Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sinileväkesä on ollut rauhallinen Kaakossa – myös vesitilanne on tavanomainen

Lähinnä vain Lappeenrannan Haapajärvellä on havaittu tänä kesänä levää. Vedenpinnat ovat ajankohtaan nähden keskitason tuntumassa.

Vesi nousee Pattijoessa ja virtaama on kasvanut kovien vesisateiden takia

Rankat vesisateet ovat nostaneet Pattijoen virtaamaa runsaasti ja vedenpinta on noussut huomattavasti.

Sinilevää havaittu toistaiseksi vähän Itäisellä Suomenlahdella

Sinilevätilanne rauhoittui helteiden helpotettua merialueilla ja sisävesillä.

Arvokas purotaimen halutaan pelastaa Haapajärvellä – Lohijoen kunnostustyöt alkavat kesän aikana

Taimen saa uusia kutusoraikkoja. Jokiuomaa muokataan pienpoikasille sopiviksi elinalueiksi.

Pyhäjärven Keiteleentien omakotitalon tulipalosta kaivataan havaintoja – palossa kuoli alle 50-vuotias mies

Havaintoja pyydetään Pyhäjärven Keiteleentiellä tai palopaikan lähistöllä liikkuneista henkilöistä ja autoista.

Vapun viettäjät malttoivat pysyä sisällä – kotihälytykset kuitenkin lisääntyivät ja putkat täyttyivät

Jokilaaksojen alueella mopoilijat ja autoilijat häiritsivät vapun viettäjiä.

Pohjoisenkin pohjavesivarannot nauttivat sateisesta ja leudosta talvesta

Usean kuivemman vuoden jälkeen pohjavesiesiintymät täyttyvät sateisen syksyn ja vetisen talven ansiosta.

Koulujen ruokajakelussa monta mallia: Pohjois-Pohjanmaalla osa kunnista päätyi antamaan etäkoululaisille maksusitoumuksen ruokakauppaan

Ruokajakelun sijaan maksusitoumuksiin ovat päätyneet nyt ainakin Haapajärvi, Ii, Sievi, Utajärvi ja Tyrnävä.

Mika Myllylän elämä muuttui tämän hurjan rutistuksen jälkeen – lähti ennätykselliseen mestaruushiihtoon, koska "kansa sitä vaati"

Mika Myllylän 50 kilometrin maailmanmestaruus Ramsussa 1999 on yksi ikimuistoisimpia hetkiä suomalaisessa talviurheiluhistoriassa.

Oulussa keskituloinen pariskunta maksaa noin 2000 euroa vähemmän tuloveroa kuin Haapajärvellä

Veronmaksajain keskusliiton kuntien vuoden 2020 vertailussa keskipohjalainen Halsua on koko maan kirein verottaja.

Pohjoisen joulukuu oli poikkeuksellisen lämmin – lumen sulaminen ja sateet nostavat vesistöjä

Joulukuu oli Pohjois-Suomen suurimmissa kaupungeissa yli viisi astetta normaalia lämpimämpi.

Usea pohjoispohjalaiskirkko sulkee ovensa sydäntalvella – lämmityskuluja säästyy parhaimmillaan jopa 10 000 euroa

Pohjois-Pohjanmaalla ainakin Siikalatva, Lumijoki, Tyrnävä ja Vaala laittavat kirkkojaan kiinni muutamaksi kuukaudeksi.

Poliisi selvillä asuntomurtoja tehneistä? – tekijöiksi epäillyistä yksi pidätetty

Reisjärvellä asunnosta vietiin tuhansien eurojen edestä omaisuutta.

Haapajärvellä useat kadut saamassa uuden valaistuksen ja parempaa pintaa

Kuuden vuoden aikana korjataan kahdeksan taajama-alueen katua. Arvioitu rahoitus on tällä hetkellä 3,75 miljoonaa euroa.

Average low-wage worker left with just €300 after bare essentials

Research shows that housing and everyday expenses swallow up more than 1,000 euros monthly.

Kalajoen rovastikuntaan ei synny seurakuntayhtymää

Yhdeksän seurakunnan selvitystyö keskeytettiin, koska luottamushenkilöiltä ei näytä tulevan tukea yhtymälle.

Vain yksi kaupunki Pohjois-Pohjanmaalla harkitsee veronkorotusta – loput koettavat pärjätä korottamatta, vaikka tarvetta olisikin

Lähes kaikki kaupungit aikovat pitää kuntaveronsa ennallaan. Vain Pyhäjärvellä valtuusto saa korotusesityksen käsiinsä.

Tulipalo uhkasi, mutta neuvokas naapuri kasteli taloaan puutarhaletkulla pelastajien tuloon saakka

Autotallista alkanut tulipalo uhkasi päärakennusta ja naapuritaloa Haapajärvellä. Syttymissyytä ei vielä tiedetä.

Haapajärven vanha paloasema tulee myytäväksi – uusi on jo rakenteilla

Uusi paloasema nousee Ouluntien ja Lastaajantien väliin jäävälle alueelle Palomäkeen.

Pohjoisen kuntien väestökato kiihtyy tulevina vuosina – vain muutama kunta kasvattaa asukasmääriään

Tilastokeskuksen ennusteen mukaan monessa kunnassa väki vähenee noin neljänneksellä 20 vuodessa.

Kaisa Mäkäräinen otti tuplamestaruuden rulla-ampumahiihdon SM-kisoissa

Mäkäräinen juhli Kontionlahdella sekä pikamatkan että normaalimatkan voittoa.

Excellent summer for Finnish lakes: August blue-green algae level lowest in 20 years

Warm late-summer weather could still bring toxic algae to the surface though, experts warn.

Tuli tuhosi asuntoauton ja piharakennuksen Nivalassa – pelastuslaitos sai estettyä palon leviämisen taloon

Asuntoautosta lähtenyt palo uhkasi levitä taloon ja navettarakennukseen. Myös kaksi vanhaa henkilöautoa tuhoutui tulipalossa.

Haapajärvi pitää kiinni teekaupungin imagostaan

Suomalaisen teekaupungin alku on 1990-luvun lopun eurooppalaisessa tv-mainoksessa.

Haapajärvellä havaittu runsaasti sinilevää

Havaitut levät ovat leväsukua, josta voi muodostua myös myrkyllisiä kantoja.

Hiihtolegenda Mika Myllylän kuolemasta tänään kahdeksan vuotta – kuuntele ohjelma rakastetun ja herkän karpaasin rankasta elämästä nousuineen ja laskuineen

Arto Teronen ja Jouko Vuolle muistelevat uudella Kiveen hakatut -ohjelman tuotantokaudella vuonna 2011 menehtynyttä olympiavoittajaa.

Alkukesän satonäkymät ovat hyvät

Tämän kesän peruna- ja viljasadoista odotetaan Pohjois-Pohjanmaalla tällä hetkellä normaaleja, kerrotaan Pro Agriasta.

Kesän päällystystyöt ovat alkaneet – "Rahaa on naftisti käytössä"

Yhteensä Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa päällystetään teitä tänä kesänä 190 kilometriä.

Haapajärven omakotitalopaloa epäillään tuhopoltoksi

Asunnossa oli tapahtuman aikaan neljä henkilöä nukkumassa. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

Omakotitalo vaurioitui tulipalossa Haapajärvellä

Henkilöauto sekä autotalli tuhoutuivat tiistaina aamuyöllä syttyneessä palossa.

Kuuntele uutta Yle Radio Suomen iltapäivää!

Yle Radio Suomen iltapäivä kuuluu nyt yhteisesti Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Keskusta ja SDP Haapajärven suurimmat puolueet

Keskusta oli Haapajärven suosituin puolue 35,7 prosentin äänisaaliilla. Seuraavaksi eniten ääniä keräsivät SDP 25,3 prosentilla ja perussuomalaiset 20,2 prosentilla.

Oulun vaalipiirin radiotentti tänään Radio Suomessa kello 18 alkaen

Tentti pidetään Oulussa Jumpru Pubissa ja se on yleisölle avoin.

Susien pannoitus Pohjois-Pohjanmaalla ei onnistu joka alueella – kaikki metsästysseurat eivät ole antaneet lupaa

Luke pyysi vieraslupaa osalta seuroista yhteensä kahdeksan eri riistanhoitoyhdistyksen toiminta-alueella.

Haapajärven jätevettä juoksutettiin parisataa kuutiota Kalajokeen tulipalon takia

Ely-keskus selvittää jätevesien vaikutusta Kalajokeen.

Jätevettä juoksutetaan Haapajärvellä Kalajokeen – vedenpuhdistamon pumput eivät toimi tulipalon takia

Jätevedenpuhdistamona toiminut rakennus syttyi palamaan myöhään maanantai-iltana.

Pohjois-Pohjanmaan susia pannoitetaan kevättalven aikana

Maanomistajilta pyydetään lupaa helikopterin laskeutumiseen sekä yksityisteiden käyttöön.

KPV:stä vuoden joukkue – katso kaikki Keski-Pohjanmaan Urheilugaalassa palkitut

Vuoden urheilija ja vuoden valmentaja ovat isä ja poika Haapajärveltä.

Haapajärven ja Reisjärven kunnallisveroprosentit maan kärkeä

Kunnallisverotustaan kiristi tälle vuodelle 46 kuntaa. Puolestaan viisi kuntaa kevensi verotustaan.

Kääntyykö Tero Seppälän vire vuodelle 2019? "Onneksi nyt ei ole ollut sumua"

Tero Seppälä hakee Oberhofin pikakisasta kauden toista pisteisijoitusta. Alkukausi ei ole mennyt toivotusti.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle