Uusimmat artikkelit
Saksassa kymmeniä ratsioita Iranin tukemiin islam-keskuksiin
Saksan poliisi uskoo, että järjestöt ja moskeijat ovat levittäneet juutalaisvihamielistä ja Israelin-vastaista mielialaa.
Hampurin panttivankitilanne on ohi – tekijä pidätetty, lapsi kunnossa
Hampurin panttivankitilanne on ohi. Aseistautunut mies antautui ilman vastarintaa ja autossa tämän kanssa ollut lapsi vaikuttaa selvinneen ilman vammoja.
Kahdeksan kuollut ampumavälikohtauksessa Hampurissa – uhrien joukossa syntymätön vauva
Saksan poliisi on kertonut ampujan olevan entinen Jehovan todistajien jäsen. Tekijä oli saanut aseenkantoluvan viime vuoden joulukuussa.
Kaikki Helsinki-Vantaalta Hampuriin, Müncheniin ja Frankfurtiin lähtevät lennot peruttiin perjantailta
Helsinki-Vantaalta Hampuriin, Müncheniin ja Frankfurtiin lähtevät lennot on peruttu tältä päivältä. Syynä ovat Saksan lentokenttälakot.
Viekö Scholz onnittelulahjana Xille osuuden Hampurin satamasta? Viisi kysymystä ja vastausta kritisoidusta Pekingin-matkasta
Saksan liittokansleri Olaf Scholz vierailee Kiinassa ensimmäisenä EU-maan johtajana koronapandemian alun jälkeen. Aasian-kirjeenvaihtajamme Kirsi Crowley kertoo, mitä vierailulla on odotettavissa.
Kirjeenvaihtajan analyysi: Saksan liittokansleri varoo Venäjää ja kumartaa Kiinaa – Olaf Scholzin tapa toimia on jo mainehaitta Saksalle
Venäjän uhkailu pelästytti liittokansleri Olaf Scholzin, mutta Kiinan uhkaa Saksan johtaja ei vaikuta ottavan tosissaan, kirjoittaa Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.

Saksan hallitus hyväksyi satamaterminaalin osittaisen myynnin Kiinalle – turvallisuusviranomaiset ja puolustusministeriö vastustivat kauppaa
Myös osa Saksan hallituspuolueiden edustajista on pitänyt terminaalikauppaa ajanutta liittokansleri Olaf Scholzia naiivina. Pelkona on Kiinan vaikutusvallan kasvu.
Saksan liittokansleri Scholz joutuu puolustamaan toimiaan Hampurin pormestarina – syytetään avusta pankille, joka sai pitää veropetosmiljoonansa
Hampurin viranomaiset jättivät vuonna 2016 perimättä pankilta 47 miljoonaa euroa vilpillisesti hankittuja rahoja. Scholz toimi tuolloin Hampurin pormestarina.
Oululaistuotantoyhtiön sotadokumentti nappasi pääpalkinnon historiadokumenttien sarjassa Hampurissa
Oululainen NTRNZ media Oy:n tuottama Vaietut arktiset sodat on voittanut kultaa World Media Festivalin historiadokumenttien sarjassa.
Kalle Samooja nousi uskomattomasti voittoon golfin Euroopan kiertueella! Kenttäennätys päätöspäivänä ja paikka US Openiin
Kalle Samooja pelasi sunnuntaina hirmukierroksen ja otti uransa ensimmäisen turnausvoiton golfin Euroopan kiertueella.
Mikko Korhonen asettaa levon golfin arvoturnauksen edelle – "Syitä en ala sen kummemmin selittämään"
Golffari Mikko Korhonen pääsisi kauden kolmanteen arvoturnaukseen Yhdysvaltain avoimiin, mutta ei ota paikkaa vastaan.
"Vihreä monsteri" pisti suomalaisgolffarit pinteeseen
Tapio Pulkkanen pelasi par-tuloksen Euroopan-kiertueen ensimmäisenä päivänä. Par-tuloksen alitti ainoastaan 20 pelaajaa.
Lievästi absurdeja kokemuksia yhdessä ihmisten kanssa – Tellervo Kalleisen tie nykytaiteilijaksi oli polveileva
Taiteilijaa siivittää merkityksellisyyden kokemus.

Huumetakavarikkojen huima Euroopan ennätys: Tonneittain kokaiinia peltitölkeissä
Viranomaiset luonnehtivat löytöä Euroopan suurimmaksi.
Puoli vuosisataa maratoneja alle kolmeen tuntiin – entinen huippumaratoonari Lauri Friari on tehnyt suomalaista juoksuhistoriaa
Lauri Friari saattaa tavoitella huippuaikaa vielä kymmenen vuoden kuluttua.

Saksassa juutalaisvastainen hyökkäys – jatkoa viime vuoden iskulle?
Synagogan turvamiehet ottivat tekijän heti kiinni.

Kaksi tennistähteä urakoi tosissaan – pelasivat finaalin sunnuntaina Hampurissa, voitot kahden erän takaa tiistaina Pariisissa
Stefanos Tsitsipas ja Andrei Rublev nousivat voittoon kahden erän tappioasemasta Ranskan avointen avauskierroksella.

Ylen aamu tänään: Polttoaineiden verotus kiristyy – nouseeko hinta jo kipurajan yli? Katso lähetys tästä
Sosiaalisessa mediassa leviää haasteita, joiden alkuperästä osallistujat eivät aina tiedä. Balettitanssija Atte Kilpinen aloittaa syksyllä Hampurin baletissa.
Atte Kilpinen, 23, lähtee Hampuriin tanssimaan balettia – Suomeen jäävät mies ja lapsi
Atte Kilpinen uskoo, että perhe-elämä on rikastuttanut häntä taiteilijana.

Kommentti: Jalkapallokesän mahdollisella megasiirrolla voi olla suomalainen sivujuonne – saako Joel Pohjanpalo hartaasti odottamansa tilaisuuden?
Joel Pohjanpalo pelaa itseään takaisin Bundesliigan kirkkaisiin valoihin, kirjoittaa Yle Urheilun Jussi Vainikka.

Kahden ja puolen vuoden loukkaantumiskierre on historiaa – huippuvireinen Joel Pohjanpalo paljastaa, miksi maaleja syntyy liukuhihnalta: "Tulos näkyy nyt kentällä"
Joel Pohjanpalolle koronaviruksen aiheuttama tauko on osoittautunut onnenpotkuksi.

Joel Pohjanpalo pelasi tunnin tärkeässä kärkipelissä – nämä kaksi missattua huippupaikkaa jäävät harmittamaan
HSV joutui tyytymään tasapeliin kärkijoukkue Arminia Bielefeldiä vastaan, mutta sillä ja joukkueen suomalaishyökkääjällä Joel Pohjanpalolla oli myös mahdollisuudet ratkaista ottelu.

Hampurin osavaltiovaalit: Suurvoitto vihreille, AfD ja liberaalit vain niukasti äänikynnyksen yli
Ovensuukyselyjen mukaan sosiaalidemokraatit säilyttävät suurimman puolueen asemansa Hampurissa.

Treenikasseihin oli piilotettu huumeita miljardin euron arvosta – Saksan tulli takavarikoi maan historian suurimman lastin kokaiinia
Huumelasti oli matkalla Uruguaysta Belgian Antwerpeniin.

Myrkyllisillä poltinkarvoilla varustetut toukat riehaantuivat kuumasta ja kuivasta säästä Saksassa – pistos aiheuttaa jopa hengenvaaran
Toukkien vuoksi Saksassa on suljettu puistoja ja moottoriteitä. Myös useissa muissa Euroopan maissa on törmätty samaan ongelmaan.

Lahti-Liukkonen ja Parkkinen voittoon beach volleyn MM-kisoissa
Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen kuittasivat Hampurissa pelattavien beach volleyn MM-kisojen perjantaisen avausottelun tappion komeasti.

Syrjäisen koulun ainut oppilas ja viikon muita uutiskuvia
Viime viikolla opettaja opetti ainoaa oppilastaan vuoristokylässä Koillis-Kiinassa, Donald Trumpin kaavaileman muurin esimerkkikappaleita nähtiin Meksikon vastaisella rajalla Kaliforniassa ja tulva lainehti Hampurissa. Katso viikon uutiskuvat.

Sunnuntai 30.12.2018 (radio)
Suomessa otetaan vuodenvaihteessa käyttöön uusi tulorekisteri. Pohjois-Korean johtaja haluaa tavata Etelä-Korean presidentin ensi vuonna entistä säännöllisemmin. Saudi-Arabia on palkannut lapsisotilaita. Hampurin poliisi kertoo suuresta ilotulitteiden takavarikosta. Uusivuosi otetaan vastaan huonossa säässä.

Airbusin jättikokoinen "maitovalas" pääsi taivaalle – video
Valtava rahtikone on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2019. Sitä käytetään muun muassa lentokoneiden osien kuljettamiseen tehtaalta toiselle.

Analyysi: Hampuri rajoitti dieselpäästöjä kahdella kadulla – Saksan ensimmäinen dieselautokielto on symbolista viherpesua EU:n tyynnyttämiseksi
Saksan saasteongelma on tappava, mutta poliitikot ovat kyvyttömiä puuttumaan siihen, kirjoittaa Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja.

Kouluratsastaja Kanerva onnistui kahdella hevosella Hampurin kansainvälisessä kisassa
Emma Kanerva pääsee myös sunnuntain finaaliin Saksan Hampurissa käytävässä kansainvälisessä kisassa.

Nummelan kotimainen kärkiaika maratonilla ei riittänyt EM-tulosrajaan
Aki Nummela oli vielä puolimatkassa tavoitevauhdissaan Hampurin maratonilla. EM-kisojen tulosraja jäi kuitenkin rikkomatta.

Syysmyrsky surmasi viisi ihmistä ja katkaisi suuren osan Keski-Euroopan junaliikenteestä
Hampurissa ja muissa merenrantakaupungeissa tulvii voimakkaasti.

Rajut myrskyt vaatineet kuolonuhreja Saksassa
Seitsemän ihmistä on kuollut myrskyn aiheuttaman kaaoksen takia Pohjois-Saksassa. Voimakkaat tuulet ovat matkalla Saksan koillisosiin.

Myrskytuulet aiheuttivat tuhoa Saksassa – ainakin kaksi on kuollut
Voimakas tuuli aiheutti sähkökatkoksia, muutoksia juna- ja lauttaliikenteeseen sekä satoja pelastustehtäviä viranomaisille.

Supermarketin asiakkaita odotti yllätys: kaikki ulkomaiset tuotteet poistettu
Saksalainen supermarket Edeka otti kantaa ulkomaalaisvihaan.

Helsinki again among world’s top 10 liveable cities
Helsinki has been ranked among the world’s ten most liveable cities by the Economist Intelligence Unit. The Finnish capital, the only Nordic city on the list, is ranked second in Europe after Vienna.

Mikko Ilosella huikea loppukiri
Mikko Ilonen kiri kymmenen parhaan joukkoon golfin Euroopan kiertueella Hampurissa.

Hampurin epäilty veitsihyökkääjä tunnettiin islamistiksi – ja psyykkisesti epävakaaksi
Arabiemiraateissa syntyneen palestiinalaismiehen turvapaikkahakemus oli hylätty. Perjantaisessa hyökkäyksessä kuoli yksi ihminen ja haavoittui kuusi.

Terrorihälytys Hampurissa – veitsimies hyökkäsi siviilien kimppuun
Ainakin yksi ihminen sai surmansa Hampurissa perjantai-iltapäivällä tehdyssä hyökkäyksessä.

Ilonen ja Kakko kuuden lyönnin päässä kärjestä
Suomalaisgolfarit Mikko Ilonen ja Roope Kakko löivät kumpikin tuloksen 72 (par) Euroopan-kiertueen kilpailun ensimmäisellä kierroksella Saksan Hampurissa.

Trumpin ja Putinin illallistapaaminen hämmentää – 3 erikoista piirrettä
Trumpin ja Putinin vasta nyt julkisuuteen tullut keskustelu käytiin vain yhden venäläisen tulkin avulla.

Trumpin puheet kyberturvallisuusyhteistyöstä Venäjän kanssa nostattavat kulmakarvoja USA:ssa – Trump peruu tviittejään
Trump kertoi keskustelleensa verkkoturvallisuusyhteistyöstä Putinin kanssa G20-kokouksessa Hampurissa.

Tass: Putin arvioi Trumpia tehokkaaksi, sinnikkääksi ja taitavaksi faktojen käyttäjäksi
Presidentti Putinin mediasuhteista vastaava Dimitri Peskov kuvasi Venäjän television pääkanavan haastattelussa presidentti Trumpiin kohdistuneita syytöksiä epäpätevyydestä "skitsofreeniseksi jutuksi" samoin kuin Venäjän vastaista hysterian aaltoa Yhdysvaltain poliittisissa piireissä.

Hampurissa mielenosoitukset rauhoittuneet – Yöllä käytettiin vielä vesitykkejä ja kyynelkaasua
G20-kokouksen päättymisen jälkeen nähtiin vielä yksi väkivaltainen yö. Kritiikki kokouspaikan valintaa kohtaan on jatkunut.

Herätys: Tiedätkö myrkyllisimmät kasvit, Markkanen Bullsin pisteykkönen ja sää lämpenee entisestään
Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Rajut mielenosoitukset jatkuneet Hampurissa jo kolmatta päivää
Poliisin mukaan mielenosoittajat ovat sytyttäneet useita autoja tuleen.

Analyysi: Sopu se on laihakin sopu
Kauppasota ei alkanut Hampurista. Maailmankirjat eivät menneet sekaisin. Joskus on tyydyttävä vähään, kirjoittaa Eurooppa-kirjeenvaihtaja Sampo Vaarakallio.

Lauantai 8.7.2017 (radio)
Suurten talousmaiden kokous jatkui Hampurissa. Hampurissa oli myös väkivaltaisia mielenosoituksia. Ruisrock-festivaali on tänä viikonloppuna Turussa. Eurojackpot-pelin päävoitto tuli taas Suomeen. Uimavesi on kylmää.