Uusimmat artikkelit
Yhteisvastuukeräys huipentuu Kajaanissa sirkustapahtumaan – osa keräyksen tuotosta ohjataan paikallisesti koulukiusaamisen ehkäisyyn
Taloudellista apua tarvitsevia on niin kotimaassa kuin maailman humanitaarisilla katastrofialueilla. Suomessa keräys nostaa esiin koulukiusaamisen ja kouluväkivallan.

Liedossa juhlitaan 40–vuotiasta motoristikirkkoa
Tällä kertaa paraatiajoa ei ole. Tapahtumassa on ollut jopa 3 000 motoristia.
Myös Turun tuomiokirkon penkeissä istuu nyt pahviyleisö – korona-ajan seurakunta on maksettu paikalle Yhteisvastuukeräyksen tukemiseksi
Suomen kansallispyhäkkö on saanut omat pahvihahmonsa useiden muiden seurakuntien lailla. Jokainen voi ostaa omasta kuvastaan tehdyn hahmon istumaan koronaturvallisesti kirkon penkkiin. Ilmiö on tuttu myös urheilukatsomoista.
Pahvihahmot täyttävät Ikaalisten kirkon penkit koronarajoitusten ajan – katso video
Syrjäytyneet ikäihmiset ovat Yhteisvastuukeräyksen tämän vuoden kohderyhmä.

Sunnuntai 7.2.2021 (radio)
Vuokra-asunnot. Muoviroskat. Koronatartunnat. Piispa. Yhteisvastuu-keräys.

Yhteisvastuukeräys käynnistyy – nyt tähdätään vanhusten digitaitojen petraamiseen
"Vähävaraiset vanhukset ovat usein tilanteessa, jossa vaikeudet kasaantuvat."

Presidentti Sauli Niinistö: Ei pitäisi olla niin, että epävarmuus tulevasta saa nuoret luopumaan perheen perustamisesta
Presidentti Niinistö avasi sunnuntaina Yhteisvastuukeräyksen, jolla tuetaan tänä vuonna vanhemmuutta.

Mikkelissä seurakunta tarjoaa viikottain keittolounaan vähävaraisille
Ruokailuun käytetään viime vuoden Yhteisvastuukeräyksen tuottoja.

Sunnuntai 3.2.2019 (radio)
Yhteisvastuukeräys on alkanut. Lumisade on haitannut liikennettä sunnuntaina. Sunnuntaina tapahtui epätavallinen junaonnettomuus. Katoilta voi tippua lunta ja jäätä. Lapissa on kova pakkanen, etelässä lämpötila on lähellä nollaa.

Presidentti Niinistön Yhteisvastuukeräyksen avaus: Lapsen opintie ei saa katketa siihen, etteivät rahat riitä koulukirjoihin
Yhteisvastuukeräyksen kokonaistuotosta 40 prosenttia ohjataan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelun tukemiseen Suomessa.

Niinistö avaa Yhteisvastuukeräyksen TV1:ssä
Yhteisvastuukeräyksen kokonaistuotosta 40 prosenttia ohjataan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelun tukemiseen Suomessa.

Tietokonetta tarvitaan koulussa, mutta osalla rahat eivät riitä
Sunnuntaina alkava Yhteisvastuukeräys avustaa lasten ja nuorten kouluhankintoja.

Lapuan hiippakunta isännöi Yhteisvastuukeräystä – rakkaustarinoita ja ovelta ovelle -keräyksiä
Kauhajoki lainaa SuomiLoven formaattia kerätäkseen euroja yhteisvastuulle. Tapahtuma on herättänyt jo etukäteen mielenkiintoa.

Jukka Relanderin kolumni: Kirkolla on salaisuus, siellä uskotaan Jumalaan
Koska viimeksi kuulit kirkon puhuvan uskonnosta, kysyy Jukka Relander
Luterilaisen maailmanliiton johtaja Maria Immosta kiinnostaa se mikä maailmassa aiheuttaa köyhyyttä
Globaali oikeudenmukaisuus kiinnostaa kehitysyhteistyössä.

Sunnuntai 4.2.2018 (radio)
Yhteisvastuukeräys on alkanut. USA:ssa tapahtui junaonnettomuus. Suomen musiikkialan Emma-palkinnot on jaettu. Suomi sai pronssia jääpallon MM-kilpailuissa. Tämän talven uusi pakkasennätys on -37,1 astetta.

Presidentti juurilleen palaavasta yhteisvastuukeräyksestä: Nälän poistamiseen ei tarvita tieteellisiä läpimurtoja, vaan tahtoa
Yhteisvastuukeräys alkoi tänään. Rahoista osa menee Kirkon Ulkomanaavun katastrofirahaston kautta ulkomaille ja osa jää Suomeen ensiavuksi auttamaan vaikeuksissa olevia.

Vuoden 2018 Yhteisvastuukeräyksellä torjutaan köyhyyttä ja nälkää
Keräyksen tuotolla avustetaan taloudellisissa vaikeuksissa eläviä kotimaasssa sekä konfliktien ja katastrofien uhreja ulkomailla. Keräyksen suojelijana toimi tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Yhteisvastuukeräyksen lippaat digiaikaan – lahjoitus onnistuu myös lähimaksuna
Yhteisvastuu 2018 -keräys torjuu nälkää ja köyhyyttä uusilla, digitaalisilla keräyslippailla.

Ihmiskauppa ei välttämättä näy päälle – Keski-Suomessakin kymmeniä tapauksia
Ihmiskauppa koskee myös Suomea: maahanmuuttoviraston ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään tuli viime vuonna 130 tapausta. Yhteisvastuukeräyksen varoja ohjataan tänä vuonna ihmiskaupan uhrien tunnistamiseen ja auttamiseen.

Sunnuntai 5.2.2017 (radio)
Yhteisvastuukeräys on alkanut. Kyyjärvellä on juhlittu ihmisoikeuspalkintoja. Sunnuntaina on vietetty Runebergin päivää. Suomalainen elokuva "Tom of Finland" on saanut tärkeän palkinnon. Ylen nimikone kertoo eri aikojen suosikkinimet.

Ihmiskauppa on Suomessa samanlaista kuin muuallakin
Vuoden 2015 poikkeuksellisen suuri maahan tulleiden siirtolaisten määrä kaksinkertaisti viime vuonna auttamisjärjestelmään hakeutuneiden määrän.

Presidentti avasi liki 70-vuotiaan Yhteisvastuukeräyksen – tänä vuonna autetaan ihmiskaupan uhreja
Konfliktialueilta pakenevat ovat suuressa vaarassa joutua ihmiskaupan kohteeksi. Suomessa keräysvaroilla pyritään tarjoamaan uhreille mm. majoitus- ja tulkkipalveluita sekä oikeudellista neuvontaa.

Sunnuntai 7.2.2016 (radio)
Presidentti avasi Yhteisvastuukeräyksen. Helsingin Sörnäisissä oli iso vesivahinko. Suomi sai jääpallon MM-hopeaa. Kiinalaista uutta vuotta on juhlittu eri puolilla maailmaa. Selkouutisten uusi sarja Suomen säästä on alkanut.

President opens charity drive, reiterates “only those fleeing real distress can be helped”
Finnish President Sauli Niinistö opened an annual church charity campaign with a TV appearance on Sunday. During his address, he repeated the view he expressed in his speech to Parliament last week, saying that Finland can help only those asylum seekers who are really fleeing distress.

Niinistö avasi Yhteisvastuukeräyksen: "Vain todellista hätää pakenevia pystytään auttamaan"
Presidentti Sauli Niinistö toisti perinteisessä Yhteisvastuukeräyksen avanneessa televisiopuheessaan näkemyksen, että Suomessa pystytään auttamaan vain todellista hätää pakenevia turvapaikanhakijoita. Keräys avustaa tänä vuonna nuoria Suomessa ja Ugandassa.

Kouvolalaiset anteliaita – Yhteisvastuukeräykseen lahjoitettiin kymmeniä tuhansia euroja
Kouvolassa on kerätty kymmeniä tuhansia euroja hyväntekeväisyyteen Yhteisvastuukeräyksessä.

Rautjärven seurakunta maakunnan paras Yhteisvastuukeräyksessä
Lähes kaikissa Etelä-Karjalan seurakunnissa Yhteisvastuukeräyksen tuotto tänä vuonna oli viimevuotista pienempi.

Terminal care lagging in Finland – health workers insufficiently trained
Finnish palliative care is well behind other European countries, with doctors and nurses receiving inadequate training for treating terminally ill patients. However, interest in developing palliative care is slowly rising.

"Ei enää kannata, kuolee kohta kuitenkin" – Saattohoitoon kaivataan läsnäoloa ja oikeaa annostelua
Saattohoito-osaaminen laahaa Suomessa muuta Eurooppaa jäljessä. Hoitajat ja lääkärit eivät saa yhdenmukaista opetusta kuolevien kohtaamiseen ja lääkitsemiseen. Pahimmillaan potilas kärsii peloista ja sietämättömistä kivuista - turhaan.

Kokenut saattohoitaja: Potilaan pitää saada valita, missä viimeiset hetkensä viettää
Parantumattomasti sairailla ihmisillä ei ole aina mahdollisuutta valita, missä he kuolevat. Monet valitsisivat mieluummin kodin sairaalan sijaan, mutta nykyisin hoidon järjestäminen kotiin ei aina onnistu.

Renkaanvaihto Yhteisvastuulle on hyväntekeväisyyttä, joka sopii äijillekin
Seurakuntien vapaaehtoistoiminta voi toisinaan olla sellaista, että se ei houkuta mukaan raavaita miehiä. Ylitorniolla toimintaan on vakiintunut hyväntekeväisyyden muoto, joka ei sorsi äijiäkään: renkaanvaihto yhteisvastuukeräyksen hyväksi kerää vuodesta toiseen vakiintuneen porukan miehiä talkoilemaan hyvän edestä.

Tonkkatorstaina tarjolla soppaa hyväntekeväisyyteen
Oulunsalon seurakunta aloitti torstaina tonkkatorstaiperinteen ihka uudella soppatykillä. 150 litran keittimellä tehdään keittoa myytäväksi. Tuotto käytetään hyväntekeväisyyteen.

Vähävaraisia, yksinäisiä ja pulaan joutuneita autetaan suurella sydämellä
Kajaanissa Kaukametsän salissa torstaina järjestettävässä yhteisvastuukonsertin tuotolla rahoitetaan vapaaehtoistoimintaa ja rakennetaan Haitiin maanjäristyksiä ja hirmumyrskyjä kestäviä kouluja.

He antavat kasvonsa yhteisvastuukeräykselle – kaksosten äiti löysi avun nettipalvelusta
Jokavuotinen yhteisvastuukeräys käynnistyy sunnuntaina 1. helmikuuta. Keräyksen kotimainen kohde on tänä vuonna Suurella Sydämellä –vapaaehtoistyön verkkopalvelu. Mikkeliläiset Päivikki Tuominen ja Hanna Moilanen löysivät toisensa verkkopalvelun kautta ja tähdittävät nyt valtakunnallista tv-mainoskampanjaa.

Hiihtokausi kunnolla vauhtiin Turussa: Impivaaran suksivuokraamo auki
Sukset, monot ja sauvat sisältävän välinepaketin voi vuokrata kahdeksi tunniksi. Alle 20-vuotiaat maksavat euron ja aikuiset viisi euroa. Työttömiltä veloitus on kolme euroa.

Karijoella karttuisin käsi Yhteisvastuukeräyksessä
Karijoen seurakunta onnistui keräämään 8,30 euroa jäsentä kohti päättyneessä Yhteisvastuukeräyksessä. Karijoki oli pienten seurakuntien ykkönen. Suurten seurakuntien paras tulos tehtiin niin ikään Etelä-Pohjanmaalla, Seinäjoella.
Miltä kuolema saa näyttää?
Strada pääsi seuraamaan Yhteisvastuukeräyksen uuden saattohoitokampanjan tekemistä tammikuussa 2014. Kampanja antoi kasvot kuolemalle.

Ei pappia kyydissä vaan papin kyytiin – moottoripyöräajelulle!
Perinteiset kalamarkkinat värittävät jälleen Kemin viikonloppua. Kalanmyyjien ja -maistajien lisäksi tapahtumassa on mukana muun muassa Kemin seurakunta, joka kerää tuottoja hyväntekeväisyyteen Hyvän tekemisen tori -tempauksella. Parhaimman tarjouksen tehnyt pääsee esimerkiksi kirkkoherran moottoripyörän kyytiin.

Oulun kaupunginsairaalan saatto-osasto saa Yhteisvastuu-lahjoituksen
Oulun seurakunnat tukevat Yhteisvastuulla Oulun kaupunginsairaalan saattohoito-osastoa. Lahjoitusvaroilla hankitaan esimerkiksi mittareita ja koulutusta.

Piispa Salmi: Ihmiset torjuvat kuoleman arjessaan
Lahjoita hyvä kuolema -keräyskohde on keskusteluttanut ja kauhistuttanutkin suomalaisia. Piispa Samuel Salmen mielestä tämä johtuu siitä, että ihmiset torjuvat kuoleman arjessaan enemmän kuin aiemmin.

"Jotta nykyihminen herää vaikkapa viideksi sekunniksi"
Seinäjoen seurakunnassa mietittiin pitkään, pitäisikö Yhteisvastuukeräyksen kampanjamateriaali saattohoidosta vaihtaa. Lopulta päädyttiin kuitenkin käyttämään pysäyttäviä kuvia kuolevista ja heidän omaisistaan.

Kuolemasta pitää voida ja uskaltaa keskustella
Saattohoito on valtakunnallisen yhteisvastuukeräyksen kotimainen pääkohde tänä vuonna. Hämeenlinnalaisen Koivikko-kodin johtaja Riikka Koivisto pitää yhteisvastuukeräyksen saattohoidosta nostamaa keskustelua tervetulleena.

Kirkon kohukuvat ilmestyivät katukuvaan
Kirkon Yhteisvastuukeräys herättelee ihmisiä voimakkailla mainoskuvilla. Kampanjan suunnittelijan mukaan kuvien asetelma on harkittu ja haettu kirkon historiasta.

President opens 2014 Common Responsibility charity campaign
Arranged by the Evangelical Lutheran Church of Finland, this year’s Common Responsibility campaign proceeds will go towards developing end-of-life care in Finland and human rights awareness in Guatemala.

Presidentti avasi Yhteisvastuukeräyksen – kohteina Suomen saattohoito ja Guatemala
Kirkon Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan tänä vuonna saattohoitoa kotimaassa ja Guatemalan alkuperäiskansojen ihmisoikeuksia.

Kysy nykyajan saattohoidosta - Terhokodin johtaja vastaa
Millaista hoitoa kuoleva ihminen saa Suomessa? Missä menee eutanasian ja saattohoidon raja? Saattohoitokoti Terhokodin johtaja, lääkäri Juha Hänninen vastasi keskiviikkona 8.1. saattohoitoa koskeviin yleisökysymyksiin klo 14-16 tämän jutun alla. Keskustelu on nyt päättynyt.

Riittäisikö nykyistä reilumpi saattohoito eutanasian sijaan?
Hyvin toteutettu saattohoito estäisi lääkäri Juha Hännisen mukaan suuren osan eutanasiatoiveista. Hyvän saattohoidon saaminen riippuu paljon kuitenkin paljon asuinpaikasta. Millaisia kokemuksia sinulla on kuolevan omaisesi saattohoidosta?
Yhteisvastuukeräys ylsi ennätystulokseen – Tampere päihitti Turun
Kerätyillä varoilla autetaan yksinäisiä vanhuksia Suomessa ja Kambodžassa.

Nuoruudesta tutut sävelmät ilahduttivat vuodeosastolla
Tornion seurakunta tempaisi yhteisvastuun nimissä teemapäivän, joka kehotti lähimmäisen kohtaamiseen.