Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Villejä lupiineja pakkasyön jälkeen.

Rautavaaralla mitattiin yöllä aseman mittaushistorian hyisin kesäkuun lukema

Rautavaaran Ylä-Luostan havaintoasemalla oli aamuyöllä pakkasta -3,4 astetta, mikä on aseman mittaushistorian kesäkuun alin lukema.

Tiilikkajärven kansallispuiston tunnuskuva.

Tiilikkajärven kansallispuiston laajennus on tullut voimaan – puiston pinta-ala kaksinkertaistuu

Kansallispuistoon liitetään 3 800 hehtaaria Rautavaaran kunnan alueella sijaitsevia valtion maita. Laki hyväksyttiin helmikuussa.

Rautavaaran kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen katsoo kohti kameraa.

Lapinlahden uudeksi kunnanjohtajaksi on valittu Henri Ruotsalainen

Ruotsalainen työskentelee tällä hetkellä Rautavaaran kunnanjohtajana.

Puun istutusta Lempäälässä.

Alle 18-vuotiaat nuoret istuttavat puun taimia kesällä Pieksämäellä

Kaikkiaan kesäkuussa istutetaan yli 185 000 kuusen ja männyn taimea 14 paikkakunnalla ympäri Suomea.

Keramiikkapajassa voi tehdä esimerkiksi tonttuja.

Kuopion kansalaisopisto panostaa tänä vuonna harvaan asuttuun alueeseen

Kansalaisopisto järjestää hankerahoituksella useita ilmaistapahtumia muun muassa Juankoskella ja Tuusniemellä.

Ylä-Savossa Lapinlahden keskustassa sijaitseva liikenneympyrätaideteos Aurinkotuuli (1999).

Lapinlahden kunnanjohtajaksi haastatellaan viisi henkilöä – valinta tehdään toukokuussa

Lapinlahden nykyinen kunnanjohtaja Janne Airaksinen valittiin helmikuussa Siilinjärven johtoon.

Yön yli satanutta lunta espoossa.

Etenkin Ylä-Savossa on nyt tavallista enemmän lunta

Maaliskuun lumisateet ovat kasvattaneet lumimäärää. Vieremällä on noin metri lunta.

5g tukiasema telemastossa Helsingin Paloheinässä.

DNA ja Telia rakentavat 5G-verkkoa Lapinlahdella, Rautavaaralla ja Nilsiässä

DNA:n ja Telian mukaan myös alueen 4G-yhteyden paranevat. Tukiasemien vaihto voi aiheuttaa lyhyitä palvelukatkoksia.

Kuopion pääterveyaseman ilmoituskyltti rakennuksen katolla, jossa lukee Sosiaali- ja terveyskeskus

Pohjois-Savon hyvinvointialue vähentää kiireettömiä lääkärinvastaanottoaikoja lääkäripulan takia

Hyvinvointialueelta puuttuu perusterveydenhuollon lääkäreistä viidennes eli noin 40 lääkäriä.

Poliisin esitutkintamateriaalia Pohjois-Savon tuhopolttosarjasta.

Paloja syttyi toistuvasti savolaismiehen ympärillä – oikeus ei uskonut selitystä huonosta tuurista vaan totesi palot tuhopoltoiksi

Pohjois-Savon käräjäoikeus katsoi, että kyse ei voi olla yhden miehen huonosta tuurista vaikka hylkäsi osan syytteistä.

Kaksi villisikaa ulkoilee eläintarhan aitauksessa.

Villisikojen määrä on kääntynyt laskuun

Villisikakannan nopea kasvu on taittunut. Luke kertoo, että viime vuonna metsästäjät saivat saaliiksi noin tuhat sikaa. Määrä laski neljänneksellä vuodesta 2021. Myös eläin havainnot ovat vähentyneet.

Tiilikkajärven pitkospuita.

Kainuun ja Savon rajalla oleva Tiilikkajärven kansallispuisto on vuoden 2023 retkipaikka

Tiilikkajärven kansallispuisto voitti vuoden retkipaikkatittelin outdoor- ja luontomatkailusivuston yleisöäänestyksessä. Toiseksi tuli Koli ja kolmanneksi Komio.

Tiilikkajärven kansallispuiston tunnuskuva.

Lakimuutos läpi: Tiilikkajärven kansallispuiston pinta-ala yli kaksinkertaistuu Rautavaaralla

Eduskunta hyväksyi lain Tiilikkajärven kansallispuiston laajentamisesta. Kansallispuiston pinta-ala yli kaksinkertaistuu, kun siihen liitetään noin 3 768 hehtaaria.

Kuvakaappaus Savon Voiman verkkosivujen sähkökatkokartasta.

Puuskainen tuuli on aiheuttanut sähkökatkoja

Katkoja on ollut etenkin Ylä-Savossa.

Eduskuntavaalien 2023-logo harmahtavalla pohjalla

Pulleimmat vaalikassat Savo-Karjalassa ovat perinteisillä valtapuolueilla

Eduskuntavaalien ennakkoäänestykseen on aikaa alle kuusi viikkoa. Puolueiden vaalibudjetit ovat Savo-Karjalan vaalipiirissä kasvaneet tai vähintään entisellä tasolla, yhdellä poikkeuksella.

Lääketieteen opiskelija Arno Niiranen opiskelijatovereiden kanssa.

Kolmekymppiset Itä-Suomessa ovat nyt vähemmän koulutettuja kuin vuosikymmen sitten

Korkeakoulutettujen osuus 30-39-vuotiaista on vähentynyt kymmenessä vuodessa. Ikäryhmästä on yliopiston tai ammattikorkeakoulun käyneitä Savo-Karjalassa selvästi vähemmän kuin vuonna 2011.

Teräsportaat Etelä-Konneveden kansallispuiston Kalajan kierroksella.

Etelä-Konneveden ja Tiilikkajärven kansallispuistojen kävijämäärät ovat laskeneet koronavuosien huippulukemista

Metsähallituksen mukaan taloudellinen epävarmuus ja polttoaineiden hintojen nousu karsivat vierailuja etäällä kasvukeskuksista oleviin kansallispuistoihin.

Palanut rivitalo Kuopion Nilsiässä.

Syyttäjä vaatii seitsemän vuoden vankeusrangaistusta Nilsiässä ja Rautavaaralla tehdyistä tuhotöistä

Noin 40-vuotiasta nilsiäläistä miestä syytetään useista eri tuhotöistä, muun muassa kahden rivitalon sytyttämisestä.

Nilsiän terveyskeskus Kuopiossa.

Lääkäreistä on pulaa pienissä kunnissa – tilanteen helpottamiseksi hyvinvointialue hankkii etävastaanottolaitteet Nilsiään ja Vieremälle

Etävastaanottolaitteiden avulla voidaan kuunnella potilaan sydäntä ja keuhkoja, jolloin potilaan ei tarvitse lähteä toiselle kauempana sijaitsevalle terveysasemalle.

Luminen maantie ja lumipyryä, pöllyävää lunta.

Pohjois-Savossa sähkökatkoja, ajokeli tiistaina erittäin huono

Tiistaiaamuna Pohjois-Savossa oli sähköttä runsaat 300 taloutta. Pöllyävä pakkaslumi tekee ajokelistä erittäin huonon.

Tiilikkajärven pitkospuita.

Tiilikkajärven kansallispuiston laajennus etenee eduskuntaan

Laajennus on runsaan 2400 hehtaarin kokoinen. Se tuo suojeluun uusia alueita ja antaa uusia mahdollisuuksia alueen virkistyskäyttöön.

14.09.2022 sattunut tulipalo Nilsiän keskustaalueella, jossa paloi kokonaan 11 asuntoinen rivitaloyhtiö. Pelastuslaitos paikalla sammutamassa.

Poliisi epäilee, että Nilsiän rivitalo- ja mökkipalosta epäilty on sytyttänyt paloja myös Rautavaaralla

Useista Nilsiän tulipaloista epäilty mies on vangittu epäiltynä Rautavaaralla keväällä ja alkukesällä tapahtuneista saunan ja seurakunnan varaston paloista.

Kartta maavoimien marraskuussa pidettävän pääsotaharjoituksen alueesta.

Maavoimien pääsotaharjoitus käynnistyy Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa marraskuun lopulla

Kontio 22 -nimiseen harjoitukseen osallistuu noin 9 000 sotilasta. Harjoituksen johtaa Kainuun prikaati.

Rautavaaran kunnantalon seinä.

Rautavaaran kuntaa vaaditaan kumoamaan monitoimitalon remonttipäätös – kunnanjohtaja esittää oikaisuvaatimuksen hylkäämistä

Oikaisuvaatimuksen tekijä haluaa, että monitoimitalosotkusta aiheutuneet vahingot Rautavaaran kunnalle selvitetään juurta jaksain. Kunnanjohtajan mukaan asia on jo selvitetty perinpohjaisesti.

En landningsbana i asfalt.

Joukko kuntia vetoaa ministeriöön alueellisen lentoliikenteen puolesta – liikenneministeri Timo Harakan mukaan nykyiset lentopaikat pyritään säilyttämään

14 lentokenttäpaikkakuntaa vetoaa, että liikenne- ja viestintäministeriö käynnistäisi pikaisesti alueellisen ilmaliikenteen toimintamallin kehittämisen.

Pohjois-Savon maakuntajohtaja Marko Korhonen.

Pohjois-Savon maakuntajohtajaksi hakeneista kahdeksan haastatellaan ensi viikolla

Haastateltavien joukossa on muun muassa Mikkelin kaupunginjohtajan tehtävästä irtisanoutunut Timo Halonen.

Tomi Tuononen tulossa kohteeseen tyhjentämään Jätekukon roska-astioita.

Jätekukon jätemaksuihin tulossa korotuksia vuodenvaihteessa

Hintojen korotuspaine tulee etenkin kuljetuskustannusten ja jätteiden käsittelyn kallistumisesta.

Rautavaaran kunnantalon seinä.

Rautavaara etsii uutta elinvoimajohtajaa

Rautavaaran kunta etsii elinvoimajohtajaa vakituiseen virkasuhteeseen. Runsas vuosi sitten virassa aloittanut Joona Kokkonen on irtisanoutunut.

Läheltä

Rautavaaralla aloite hajusteettomasta kunnasta

Aloitteen on tehnyt kunnan koulukeskuksen henkilökunta.

Yksityiskohta poliisin sinisessä virkapuvussa.

Mies kuljetti henkilöautoa päihtyneenä ja kortitta Rautavaaralla – hätäkeskus sai ilmoituksen poukkoilevasta ajotavasta

Miehen kyydissä oli myös matkustaja. Kummallekaan ei aiheutunut vahinkoja, mutta ajelun seurauksena miestä epäillään kolmesta rikosnimikkeestä.

Varkauden kaupunginjohtaja istuu työhuoneessaan.

Pohjois-Savon maakuntajohtajan hakuajan jatko poiki viisi uutta hakemusta – useat kuntajohtajat tavoittelevat virkaa

Pohjois-Savon maakuntajohtajan virkaa on hakenut 17 henkilöä. Pohjois-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä veti hakemuksensa pois, koska hän sai hyvän työtarjouksen muualta.

Tiilikkajärven pitkospuita.

Tiilikkajärven kansallispuiston laajennusalueen rajaus on valmistunut

Kansallispuiston laajennukseen otettavista alueista on nyt olemassa Pohjois-Savon liiton, Rautavaaran kunnan ja Metsähallituksen yhteinen näkemys.

istuntosalin ovi, Pohjois-Savon käräjäoikeudessa

Rautavaaran kunta osti urakoita virkamiehensä yhtiöltä – entiselle elinvoimajohtajalle ehdollista vankeutta

Käräjäoikeus antoi tuomion Rautavaaran kunnan virkarikoksista. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Rautavaaran kunnantalo kesällä

Rautavaaran monitoimitalon ilmanvaihtoremontista tuli sekava vyyhti – virallista päätöstä ei tehty, virkamies hyväksyi urakan ilman valtuuksia

Rautavaaran elinvoimajohtaja hyväksyi ilmanvaihtoremontin urakkatarjouksen kuukausia ennen kuin se tuli kunnanhallituksen käsittelyyn.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Mies kuoli varjoliitimen pudottua Rautavaaralla

Poliisi kertoo selvittävänsä onnettomuuden syitä.

Venäjänhiekka Tiilikkajärven kansallispuistossa

Rautavaaran kunta tavoitti 500 euron matkailumainoskampanjalla 80 000 silmäparia

Kunta on tyytyväinen mainoskampanjalla saamaansa näkyvyyteen.

Kaksi ihmistä pitää kädessään rahaa. Toisella on 10 euron seteli ja toisella on kolikoina 4,50.

Kunnanjohtajat: Rautavaaralla ja Sonkajärvellä olisi töitä opintolainahyvityksen nuorille vastavalmistuneille

Sonkajärven ja Rautavaaran kunnanjohtajien mukaan kunnissa olisi töitä korkeakoulutetuille nuorille. Tällä hetkellä kunnissa on ollut pulaa osaavista korkeakoulutetuista ammattilaisista.

Katri Mure, Roosa Mäkelä ja Henna Karsikas opiskelevat opettajaksi Lapin yliopistossa

Muuta maalle tai tunturiin, saat opintolainaa anteeksi – hallitus kokeilee uutta kannustinta Itä- ja Pohjois-Suomessa

Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelän (sd.) mukaan alueellisen opintolainahyvityksen yksityiskohdista ja tarkemmista summista sovitaan tarkemmin hallituksen esityksen yhteydessä.

Timo Halonen Mikkelin kaupungin tiedotustilaisuudessa 12.4.2022.

Pohjois-Savon maakuntajohtajaksi 13 hakijaa – mukana muun muassa Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen

Hakuaika Pohjois-Savon maakuntajohtajan virkaan päättyi tänään keskiviikkona. Entinen maakuntajohtaja Marko Korhonen valittiin Pohjois-Savon hyvinvointialueen johtoon.

Tiilikkajärven pitkospuita.

Tiilikka Anthem on 40-vuotiaan kansallispuiston uusi nimikkokappale

Tekijöiden mukaan Anthem on ylistys tänä vuonna 40 vuotta täyttävälle Tiilikkajärven kansallispuistolle, suomalaiselle luonnolle ja elonkirjolle.

Hiekkaranta

Pohjois-Savossa kunnostettiin kesällä hiekkarantoja

Pohjois-Savon ely-keskus on kunnostanut tänä kesänä hiekkarantoja Kuopiossa, Pielavedellä sekä Rautavaaralla. Näin turvataan avoimesta hiekkarannasta riippuvaisen eliöstön säilyminen.

Suurleirin parasta antia ovat toisten kohtaaminen, vertaistuki ja yhdessä tekeminen

Huonokuuloiset ja kuurot nuoret tapaavat suurleirillä – kuulovamman kanssa eläminen yhdistää, vaikka ei oltaisi kavereita

Usean eri järjestön yhteistyönä syntynyt leiri kokoaa yhteen noin 40 nuorta ympäri Suomea. Sen lisäksi paikalla on lukuisa joukko tulkkeja ja ohjaajia.

Karhu tarkkailee ympäristöään maastossa.

Pohjois-Savossa saa kaataa syksyllä kahdeksan karhua

Viime vuonna Pohjois-Savossa metsästettiin 11 karhua. Tänä vuonna haettiin 17 karhunkaatolupaa, mutta osa hakemuksista hylättiin karhupentueiden vähäisemmän määrän vuoksi.

Valokuitukaapelikela

Rautavaaralainen osuuskunta selvittää valokuidun rakentamista Nilsiään, Tahkolle ja Kaaville

Vaaran Valo -osuuskunnan mukaan valokuituverkko lisäisi maaseudun vetovoimaa, tukisi elinkeinoja ja loisi mahdollisuuksia uusille työpaikoille.

Rautavaaran kylänraitti ja keskuskatu huhtikuussa 2021.

Tulipalo tuhosi varastorakennuksen Rautavaaran hautausmaalla

Rakennuksessa olleet koneet ja tarvikkeet tuhoutuivat palossa.

Tunnistamaton oppilas kuvaa puhelimella omia jalkoja.

Keitele maan ykköskunta perusopetuksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä

Keitele saa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vertailussa parhaat pisteet perusopetuksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Tiilikkajärven pitkospuita.

Tiilikkajärven kansallispuistossa tehdään kävijätutkimusta

Kävijätutkimuksen avulla pyritään selvittämään Tiilikkajärven kävijärakennetta, kävijöiden tyytyväisyyttä, käynnin kestoa sekä kansallispuiston käytön alueellista jakautumista.

istuntosalin ovi, Pohjois-Savon käräjäoikeudessa

Rautavaaran kunnan virkarikokset käräjäoikeudessa: kunta osti kunnan elinvoimajohtajan yhtiöltä teknisen toimen urakoita sadoilla tuhansilla

Syytteet kohdistuvat kunnan entiseen elinvoimajohtajaan, kunnainsinööriin ja entiseen kunnanjohtajaan.

Patvinsuolla tehdään uusia pitkospuita

Kansallispuistoja parannetaan Itä-Suomessa: Patvinsuolla ja Tiilikkajärvellä uusitaan pitkospuita, Etelä-Konnevedelle tehdään teräsportaat

Etelä-Konnevedelle on tiedossa teräsportaat Kalajanvuoren pohjoispuolelle. Materiaali lennätetään paikan päälle helikopterilla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle