Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nuori nainen Manilassa.

Häveliäät filippiiniläiset kammoavat tamponeja, mutta samalla seksiturismi kukoistaa – katso videokirje ristiriidoista

Avioerot on kielletty, mutta sivusuhteet ovat arkipäivää Filippiineillä, kertoo Ylen Kaakkois-Aasian-toimittaja Sara Rigatelli.

Ihmiset kantavat loukkaantunutta paarilla.

Tiistai 7.2.2023 (tv)

Turkin maanjäristys. Sähkön hinta. Työvoimaa Filippiineiltä. Säätiedot.

Filippiiniläinen mies katsoo kameraan. Hänellä on kypärä päänsä päällä.

Näissä käsissä voi syntyä VR:n uusi yöjuna – Rosauro Coronacion pyrkii hitsaajaksi Kajaaniin, jonne suomalaisia ei saada enää töihin

Suomi joutuu turvautumaan filippiiniläiseen työvoimaan yhä useammalla alalla. Myös puolisot halutaan Suomeen paikkaamaan työvoimapulaa.

Yhdysvaltain puolostusministeri Lloyd Austin kävelee ohi sotilasvartion punaista mattoa pitkin.

USA avaa uusia tukikohtia Filippiineille taistelussaan Kiinaa vastaan

Amerikkalaisjoukot kasvattavat läsnäoloaan Taiwanin naapurissa.

Filippiiniläisnainen topissa.

Filippiiniläinen piikittää glutationia, jotta muuttuisi valkoiseksi – katso video kauneusihanteesta, joka voi olla vaarallinen

Tummat filippiiniläiset vaalentavat ihoaan, koska he uskovat sen tuovan menestystä, kertoo videokirjeessä Kaakkois-Aasian-toimittaja Sara Rigatelli.

Toimittaja Sara Rigatelli filippiiniläisellä torilla.

Pizzoissa ei ole enää sipulia ja lentoemännät sortuivat salakuljetukseen – sipulista tuli Filippiineillä luksustuote

Maksaisitko 13 euroa kilosta sipulia? Filippiineillä on syöty viime viikkoina maailman kalleinta sipulia.

Havainnekuva VR:n uudesta makuuvaunusta. Sisällä sängyt, ulkona revontulet.

Hotellihuoneita muistuttaville VR:n makuuvaunuille haetaan lisää tekijöitä Filippiineiltä, koska lähempää heitä ei löydy

Škoda Transtech joutuu hakemaan uusimpien vaunutilausten työvoimaa Kaukoidästä saakka, sillä Euroopan ja lähialueiden työmarkkinoilta ei tekijöitä enää saa. Alkukarsinta tehdään jo ennen Suomeen lähtöä.

Aleksi Katajala istuu penkillä majatalollaan taustalla meri ja hiekkarantaa.

Aleksi Katajala myi talonsa ja lähti majatalon pitäjäksi Filippiineille – siitä asti on ongelmia riittänyt

Henkilökuva tamperelaisesta Aleksi Katajalasta, joka on perustanut majatalon tropiikkiin Filippiineille.

Paljon poliisiautoja talon edessä.

Sunnuntai 15.1.2023 (radio)

Juupajoen poliisioperaatio. Nepalin lento-onnettomuus. Suomalaiset perheet. Kalifornian ja Filippiinien myrskyt. Suomen sää.

Maskeihin ja visiireihin pukeutunut kiinalainen perhe lentoaseman check-in jonossa.

USA ja Italia vaativat kiinalaismatkailijoilta koronatestejä – THL ei suosita Suomeen: ”Ihan turhaa”

Koronan kourissa oleva Kiina purkaa vauhdilla omia matkustusrajoituksiaan. THL:n mukaan Kiinan puutteelliset tiedot vaikeuttavat riskiarvion tekoa uusista muunnoksista.

Jäänmurtaja Otso murtaa jäätä talvisena päivänä.

Maanantai 26.12.2022 (radio)

Poliisi tutkii Rautjärven kirkon tulipaloa. Filippiineillä on pahoja tulvia. Myrsky sotkee yhä liikennettä USA:ssa. Etelä- ja Keski-Suomessa sataa tiistaina lunta.

Presidenttipari, kuusi ja ylioppilaita.

Torstai 15.12.2022 (tv)

Päivystysruuhkat sairaaloissa. Filippiiniläiset hoitajat. Joulutervehdykset presidenttiparille. Sää.

Poika ja äiti halaavat

Kilpailu filippiiniläishoitajista kiristyy, eikä Suomi ole siinä vahvoilla – Nick Lubo ei edes harkinnut Suomea: “Olen pahoillani”

Filippiinit rajoittaa hoitajien muuttoa ulkomaille, koska myös omassa maassa on hoitajapula. Tämä on myrkkyä hoitajille ja heitä rekrytoiville maille.

lähihoitaja Rey Salvador Esperi Caren hoivakoti Santaholmassa

STT: Finland needs 20,000 foreign health and social care workers, but few have arrived lately

According to the employment ministry, Finland needs 200,000 new health and social care workers by 2030, with at least 10 percent of them to be recruited from abroad.

Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris vierailemassa filippiinien laivaston aluksella.

Kamala Harris kävi näyttämässä muskeleita Kiinalle – USA maanittelee Filippiinejä leiriinsä "ennennäkemättömällä" kiihkolla

Yhdysvallat pitää uudesta presidentti Marcosista, ja filippiiniläiset pitävät amerikkalaisista paljon enemmän kuin kiinalaisista.

Tyttö, jolla on vihreä maski ja pitkä musta tukka, seuraa opetusta koululuokassa

Nuoret palasivat arkoina kouluun 2,5 etävuoden jälkeen Filippiineillä – “Olen vähän hukassa“

Filippiineillä oli yksi maailman pisimmistä koulusuluista koronan takia.

Filippiinien ruoka

Filippiiniläiset rakastavat sokeria ja läskiä mutta ovat hoikkia – miten se on mahdollista? Katso videokirje

Filippiiniläinen syö koko ajan ja kuorruttaa kaiken sokerilla ja rasvalla. Kaakkois-Aasian toimittaja Sara Rigatelli tutustui filippiiniläisten ruokavalioon.

Filippiineillä aloitetaan joulu aikaisin

Tervetuloa Filippiineille, maailman hulluimpaan joulumaahan – katso video

Ylen Kaakkois-Aasian toimittaja Sara Rigatelli heittäytyi joulutunnelmaan Filippiineillä. Kirjeenvaihtajan videokirje vie sinut tällä kertaa maailman pisimmän joulun viettoon.

Nord Stream 2 -kaasuputken vuodon aiheuttama suuri kupla Bornholmin saaren läheisyydessä Itämerellä.

Keskiviikko 28.9.2022 (tv)

Itämeren kaasuputki. Hoitajia Filippiineiltä. Lehmilaitumilla. Sää.

Filippiineiltä kotoisin olevat  Diosalyn Isnec  ja Jumer Ladores työskentelevät hoiva-avustajina.

Lapset jäivät Filippiineille, kun sairaanhoitaja Diosalyn Isnec lähti Suomeen paikkaamaan hoitajapulaa

Suomen hoitajapulaa yritetään ratkaista rekrytoimalla ulkomaisia hoitajia. Tulijoita on etenkin Filippiineiltä, jolle nelivuotisen sairaanhoitajakoulutuksen saaneet hoitajat ovat lähes vientituote.

Coca-Cola uhkaa huveta Manilan marketeista. Sara Rigatelli kertoo Filippiinejä riivaavasta sokeripulasta.

Coca-Cola loppuu ja joulu on menossa pilalle – Filippiinejä piinaa kova sokeripula

Filippiiniläiset pelkäävät, että sokeria ei riitä jouluksi. Leivonnaiset kallistuvat, ja virvoitusjuomista on jo pulaa.

Vaipat päälle ja vaunuihin! Sara Rigatelli kertoo, kuinka koiran kanssa käydään ostarilla Manilassa, Filippiineillä.

Arkea maailmalta: Koirat kulkevat vaipoissa Manilassa, ja se on filippiiniläisten mielestä luksusta

Aasialaisessa suurkaupungissa ei luoteta siihen, että lemmikit olisivat sisäsiistejä – eivätkä olekaan, kirjoittaa Ylen Filippiinien-toimittaja Sara Rigatelli.

Somemyllytys tukee Marcosin klaanin vallan jatkumista Filippiineillä.

Diktaattoriperhe hassutteli Tiktokissa ja teki itsestään hittielokuvan – filippiiniläiset aivopestiin unohtamaan, mitä heille tapahtui

Marcosin klaani valmisteli paluuta valtaan vuosia. Se onnistui, koska Filippiinit on nuori ja kännykkäriippuvainen maa.

Ferdinand Marcos lupasi puheessaan puolustaa Filippiinien koskemattomuutta

Filippiineillä Marcosin dynastian jäsen aloittaa virkakauttaan – näin tutkijat selittävät perheen suosiota, jota on lännessä vaikea ymmärtää

Henkilöpalvonta siivitti Ferdinand Marcos Juniorin voittoon, tutkijoiden mukaan historiaa kaunistelemalla. Kokosimme keskeiset syyt Marcosin ja varapresidentti Sara Duterten nauttimaan suureen tukeen.

Filippiinien järistys oli voimakkain vuosiin

Filippiinien maanjäristyksessä ainakin neljä kuollutta, useita kymmeniä loukkaantunut – presidentti Marcos lupaa nopeaa apua alueelle

Filippiinien pääsaarella Luzonilla sattui keskiviikkona voimakas maanjäristys. Jälkijäristyksiä on tullut tunteja, loukkaantuneita on ainakin kuusikymmentä.

Asukas Milda Kieksi ja hoiva-avustaja Donna Cosio istuvat Attendo Vanamon parvekkeella ja katsovat laulukirjaa.

Onnellisen maan maine auttaa, kun kunnat Lappia myöten etsivät hoitajia Aasiasta – "Missä olisin mieluummin kuin täällä", sanoo Donna Cosio

Hoivayritysten lisäksi yhä useammat kunnat etsivät nyt työvoimaa Aasiasta. Hoitajia välittävät yritykset aikovat rekrytoida ensi vuonna kaksi kertaa enemmän kuin tänä vuonna.

Sara Rigatelli.

Ylen Kaakkois-Aasian toimittajaksi Filippiineille lähtevä Sara Rigatelli: Haluan lisätä suomalaisten ymmärrystä pimennossa olevasta alueesta

Yle vahvistaa läsnäoloaan Kaakkois-Aasiassa. Filippiineille muuttava toimittaja Sara Rigatelli kertoo, että uutisaiheissa riittää pengottavaa.

Filippiiniläishoitaja Joy Dasmariñas ja Jomar Rivera istuvat ikkunan edustalla ja katsovat hymyillen kohti kameraa.

Filippiiniläishoitajat saapuivat Lahteen ja aloittivat työnsä: "Olen innoissani ja hermostunut"

Päijät-Sote paikkaa vanhuspalveluiden hoitajapulaa Filippiineiltä rekrytoiduilla hoitajilla. Joy Dasmariñas ja Jomar Rivera aloitivat oppisopimuskoulutuksensa tänään Lahdessa.

Hoitaja ja vanhus palvelukeskuksessa.

Filippiiniläishoitajat paikkaavat syksyllä Sodankylän hoitajavajetta – toiveena on, että tulijat myös jäävät

Sairaanhoitajat koulutetaan Sodankylässä lähihoitajiksi kahdeksan kuukauden oppisopimuskoulutuksella.

Bongbong Marcos puhumassa taustallaan Filippiinien lippu.

Isä varasti kansan rahat, ja nyt poika lupaa "kultaisen ajan" palaavan – tällainen on Bongbong Marcos, joka noussee Filippiinien presidentiksi

Bongbong Marcos on onnistunut kirjoittamaan maansa ja perheensä historian uusiksi, koska puolet äänioikeutetuista on niin nuoria, ettei muista diktatuurin aikaa.

Presidenttiehdokas Ferdinand Marcos Jr. pitää puhetta kampanjansa aikana.

Filippiineillä äänestetään tänään uudesta presidentistä – ennakkosuosikkina maan edesmenneen diktaattorin poika

Kannatuskyselyiden perusteella Ferdinand Marcos jr. on voittamassa vaalit äänivyöryllä. Kisa käydään käytännössä hänen ja maan nykyisen varapresidentin Leni Robredon välillä.

Hoitaja pitää vanhusta kädestä.

Päijät-Sote esittää, että filippiiniläishoitajia hankittaisiin lisää

Päijät-Hämeen aluehallitus saa käsiteltäväkseen esityksen lisärekrytoinnista, joka maksaisi noin puoli miljoonaa euroa.

Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen Brinkkalan talon edustalla Turussa puoli tuntia ennen joulurauhan julistusta jouluaattona.

Perjantai 24.12.2021 (radio)

Joulurauha julistettiin Turussa. Koronarajoitukset vaikuttavat joulun viettoon koko Euroopassa. YK auttaa Filippiinejä.

Pelastustyöntekijä auttaa naista tulvan keskellä Filippiineillä.

Rai-taifuuni koettelee Filippiinejä – useita kuollut voimakkaassa myrskyssä

Yli 300 000 ihmistä on joutunut siirtymään taifuunin tieltä Filippiinien etelä- ja keskiosissa.

Voimakas taifuuni runtelee Filippiinejä

Kymmeniä myrskyjä vuosittain kokevia filippiiniläisiä riepottelee nyt supertaifuuni Rai

Lähes satatuhatta ihmistä on evakuoitu myrskyn tieltä. Rai on voimakkain myrsky Filippiineillä tänä vuonna.

Pyörätuoleja ja rollaattori Myyrmäen vanhustenkeskuksessa.

Ensimmäiset hoiva-avustajat Filippiineiltä saapuivat Tampereelle

Tampereelle tarvitaan noin 530 uutta hoitajaa. Filippiineiltä tulee 34 hoiva-avustajaa, jotka auttavat vanhuksia esimerkiksi peseytymisessä ja ruokailussa.

Hoitaja pitää vanhusta kädestä.

Filippiiniläishoitajat valmistautuvat työskentelyyn Päijät-Hämeessä – Suomeen ensi huhtikuussa

50 hoitajalle opetetaan tällä hetkellä muun muassa suomea. Rekrytointi ulkomailta on yksi tapa pyrkiä helpottamaan hoitajapulaa.

Kuvassa molemmat Nobelin rauhanpalkinnon voittajat, Maria Rossa ja Dmitri Muratov kasvokuva

Maria Ressa ja Dmitri Muratov ovat tinkimättömiä sananvapauden puolustajia – Tällaisia ovat tämän vuoden rauhannobelistit

Muratovin päätoimittama Novaja Gazeta on nyky-Venäjän pitkäaikaisin ja tunnetuin oppositiohenkinen sanomalehti. Ressan Rappler-uutismedia on ollut Filippiinien kovaotteisen johtajan Rodrigo Duterten vihan kohteena.

Manny Pacquiao

Manny Pacquiao lopettaa nyrkkeilyn ja keskittyy presidenttipeliin

Manny Pacquiao aloitti politiikan parissa jo vuonna 2010, jolloin hänet valittiin kotimaassaan kongressiedustajaksi.

Manny Pacquiao

Nyrkkeilylegenda Manny Pacquiaosta Filippiinien presidenttiehdokas ensi vuoden vaaleihin

Manny Pacquiao pyrkii Filippiinien presidentiksi ensi vuoden vaaleissa. Hänet nimitettiin sunnuntaina puoleensa presidenttiehdokkaaksi.

 Presidentti Rodrigo Duterte  kuvattuna silloisen poliisipäällikön  Ronald dela Rosan kanssa Manilassa huhtikuussa 2018.

Kansainvälinen sotarikostuomioistuin aloittaa tutkinnan Filippiinien hallinnon huumesodasta

Tuomioistuin selvittää, onko huumeiden vastaisessa väkivaltaisessa kampanjassa syyllistytty rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Nyt käynnistyvä tutkinta koskee vuosia 2011–2019, jolloin Filippiinit vielä oli tuomioistuimen jäsen.

Kurt Dave Justiniani, 13-vuotias seitsemäsluokkalainen on onnekas etäkoululainen: hänellä on netti ja tietokone käytössä.

Etäkoulua Filippiinien tapaan: Tehtävät tehdään paperivihkoihin, useimmilla ei ole etäyhteyttä opettajaan, kotonakaan ei kukaan valvo

Kehittyvissä maissa koronapandemia ja etäkoulu ovat erityisen hankala yhtälö. Filippiinit oli jo ennen pandemiaakin huonoin maa Pisa-vertailussa ja etäopetus on pudottanut miljoonia koululaisia kyydistä.

Kaksi hoitajaa maskit kasvoilla astioiden takana.

Filippiiniläishoitajat toivat hoivakotiin iloa ja energiaa: koulutuspilotissa luodaan mallia, jotta Alona Lee Evalaroza saisi seuraajia Suomeen

Suomen hoitajapulaan haetaan helpotusta Filippiineiltä. Pirkanmaalaisessa koulutuspilotissa on rekrytoitu 20 filippiiniläistä sairaanhoitajaa, joista koulutetaan hoiva-avustajia Suomeen. Ensimmäiset työpäivät ikäihmisten yksikössä sujuivat hyvin.

Vanhuksia.

Tampere päätti palkata filippiiniläisiä hoiva-avustajia

Kokeilussa palkataan 34 työntekijää ikäihmisten palveluihin. Kaupunki kertoi aikeistaan edellisellä viikolla, maanantaina kaupunginhallitus päätti asiasta.

Ikääntyneen naisen käsi pitelee mansikkakuvioista kahvikuppia. Pöydällä näkyy myös sanomalehden kulma.

Filippiiniläisiä ehkä avuksi hoitoalan työntekijäpulaan Tampereelle

Asia on esillä Tampereen kaupunginhallituksessa maanantaina. Paikkoja on täyttämättä kymmeniä pelkästään ikäihmisten palveluissa.

rollaattori parkkeerattuna hoivkodin ovelle

Ryhmä filippiiniläisiä sairaanhoitajia opiskelee hoiva-avustajiksi sastamalalaisessa hoivakodissa

Koulutuskuntayhtymä Sasky tuo filippiiniläisiä sairaanhoitajia opiskelemaan Sastamalaan. Saskylla on koulutuksesta sopimus Mehiläisen tytäryhtiön kanssa.

Ranskalainen Patrouille de France harjoittelee Helsingin edustalla 5. elokuuta 2021 seuraavan päivän Kaivopuiston lentonäytöstä varten.

Perjantai 6.8.2021

Filippiiniläishoitajat helpottavat Suomen hoitajapulaa. Koulujen syyslukukausi alkaa ensi viikolla. Koronapotilaiden määrä sairaaloissa kasvaa. Helsingissä nähtiin iso lentonäytös. Jäinen taideoteos muistuttaa ilmastonmuutoksesta. Säätiedot.

Hoitaja pitää vanhusta kädestä.

Sairaanhoitajien rekrytointi Päijät-Hämeeseen käynnissä Filippiineillä

Akuuttiin hoitajapulaan nyt rekrytoitavat hoitajat eivät ehdi apuun, sillä muun muassa kielikoulutus vie aikaa.

Lentokoneen hylky viidakossa.

Filippiinien lento-onnettomuudessa kuoli ainakin 45 ihmistä: Sotilaskone syöksyi maahan Jolon saaressa

Suurin osa uhreista on sotilaita. Myös kolme putoamispaikalla ollutta siviiliä sai surmansa. Maahansyöksyn syytä tutkitaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle