Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Judoliiton Katri Forssel opettaa miten kaatua oikein.

Jopa miljardiluokan pulma: Näin kaadut oikein ja vältät vammat liukkaassa kelissä

Talven liukastumiset aiheuttavat yhteiskunnalle arvion mukaan yli miljardin euron kustannukset. Voit ennaltaehkäistä loukkanatumisia oikeanlaisella kaatumistekniikalla.

Seinäjoen keskussairaalan ja terveyskeskuksen päivystys-osaston ja apuvälinepalveluiden kyltit talvisäässä.

Liukkaus ruuhkautti Seinäjoen keskussairaalan yhteispäivystyksen

Päivystyksestä toivotaan, että sinne ei tultaisi mikäli asian kanssa voi odottaa huomiseen. Ruuhkan aiheutti kaatumisista johtuvat vammat ja murtumat.

Mies kävelemässä jäätyneellä kevyenliikenteen väylällä Pohjois-Haagassa.

Liukkaat jalankulkukelit eivät ole täyttäneet TYKSin päivystystä

Ilmatieteen laitos on varoittanut jo muutaman päivän liukkaista jalankulkuväylistä. Lauhtuneen sään kastelemilla kaduilla pysyttiin keskiviikkoaamuna pystyssä.

kävely liukkaalla tiellä

Kainuun yhteispäivystyksessä on hoidettu liukkaudesta johtuvia kaatumisvammoja, mutta pahimmalta on vältytty

Vuosi vaihtui monin paikoin vesisateessa, joka aiheutti erittäin liukkaat kelit. Myös Kainuun yhteispäivystyksessä on hoidettu murtumapotilaita, mutta tilanne voisi olla huonompikin.

Oys yhteispäivystys ulkokuva

Viikonlopun liukas keli kaatoi ihmisiä ja täytti Oulun yhteispäivystyksen murtumapotilaista

Vuosi vaihtui monin paikoin vesisateessa, joka myös aiheutti erittäin liukkaat kelit. Oulun yhteispäivystyksessä viikonloppu oli poikkeuksellisen kiireinen, kun hoitoon tuli kymmeniä murtumapotilaita.

Kädenvääntöä.

Kädenväännön harrastaja kuoli kilpailutapahtumassa Seinäjoella

Suomen kädenvääntöliiton puheenjohtaja Erika Ketola sanoo, että sairaustapauksella ja kädenväännöllä ei ole keskenään tekemistä. Lajin riskit liittyvät lähinnä fyysisiin venähdyksiin.

Jalkakäytävällä kaatunut ihminen makaa maassa kyljellään.

Etelä-Karjalassa ikäihmisten kaatumisiin ja putoamisiin liittyviä hoitojaksoja on toiseksi eniten Suomessa – kaatumisten ehkäisyä tehostetaan

Tutkimustiedon mukaan jopa 50 prosenttia kaatumisen aiheuttamista murtumista voidaan ehkäistä säännöllisellä voima- ja tasapainoharjoittelulla.

Mies kävelee lenkkareilla jäisellä tiellä.

Pääkallokelit jalkakäytävillä ovat näkyneet TYKSin päivystyksessä – kaatuneita kymmenittäin

Äkkilliset lauhat säät ovat tehneet jalkakäytävistä monin paikoin hyvin liukkaita Varsinais-Suomessa. Tämä on näkynyt myös Turun yliopistollisen keskussairaalan päivystyksessä.

En cyklist har stannat till på en isig cykelväg på vilken man spridit ut grus för att bekämpa halkan.

Vesisade sai jalkakäytävät ja tiet liukkaiksi Varsinais–Suomessa – useita ihmisiä hoitoon TYKSiin

Äkkilliset lauhat kelit ovat tehneet jalkakäytävistä ja teistä monin paikoin hyvin liukkaita ja useita ihmisiä on hakeutunut päivystykseen kaatumisvammojen takia. Tiistaina Varsinais-Suomen yli on kulkenut laaja saderintama.

Markus Vuorela

Maajoukkuehiihtäjä Markus Vuorelan nilkka murtui harjoitusleirillä – "Nilkka taittui ylitse ja kuului napsahdus"

Markus Vuorela aloittaa korvaavan harjoittelun vielä tällä viikolla.

Skor med halkskydd.

Käsivammoja ja murtuneita nilkkoja – Etelä-Savon liukkaat kelit näkyvät päivystyksessä

Essoten päivystyksessä on hoidettu murtuneita nilkkoja ja käsiä, kun liukkaat kelit ovat iskeneet.

Leikkaussali

Lonkkamurtumien hoitoajat puolittuivat Siun sotessa: kokonaishoitoaika putosi 40 vuorokaudesta alle 20:een

Hoitoaikoja on pyritty lyhentämään tietoisesti moniammatillisella kehittämistyöllä. Kehittämistyön alussa vuonna 2017 kokonaishoitoaika lonkkamurtumissa oli 40 vuorokautta. Nyt kokonaishoitoaika on noin 19 vuorokautta.

Liisa Lilja kuvattuna Rion paralympialaisten triathlonissa 2016.

Triathlonisti Liisa Liljan kisamatka Tokion paralympialaisiin vaarassa – mursi ranteensa moottoripyörän töytäistyä harjoituslenkillä

Liljan kisamatkan kohtalo selvinnee lähipäivien aikana. Naisten PTS2-luokan triathlon on paralympialaisten ohjelmassa lauantaina 28. elokuuta.

Sähköpotkulautailija.

Sähköpotkulaudat aiheuttavat loukkaantumisia Jyväskylässä, Ylilääkäri: "Ruhjeita, murtumia ja haavoja tulee"

Sähköpotkulautojen määrä Jyväskylän kaduilla on kasvanut viime kesästä tuntuvasti. Liikenneministeri tapaa tänään keskiviikkona alan firmoja ja muita toimijoita.

Janne Saksela.

HJK hankki kovia kokeneen Janne Sakselan

Miesten jalkapalloliigan hallitseva mestari HJK on tehnyt alkavan kauden kattavan sopimuksen puolustaja Janne Sakselan, 28, kanssa.

Tiger Woods kävelee viheriöllä.

Tämän kaiken tiedämme nyt Tiger Woodsin vakavasta onnettomuudesta – "Parhaassa tilanteessa hän voisi palata ehkä kuuden kuukauden kuluttua"

Golflegenda Tiger Woods oli myöhässä tapaamisestaan ajaessaan ulos tieltä Los Angelesissa vakavin seurauksin.

Tiger Woods

Tiger Woodsin tilasta uutta tietoa: golftähti heräsi leikkauksen jälkeen

Golftähti joutui vakavaan auto-onnettomuuteen tiistai-iltana.

Bild på ÅUCS jouren från utsidan.

Tyksin päivystyksessä runsaasti liukastumisista loukkaantuneita potilaita

Iltapäivän loppuun mennessä luunmurtumapotilaita oli tullut noin 20.

Fernando Alonso

Leukaansa murtuman saanut Fernando Alonso pääsi sairaalasta kotiin

Fernando Alonson on määrä palata F1-kisoihin tällä kaudella.

Soittakaa AMBULANSSI! – Joka kolmas MURTAA LUUNSA

Katso uusin Yle Mix: Talviruuhkaa ensiavussa

Milloin koululaisten luita murtuu eniten?

Jalankulkijan jalat märällä ja jäisellä kadulla

Liukastumiset työllistäneet KYSin päivystystä – kymmeniä potilaita ollut osastohoidossa

Ruhjeet, murtumat ja venähdykset aiheuttivat päivystyksessä kiirettä viikonloppuna.

En cyklist har stannat till på en isig cykelväg på vilken man spridit ut grus för att bekämpa halkan.

Keski-Pohjanmaan keskussairaalan yhteispäivystyksessä kiirettä pääkallokelin vuoksi

Keskussairaalassa on hoidettu muun muassa liukkaudesta johtuvia ranne- ja nilkkavammoja ja erilaisia murtumia.

Tellervo Koivisto

Rouva Tellervo Koivisto mursi lonkkansa joulupäivänä

Koivisto leikattiin tänään ja hän toipuu nyt sairaalassa.

Romain Grosjean vietiin onnettomuutensa jälkeen ambulanssilla sairaalaan.

Grosjean selvisi ilman murtumia Bahrainin rajusta F1-ulosajosta, ensikertalainen Fittipaldi tuuraamaan seuraavaan osakilpailuun

Haas-tallin mukaan Romain Grosjeanin kehossa on palovammoja käsissä, nilkoissa ja selässä.

hamilton

Hamilton voitti dramaattisen Bahrainin GP:n – Bottaksella jälleen ongelmia

Maailmanmestaruuden varmistanut Lewis Hamilton ajoi Bahrainin GP:n voittoon. Ongelmista kärsinyt Valtteri Bottas ajoi kahdeksanneksi.

Jalat, joissa on liukuesteillä varustetut kengät.

Liukas keli tietää kaatumisia – ennaltaehkäisy kannattaa

Siun soten alueella tapahtui viime vuonna pari tuhatta kaatumista.

Erika Pykäläinen

Erika Pykäläisen nilkka murtui viikko ennen maailmancupkauden alkua

Riikka Honkanen on nostettu Erika Pykäläisen tilalle Söldenin mc-osakilpailuun.

Lonkkaleikkaus käynnissä Meri-Lapin sairaalassa.

Väitös: Jos lonkkamurtumaa ei leikata 12 tunnissa, riski kuolla kasvaa pian leikkauksen jälkeen

Suomessa hoidetaan leikkauksella vuosittain noin 6 000 lonkkamurtumaa.

Kirurgi leikkaussalissa.

Tapaturmapotilaat voivat joutua odottamaan leikkausta jopa useita päiviä – Töölön sairaalan kirurgi: "Turhauttavaa katsella tätä tilannetta"

Henkilökuntaa on vaikea mitoittaa erityisesti kesäisin ja talvisin, koska tapaturmapotilaiden määrä vaihtelee.

Matti Suur-Hamari lähikuvassa.

Paralympiavoittaja Suur-Hamarin solisluu murtui maastopyöräonnettomuudessa – taukoa edessä kuukauden verran

Lumilautailun paralympiakultamitalisti Matti Suur-Hamari loukkaantui maastopyöräonnettomuudessa.

Ingvild Flugstad Östberg tammikuu 2020

Ingvild Flugstad Östberg oli juuri toipunut murtumasta, kun jalka napsahti uudestaan – kuntoutus kestää maajoukkuelääkärin mukaan kuukausia

Norjalaishiihtäjä mursi kantapäänsä maaliskuun alussa, ja liian raskas kuorma treenikentillä johti uuteen rasitusvammaan kesällä.

Niki Tuuli

Niki Tuuli ajoi yhdeksänteen lähtöruutuun MotoE-luokassa

Kärkikahinoista Tuulen erotti muita hitaampi suoranopeus.

Ingvild Flugstad Östberg

Ingvild Flugstad Östbergillä murtuma jalassa – kausi ohi

Ingvild Flugstad Östbergin oli määrä kilpailla viikonloppuna Holmenkollenin maailmancupissa.

Skor med halkskydd.

Liukas alkutalvi näkyy yhteispäivystyksessä: pahimmillaan kymmeniä kaatumisvammoja päivässä

Petollisin keli on silloin, kun jään päälle on satanut lunta. Nastatkaan eivät aina auta.

Yuka Orihara ja Juho Pirinen

Uskomaton aloitus arvokisataipaleelle! Orihara ja Pirinen raivasivat tiensä vapaatanssiin – yhteisiä harjoituksia takana vain kahdeksan kuukautta

Jäätanssipari Yuka Orihara ja Juho Pirinen eteni vapaatanssiin taitoluistelun EM-kisoissa Grazissa Itävallassa.

Rovaniemeläinen lumilautailija Carola Niemelä

Lumilautailun maajoukkueurheilijan ranne murtui – leikattiin heti

Ranteensa murtanut maajoukkuelumilautailija Carola Niemelä on jo leikattu.

kävely liukkaalla tiellä

Pitkään jatkunut liukkaus aiheutti onnettomuuspiikin Etelä-Savossa

Iäkkään väestön suuri osuus korostuu kaatumisonnettomuuksissa Etelä-Savossa.

Naisten yhteislähtö tarjosi yllätyskisan

Norjan ykköstykit kaatuilivat: Jacobsen hiihti yllätysvoittoon Val di Fiemmessä – katso dramaattiset tapahtumat

Kerttu Niskanen oli parhaana suomalaisena 12. Tour de Skin 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa Val di Fiemmessä. Katso kisan ratkaisuhetket kuvaa klikkaamalla!

Tiia Kuikka

Auton alle jäänyt kävelijä Tiia Kuikka sai keskivaikean aivovamman ja joutui opettelemaan uudestaan puhumaan: "Toivon, että jo ensi kaudella pääsen kisaamaan"

Tiia Kuikan toipuminen vakavasta onnettomuudesta on sujunut odotettua nopeammin. Hän haluaa päästä jo ensi kaudella takaisin kilpailemaan.

Jimmy Carter kaatui ja teloi päänsä lokakuun alussa, mutta oli jo seuraavana päivänä hyväntekeväisyystapahtumassa nikkaroimassa.

Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter joutui sairaalaan

Carterin aivoihin on kertynyt painetta viime aikojen kaatuilun vuoksi.

Arkistokuva. Jimmy Carter kuvattuna New Yorkissa 2015.

Lonkkamurtumasta toipuva Jimmy Carter pääsi sairaalasta

95-vuotias entinen Yhdysvaltain presidentti Carter joutui sairaalaan maanantaina kaaduttuaan kotonaan.

Rene Rinnekangas X Games

Rene Rinnekankaan nilkka murtui – "Kyllä tästä vielä nilkka saadaan"

Rene Rinnekankaan murtunut nilkka ei vaadi leikkausta.

Laura Degerstedt Karkkilan Pyhäjärven rannalla.

Luunmurtumille altistavan osteoporoosin hoito voi jäädä pelkän reseptin varaan – enemmistö ei ole saanut tärkeää elintapaohjausta

Luustoliiton potilaskyselyn vastaajista kaksi kolmasosaa ei ole saanut ohjausta ravitsemukseen tai liikuntaan. Puolelta puuttuu hoitosuunnitelma.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle