Uusimmat artikkelit
Katalysaattorivarkaat iskeneet useisiin autoihin Oulun poliisilaitoksen alueella – ilmiö on valtakunnallinen ja yleinen kesäisin
Oulun poliisilaitokselle on viime aikoina tehty useita rikosilmoituksia katalysaattorivarkauksista. Autojen pakoputkissa olevia katalysaattoreita on varastettu ainakin Oulussa, Kajaanissa, Pudasjärvellä ja Puolangalla.
Ikäihmisille halutaan luoda oma kulttuuripolku – moni käy katsomassa esityksiä, mutta entä sitten, kun omat jalat eivät kanna?
Vanhusten palvelutaloihin viedään teatteriesityksiä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tavoitteena on, että vierailuista tulisi pysyvä osa asumispalveluja.
Katalysaattorivarkaita taas liikkeellä – poliisi kehottaa soittamaan hätäkeskukseen, jos autojen lähellä liikkuu yöllä outoja kulkijoita
Varkauksien ehkäisemiseksi kannattaa ajoneuvo sijoittaa paikkaan, jossa on hyvä valaistus sekä muuta liikennettä ja liikkujia. Katalysaattoreja anastetaan, koska ne sisältävät jalometalleja.
Päättäjäisviikonloppu sujui Kainuussa rauhallisesti – poliisi kiittelee nuorisoa
Poliisilla oli viikonlopun aikana yksittäisiä tehtäviä ja sopivasti kiirettä, mutta nuoriso käyttäytyi hyvin, kerrotaan poliisista.
Poliisi toivoo nuorille turvallista päättäjäisviikonloppua ilman päihteitä: Kainuussa partioi useampi auto
Poliisipartiot kiertävät viikonlopun aikana suosittuja kokoontumispaikkoja ja puuttuvat havaitsemiinsa ongelmiin.
Kesä tuo muutoksia Kelan palvelupisteiden aukioloaikoihin Kainuussa
Palvelupisteen aukiolo kannattaa tarkistaa suomi.fi -sivuilta. Kelasta muistutetaan, että kesälläkin Kela-asiat kannattaa hoitaa verkossa ja puhelimessa.
Ylä-Kainuun retkeilykohteita korjataan tulevana kesänä – vasaran pauketta välttelevälle retkeilijälle löytyy myös rauhallisia kohteita
Esimerkiksi Puolangalla Tiaisen torpalla järjestetään säröslautaleiri Metsähallituksen kulttuuriperintökohteiden kunnostamiseen. Hossan kansallispuistossa puolestaan kunnostetaan siltoja.
THL: Kotihoitokäynnit ovat vähentyneet, vaikka yhä useampi on palvelujen tarpeessa – iäkkäitä asiakkaita eniten Kainuussa
Suurin osa iäkkäistä saa palvelunsa nykyisin kotihoidosta, jonka käyntimäärät ovat THL:n mukaan tähän asti joka vuosi kasvaneet.
KAKS: Kainuussa sote-uudistukseen suhtaudutaan myönteisemmin kuin maassa keskimäärin
Kainuun asukkaiden näkemykset palvelujen saatavuudesta ovat myös jonkin verran vähemmän synkkiä kuin keskimäärin Suomessa.
Työvoimapula uhkaa pahentua Kainuussa tulevina vuosina
Kainuuseen tarvitaan erityisesti nuoria ja kansainvälisiä osaajia, sillä maakunnan väki vähenee ja ikääntyy.
Maitotilojen määrä vähenee, mutta menestyviä tiloja on yhä paljon – elyn mukaan panostukset eläinten hyvinvointiin ovat lisääntyneet
”Kun eläin voi hyvin, se myös tuottaa hyvin”, sanoo Kainuun ely-keskuksen asiantuntija Eeva Heikkinen.
Kainuun seurakunnat ottavat toisistaan mittaa elokuussa kirkkovenesoudussa
Tällä hetkellä mukaan ovat lähdössä ainakin Kajaanin, Paltamon, Sotkamon ja Kuhmon seurakunnat. Haasteellisen kilpailusta tekee se, löytävätkö joukkueet itselleen omaa kirkkovenettä.
Työttömien määrä väheni Kainuussa neljänneksi eniten koko maassa – kuntien välillä on kuitenkin suurta vaihtelua
Kainuussa oli huhtikuun lopussa 2 915 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaiseen verrattuna työttömyys väheni kaksi prosenttia, mikä on neljänneksi eniten koko maassa.
Mobiilipelillä kartoitettiin Kajaanin kadut yhdessä päivässä – videoista näkyy, missä asfaltti tarvitsee kipeimmin korjausta
Hedelmiä keräämällä kartoitetaan kohteita myös muualla. Kainuussa CrowdSorsan peliä käytetään kesällä pyöräteillä sekä maastossa vieraslajien kartoitukseen ja hävittämiseen.
Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen jää eläkkeelle vuoden vaihduttua – uuden maakuntajohtajan haku on alkanut
Uudelta maakuntajohtajalta odotetaan tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja hyvää käytännön kokemusta maakunnan liiton toimialaan kuuluvista tehtävistä.
Lakko sulkee Kainuussa kaksi päiväkotia, vanhempia on pyydetty järjestämään lasten hoito toisella tapaa
Huomenna alkava lakko koskee Touhulan päiväkotia Puolangalla ja Pilke päiväkoteja Kajaanissa ja Sotkamossa. Pilkkeen päiväkodit ovat kiinni, Touhulan päiväkodin aukiolosta Puolangalla ei vielä ole tietoa.
Hepokönkään geologinen luontopolku kiinni kaksi viikkoa, kuohuja pääsee ihastelemaan esteettömästi normaaliin tapaan
Puolangalla sijaitsevalla Hepokönkäällä uusitaan loppukesästä myös geopolun pitkospuut. Lisäksi putoukselle vievä esteetön kivituhkapolku paikkokorjataan ja tasataan.
KAKS: Kainuulaiset suhtautuvat myönteisesti aluetukiin – kielteisesti julkisen talouden sopeuttamiskeinoihin
Eniten Kainuussa vastustetaan eläkkeiden leikkaamista, lainanoton lisäämistä entisestään sekä julkisten hyvinvointipalvelujen karsimista ja palvelupisteiden supistamista.
Poliisi epäilee parturiyrittäjää ihmiskaupasta, pahoinpitelystä ja laittoman maahantulon järjestämisestä
Yrittäjä pakotti entisiä maanmiehiään vuosikausien työskentelyyn kuutena päivänä viikossa muun muassa velalla uhkaamalla. Myös jo maksettua palkaa epäillään vaaditun takaisin käteisenä.
Esitutkinta valmistui: Kymmentä pohjoissavolaista metsästäjää epäillään törkeästä metsästysrikoksesta Kainuussa
Pohjoissavolaisen metsästysseurueen epäillään kaataneen viime syksynä luvattomasti kuusi hirveä Puolangalla. Esitutkinnan aikana löydettiin viitteitä myös muista törkeistä metsästysrikoksista.
Kajaaniin havitellaan kansainvälisiä suoria lentoja – matkailijavirta halutaan saada suoraan Kainuuseen
Kainuuta markkinoidaan nyt kansainvälisille matkailijoille yhtenäisenä alueena, Arctic Lakelandina.
Kainuun kevättulvat huipussaan lähipäivinä: ely-keskus muistuttaa tarkistamaan laiturit ja veneet
Kevättulvat ovat keskimääräistä korkeammalla Kainuusta Lappiin ulottuvalla alueella.
Kainuun ja Koillismaan työvoimapalvelut yhteen? Työnhakija ei välttämättä huomaa uudistusta lainkaan
Esimerkiksi Kainuussa vaadittava työvoimamäärä ei täyty yhdelläkään kunnalla yksin. Työvoimaan lasketaan 15–74-vuotiaat, ja uudella alueella työllisiä pitäisi olla vähintään 20 000.
Kainuulaiset ovat olleet aktiivisia suolistosyövän seulonnoissa – 80 prosenttia palautti kakkatikun viime vuonna
Kainuun hyvinvointialueella maksuttomaan suolistosyöpäseulontaan kutsutaan ympäri vuoden, joten kutsua voi odotella rauhassa.
Valkolakin saa tänä keväänä Kainuussa 231 uutta ylioppilasta – voit katsoa nimet täältä
Kevään ylioppilaiden nimet on julkaistu Ylen Valmistuneiden koneessa. Myöhemmin koneessa julkaistaan myös ammattiin valmistuneet.
Poliisi epäilee, että satelliittiseurannassa ollut Jykä-merikotka on tapettu Puolangalla
Jykä on mediassa tuhansien ihmisten tuntema ja seuraama merikotka. Se on ollut satelliittiseurannassa vuoden 2020 huhtikuusta lähtien.
Kainuun hyvinvointialueella suunniteltu tietoliikennekatkos keskiviikkona aamuyöllä
Päivityksen aikana Kainuun keskussairaalan päivystysapunumero ei ole käytettävissä. Henkeä ja terveyttä uhkaavissa tilanteissa tulee soittaa hätäkeskukseen.
Lähes kaikkien Kainuun terveysasemien toimintaa supistetaan tulevana kesänä
Puolankaa lukuun ottamatta toimintaa supistetaan kaikilla terveysasemilla. Lisäksi toimintaa supistetaan osassa erikoissairaanhoidon poliklinikoita sekä sosiaalipalveluita.
Kainuun nuorisopsykiatrian hoito on pahasti ruuhkautunut, joten hoidon laatu kärsii
Tilanne nuorisopsykiatrian poliklinikalla ja osastolla on ollut vaikea jo pitkään, eikä nopeaa helpotusta ole näkyvissä.
S-Pankin selvitys: Perintöriidat ovat kasvaneet erityisesti Kainuussa
S-Pankin selvityksen mukaan Suomen käräjäoikeuksissa vireille tulleiden perintöasioihin liittyvien riitojen määrä on kasvussa jo toista vuotta peräkkäin.
Ilveskanta on kasvanut selvästi viime vuodesta – Kainuussa yli vuoden ikäisiä ilveksiä arvioidaan olevan 135–150
Uusimman kanta-arvion mukaan koko maan ilveskanta on kasvanut vuonna 2022 annetusta arviosta. Nyt havaittu kannankasvu on seurausta maltillisesta metsästyksestä.
Hiihtolomat kasvattivat Kainuun matkailua – Vuokatti oli maaliskuussa Suomen neljänneksi suosituin kohde
Kainuun majoitusmyynti kasvoi alkuvuoden aikana lähes puoli miljoonaa euroa edellisvuodesta. Etenkin Sotkamo veti jälleen matkailijoita talvilomille.
Kesärenkailla on ajeltava kieli keskellä suuta – Kainuussa sataa lunta ja räntää
Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on Kainuussa huono tänään puoleenpäivään saakka. Lisäksi Kainuussa varoitetaan voimakkaasta länsituulesta.
Kainuussa on 2 968 työtöntä työnhakijaa – lomautettujen määrä on kasvanut
Maaliskuun lopussa työttömiä oli lomautetut pois lukien edelleen kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, yhteensä 2 580.
Kainuussa koronapotilasmäärät ovat lievässä nousussa sairaalassa
Koronaa on tällä hetkellä selvästi aiempaa enemmän liikkeellä, ja potilasmäärät ovat olleet viimeisten viikkojen aikana hienoisessa kasvussa.
Säästöt ajavat pohtimaan etävastaanoton laajuutta Kainuun hyvinvointialueella – akuuttisairaanhoitoa keskitetään keskussairaalaan
Kainuun hyvinvointialue järjestelee palveluitaan säästöpaineen alla. Johtaja Jukka Lindberg vakuuttaa, että kaikkea ei voi tehdä euro edellä.
Kainuussa kaikki kunnat ottavat vastaan poistotekstiilejä
Kainuulaiset osaavat pääosin kierrättää poistotekstiilit, kerrotaan Ekokympiltä. Poistotekstiilikeräyksen taustalla on uudistunut jätelaki.
Paltamossa hammashoitoa saa nyt liikuteltavissa hammashoitoyksiköissä – ne voivat olla tulevaisuudessa osa lähipalveluja
Kainuun hyvinvointialueen mukaan Paltamossa käytössä olevat liikuteltavat hammashoitoyksiköt ovat hyvä esimerkki joustavasta tavasta järjestää lähipalveluja.
Tänään aloitetaan kesänopeuksiin siirtyminen Kainuun teillä
Tiekohtaiset nopeusrajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu. Kevään aikana saattaa sataa vielä lunta ja räntää, joten ajonopeus tulee sovittaa vallitsevien olosuhteiden mukaiseksi
Kainuun hyvinvointialueen taloutta yritetään tasapainottaa kymmenen vuotta sitten keksityillä keinoilla
Painopiste on ennaltaehkäisevässä hoidossa ja esimerkiksi terveysasemien rakentamisessa edessä on tarkan euron linja.
Puolanka rakennuttaa parhaillaan etätyötiloja kuntakeskukseen – lomalaisten käytössä ne ovat jo tulevana kesänä
Etätyötilat ovat osa Muualta meille -hanketta, jonka tavoitteena on kunnan elinvoimaisuuden ja asukasmäärän säilyminen nykyisellään. Etätyötiloja on kunnasta myös kysytty.
Kainuussa oppilaat tarvitsevat oppimisen tukea muuta maata vähemmän
Koko maassa tehostettua tai erityistä tukea saa jo 130 000 peruskoululaista. Tuen saajien määrä on kahdeksankertaistunut kolmessakymmenessä vuodessa.
Sote-keskuksiin digipalveluja, akuutti sairaanhoito keskussairaalaan? Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus pohtii palvelujen tehostamista
Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi aiemmin palveluita koskevan järjestämissuunnitelman periaatteet ja linjaukset. Nyt aluehallitus ryhtyy täsmentämään suunnitelmia.
Varhaiskasvatus on muuttumassa maksuttomaksi mahdollisesti myös Hyrynsalmella
Hyrynsalmen kunnanhallitus käsittelee asiaa ensi viikolla. Muutosta perustellaan etenkin lapsiperheiden palvelujen laadun parantamisella. Varhaiskasvatuksesta saatavat tulot ovat myös vähentyneet.
Erikoissairaanhoidon jonot ovat venyneet myös Kainuussa
Kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odotti viime vuoden lopussa Kainuussa kaikkiaan 3 465 ihmistä. Heistä yli 11 prosenttia oli odottanut hoitoon pääsyä yli puoli vuotta.
Kainuussa kokeillaan uudenlaista talouspainotteista sosiaalityötä
Tavoitteena on käydä aikuissosiaalityön asiakkaiden kanssa uudella tavalla ja aiempaa monipuolisemmin läpi heidän talous- ja elämäntilanteitaan. Kokeilu kestää puoli vuotta.
Korpien yhteisötaidenäyttely tuo esille kainuulaisten lasten ja nuorten ääntä
Viime syksynä käynnissä olleessa yhteisötaideprojektissa lapset ja nuoret ovat päässeet kokeilemaan erilaisia taiteen muotoja ympäri Kainuuta. Projekti jatkuu laajempana tulevana syksynä.
Pelastuslaitos: kattojen lumikuormia kannattaa tarkkailla nyt myös Kainuussa
Lumikuormat eivät ole aiheuttaneet pelastuslaitokselle vielä suuria tehtäviä. Torstaiaamuna Hyrynsalmella omakotitalon kuistin rakenne antoi periksi lumikuorman painosta.
Metsähallitus: Puolangan Koirakankaalle ja Hirvivaara-Murtiovaaralle pystytetään tuulimittausmastot
Molemmat mastot tulevat valtion maille ja niillä mitataan tuulta kahden vuoden ajan, jonka jälkeen mastot puretaan ja siirretään uusille kohteille.
Puolueiden kannatuksen muutokset Kainuussa suuria – keskusta menetti Paltamossa liki 12 prosenttiyksikköä kannatuksestaan
Keskusta ja vasemmisto menettivät eniten kannatusta. Perussuomalaiset voittivat jokaisessa kunnassa lisää ääniosuutta, mutta nousi vain Kajaanissa ykköspuolueen asemaan.