Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Veikkauksen hallituksen pohjalaisjäsenet: "Monopoli tulee säilyttää"

Tuomo Puumala, Jutta Urpilainen ja Raimo Vistbacka pitävät Veikkauksen ympärillä pyörivää keskustelua osittain aiheettomana, mutta tärkeänä.

Terveyspalvelut ja liikennehankkeet puhuttivat Radio Suomen suuressa vaalitentissä – Vaasan sairaalan laajasta päivystyksestä oltiin yksimielisiä

Maanantai-illan keskusteluun osallistuneet eduskuntavaaliehdokkaat peräänkuuluttivat tulevilta kansanedustajilta yhteistyötä yli puoluerajojen.

Raimo Vistbacka ehdolle eduskuntavaaleihin

SMP:tä ja Perussuomalaisia aiemmin edustanut Raimo Vistbacka yrittää paluuta eduskuntaan Sinisen tulevaisuuden ehdokkaana.

Kuka sanoi Harkimolle, ja mitä sanoi? Raimo Vistbackan mukaan Hjalliksen väite salkkutempusta on "huuhaata"

Harry Harkimo väittää saaneensa entiseltä perussuomalaiskonkarilta vahvistuksen, että hallitus junaili ministerinsalkut sinisille 2017. Vistbackan mukaan hän ei olisi vahvistanut asiaa, vaikka näin olisikin.

Perussuomalaiset katkaisi suhteensa tukisäätiöön – puoluetoimiston omistus siirtyy puolueelle

Säätiön toiminta oli aiemmin tiukasti yhteydessä perussuomalaisten toimintaan.

Pohjalaiset eivät kärky sinisten johtopaikoille

Kansanedustajat Reijo Hongisto ja Vesa-Matti Saarakkala eivät tavoittele uuden puolueen johtotehtäviä ensimmäisessä puoluekokouksessa Tampereella. Myös valtiopäiväneuvos Raimo Vistbacka kieltäytyy kyselyistä huolimatta.

Raimo Vistbacka hakee sinisten jäsenyyttä

Vistbackan ratkaisua on odotettu perussuomalaisten kesäkuun puoluekokouksesta lähtien.

Raimo Vistbacka harkitsee siirtymistä Siniseen tulevaisuuteen – kertoo ilmoittautuneensa puoluekokoukseen

Vistbacka kertoo, että vakaakuppi on kallistumassa sinisiin päin tällä hetkellä "aika kovasti".

Raimo Vistbacka jättää auki jatkonsa puolueessa, mutta jatkaa tukisäätiössä – "Säätiön säännöt eivät edellytä sitoutumista perussuomalaisiin"

Perussuomalaisten perustajasta tulee puolueen rivijäsen sunnuntaina, kun Etelä-Pohjanmaan piirille valitaan uusi puheenjohtaja.

Ilkka: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten piirijohtajuuden

Uusi puheenjohtaja valitaan sunnuntaina Kauhavalla. Vistbacka aikoo jatkaa perussuomalaisten rivijäsenenä.

Perussuomalaisten pyykinpesu etenee – Vistbacka saa jatkaa puolueessa

Perussuomalaisten puoluehallitus on käsitellyt Raimo Vistbackan selvityksen puolueuskollisuudestaan. Puoluehallituksen päätöksen mukaan estettä puolueessa jatkamiselle ei ole.

Perussuomalaisten sekava pyykinpesu: Haastemies ei ole edes saanut Vistbackalle tarkoitettua selvityspyyntöä

Puoluehallitus päättää epälojaalisuudesta epäiltyjen poliitikkojen kohtalosta syyskuun lopulla

Perussuomalaisten lähettämiin selvityspyyntöihin vastasi yksi

Kaksi muuta selvityspyyntöä toimitetaan haastemiehen avulla, koska niitä ei ole noudettu. Toinen noutamatta jättäneistä on Perussuomalaisten tukisäätiön puheenjohtaja Raimo Vistbacka.

Erotetaanko perussuomalaisten perustaja, ensimmäinen puheenjohtaja ja kansanedustaja tänään?

Perussuomalaisten puoluehallitus kertonee tänään, miten se suhtautuu Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajan, valtiopäiväneuvos Raimo Vistbackan asemaan puolueessa.

Halla-aho: Uuden vaihtoehdon värväystoiminta laajaa – "Muutama loikkareiden nokkamies soittelee ihmisiä läpi"

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei näe, että puolueesta eronneella Uusi vaihtoehto -ryhmällä on poliittista tulevaisuutta.

Perussuomalaisten paikallispuheenjohtaja jätti puolueen Alajärvellä

Turo Kalliomaa perustelee eroaan sillä, ettei pidä uudesta tavasta, jossa puolueen jäsen valvoo toisen jäsenen toimintaa.

Halla-aho haluaa Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin kuriin – Vistbackaan kohdistuu syytöksiä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on lähettänyt Etelä-Pohjanmaan piirille ja paikallisyhdistyksille kirjeen, jossa arvioidaan piirin puheenjohtajan Raimo Vistbackan toimintaa ja lojaalisuutta.

Simon Elon "toivon liike" etsii rahaa ja nimeä – uusi puolue pystyssä jo kesän lopulla?

Uusi vaihtoehto -ryhmä aikoo selvittää, voisiko se kerätä rahaa toimintaansa joukkorahoituksen avulla.

Lex Soini osuu omaan nilkkaan: Uusi vaihtoehto ei saa puoluetukia

Timo Soinin läpiajama muutos puoluelakiin määrää, etteivät uuteen eduskuntaryhmään siirtyvät voi viedä puoluetukia mukaanaan.

Saavatko halla-aholaiset puolueen omaisuuden peukalonsa alle? Tulot puolueella, varallisuus säätiöllä

Perussuomalaisten omaisuus on Raimo Vistbackan ja Timo Soinin valtikan alla puolueen tukisäätiössä. Jäävätkö halla-aholaiset paitsioon säätiössä, joka omistaa arvokkaan puoluetoimiston keskellä Helsinkiä?

Perussuomalaiset syntyi niin kuin Suomessa ennen vanhaan synnyttiin: saunassa

Perussuomalaiset -puolueen syntypaikka tunnetaan tarkasti. Se on punainen hirsisauna Saarijärvellä, Kalmarin kylässä.

Alajärveläiset ovat tyytyväisiä uimahalliin ja uusiin työpaikkoihin – mutta väen väheneminen huolettaa

Uutuuttaan hohtava uimahalli saa alajärveläisten varauksettoman kiitoksen. Aiemmin uimahalliin piti matkata naapurikuntiin, mutta nyt oma uimahalli on palvellut muutaman vuoden ajan. Alajärveläiset tuntuvat olevan muutenkin tyytyväisiä kunnan palveluihin.

SS: Jussi Niinistö perussuomalaisten piirijohtajien ykkösehdokas presidentiksi

Piirien puheenjohtajille tehdyssä kyselyssä Niinistöä kannatettiin asiaosaamisen, koulutuksen ja harkintakyvyn sekä yli puoluerajojen tuleva arvostuksen vuoksi.

Vastaanottokeskuksen tulipalosta Jumalaa kiittänyt poliitikko: Ei ollut tarkoitus yllyttää rikolliseen toimintaan

Ilmajoen kunnanvaltuutettu ja perussuomalaisten varakansanedustaja Juha Mäenpää julkaisi Facebookissa päivityksen, jossa hän kiittää Jumalaa Niinisalon vastaanottokeskukseksi tarkoitetun rakennuksen tulipalosta. Mäenpää kiistää, että päivityksen tarkoituksena olisi ollut kannustaa ihmisiä tuhopolttoihin tai muuhun rikolliseen toimintaan.

Raimo Vistbacka palasi piirin puheenjohtajaksi Pohjanmaalla

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirikokouksessa koettiin lauantaina yllätys. Pitkäaikainen kansanedustaja Raimo Vistbacka ilmoittautui vastaehdokkaaksi Sami Yli-Rahnastolle puheenjohtajakisassa.

Näkökulma: Soini karsasti Tynkkystä jo Turun puoluekokouksessa

Sebastian Tynkkysen nousu perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi ärsytti puheenjohtaja Timo Soinia alusta pitäen. Soini kieltäytyi yhteishaastattelusta, jonka olisimme halunneet tehdä Turun puoluekokouksen päätteeksi, kirjoittaa politiikan toimittaja Pirjo Auvinen.

Perussuomalaisten Raimo Vistbacka: "Suomesta lähtenyt vääriä viestejä maailmalle"

Muuttunut turvapaikkatilanne on tullut kaikille täysin puskista. Näin sanoo hallitusneuvotteluissa maahanmuuttopolitiikkaa linjaamassa ollut perussuomalaisten konkari Raimo Vistbacka. Vistbackan käsityksen mukaan tilannetta on pahentanut se, että Suomesta on lähtenyt vääriä viestejä maailmalle.

Rasismi roihahti liekkiin Tampereen polttopulloiskuissa 1989

Maahanmuuttajia ahdisteltiin polttopulloin ja kivin.

SMP jätti hallituksen 1990 – puolueen ainoa ministeri ei suostunut eroamaan

SMP:n ainoa ministeri ei suostunut eroamaan hallituksesta

Järviradio ei lähde Venäjä-yhteistyöhön

Järviradio ei käynnistä ainakaan toistaiseksi yhteistyötä Venäjä tänään -yhtiön kanssa. Asiasta on päättänyt Järviradion hallitus yksimielisesti, kertoo hallituksen puheenjohtaja Raimo Vistbacka. Venäjä tänään -yhtiö on havitellut omaa radioasemaa Suomesta ja yhtenä vaihtoehtona on noussut esiin yhteistyö Järviradion kanssa.

Järviradio selvittää lupaviranomaisten kannan Venäjä-yhteistyöhön

Järviradio aikoo selvittää pikaisesti lupa- ja valvontaviranomaisten suhtautumisen Venäjä tänään -yhtiön kanssa tehtävään yhteistyöhön. Ympäri Suomea kuuluva paikallisradio on tehnyt alustavia tunnusteluja mahdollisuudesta tarjota ohjelma-aikaa venäläisyhtiölle.

Mitä tulikaan sanottua – politiikkaa lama-ajan Suomessa

Videomuistiinpanoja politiikan vuosilta 1991–1994

Suomen EU-ratkaisua hoputettiin ja jarrutettiin eduskunnassa

Kotimaiset puhe-ennätykset ropisivat EU-keskusteluissa.

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin tavoitteena neljäs kansanedustaja Vaasan vaalipiiriin

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiri valitsi sunnuntaina tuoreeksi puheenjohtajaksi laihialaisen Asko Salmisen. Valinta tehtiin selvin luvuin jo ensimmäisessä äänestyksessä. Tuore puheenjohtaja lupaa rauhallista ja avointa otetta johtamiseen.

Pohjanmaalla poliittisten syyskokousten viikonloppu

Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto kokoontuvat viikonloppuna syyskokouksiinsa. Kummankin puolueen pohjalaispiirit saavat kokouksissa uudet puheenjohtajat.

Miksi Keva kokousti kuusi tuntia? "En kerro, vaikka kuinka tenttaat"

Vistbackan mukaan hallituksessa vallitsee kohtuullinen henki kaikesta huolimatta.

Perussuomalaisten Vistbacka humalassa Kevan kaukomatkalla – Räty esti osallistumisen pörssitilaisuuteen

Kevan hallituksen puheenjohtajan ja jäsenen kertomukset poikkeavat toisistaan. Keva on ollut viime viikkoina kiivaan keskustelun kohteena toimitusjohtaja Merja Ailuksen (kesk.) muun muassa asunto- ja autoepäselvyyksien vuoksi.

Pohjanmaan Kokoomuspiiri valitsee Susanna Kosken seuraajan

Nykyinen Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, Kokoomusnuorten puheenjohtajana toimiva Susanna Koski jättää tehtävänsä piirin johdossa.

Perussuomalaisten piirin puheenjohtaja vaihtuu

Perusuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Raimo Vistbacka ei jatka enää tehtävässä. Puheenjohtajuudesta eivät ole kiinnostuneet myöskaan piirin nykyiset kansanedustajat. Toistaiseksi tehtävään on ilmottautunut vain yksi ehdokas, Asko Salminen Laihialta.

RKP:n eurovaalilistoille pääsee eniten pohjalaisehdokkaita

Toukokuun eurovaalien ehdokashankinta on vielä kesken puolueiden pohjalaisissa piirijärjestöissä, mutta muutamia varmojakin ehdokkaitakin jo on. RKP:n listalle nousee useita pohjalaisehdokkaita. Muiden puolueiden listoille pääsee yksi tai kaksi pohjalaista, eikä aina sitäkään.

Eurovaalien ehdokashankinta vielä lähtökuopissa pohjalaismaakunnissa

Varmoja ehdokkaita on vasta muutama, ja monelta puolueelta alueen ehdokas puuttuu vielä kokonaan. Kovat nimet, kuten Raimo Vistbacka ja Miapetra Kumpula-Natri pohtivat vielä ehdokkuuttaan.

Perussuomalaiset odottaa vielä konkarien eurovaaliratkaisuja

Perussuomalaiset nimesi viisi uutta eurovaaliehdokasta. Kenttäväki on toivonut muitakin kuin kansanedustajia ehdolle.

Vistbacka: Suuruuden ihannointi pian käännepisteessä

Perussuomalaisten konkaripoliitikko Raimo Vistbacka (ps.) uskoo suuruuden ihannoinnin saavuttavan pian äärirajansa. Hän arvioi, että palvelujen tuottamisessa palataan vielä takaisin nykyistä pienempiin yksiköihin. Vistbacka valvoo kuntien etua kuntauudistuksen seurantaryhmässä Kuntaliitossa.

Soini houkuttelee Vistbackaa euroehdokkaaksi

Europarlamenttivaalit järjestetään ensi vuonna. Tällä hetkellä Sampo Terho on ainoa perussuomalainen europarlamentaarikko.

Perussuomalaisessa puolueessa on virinnyt kapina puoluejohtoa vastaan

Perussuomalaisten Hämeen piirin hallituksen jäsen Seppo Hauta-aho on lähestynyt puolueen johtohenkilöitä useilla kirjeillä, joissa hän vaatii perussuomalaisten tukisäätiölle lainattujen 1,7 miljoonan euron palauttamista puolueelle.

Perussuomalaiset: kannustinrahaa naisehdokkaista

Perussuomalaiset pyrkivät tasoittamaan kunnallisvaaliehdokkaiden sukupuolijakaumaa erityisellä naisille maksettavalla sadan euron kannustinrahalla. Etelä-Pohjanmaalla naisten saaminen ehdokaslistoille on ollut hankalaa.

Puolueväki ei tiennyt perussuomalaisten säätiökikkailusta

Säätiö oli melko varaton ennen huoneistokauppaa varten otettua miljoonalainaa.

Perussuomalaisten puoluetoimisto säätiön omaisuutta

Tavoitteena on turvata puolueen toiminta myös tilanteessa, jossa valtion tuki alenisi oleellisesti huonon vaalimenestyksen myötä.

Vistbacka: Soinin halutaan tähtäävän pääministeriksi

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Raimo Vistbacka ei yllättynyt Timo Soinin tipumisesta toiselta kierrokselta. Hänen käsityksensä on, että perussuomalaisten kannattajat eivät halunneet Soinia valtaoikeuksiltaan riisuttuun presidentin virkaan. Vistbackan mielestä puolueväki toivoo näkevänsä Soinin pääministerinä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle