Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Iron Sky:The Arrk

Suomalaiset elokuvantekijät haluavat osansa Kiinan jättimäisistä elokuvamarkkinoista – Renny Harlin tahkoaa jo miljoonia maassa

Suomen ja Kiinan väliset neuvottelut elokuva-alan yhteistyöstä käyntiin ehkä jo keväällä.

Hanna Pakarinen

Kymmenen vuotta Suomen Euroviisuista – Hanna Pakariselle viisut olivat kurjat ja huikeat

Kulttuurivieras, laulaja Hanna Pakarinen edusti Suomea kymmenen vuotta sitten kovassa paikassa kotikentällä - Euroviisuedustajasta tuli musiikin monityöläinen.

Tee nostalgiatrippi 2000-luvun alkuun näiden musavideoiden parissa – muistatko vielä Emmin ja Lambrettan?

Yle Areenasta löytyy mahtavia musiikkiohjelmia vuosien takaa. Kaikkia vanhoja musavideoita ei löydy vieläkään edes Youtubesta, joten nostalgian nälässä kannattaa ehdottomasti pistäytyä Areenassa.

YleX Ensinäyttö: Olavi Uusivirran diskometrossa tanssii miespuolinen Lucia-neito ja paidaton glitter-matador

Olavi Uusivirran Tanssit vaikka et osaa -uutuusvideolla avustajat saivat toteuttaa fantasioitaan.

Palaa viime kesän ihanimpiin hetkiin Ola Salon tahdissa

Persoonallinen Ola Salo esiintyi aurinkoisessa Ruisrockissa heinäkuun alussa. Katso Yle Liven taltioima keikka!

Kotimaiset kulttuurivaikuttajat kertovat – näissä kappaleissa on parhaat sanat

Mitä kappaleita kruunaa paras teksti? YleX Etusivu selvitti Sanat teki tän laulun -sarjassa kotimaisten kulttuurivaikuttajien lempilyriikat. Tässä kootusti kaikki kahdeksan biisiä perusteluineen.

Tubettaja Papananaama uskaltaa pukeutua miten tahtoo: ”Tämä biisi oli mantrani nuorena”

YleX Etusivun kesäsarjassa suomalaiset kulttuurihenkilöt esittelevät itselleen tärkeitä sanoituksia.

Ola Salo veti Suomen ensimmäisen soolokeikan Ruisrockissa – katso keikka!

Ola Salo osaa ottaa yleisönsä. Tsekkaa keikka!

Go Go Berlin keikkailee tänään Helsingissä

Tanskalaisbändi Go Go Berlin esiintyy tänään ensi kertaa Suomessa. Bändin haastattelu kuullaan illalla YleX:llä.

Ola Salo keskittyi soolouraansa vasta, kun oli tehnyt ihan kaikkea muuta

The Arkin keulakuvana tunnettu artisti on viimeisen neljän vuoden aikana esiintynyt musikaalissa, säveltänyt rock-oopperan ja tuomaroinut Voice of Swedeniä.

Ola Salo: Viimeisen neljän vuoden aikana olen luonut kaikkea muuta kuin soolouraani

Uuden musiikin iltavuorossa kuultiin kooste YleX:n sisarkanava Radio X3M:n Amie Borgarin toimittamasta Ola Salon haastattelusta.

The Arkin Ola Salo palaa Ruisrockiin – tällä kertaa sooloartistina

The Ark -yhtyeen keulakuvana tunnettu ruotsalainen Ola Salo saapuu Ruisrockiin 3. heinäkuuta Suomen ensimmäiselle soolokeikalleen.

The Arkin Ola Salo palaa Ruisrockiin – tällä kertaa sooloartistina

The Ark -yhtyeen keulakuvana tunnettu ruotsalainen Ola Salo saapuu Ruisrockiin 3. heinäkuuta Suomen ensimmäiselle soolokeikalleen.

Ruotsin Pride-kappale jyrää ennakkoluuloja Ola Salon ja Kleerupin voimin!

Ola Salon ja Kleerupin I Got You soi Juhani Kenttämaan Viikon tehona.

Stalkkeri-sarjan näyttelijä: ei kukaan ole pelkästään paha

Sunnuntaina nähdään ensimmäinen jakso Stalkkeri-nimisestä minisarjasta.

Paula Koivuniemi laulaa.

Tammerfest attracts 80,000 visitors

Finland’s largest city festival, the Tammerfest, arranged annually in the city of Tampere attracted a total of 80,000 visitors.

YouTube-Rebeccan video hyllylle

Friday-hitillään ennennäkemättömäksi YouTube-sensaatioksi noussut Rebecca Black ei laula enää videopalvelussa.

Ruotsalaisbändi The Ark

Ruotsalaisbändi The Ark lopettaa

Ruotsalaisbändi The Ark lopettaa toimintansa. Yhtyeen perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 20 vuotta ja bändi lopettaa juhlakiertueeseen. Keväällä The Ark lähtee klubikiertueelle, joka käynnistyy 3. maaliskuuta Helsingin Tavastialta.

Editors ja Amy Macdonald Ankkarockiin

Kesän Ankkarockiin on kiinnitetty kaksi kovaa ulkomaalaista esiintyjää. Vantaan Korsoon saapuu brittiläinen indiebändi Editors sekä kovassa kansainvälisessä nosteessa oleva laulaja-lauluntekijä Amy Macdonald.

Don Huonot -yhtyettä esittävät ankkahahmot.

Pääkaupunkiseudun festarikesään lisää tähtiä

Kesän festivaaleille on varmistunut jälleen lisää esiintyjiä. Vantaalla pidettävän Ankkarockin esiintyjäkaartiin on lisätty muun muassa paluun tehnyt Don Huonot ja ruotsalainen The Ark, Helsingin Tuskaa taas tähdittää W.A.S.P.

Don Huonot -yhtyettä esittävät ankkahahmot.

Don Huonot esiintyy kesällä myös Ankkarockissa

Vantaalla elokuussa pidettävä Ankkarock on julkistanut lisää esiintyjiä. Festarilla esiintyvät muun muassa ruotsalainen The Ark sekä paluun tekevä kotimainen Don Huonot. Bändi nähdään myös tapahtuman Ankkahahmoina.

Don Huonot

Don Huonot tekee paluun Ruisrockissa

Heinäkuussa Turussa järjestettävä Ruisrock on paljastanut puolet ensi kesän esiintyjistä. 40 vuotta täyttävällä festivaalilla nähdään muun muassa paluun tekevä Don Huonot.

The Dø esiintyy YleX:n Studio B:ssä

Ranskalais-suomalainen popsensaatio The Dø saapuu esiintymään YleX:n Studio B:hen perjantaina 29. elokuuta. Tämä intiimi ja ainutlaatuinen keikka kuullaan suorana X-Ryhmän ohjelmassa klo 19.00 alkaen.

Ark lyhyelle kiertueelle Suomeen

Ruotsalainen glamrockyhtye The Ark kiertää Suomea loka-marraskuussa. Euroviisuistakin tutut Ola Salo ja kumppanit tekevät keikan Tampereella, Turussa, Oulussa, Seinäjoella ja Helsingissä.

Apocalyptica levynjulkaisukeikalla YleX:n Studio B:ssä

Apocalyptica soittaa levynjulkaisukeikkansa YleX:n Studio B:ssä. Bändi saapuu YleX:n X-Ryhmä -ohjelmaan uusimman Worlds Collide -albumin julkaisupäivänä keskiviikkona 19. syyskuuta ja soittaa akustisen session klo 19.00 alkaen.

Roskilde festivaali alkaa tänään

Tanskassa alkaa tänään vuosittainen Roskilde festivaali. Nelipäiväisen tapahtuman lämmittely on aloitettu jo viime sunnuntaina ja ensimmäisenä päivänä paikalle oli saapunut 45 000 ihmistä.

Ruotsin The Ark pahoittelee viisupuheitaan

Ruotsin Euroviisu-edustaja The Ark on pahoittellut viisujen jälkeisiä kommenttejaan. The Arkin laulaja Ola Salo sanoo tuoreessa tiedotteessaan, että yhtyeestä pidettiin hyvää huolta Helsingissä, ja järjestelyt sujuivat hyvin.

The Ark pahoittelee viisukommenttejaan

Ruotsin Euroviisuyhtye The Ark on pahoittellut viisujen jälkeisiä kommenttejaan. The Arkin laulaja Ola Salo sanoo tänään julkaistussa tiedotteessa, että yhtyeestä pidettiin hyvää huolta Helsingissä, ja että järjestelyt sujuivat hyvin.

Ruotsin lehden raivostuivat viisutuloksesta

Ruotsalaiset iltapäivälehdet ovat raivoissaan Euroviisujen tuloksesta. Aftonbladetin ja Expressenin mukaan kilpa ratkesi naapurimaiden toisilleen antamiin ääniin.

Ruotsalaislehdet raivostuivat Euroviisu-tuloksesta

Ruotsalaiset iltapäivälehdet ovat raivoissaan Euroviisujen tuloksesta.

Euroviisuasiantuntijat: Hanna neljänneksi paras

Pohjoismaiset euroviisuasiantuntijat ovat äänestäneet Hannan Leave Me Alone -kappaleen neljänneksi parhaaksi. Voittajaviisu raadin mielestä on ruotsalaisen The Ark -yhtyeen The Worrying Kind.

Idolit jylläävät yhä albumilistalla

Suomen albumilistan kärjessä jatkaa Idols -kokoelmalevy. Irinan Liiba Laaba -albumi puolestaan pysyi toisena.

The Ark: Hanna kovimpia viisuvastustajia

Euroviisujen ennakkosuosikki Ruotsin edustaja The Ark pitää Suomen Hanna Pakarista yhtenä pahimmista vastustajistaan. Toiseksi uhkaksi bändi nimeää Venäjän tyttötrion Serebron.

Yle Areena logo.

The Ark

The Ark on ruotsalainen glamrockbändi, joka perustettiin Rottnessa Växjön lähellä 1990-luvun alussa. Keväällä 2007 yhtye valittiin euroviisuedustajaksi Helsinkiin.

The Ark, Millencolin ja The Sounds Ankkarockiin

Suuri osa Vantaan Korsossa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävän Ankkarockin esiintyjistä on selvillä. Ulkomaisia pääesiintyjiä ovat ruotsalaiset The Ark, Millencolin ja The Sounds.

The Ark aloittaa Euroopan kiertueensa YleX:stä

Ruotsin Euroviisuedustajaksi valittu The Ark aloittaa Euroopan kiertueensa YleX:n StudioB:stä. The Ark saapuu YleX:n X-Ryhmä -ohjelmaan maanantaina 16. huhtikuuta ja soittaa akustisen session ohjelmassa klo 19.00 alkaen.

The Ark edustamaan Ruotsia euroviisuissa

Suosittu ruotsalaisyhtye The Ark on valittu edustamaan Ruotsia tämän vuoden Eurovision laulukilpailussa.