Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Suomen Säveltäjät ry. 75 vuotta

Juhlakonsertti 2.10. klo 20 Musiikkitalossa.

Raasakka tuo kuultavaksi vähemmän tuttua sävelistöä

Raasakka tuo kuultavaksi vähemmän tuttua sävelistöä

Säveltäjänä Suomessa - Antti Auvisen puheenvuoro

Säveltäjät yhä Sibeliuksen varjossa?

Veli-Matti Puumalalle Erik Bergman -palkinto

Säveltäjä, professori Veli-Matti Puumala on saanut Erik Bergman-palkinnon. Kaustislaislähtöinen Puumala ( s. 1965) on toiminut vuodesta 2006 lähtien sävellyksen professorina Sibelius-Akatemiassa.

”Paha poika” Bergmanin musiikki soi juhlavuoden kunniaksi

Säveltäjä Erik Bergmanin syntymästä on torstaina kulunut sata vuotta. Juhlavuoden ja –viikon aikana hänen teoksensa ovat olleet poikkeuksellisen laajasti esillä eri puolilla maata. Erik Bergman oli oman tiensä kulkija.

Söderblom johtaa jatkossa Pori Sinfoniettaa

Jan Söderblom on on Pori Sinfoniettan uusi kapellimestari. Söderblom aloittaa työnsä Porissa ensi vuoden kesällä. Kapellimestarina ja viulistina tunnettu Söderblom on vastikään valittu myös Rauma Festivon taiteelliseksi johtajaksi. Tulevan kapellimestarin otteita nähdään ja kuullaan torstaina Porin Promenadisalissa Erik Bergman 100 vuotta -konsertissa.

Korsholman musiikkijuhlat ottaa varaslähdön

Raippaluodon kirkossa otetaan tänään varaslähtö Korsholman musiikkijuhliin. Musiikkijuhlat alkaa virallisesti huomenna keskiviikkona. Ne on järjestetty jo 29 kertaa.

Korsholman musiikkijuhlat yleisöennätykseen

Korsholman musiikkijuhlilla vieraili tänä kesänä ennätysmäärä kävijöitä. Viime viikolla päättyneiden tapahtuman yleisömäärä nousi 4 200:aan.

Suomalainen musiikkikirja ulkomaisille lukijoille

Suomalaisten nykysäveltäjien tuotannosta on vaikea löytää hallitsevaa suuntausta. Näin sanoo suomalaiset säveltäjäesittelyt kirjaksi koonnut Kimmo Korhonen. Englanninkielisen kirjan tuore painos täydentää ja korjaa neljä vuotta sitten ilmestynyttä opusta.

Musiikki kanavoi ahdistusta

Musiikki on taidetta, joka sekä tuottaa että kanavoi ahdistusta. Näin toteaa lauantaina Helsingin yliopistossa musiikkitieteen oppiaineessa väitellyt Juha Torvinen. Tuoreen väitöskirjan otsikkona on Musiikki ahdistuksen taitona, ja sen teoreettinen lähtökohta on Martin Heideggerin filosofiassa.

Säveltäjä Erik Bergman kuollut

Säveltäjä, akateemikko Erik Bergman on kuollut. Pitkään sairastanut Bergman menehtyi helsinkiläisessä sairaalassa maanantain vastaisena yönä. Kuollessaan hän oli 94-vuotias.