Uusimmat artikkelit
Ruukki irtisanoo 22 Suomesta, yli puolet vähennyksistä Vimpelistä ja Alajärveltä
Ruukki Constructionin Suomen muutosneuvottelut ovat päättyneet. Neuvotteluiden tuloksena vähenee 33 työpaikkaa.
Pieni koulu päätyi harvinaiseen ratkaisuun, kun koulukuvaussopimus päättyi: lapset ottivat kuvat itse
Alajärveläisen Taimelan koulun oppilaat ovat tänä syksynä saaneet laajasti oppia valokuvaamisesta. Projektin kohokohta oli ottaa tavallisesta poikkeavat koulukuvat.
Noin 30 neliön mökki tuhoutui täysin tulipalossa Alajärvellä
Palossa ei ollut vaaraa ihmisille. Palon syttymissyytä selvitetään.
Alajärvi pistää myyntiin Lehtimäen vanhan terveystalon
Terveystalo ei ole tällä hetkellä käyttökunnossa. Rivitalorakennus on palvellut aiemmin kunnan lääkäreiden asuntona.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen säästöt iskemässä kipeimmin Alajärvelle: ”Ollaan romuttamassa perusterveydenhuoltoa ja kuinka kalliiksi se sitten tulee?”
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen tällä viikolla kertomat säästökeinot järkyttävät etenkin Alajärvellä. Kaupunginjohtaja ja aluevaltuutettu pitävät suunnitelmia kohtuuttomina.
Lapua ja Alajärvi aikovat hankkia yhteisen kirjastoauton
Kirjasto-monipalveluauto on kallis investointi, joten Lapua ja Alajärvi aikovat hankkia sen yhdessä. Aiesopimus hyväksyttiin maanantaina Lapuan kaupunginhallituksessa.
Poliisi varoittaa vesilaitoksen edustajana esiintyvästä huijarista Alajärvellä
Vesimittarin lukijana esiintyvä mies on pyrkinyt asukkaiden asuntoihin.
Voimakas tuuli katkoi sähköjä lähes kaikissa pohjalaiskunnissa
Suomeen on saapunut rajuilma, jonka mukana tuulet ovat voimistuneet myös pohjalaismaakunnissa. Sähkökatkoja on runsaasti eri puolilla, eniten Kristiinankaupungissa.
Sinilevähavaintoja runsaasti Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ei havaintoja
Tyyni ja lämmin sää on lisännyt sinileväkasvustoja.
Yksi henkilö kuoli asunnon tulipalossa sunnuntaina Alajärvellä
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että hirsisen rakennuksen kattorakenteet olivat tulessa.
Moottoripyöräilijä kuoli törmättyään henkilöautoon Alajärvellä
Poliisin mukaan päihteillä ei epäillä olleen osuutta onnettomuuteen.
Alajärven kaupunginhallitukselle valittiin uusi puheenjohtaja toimikauden kahdeksi viimeiseksi vuodeksi
Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittiin keskustan Esko Rintamäki. Valtuuston puheenjohtajana jatkaa saman puolueen Antti Joensuu.
Uusi voimalinja Kalajoen ja Alajärven välillä vaatinee vielä täydentäviä Natura-arviointeja ennen lunastusmenettelyä
Kantaverkkoyhtiö Fingrid neuvottelee vielä ely-keskuksen kanssa, millaisia lisäselvityksiä tarvitaan, ennen kun voidaan aloittaa liki 200 kilometriä pitkän voimalinjan alle jäävien maiden pakkolunastukset.
Kuusiokunnat, Järviseutu, Lapua ja Kauhava aikovat järjestää työllisyyspalvelut yhdessä
Työllisyyspalvelut ovat siirtymässä valtiolta kuntien hoidettavaksi ja kunnat ovat parhaillaan perustamassa yhteenliittymiä palvelujen järjestämiseen.
Ely-keskus: Pohjalaismaakunnat halkovan Fingridin uuden voimalinjan kielteiset vaikutukset voivat olla arvioitua suurempia
Viranomaislausunnossaan ely-keskus perää muun muassa täydennyksiä Natura-selvityksiin 400 kilometriä pitkän selvitysalueen varrella. Kalajoen ja Alajärven välille tarvitaan uusi voimalinja lisääntyneen tuulivoimatuotannon takia.
Fingrid suunnittelee liki 300 kilometrin pituista voimajohtoa Alajärveltä etelään Hausjärvelle asti
Fingrid on valinnut reitin voimajohdolle, joka halkoo läpi Suomen, neljän maakunnan ja 13 kunnan Etelä-Pohjanmaalta Kanta-Hämeeseen.
Alajärvi juhlii Onni Kivipellon Voice of Finland -voittoa kansanjuhlassa
Kitron stadion on varattu voitonjuhlille 13. toukokuuta. Kaikki ovat ilmaiseen juhlaan tervetulleita.
Joka kymmenes alajärveläinen katsoi pesäpallostadionilla, kun kotikaupungin Onni Kivipelto, 19, voitti The Voice of Finlandin
Nopeasti ideoidun yleisötapahtuman suosio yllätti kaupungin. Seuraavaksi suunnitellaan voitonjuhlia.
Alajärvi valittiin Alvar Aalto -kaupunkien yhteistyöverkoston johtoon
Valinta toi mukanaan myös ensi vuoden Aalto-viikon järjestämisvastuun. Kaupunki uskoo puheenjohtajuuden lisäävän kaupungin tunnettavuutta.
Kunnat ovat nyt muodostamassa työllisyyden hoitoon yhteistyöalueita – Kauhava ja Alajärvi torjuivat Seinäjoen kosinnan
Työllisyyspalvelut siirtyvät valtiolta kunnille vuoden 2025 alusta. Tällä hetkellä pohditaan yhteistyöalueiden perustamista etenkin pienten kuntien kesken.
Alajärvellä tulipalo suuressa teollisuushallissa
Palosta ei ole vaaraa alueen asukkaille. Teollisuushallissa Yhdystiellä toimii kaksi alumiinialan yritystä.
Influenssaepidemia jyllää edelleen Etelä-Pohjanmaalla – A-streptokokkitapaukset ovat ennallaan eikä vakavia tapauksia ole ilmennyt
Erityisesti Alajärven terveyskeskusvastaanotoilla on raportoitu paljon influenssaa.
Opintojen keskeyttämiset ovat vähentyneet ammattioppilaitos Sedussa oppivelvollisuuden laajentumisen jälkeen
Suurin osa opintojen keskeyttämisistä on niin kutsuttuja positiivisia keskeytyksiä. Silloin opinnot keskeytyvät siirryttäessä työelämään tai toiselle alalle.
Kilpailuvirastolta huomautus Alajärven kaupungille – kiviainesta hankittiin pelkän soittelun perusteella
Kaikista yli 60 000 euron hankinnoista pitäisi tehdä kilpailutus sekä kirjalliset hankintapäätökset, näpäytti KKV Alajärveä.
Voimakkaat tuulenpuuskat ovat riepotelleet, mutta aiheuttaneet vain lieviä vahinkoja
Alajärvellä tien syvät urat aiheuttivat henkilöauton suistumisen ojaan.
Palaute Kalajoen ja Alajärven välisestä uudesta voimajohdosta pakotti Fingridin tekemään uusia reittisuunnitelmia
Kantaverkkoyhtiö on saanut runsaasti palautetta Kalajoen ja Alajärven välisen voimajohdon reittisuunnitelmista. Asutuksen sekä Toholammin kansallisesti merkittävän kulttuurialueen kiertämiseksi on esitetty uusia vaihtoehtoja.
Etelä-Pohjanmaalla kuvattu Toinen mies -elokuva on suoratoiston katsotuimpia
Pienen budjetin elokuviin lukeutuva Toinen mies on ollut katsotuin suomalainen elokuva SF Anytime -elokuvapalvelussa julkaisunsa jälkeen. Elokuva on kuvattu Lappajärvellä ja Alajärvellä.
Meteoriitin törmäyksestä syntynyt järvi olisi ainutlaatuinen lisä Unescon listalle – eteläpohjalaiset Geopark-hankkeesta: Enemmän kuin geologiaa
Geopark Kraatterijärven eteen on tehty töitä jo kuuden vuoden ajan. Meteoriitista Etelä-Pohjanmaalle syntynyt Lappajärvi olisi toteutuessaan viides Unescon Geopark-kohde Suomessa.
Etelä-Pohjanmaalla kadonnut 64-vuotias mies on löytynyt kuolleena
Asiassa ei epäillä rikosta. Poliisi kiittää yleisöä saamistaan ilmoituksista.
Jo sata hirven päätä on toimitettu Ruokavirastoon Keski-Suomesta ja pohjalaismaakunnista – päitä tutkitaan harvinaisen aivorappeumataudin varalta
Ruokavirasto tutkii hirvien päitä, koska Kyyjärvellä ammutusta hirvestä löytyi syksyllä TSE-aivorappeumatautia.
Poliisi saanut yli 300 vihjettä Lapualla kadonneesta pojasta, mutta yksikään ei ole johtanut 16-vuotiaan löytymiseen
Pohjanmaan poliisi etsii edelleen 11. marraskuuta kadonnutta lapualaispoikaa. Viimeisin varmistettu näköhavainto hänestä tehtiin paikallisessa ravintolassa, jossa syntyi tappelu.
Qatarin ihmisoikeusrikkomukset laimentavat MM-jalkapallon kisainnostusta – ”Rahalla ja öljyllä järjestetty, urheilulla ei mitään tekemistä”
Tuhansien siirtotyöläisten arvioidaan menehtyneen kuumuuden vuoksi tai tapaturmaisesti, kun kisapaikkoja on rakennettu.
Neljä eteläpohjalaiskuntaa saa lisärahaa lukiokoulutukseen yhteensä yli 200 000 euroa
Yli 150 kuntaa saa valtiolta tukirahaa ensi vuodelle lukiokoulutuksensa järjestämiseen. Etelä-Pohjanmaalla koronan perusteella tulevaa erityistukea saa neljä kuntaa.
Joulukortteja saa taas postittaa ikäihmisille – mukana iso joukko eteläpohjalaiskuntia
Ikäihmisiä voi ilahduttaa taas joulukortilla. Kortit jaetaan kotihoidon ja asumispalvelujen väelle.
Hirvestä löytyi harvinaista TSE-tautia – Kyyjärvellä tehdyn löydöksen vuoksi hirvien päitä lähetetään taas tutkittavaksi Ruokavirastoon
Jo tulevan viikonlopun jahdista pitää toimittaa aikuisten hirvien päät tutkittaviksi. Näytteitä kerätään usean riistanhoitoyhdistyksen alueella Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla.
Elenia rakentaa pohjalaismaakunnissa uusia voimalinjoja kahdeksalla miljoonalla eurolla
Uusia voimalinjoja rakentuu yhteensä noin 43 kilometriä.
Alajärven elinvoimajohtajan virkaan ehdolla vielä neljä henkilöä
Alajärven kaupunki perusti elinvoimajohtajan tehtävän organisaatiouudistuksen yhteydessä.
Alajärven kaupungin elinvoimajohtajaksi hakee 17 henkilöä
Elinvoimajohtajan keskeisimpiä tehtäviä ovat Alajärven elinvoiman ja vetovoiman kasvattaminen.
Perheet pitävät kiinni lasten harrastuksista tiukkoinakin talouden hetkinä – "Mieluummin karsii omista menoista", sanoo kolmen lapsen äiti
Talouden myllerrys ei ole toistaiseksi aiheuttanut oppilaskatoa pohjalaisissa musiikkioppilaitoksissa. Kolme eteläpohjalaiskuntaa päätti tukea perheitä ja tarjota yhdenvertaisuuden nimissä lapsille ilmaisen musiikkileikkikoulun.
Alajärven uudella nuorisotila Pysäkillä käy perjantaisin lähes sata nuorta – "Mahtavaa nähdä, että nuoret ovat löytäneet tämän!"
Nuoriso-ohjaaja kokee, että uusi avara tila mahdollistaa paremman vuorovaikutuksen nuorten kanssa. Nuorisotilojen merkitys on korostunut epävarman maailmantilanteen myötä.
Alajärveläiset nuoret auttavat syyslomallaan ikäihmisiä pihojen haravoinnissa
Nuoret haravoivat pihoja syyslomaviikolla keskiviikkoon asti ja seuraavalla viikolla vielä yhtenä päivänä. Alajärven kaupungin nuoriso-ohjaaja Jaana Virsula kertoo, että autettavat ovat olleet hyvin kiitollisia nuorten avusta.
Maatalouskoulutukseen kaivataan lisää luomuoppia – tarvetta niin perustiedolle kuin tutkimuksille
Suurin osa luomuopinnoista on tällä hetkellä oppilaitoksissa vapaasti valittavia kursseja. Etenkin luomuelintarvikkeita koskeva tutkimustyö on vielä vähäistä, kerrotaan Luomuliitosta.
Alajärveläinen Mäkelä Alu aikoo vähentää hiilidioksidipäästöjään liki 10 miljoonan euron investoinneilla
Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi liki 3 miljoonan euron tuen Mäkelä Alulle tuotannon sähköistämiseen ja energiatehokkuuden kehittämiseen.
Alajärven ja Kyyjärven alueelle on nousemassa tuuli- ja aurinkovoimaa tuottava hybridipuisto – kattaisi 370 000 kaksion sähköntarpeen
Ilmatar Energy Oy sai työ- ja elinkeinoministeriöltä hankkeelleen 19,5 miljoonaa euroa. Suunnitteluvaihe alkaa ensi vuoden alussa.
Härmänmaalla ja Soinissa ilmainen muskari lapsille
Kuntien tukema musiikkileikkikoulutoiminta helpottaa myös perheiden arkea, koska suurin osa muskariryhmistä kokoontuu hoitopäivän aikana päiväkodissa. Aiemmin muskariin lähdettiin iltaisin.

Pietarsaaressa on selvitetty kalateiden rakentamista
Ähtävänjoella on peräti 12 patoa, jotka estävät kalan nousemisen kutualueille.

Alajärven Ankkurit palaa Superpesikseen
Ankkurit tippui Superpesiksestä vuonna 2019. Nyt on jälleen nousun aika.
Sinilevätilanne on rauhoittumassa, kun säät viilenevät – kesä ollut kahtalainen sisävesillä ja rannikolla
Tällä viikolla on tehty sinilevähavaintoja Etelä-Pohjanmaan järvissä sekä meren rannalla Kaskisissa. Havainnot ovat vähentyneet viime viikosta.

Virkistysalueiden määrä on kasvanut ja se voisi näkyä myös Etelä-Pohjanmaan uudessa maakuntakaavassa
Etelä-Pohjanmaan virkistysalueet on kartoitettu uutta maakuntakaavaa varten. Kyseessä ovat alueet, jonne kaikilla on pääsy ja jossa voi uida, retkeillä, hiihtää, kävellä, pyöräillä tai vaikka meloa.
Toni Kuusela otti pistesijan keihään finaalissa
Kuusela heitti viidenneksi tuloksella 80,20. Lassi Etelätalo palautti suomalaisen keihäänheiton arvokisojen mitalikantaan heittämällä pronssia.