Uusimmat artikkelit
Belgia sulkeutuu pelastaakseen terveydenhuoltonsa – perheet saavat tavata kodissaan vain yhtä "halikaveria", sinkuille sallitaan kaksi
Belgian hallitus päätti mittavista koronarajoituksista perjantaina. Ne astuvat voimaan keskiyöllä sunnuntaina.

Turkulainen Usko Salonen lähti merimieheksi Australiaan, mutta kuoli Flanderin juoksuhaudoissa – Ensimmäisessä maailmansodassa suomalaisia taisteli sekä lännessä että idässä
Suomalaisia sotilaita oli niin brittien, amerikkalaisten kuin saksalaistenkin riveissä. Ensimmäinen maailmansota päättyi aselepoon tasan sata vuotta sitten.

Lotta Lepistö teki tiimityötä Flanderin ympäriajossa – suitsutti joukkuetoveriaan: ”Ajo oli tänään sensaatiomainen”
Lotta Lepistö kehui neljänneksi sijoittunutta Asleigh Moolman-Pasiota.

Lance Armstrong perui kiistellyn vierailunsa klassikkokisaan
Dopingissa ryvettynyt Lance Armstrong on perunut vierailunsa sunnuntaina ajettavaan maantiepyöräilyn Flanderin ympäriajoon.

Belgiassa kieliriita syntyy vaikka melusaasteesta – Kaikki haluavat lentää, mutta kukaan ei halua kuunnella moottorien pauhua
Zaventemin lentoasema sijaitsee hollanninkielisen Flanderin puolella, mutta lentokoneiden melua kuuntelevat enimmäkseen ranskankieliset brysseliläiset.

Katalonian erotetut ministerit ilmestyivät Belgiaan – hakevatko turvapaikkaa?
Katalonian ministerit aikovat antaa tänään lausunnon alueensa tilanteesta.

Belgiassa separatistit ovat hallituksen suurin puolue – Mutta Katalonian itsenäisyys on sillekin liian kova pala
Katalonian itsenäistymispyrkimykset saavat sympatiaa Flanderista, joka haluaa laajempaa itsehallintoa. Enemmistö flaameista pitäisi kuitenkin alueensa osana Belgiaa.
Mestariteos: Kristuksen ristiltäotto
Flaamilaismestarin teos oli aikanaan ainutlaatuinen

Patriootti rakastaa kotimaataan, nationalisti vihaa muita? Illan A-studiossa puhutaan kansallismielisyydestä
Joukko eurooppalaisia vaikuttajia pohtii Ylen keskustelussa Brysselissä omaa identiteettiään ja sitä, mitä isänmaallisuus ja kansallismielisyys heille tarkoittavat.

Madridin Pradon valtasivat Hieronymus Boschin seksuaaliset ja oudot näyt
Madridin Prado-museossa avattiin tänään tiistaina flaamilaistaiteen omaperäisen uudistajan Hieronymus Boschin töiden suurkatselmus hänen kuolemansa 500-vuotismuiston kunniaksi.

Aulangon kiipeilypuistoyrittäjä: Puisto tuo työpaikkoja ja iloa lapsiperheille
Hämeenlinnan Aulangolle kiipeilypuistoa rakentava yrittäjä Sami Uotila iloitsee puiston mukanaan tuomista työpaikoista ja Aulangon kehittämisestä. Somessa syntynyttä keskustelua Aulangon puiden karsimisesta Uotila ei pidä ison joukon kohuna, vaan pääsääntöisesti kiipeilypuistosta on tullut yrittäjille positiivista palautetta.

Belgia ottaa käyttöön rajatarkastukset Calais'n leirin purkamisen ajaksi
Belgia pelkää, että Ranskasta Britanniaan tähyilleet turvapaikanhakijat kääntyvät Belgiaan, kun puolet heidän leiristään puretaan.
Kiinalaiset kulit maailmalla ja maailmansodassa
Kiinalaisen kirjailijan Xiaolu Guon ajatuksia kuleista

Kulttuuriministeri mustasi naamansa ja esiintyi paheksuttuna Mustana Pekkana
Belgian Flanderin alueen ministerin Sven Gatzin ajattelematon tempaus on nostattanut arvostelumyrskyn.

Huoltoauto jyräsi pyöräilyn olympiamitalistin sairaalakuntoon – katso video
Jesse Sergent veti kärkijoukkoa Flanderin ympäriajossa, kun huoltoauto osui uusiseelantilaispyöräilijään sillä seurauksella, että hänet jouduttiin kiidättämään ambulanssilla sairaalaan.

Belgialaisia ei yhdistä kuin kuningas - tai oikeastaan kuningatar
Ujo Philippe ja puolisonsa Mathilde ovat olleet kuningasparina kohta kaksi vuotta.
Belgialaiset haluavat ranskalaisille perunoilleen Unescon kulttuuriperintöaseman
Belgiassa toimii noin 5 000 ranskalaisia myyvää kioskia tai autoa. Asukaslukuun suhteutettuna niitä on kymmenen kertaa enemmän kuin Yhdysvalloissa McDonald's-ravintoloita.

Belgia sai vihdoin hallituksen
Hallitusta johtava Charles Michel, 38, on Belgian nuorin pääministeri vuoden 1840 jälkeen. Hänen isänsä Louis Michel on toiminut ministerinä ja EU-komissaarina.

Piha kuin taidegalleria – kasveja leikkaamalla saa maisemakuvia
Puutarhan puut ja pensaat voivat olla parhaimmillaan kuin ikkuna tai kameran linssi, jonka läpi näkee mielenkiintoisen yksityiskohdan. Kokkolassa lomaileva Jukka-Pekka Flander on luonut näkymiä jo parikymmentä vuotta.

Eriksson juoksi 1 500 metrin ennätyksensä
Sandra Eriksson juoksi 1 500 metrin ennätyksensä lauantaina Belgiassa.

Belgian Flanderi pyristelee eroon maksajan paikalta
Belgian parlamenttivaalien flaamilainen gallupsuosikki N-VA-puolue ajaa kielialueille laajaa itsehallintoa. Sunnuntain parlamentti- ja aluevaalit jättävät EU-vaalit varjoonsa Belgiassa. Äänestyspakko saa kuitenkin 90 prosenttia kansasta äänestämään joka vaalissa.
Pandat joutuivat kielikiistan keskelle Belgiassa
Antwerpenin eläintarhaa kismittää, että Kiinan lainaksi lupaamat jättiläispandat aiotaan sijoittaa ranskankielisellä alueella sijaitsevaan eläintarhaan. Flaamien separatistipuolueen kansanedustaja uskoo, että ranskankielinen pääministeri on myötävaikuttanut asiaan.

Kaupunkilainen viihtyy tähtikaupungeissa
Forssassa päätetään syksyllä hakeeko kaupunki kansallisen kaupunkipuiston statusta. Asiaa on valmisteltu jo lähes kymmenen vuotta. Aulanko maamme ensimmäisenä kansallisena kaupunkipuistona on hyvä esimerkki ihmisen muokkaamasta ympäristöstä. Hyöty mitataan kaupunkilaisen näkökulmasta, sanoo ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander.

Suomalaiset rikkoivat kauden kärkituloksia Belgiassa
Anniina Laitinen ja Joonas Harjamäki juoksivat lajeissaan kauden kotimaiset kärkitulokset.

Evon eväät eivät näytä riittävän kansallispuistoksi
Evon alue Hämeenlinnassa on Etelä-Suomen hienoimpia metsäkokonaisuuksia, mutta sen luontoarvot eivät ehkä riitä Evon nimeämiseen kansallispuistoksi. Maa- ja metsätalousministeriö ei kannata suurelta osin retkeilyalueena olevan Evon muuttamista yhdeksi kansallispuistoista. Evon heikkous on alueen pirstaleisuus.
Belgian hollanninkielisille separatisteille jytkyvoitto paikallisvaaleissa
Hollanninkieliselle Flanderille isoa autonomiaa ajava puolue on päihittämässä hallitsevat sosialistit jopa näiden ydinalueella Antwerpenissä. Separatistit tähyävät jo parlamenttivaaleihin.
Belgian pyöräilijät punaisia päin
Belgiassa annetaan vastedes pyöräilijöille oikeus kääntyä oikealle liikennevaloissa punaisen valon palaessa. Lainmuutos tulee voimaan helmikuun puolivälissä.

Ennätyksellisen kauan odotettu hallitus vannoi virkavalansa Belgiassa
Puolitoista vuotta kestäneiden neuvotteluiden jälkeen muodostettu Belgian hallitus on vannonut virkavalansa. 13 ministerin hallitus vannoi valansa kuninkaallisessa palatsissa.

Kauden viimeisessä klassikkokisassa yllätysvoittaja
Oliver Zaugg yllätti ennakkosuosikit ja otti uransa ensimmäisen voiton, kun hän voitti pyöräilykauden viimeisen yhden päivän klassikkokilpailun Lombardian ympäriajon. Jussi Veikkanen oli kilpailussa 46:s.
Belgiassa viimein sopu vallanjaosta
Belgiassa puolueet ovat vihdoin päässeet sopuun uudesta vallanjaosta. Sopimuksen mukaan osa verotusoikeudesta siirtyy liittovaltiolta osavaltioille. Samalla niiden autonomiaa lisätään perusturvassa ja liikenteen järjestämisessä.

Belgiaan ehkä hallitus yli vuosi vaalien jälkeen
Belgiaan muodostetaan ehkä viimein hallitus, kun kahdeksan puoluetta ilmoitti olevansa valmis hallitusneuvotteluihin. Belgia on ollut ilman hallitusta yli 400 päivää parlamenttivaalien jälkeen. Kyseessä on maailmanennätys.

Belgian kuningas varoittaa vakavasta poliittisesta kriisistä
Belgian kuningas Albert II on huolissaan maan poliittisesta tilanteesta ja kehottaa maan poliittisia johtajia etsimään ratkaisun syvenevään poliittiseen kriisiin. Maan sosialistisen puolueen johtaja torjuu ajatuksen ennakkovaaleista. Belgialaisen poliitikon Twitter-kirjoituksessa kiistan välittäjäksi esitetään mm. presidentti Martti Ahtisaarta.
Belgian hallitusumpisolmu yhä tiukempi
Kansallismielinen flaamien N-VA-puolue on torjunut ehdotuksen Belgian hallitusneuvottelujen jatkamisesta. Belgia on ollut nyt jo 13 kuukautta ilman hallitusta.
Belgian hallituskriisi on jatkunut tasan vuoden
Maanantaina tulee täyteen kokonainen vuosi siitä, kun Belgiassa oli vaalit ja maan hallitusneuvottelut alkoivat. Hallituskriisin loppua ei ole näkyvissä, koska kansallismielinen flaamilaispuolue N-VA ja valloonipuolue sosiaalidemokraatit ovat näkemyksissään edelleen kaukana toisistaan.

Belgia on ollut jo vuoden ilman hallitusta
Belgia on tiistaina ollut ilman hallitusta jo vuoden ajan. Kuningas Albert II hyväksyi maan edellisen hallituksen eronpyynnön tasan vuosi sitten. Mikään muu demokraattisesti hallittu valtio ei ole ollut yhtä pitkään ilman hallitusta.
Belgiassa maailmanhistorian vaikeimmat hallitusneuvottelut
Belgian hallituskriisi on saavuttanut maailmanennätysmitan. Tänään tiistaina on kulunut 289 päivää Belgian parlamenttivaalien jälkeen, eikä maahan ole saatu uutta hallitusta. Hallituskiistan pituus sivuaa demokraattisen hallintomallin maailmanennätystä.

Flaamit pilkkasivat poliitikkojaan alusvaatteisillaan
Belgialaiset ovat protestoineet ympäri maata tänään torstaina. Mielenosoituksissa on vaadittu poliitikkoja lopettamaan kahdeksan kuukauden nahistelu ja muodostamaan hallitus. Lähinnä opiskelijoista koostunut noin 50 ihmisen joukko riisutui alusvaatteisilleen Gentin kaupungissa.

Belgialaislehdessä Ahtisaarta esitetään Belgian hallituskriisin selvittäjäksi
Harvardin yliopiston tutkija Robert Mnookin ehdottaa Martti Ahtisaarta Belgian hallituskriisin sovittelijaksi. Konfliktintutkimusohjelmaa vetävä amerikkalainen Mnookin tuo Ahtisaaren nimen esille belgialaisen L'Echo -sanomalehden haastattelussa.

Belgialaiset havittelivat mielenosoituksella hallitusta
Kymmenettuhannet belgialaiset osoittivat sunnuntaina mieltään Brysselissä saadakseen lopulta kansalle hallituksen. Belgia on ollut vailla hallitusta 224 päivää. Kansalaismarssilla haluttiin myös osoittaa yhtenäisyyttä hollanninkielisten flaamien ja ranskankielisten valloonien välillä. Näiden puolueet kiistelevät hallituksen kokoonpanosta.
Belgian kuningas pyysi hallitustunnustelijaa jatkamaan
Yli puoli vuotta jatkunutta Belgian hallitusneuvottelujen pattitilannetta yritetään nyt ratkoa kahden suurimman puolueen neuvotteluissa. Kuningas Albert II torjui tiistaina hallitustunnustelijansa eronpyynnön ja pyysi häntä jatkamaan sovun etsintää flaamien ja vallonien suurimpien puolueiden johtajien kanssa.
Belgian hallituskriisi rikkomassa aiemmat ennätykset
Belgia tekee lauantaina uuden Euroopan ennätyksen, kun sen kesäkuun vaaleista alkanut poliittinen kriisi on kestänyt 208 päivää. Tuolloin Belgia ohittaa halltuskriisiennätystä tähän saakka nimissään pitäneen Hollannin. Hollannin ennätys syntyi vuonna 1977.
Belgian hallitustunnustelija luovuttaa
Belgiassa mahdollisuudet saada aikaan uusi hallitus näyttävät entistäkin heikommilta. Hallitusneuvottelujen mahdollisuutta tunnustellut Johan Vande Lanotte ilmoitti torstaina eroavansa tehtävästään, kuninkaanpalatsi kertoo. Belgian uusi parlamentti valittiin jo kesällä, mutta sopua hallituksesta ei ole saatu aikaan.
Belgian hallitusneuvottelut takkuavat puoli vuotta vaalien jälkeen
Belgiassa neuvottelut hallituksen muodostamisesta takkuavat yhä puoli vuotta vaalien jälkeen. Seitsemästä hallitustunnusteluihin osallistuvasta puolueesta kaksi torjui keskiviikkona tuoreimman ehdotuksen pohjaksi, jolta hallitusneuvotteluja voitaisiin käydä.
Kirkko romahti Belgiassa
Pohjois-Belgiassa pienen kirkon katto on romahtanut jouluyönä. Aamuyöllä tapahtuneessa romahduksessa ei kukaan loukkaantunut.
Belgian kielikiistaan ei löydy ratkaisua
Flaamilaisen puolueen ehdottama kompromissipaketti Belgian hallinnon uudistamiseksi on saanut torjunnan ranskankielisiltä puolueilta. Ehdotusta pidettiin viimeisenä keinona selvitä maata repivästä poliittisesta kriisistä.
Flaamien ja valloonien eripura ulottuu jo juomaveteen
Belgiassa ranskankielisen eteläosan ja hollanninkielisen pohjoisosan eripura ulottuu jo juomaveteen. Hollanninkielinen parlamentti kieltäytyi keskiviikkona juomasta enää ranskankieliseltä alueelta peräisin olevaa mineraalivettä, kertoo Belgian ranskankielinen radio.
Ministeri: "Valmistautukaa Belgian hajoamiseen"
Näkymät Belgian hallituksen muodostamiseksi synkkenivät sunnuntaina entisestään, kun maan johtavat poliitikot eivät näyttäneet sovinnonhalua pitkittyneissä hallitusneuvotteluissa. Terveys- ja sosiaaliministeri Laurette Onkelinx kehotti ihmisiä valmistautumaan maan kahtiajakoon.
Hallitukseton Belgia otti EU:n vetovastuun
Belgia on aloittanut puolivuotisen EU:n puheenjohtajuuskautensa toimitusministeristön vetämänä. Puheenjohtajuus siirtyi Espanjalta Belgialle tänään torstaina. Belgia järjesti vaalit kesäkuussa, mutta uutta hallitusta ei ole vielä muodostettu.

Belgian vaalivoittaja ajaa maan hallittua kahtiajakoa
Hollanninkielisten nationalistien voitto Belgian eilisissä vaaleissa syventää maan eripuraisuutta ja pelkoa kahtiajaosta. Belgia on ollut neljä vuotta lamaannuksissa kasvaneiden kieli- ja talousriitojen vuoksi.

Flaamien separatistipuolue voitti Belgian vaaleissa
Belgian hollanninkielisen osan Flanderin irtautumista ajava puolue on voittamassa Belgian parlamenttivaalit. Nieuw-Vlaamse Alliantie eli N-VA-puolue saa Flanderissa noin 30 prosenttia äänistä ja nousee myös koko maan suurimmaksi puolueeksi.