Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lapsia ja aikusia Hyrrä-lastenohjelman studiossa 1970-luvulla.

Jos synnyit 1970-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

1970-lukulaisen silmin Yle ja Suomi saattaa näyttää tältä.

Pikkutyttö (Kirsti Nikulainen) kuuntelee radiota (1930-luku).

Jos synnyit 1930-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

Ylen vuosikymmenet 1930-luvulla syntyneen ihmisen silmin

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Oppimisen tukeminen on yksi Ylen päätehtävistä

Yle kehittää oppimisen sisältöjään.

Inka Henelius

Mikä Ylen ohjelma on vaikuttanut elämääsi?

Kirjoita tarinasi ja lähetä kuva oheisella lomakkeella.

Astrid Määttänen (nyk. Lindeberg) ja Anna Strengell Raz dva tri -venäjänkurssin ensimmäisessä osassa.

Yy, kaa, koo! Raz dva tri -kielikurssilla opittiin puhumaan venäjää

Raz dva tri oli massiivinen kaksivuotinen venäjän kurssi

naisen kasvoihin on maalattu our colonial hangover

Rasismista pitää puhua koulussakin

Rasismi aiheena Japan Prize kilpailun voittajadokumentissa.

Peilikuvia-sarjan toisen jakson aloituskuva

Peilikuvia-sarja opetti ilmaisun iloa ja tekniikkaa

Ohjelmasarja puheviestinnästä ja ilmaisutaidoista

Vietnamilaisia ja suomalaisia bussissa

Ysäri-Suomi totutteli monikulttuurisuuteen

Miten maahanmuuttajat on otettu Suomessa vastaan?

Kaksi tyttöä tekee luokan lattialla tehtäviä kartan kanssa.

Ohjelmasarjoja opetuskäyttöön

Kokonaisia ohjelmasarjoja opetukseen

sammakko, lapsi ja mies puutarhassa plk

Oppimisen ykkösenä 50 vuotta: Japan Prize

Japan Prize 50 v - tutustu maailman parhaisiin tuotantoihin.

Nuori poika mikroautoilee talvella 1970.

Valmistetaanpa mikroauto

Ohjelmassa rakennetaan mikroauto ja kerrotaan harrastuksesta

Juhani Tammisen luistimet ja ohjelman esittelyteksti

Jääkiekon alkeet à la Tami Tamminen ja Tinke Lahtinen

Huippukiekkoilijat esittelivät jääkiekkoilijan perustaidot.

Heikki Kinnunen Pozaluista-ohjelmassa (1985)

Pozaluista seurasi Heikki Kinnusen kielimatkaa Neuvostoliittoon

10-osaisessa sarjassa opiskeltiin venäjää.

Heikki Kinnunen Nael kummi -tv-ohjelmassa.

Nael kummi – Heikki Kinnunen opettelee matkailijan viroa

Kahdeksanosaisen Nael kummi -sarja vuodelta 2002

Koulu-tv opasti kielenhuollon saloihin (1975).

Koulu-tv opasti myös oikeakielisyyteen

Kielenviljelyn edistämistä 1970-luvulla

Yle Areena logo.

Ensimmäiset silmälasit huolestuttavat näytelmän koululaista

Koulun terveystarkastuksessa näkötestin E-kirjain ei millään hahmotu. Ylös, alas vai oikealle? Voi kamalaa ― Emmahan tarvitsee rillit!

Lähdin Turkkiin -sarjan alkutekstejä (2012)

Matka Turkin kulttuuriin, historiaan ja nykypäivään

Keskiössä ovat maan historia, kulttuuri käsityöt ja ruoka.

Yle Areena logo.

"Kukaan ei tiedä, millainen maa Venäjä on"

Venäläisiä tarinoita on katsaus Neuvostoliiton jälkeiseen Venäjään. Mammuttimaata tarkastellaan pietarilaisen keskiluokan näkökulmasta. Ohjelmassa esiintyvä sosiologi maalaa synkkää kuvaa 20-vuotisesta Venäjästä, jossa koulutus on ajettu alas, miehet kuolevat ennen aikojaan ja elantoa ei voi hankkia rehellisin keinoin.

Yle Areena logo.

Yt-neuvotteluun kätkeytyy uhka ja uudistus

Yhteistoiminta- eli yt-neuvottelut kalskahtavat monen korvissa pelkästään pahalta. Duuniblues-ohjelmassa pureuduttiin siihen miltä yt-neuvottelut johdosta ja työntekijöistä tuntuvat ja miten niitä voisi helpottaa. Käytännön kokemuksia kuultiin Finnairilta, jossa neuvottelut olivat parhaillaan käynnissä.

Lyhytfilmissä esitellään uusia työlakeja

Työeläkelaki tutuksi

Suomalainen työeläkelaki

Koulu-tv teki tutuksi yhteiskuntaan hiipivää teknistä uudistusta 1970-luvulla.

ATK oli kaikkialla jo 1970-luvulla

Koulu-tv teki tutuksi tietokonelaitteita ja reikäkortteja.

Yle Areena logo.

ADHD – Duracell-pupuja ja takapulpetin haaveilijoita

ADHD:sta kärsii noin viisi prosenttia suomalaisista.

Yle Areena logo.

Mihin matematiikka kelpasi 1980-luvulla?

Opiskelemme käytännön matematiikkaa yläasteikäisille, yläasteikäisten johdolla. Televisiodebyyttinsä tässä neliosaisessa opetusohjelmasarjassa teki myös 14-vuotias Joonas Hytönen.

Ransu ja lääkäri Jorma Komulainen Sano AA -sarjassa

Ransulla ja Jormalla on asiaa lääketieteestä

Lastensarjassa tutustutaan sairaalamaailmaan

Sairaalaklovnit työssään.

Sairaalaklovnin työ on vakavaa pelleilyä

Sairaalaklovnin tilannetajun pitää olla kohdillaan.

Kalakonsulentti Ilkka Sailo perkaa ahventa perkaussaksilla.

Näin perkaat kalan salamannopeasti

Kalakonsulentti umpiperkaa ahvenen ja fileoi särjen.

Yle Areena logo.

Ahlan wa sahlan!

Arabialainen kulttuuri pähkinänkuoressa.

Mikko Alatalo tenniskentällä.

Tennistä pelaamaan Mikko Alatalon säestyksellä

Tärkeintä tenniksessä on, ettei ole pallo hukassa.

Perheaineinen piirroskuva koulu:tv:ssä vuonna 1967.

Perheen tehtävä on väestön lisäys

Perhe yhteiskunnan pyörteissä Koulu-tv:ssä 1967.

Yle Areena logo.

Meripartiossa rakennetaan donitseja ja vinssataan

Meripartiotoiminta alkoi Suomessa 1910-luvulla. Meripartiotoiminta on muuten samanlaista kuin tavallinen partiotoiminta, mutta normaalin toiminnan lisäksi tutustutaan purjehtimiseen ja merellä liikkumiseen. Ensimmäiset meripartiolippukunnat olivat ruotsinkielisiä ja sijaitsivat rannikolla. Yle on taltioinut meripartiotoimintaa 1950-luvulta lähtien.

Yle Areena logo.

Jokaisen elämä on elämäkerran arvoinen

"Jokaisen elämässä on paljon kuvaamisen arvoista ja paljon ainutkertaista, mitä ei ole kenenkään toisen elämässä", sanoo Mika Waltarin ja Helvi Hämäläisen elämäkerrat kirjoittanut Ritva Haavikko. Hän ja muut kirjoittamisen ammattilaiset antavat neuvoja elämäkerran kirjoittamiseen neliosaisessa Taito-tv:n sarjassa.

Yle Areena logo.

Videonauhurien salaisuudet

Tutustumme videonauhurien maailmaan 1984.

Esimerkkisuorituksia levytangolla harjoittelusta 1979.

Voima asuu lihaksessa

Ohjeita yleisvoiman harjoittamiseksi levytangon avulla 1979.

Yle Areena logo.

Evoluutio on läsnä luurankojen kerhossa

Kun luiden ympäriltä poistetaan kaikki muu, jäljelle jäävä luuranko kertoo paljon eläinlajin kehityksestä. Ohjelmassa vuodelta 1967 tutustutaan Helsingin yliopiston eläintieteellisen museon luurankokokoelmaan. Mukana on Suomesta tuttujen eläinten lisäksi myös eksoottisia ja jopa sukupuuttoon kuolleita lajeja.

Yleisradion ATK-keskus. Huoltoteknikko Nordlund työssä Yleisradion ATK-keskuksessa Kesäkadulla. GE 415-16 on keskisuuri tietokone.

19.8. Teeman Elävä arkisto: Kun ATK tunkeutui kaikkialle

Sähköaivot eli tietokoneet tulivat osaksi monien suomalaisten työelämää hiljalleen jo 1960-luvun aikana, lähinnä valtionhallinnossa, korkeakouluissa ja suuryrityksissä. Automaattinen tietojen käsittely oli uusinta uutta laskennan ja kirjanpidon saralla, ja vuoden 1972 opetusohjelmasarjassa Kaikkialla ATK valistetaan koko kansaa ja hälvennetään tietokoneisiin liittyviä ennakkoluuloja. Ohjelmissa kerrotaan, mikä se tietokone oikein on, ja mihin kaikkeen sitä voikaan käytää - vaikkapa reikäkorttien lukemiseen. Ohjelmat uusitaan perjantaina 22.8.

Kasmasiini ohjelmassa vaihdetaan polkupyörän sisäkumi (1984).

Näin vaihdat polkupyöräsi renkaan

Kasmasiini-ohjelma vuodelta 1984 opettaa.

Lapsia kouluradiossa kauan sitten.

Kouluradio saavutti syrjäisimmätkin koulut

Kouluradio perustettiin vuonna 1934.

Kierikkikeskuksessa Yli-Iissä voi tutustua kivikautiseen elämänmuotoon. Opas Sami Viljanmaa Maan povesta -ohjelmassa 2006.

Maan povesta kaivetaan esihistoriamme auki

Sarja kertoo, kuinka esi-isämme tulivat asuttamaan maata.

Oppilaita luokassa, suomalaisten järjestämää kouluopetusta itäkarjalaisille lapsille.

Kippurahäntä kätkeytyy kahden kaupungin nimeen

Kouluradion ohjelmassa testattiin koululaisten yleistietoa.

Yle Areena logo.

Kirurgisia toimenpiteitä Veitsen terällä

Veitsen terällä -sarja seurasi Kuopion yliopistollisen sairaan potilaiden kirurgisia toimenpiteitä vuosina 2007-2010. Toimenpiteet vaihtelivat leukaproteesileikkauksesta eturauhassyövän brakyterapiaan.

Yle Areena logo.

Cheek vieraili vanhassa koulussaan vieden väkivallattomuuden sanomaa

Räppäri Cheek vieraili entisessä koulussaan Launeen yläasteella Lahdessa pohtimassa nuorten kanssa väkivaltaa. Ajatuksista muotoiltiin yhteisvoimin väkivallan vastainen räp.

Yle Areena logo.

Alaistaidoilla työviihtyvyyttä

Alaistaidot ovat yhtä tärkeitä kuin esimiestaidot.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle