mukaan Hämeessä nuorisorikoksia tekee pieni ryhmä. Rikokset keskittyvät Lahden ja Heinolan keskustoihin.

Kaivuri uuden tienpohjan päällä valtatien vieressä, henkilöauto ajaa tiellä

Ely-keskus hahmottelee Nelostielle Heinolan ja Hartolan välille lisää ohituskaistoja sekä eritasoliittymiä

Eritasoliittymät mahdollistaisivat myös nopeusrajoitusten noston hitailla osuuksilla.

Lähikuva ulkoa Heinolan kaupungintalosta. Vaaleanruskea tiilinen rakennus

Heinolan valtuusto sinetöi veronkorotukset

Kunnallisvero ja kiinteistöverot nousevat vuoden 2024 alusta.

Metsuri sahaa ulkoilureitille kaatunutta koivunrunkoa.

Tuuli repi kattopeltejä, katkoi puita talojen päälle ja vei veneen mennessään – pelastuslaitoksilla piti kiirettä Hämeessä viikonloppuna

Kanta-Hämeessä tehtäviä kertyi arviolta 150, Päijät-Hämeessä noin 90. Henkilövahingoilta vältyttiin molemmissa maakunnissa.

Harmaalla puulla verhoiltu rakennus, jossa lukee valkoisin kirjaimin uimahalli. Etualalla on asfaltti, johon on maalattu pysäköintiruudut. Taustalla on metsää.

Heinolan uimahalli avataan taas lauantaina

Vesinäytteissä ei ollut enää haitallista bakteeria, jonka vuoksi hallia pidettiin kiinni viikon verran.

Harmaalla puulla verhoiltu rakennus, jossa lukee valkoisin kirjaimin uimahalli. Etualalla on asfaltti, johon on maalattu pysäköintiruudut. Taustalla on metsää.

Heinolan uimahallin vesi ja pinnat on tehopuhdistettu bakteerilöydön jälkeen

Perjantaina 6.lokakuuta valmistuvat uudet vesinäytetulokset. Halli saattaa aueta uimareille lauantaina.

Harmaalla puulla verhoiltu rakennus, jossa lukee valkoisin kirjaimin uimahalli. Etualalla on asfaltti, johon on maalattu pysäköintiruudut. Taustalla on metsää.

Heinolassa uimahallin allasosasto on suljettu bakteerilöydön takia

Uudet vesinäytteet otetaan ensi viikon alussa ja niiden tulokset käsitellään loppuviikosta.

Seteleitä lompakossa.

Verotus kiristyy Heinolassa

Heinola on korottamassa niin kunnallisveroa kuin kiinteistöverojakin.

Sininen leikkilapio maassa etualalla, taustalla puita.

Heinola sopeuttaa varhaiskasvatustaan lapsimäärään

Varhaiskasvatuksessa oli vuoden 2023 alussa noin 500 lasta. Rainion päiväkodin lakkautus on päättäjien pohdinnassa.

American Bully XL -pentu.

Britannia kauhistui koirahyökkäyksistä ja aikoo kieltää aggressiivisen koirarodun – Suomessa hallitus ei usko rotukieltojen voimaan

Sisäasiainministeriö on valmistellut vastauksen kansanedustajien kirjalliseen kysymykseen.

Heinolan Seminaarirakennus

Heinolan seminaarialueen kaavamuutos lähtee liikkeelle

Alueen omistaja haluaa Elyltä muutoksia myös joihinkin suojelupäätöksiin.

Veneet ovat parkissa Heinolan satamassa. Taustalla silta.

Heinola haluaa tavoittaa entistä paremmin mökkeilijät viestinnässään

Kesän kyselytutkimuksen vapaa-ajan asukkaat kaipasivat kaupungilta myös myönteistä esillä oloa sosiaalisessa mediassa. Kokonaistyytyväisyys kaupunkiin on kasvanut vuoden 2021 tuloksista.

Ilmakuva Heinolasta

23 000 Elenian asiakasta oli maanantaina vartin ilman sähköjä Itä-Hämeessä – yhtiö selvittää syytä

Kantaverkossa oli ohimenevä häiriö, ja sähköjen olisi pitänyt palautua saman tien myös Elenian verkkoon. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Hammaslääkäri tutkii lapsen hampaita.

Heinolalaisten päivystyksellinen hammashoito siirtyy kokonaan Akuutin päivystykseen Lahteen

Tähän asti päivystyksellistä hoitoa on saanut Heinolassa virka-aikaan. Syyskuun puolivälin jälkeen Heinolan suun terveydenhuollon palvelut tulevat yhtenäiseksi muun hyvinvointialueen kanssa.

Penaali ja kyniä koulun pöydällä oppitunnilla.

Heinola julistaa ensimmäistä kertaa koulurauhan omaan kaupunkiin

Heinolan koulurauha julistetaan Vierumäen koululta.

Lappeenrannan Lönnrotinkoulun 4.-luokkalaiset pelaavat liikuntasalissa sisäjalkapalloa.

Heinola liikuttaa noin 500 lasta harrastemallissaan

Pari kertaa viikossa toimivissa ryhmissä pelataan ja opitaan kädentaitoja. Osallistujalle ryhmät ovat maksuttomia.

Däck och skenor är strömlinjeformade

Finntriathlon valtaa Vierumäen lauantaina

Tapahtuma vaikuttaa liikennejärjestelyihin urheiluopiston tienoilla.

Ruskea, vähän ruosteinen ritiläkansi katukiveyksen keskellä.

Heinola kaavailee hulevesimaksujen käyttöönottoa – kaupunki saisi neljännesmiljoonan tulot

Sade- ja sulamisvesistä perittäisiin maksu Heinolan kaupungin hulevesijärjestelmän alueella.

Käsi pitelee älypuhelinta, jossa näkyy koulukuljetussovellus.

Heinolan koulukuljetuksissa käytetään nyt sovellusta, joka kertoo vanhemmille missä lapsi kulkee

Vanhemmat toivoisivat, että myös koulukyydin kuljettaja olisi tiedossa.

Prisman vihreitä muovisia ostoskärryjä kärryparkissa Lahdessa.

Heinolan Prisman kaavaehdotus on valmistumassa syksyllä

Kesän luontoselvityksessä ei ole löytynyt luontoarvoja, joilla olisi merkittäviä vaikutuksia hankkeelle. Hämeenmaa toivoo, että kaava olisi valtuuston käsittelyssä alkuvuonna 2024.

Koulutuskeskus Salpauksen tila Lahdessa huhtikuussa 2021

Salpauksen uudet opiskelijat aloittivat tiistaina opintonsa

Yhteensä tuhatkunta peruskoulun päättänyttä on vastaanottanut opiskelupaikan Salpauksen koulutusohjelmissa.

Lähikuvassa on Heinolan uimaranta ja rantapuisto. Ihmisiä istumassa nurmikolla ja kuvassa myös urheiluvälineitä.

Heinola kyllästyi ulkoilualueita sotkeviin lintuihin

Paikoin alueita siivotaan lintujen ulosteista joka aamu. Lintujen karsinta on mietinnässä.

Mustan muovisen astian kylki, johon on liimattu lilan ja valkoisen värinen tarra. Tarrassa on symbolinen kuva pussista ja pullosta ja alla lukee muovipakkaukset.

Energiajätteen lajittelu loppuu Lahden seudulla kerros- ja rivitaloissa – tilalle tulee muovipakkausten keräys

1. elokuuta alkaen Salpakierto järjestää muovijätekeräyksen yli viiden asunnon kiinteistöillä. Samalla energiajäteastiat jäävät pois käytöstä.

Heinolan kesäteatteri on lähikuvassa kesällä. Tyhjä katsomo ja katos.

Heinolan kesäteatteri ylsi melkein 20 000 kävijään

Valtaosa kävijöistä tulee Heinolan ulkopuolelta. Ensi kesän tuotannon valmistelu on jo alkanut.

Polisbil. Bilden är tagen från sidan.

Kolme nuoren ajomatka päättyi koivikkoon Heinolassa – yksi kuljetettiin sairaalahoitoon

Auto jatkoi risteysalueelta yli pientareen ja törmäsi puuhun.

Aurinko paistaa hiekkaiselle maalle, jolla on käpyjä ja ruskeita neulasia. Etualalla on hiekassa kasvavan männyn runko ja taustalla metsää. Hiekkassa seisoo puinen opastekyltti.

Vierailut Salpausselkä Geoparkin luontokohteissa halutaan sujuviksi – toimivuutta ja toiveita kartoitetaan tänä kesänä

Nyt tarkistetaan ovatko opasteet sekä kohteiden infotaulut kunnossa ja ajantasalla.

Läheltä

Palava teollisuushalli tuprutti savua Heinolassa keskiviikkoiltana – rakennus tuhoutui palossa täysin

Sammutustöihin osallistui parisenkymmentä pelastuslaitoksen yksikköä.

Heinolan lintuhoitolan vesilintujen häkki on lähikuvassa. HÄkissä lokkeja, joutsenia ym.

Kaikki asukkaat olivat vähällä kuolla, kun hoitoon tuotiin sairas haukka – Heinolan lintuhoitola toipuu lintuinfluenssasta

Heinolan lintuhoitola oli kiinni kesäkuun, kun kuolleesta haukasta löytyi lintuinfluenssaa. Hiljaittain avattu hoitola onnistui rajaamaan muut hoidokit ja vakituiset asukkaat taudin ulkopuolelle.

Finnhems pelastushelikopteri.

Kaksi mopoa ja mopoauto törmäsivät Heinolassa – yksi kuljettajista sairaalahoitoon helikopterilla

Kolari sattui maanantai-iltana risteysalueella lähellä Heinolan lukiota.

Läheltä

Saarimökki paloi perustuksiaan myöten Heinolassa

Palokunnan veneyksiköt sammuttivat lähimaastoon levinneen palon.

Heinolan kesäbändi 2023, Veeti Kiuru/kitara, Anna Sirviö/laulu, Sini Valonen/koskettimet, Kaisa Nikkilä/viulu,laulu ja bändin ohjaaja Kati Rautaoja keikalla Heinolan Harjupaviljongissa.

Onko tässä Suomen rytmikkäin kesätyö? Heinola palkkasi nuoria soittamaan Kesäbändiin

Heinola palkkasi nuoria soittajia kaupungin omaan Kesäbändiin. Bändi tekee kahden viikon aikana 12 keikkaa ympäri kaupunkia erilaisissa tilaisuuksissa, hoitokodeissa ja ravintoloissa.

Yksityiskohta poliisin sinisessä virkapuvussa.

Poliisi takavarikoi koiran, vei metsään ja ampui – rikosoikeuden professorin mukaan lopettamispäätös kuuluu tuomioistuimelle

Poliisi takavarikoi ja lopetti ohikulkijoiden kimppuun hyökänneen koiran Päijät-Hämeen Heinolassa. Aggressiivinen koira ehti noin puolen vuoden aikana purra tiettävästi kolmea ihmistä.

Passi ihmisen kädessä

Passinhaku ei välttämättä onnistu käden käänteessä – Hämeen pienten poliisiasemien kesäaukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen

Hämeen poliisilaitokselle aikoja saa varattua vasta loppukesälle. Ilman ajanvarausta voi joutua jonottamaan useamman tunnin.

Yksityiskohta poliisin sinisessä virkapuvussa.

Poliisi otti käyttöön poikkeukselliset keinot ja laittoi koirat tunnistusriviin – sivullisten kimppuun hyökkäillyt koira lopetettiin

Välinpitämätön koiranomistaja antoi lemmikkinsä hyökätä sivullisten kimppuun puolen vuoden aikana kolmesti, kunnes poliisi puuttui peliin.

Lähikuva Heinolan lintuhoitolan seinästä. Sininen suuri mainoskyltti. Rakennuksen vieressä puu ja aita.

Lintuinfluenssa ei levinnyt Heinolan lintuhoitolassa

Lintuhoitolassa hoidossa ollut varpushaukka paljastui lintuinfluenssan kantajaksi, minkä vuoksi hoitola pantiin kiinni.

Kaksi uimaria uimassa kapeassa joenuomassa.

Uintiretkeillen voi edetä paikasta toiseen pelot voittaen: ”Älä anna vesikasvin koskettaa jalkaasi, vaan kosketa itse ensin”

Uintiretkeilyn suosio on kasvanut. Taustalla ovat muun muassa uudet oppaat, varusteiden kehittyminen ja sosiaalisen median pulahdushaasteet. Suomi on myös otollinen uintiretkeilykohde matkailijoille.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle