Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Eroanomuksensa jättänyt palestiinalaisten pääministeri Rami Hamdallah.

Palestiinalaisten pääministeri ja hallitus eroavat

Pääministeri Rami Hamdallah oli johtanut hallitusta vuodesta 2014 alkaen.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas Brysselissä

Palestiinalaisten presidentti Abbas EU-maille: "Tunnustakaa Palestiina äkkiä"

Slovenia näyttää toteuttavan Abbasin toiveen. EU:lta ei herunut pitäviä lupauksia paikata Yhdysvaltain jättämää aukkoa YK:n palestiinalaisviraston rahoitukseen.

palestiinalainen mielenosoittaja Ramallahissa

Palestiinalaiset jäädyttävät Israelin tunnustamisen valtioksi

Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n keskuskomitea ohjeistaa järjestön johtoa perumaan vuonna 1993 tehdyn tunnustuksen vastatoimena Yhdysvaltain kovenevalle Lähi-idän politiikalle.

Jerusalem ja Kalliomoskeija

Palestiinalaiset Trumpille: Meitä ei kiristetä

Palestiinalaiset Jerusalem-päätöksellään suututtanut Yhdysvallat uhkaa katkaista avun palestiinalaispakolaisille, jos palestiinalaiset eivät palaa rauhanneuvotteluihin.

Sotilailla konekiväärit, ympärillä koululaislapsia

Yhdysvallat uhkaa lopettaa avustukset palestiinalaispakolaisten järjestölle

Avustuksen lopettamisella presidentti Trump yrittää taivuttaa palestiinalaiset takaisin neuvottelupöytään.

Lippuja heiluttavia nuoria.

Palestiinalaisjärjestöt pääsivät sopuun – Hamas luovuttaa Gazan hallinnan

Hamas ja Fatah sanovat, että palestiinalaisten jako on päättynyt.

palestiinalaisia Gazan ja Egyptin rajalla

Palestiinalaiset kiistakumppanit, Hamas ja Fatah yrittävät jälleen hieroa sopua

Ääri-islamilainen Hamas-järjestö ilmoittaa purkaneensa Gazan kaistaletta hallinnoineen komiteansa ja suostuvansa parlamenttivaaleihin. Vuosikymmenen kestäneen sisäisen valtakamppailun päättyminen ei kuitenkaan ole vielä varmaa.

Syyrian hallituksen sotilaat partioivat al-Layramounin ja Bani Zeinin alueilla Aleppon pohjoisosissa.

Kapinallisryhmittymä ilmoittaa aloittavansa suurtaistelun koko Aleppon valtaamiseksi

Raivoisat taistelut jatkuvat Syyriassa Aleppon kaupungissa. Syyrian hallituksen joukkojen saartorengas kaupungin ympärillä horjuu. Kapinalliset ovat ilmoittaneet aikovansa vallata koko kaupungin.

Liput liehuvat Euroviisukilpailussa.

Palestiinan ja Isisin liput kielletty Euroviisuissa – PLO protestoi

Yleisö voi heiluttaa Ruotsin Euroviisuissa osallistujamaiden ja seksuaalivähemmistöjen sateenkaarilippua, linjasi Euroopan yleisradioliitto EBU. Palestiinan ja Isisin lippujen käyttökieltoa perusteltiin niiden poliittisilla ja uskonnollisilla tarkoitusperillä.

Palestiinalainen nainen kävelee israelilaisten rakentaman muurin vierustalla Itä-Jerusalemissa.

Israel rakentaa laajennuksia kiistanlaiseen Länsirannan muuriin

Nosturit nostivat torstaina kahdeksan metriä korkeita pylväitä merkkinä muurin uusista osista Beit Jalan lähistöllä Jerusalemin eteläpuolella ja samoin Betlehemin lähistöllä, todisti valokuvaaja AFP:lle.

Egyptin parlamentti koolla maaliskuussa 2012.

Egyptin parlamentti kokoontui yli kolmen vuoden tauon jälkeen

Uusi parlamentti koostuu sotilasvallankaappausta johtaneelle Abdel Fatah al-Sisille uskollisesta liittoumasta.

Saudi-Arabiassa asuva Egyptiläinen äänesti Egyptin parlamenttivaaleissa Riadissa, Saudi-Arabiassa 17. lokakuuta.

Egyptiläiset äänestävät parlamenttivaaleissa

Kyseessä ovat ensimmäiset parlamenttivaalit presidentti Muhammad Mursin syrjäyttämisen jälkeen. Suurin osa ehdokkaista kannattaa nykyistä presidenttiä Abdel Fatah al-Sisiä.

Mahmud Abbas erosi PLO:n johdosta

Palestiinan presidentti ilmoitti lauantaina eroavansa Palestiinan vapautusjärjestö PLO:n toimeenpanevan komitean johdosta.

Israelilaiset turvajoukot tutkimassa äärikansallismielisten juutalaisten polttamaa taloa Dumassa 31. heinäkuuta.

Netanjahu tuomitsi palestiinalaiskodin tuhopolton terrorismina

Puolitoistavuotias poika kuoli ja hänen perheensä loukkaantui pahoin äärikansallismielisten juutalaisten tekemäksi epäillyssä iskussa Länsirannalla. Palestiinalaisten mukaan teko on seurausta siitä, ettei Israel ole puuttunut aiempiin iskuihin.

Jasser Arafat ulkoministeri Kalevi Sorsan vieraana

Jasser Arafatin Suomen vierailu jakoi mielipiteitä

Kiistelty PLO-johtaja Jasser Arafat vieraili Suomessa 1989.

Hamas torjuu hallituksen yksipuolisen hajottamisen Palestiinassa

Palestiinan presidentti Mahmud Abbas ilmoitti tiistaina, että maan hallitus eroaa vuorokauden sisällä.

Jarmukin asukkaita kadulla.

YK vaatii pääsyä Jarmukin pakolaisleiriin Syyriassa

Äärijärjestö Isis hyökkäsi Jarmukiin viime viikolla. Pakolaistan tilanne alkaa olla kriittinen.

Saeb Erekat

Palestiinalaiset vaaleista: Israel valitsi miehityksen, ei sopua

Vaalivoittaja Benjamin Netanjahu sanoi äänestyksen alla, etteivät palestiinalaiset saa hänen aikanaan omaa valtiota.

Näkymä Al Shejaeiyan kaupunginosaan Gazassa 12. maaliskuussa.

Hamas ja Fatah jälleen törmäyskurssilla

Palestiinalaisten Hamas- ja Fatah-järjestöt ovat jälleen ajautuneet avoimeen nokkapokkaan. Tällä kertaa Hamas syyttää Fatahia Gazan kaistan viimeaikaisista levottomuuksista.

Palestiinalaishallinto tuomittiin miljoonakorvauksiin pommi-iskujen amerikkalaisuhreille

Yhdysvaltalaisen tuomioistuimen mielestä palestiinalaisten pitäisi maksaa korvauksia lähes 200 miljoonaa euroa.

YK:n Gazan sotaa tutkineen raadin puheenjohtaja erosi

Kanadalainen kansainvälisen oikeuden professori erosi sen jälkeen, kun Israel syytti häntä puolueellisuudesta.

Kalliomoskeija Jerusalemin Temppelivuorella.

Israelin ja palestiinalaisten konflikti – mitä, missä ja milloin?

Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin historiaa keritään auki milloin Raamatusta, milloin toisesta maailmansodasta lähtien. Tässä suhteiden kärjistymistä seurataan 1800-luvun loppupuolelta alkaen. Juutalaisten keskuudessa syntyi silloin sionistinen liike.

PLO: Netanjahu vääristelee räikeästi tosiasioita

Israelin pääministeri vertasi Hamasia Isis-järjestöön.

Hamas ja Fatah sopuun Gazan kiistasta – Yhteinen hallitus palaa

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on syyttänyt Hamasia rinnakkaisen hallinnon ylläpidosta Gazassa. Fatah lupaa, että gazalaisten puuttuvat palkat maksetaan.

Mahmud Abbas ja Moussa Abu Marzouk.

Toivoa tulitaukoneuvotteluista – Palestiinalaisten presidentti ja Hamasin edustaja tapasivat

Islamistisen Gazaa hallitsevan Hamas-järjestön ja Fatah-puolueen välit ovat olleet kireät muun muassa Gazan takia.

Haavoittunutta naista vietiin al-Shifan sairaalaan Gazassa tiistaina.

Israel kehottaa jälleen asukkaita lähtemään Pohjois-Gazasta – ilmaiskut jatkuvat tulitaukoyrityksen jälkeen

Israel jatkoi ilmaiskuja Gazaan tiistai-iltana, kun palestiinalaiset olivat jatkaneet raketti-iskuja eikä Hamas ollut antanut hyväksyntäänsä Egyptin tulitaukosuunnitelmalle. Hamasin edustajat ovat arvostelleet sunnitelmaa uhkavaatimukseksi.

Palestiinalaiset raivostuivat Australialle - ei kutsu enää Itä-Jerusalemia miehitetyksi

Pääministeri Tony Abbottin hallitus katsoo, ettei nimitys ole sopiva alueesta, joka on rauhanneuvottelujen kohteena. Australian oppositio huomauttaa, että muun muassa maailmanjärjestö YK puhuu miehitetyistä palestiinalaisalueista.

Hamasin varajohtaja Musa Abu Marzuk, PLO:n delegaation johtaja ja yksi Fatah-järjestön johtajista Azzam al-Ahmad, Hamasin Gazan kaistan pääministeri, Hamasia edustava Ismail Hanija, ja palestiinalaisten parlamentin varapuhemies Ahmad Bahar keskustelivat yhteistyöstä.

Palestiinalaiset sopivat Gazan ja Länsirannan yhteishallituksesta

Sopimuksen on määrä paikata Fatah- ja Hamas-järjestöjen välit ja yhtenäistää palestiinalaisalueiden hallinto.

Jasser Arafatin hauta Ramallahissa Länsirannalla.

PLO perää kansainvälistä tutkimusta Arafatin kuolemasta

Sveitsiläiset tutkijat kertoivat keskiviikkona löytäneensä palestiinalaisten Arafatin luista suuria pitoisuuksia radioaktiivista poloniumia. PLO uskoo, että Arafat myrkytettiin kuoliaaksi.

Israel syyttää EU-diplomaatteja provokaatiosta

EU on vaatinut Israelilta selitystä välikohtauksesta, jossa Israelin sotilaat takavarikoivat EU-diplomaattien saattaman avustuskuljetuksen. Israelin mielestä selitystä kaivataan diplomaateilta ja heidän hallituksiltaan.

Benjamin Netanjahu Jerusalemissa 24. kesäkuuta 2012.

Netanjahu kiistää Israelin suostuvan ehdotettuihin rauhanneuvotteluihin

Palestiinalaisjohtajat äänestävät mahdollisesta rauhanneuvotteluihin suostumisesta vielä tänään. Yhdysvallat yrittää saada neuvotteluja käyntiin. Tiedossa ei ole, että neuvottelut olisivat alkamassa.

Palestiinalaisten pääministerin pesti jäämässä kaksiviikkoiseksi

Fatah-järjestöstä riippumaton Hamdallah on tyytymätön liikkumatilaansa, kertoo viranomaislähde.

Abbas nimitti uuden pääministerin, Hamas tuomitsee

Palestiinalaisjärjestöjen välinen repivä riita saanee lisää sytykettä pääministerinimityksestä.

Palestiinalaisjärjestöt neuvottelevat yhteisestä hallituksesta

Keskenään kilpailevat palestiinalaisjärjestöt yrittävät jälleen lähentymistä. Edelliset yritykset ovat jääneet tuloksettomiksi.

Aukio täynnä ihmisiä Palestiinan lippu edessä.

Fatahilla suurmarssi Hamasin hallitsemassa Gazassa

Presidentti Mahmud Abbasin Fatah-puolue juhlii ensi kertaa vuosikausiin vuosipäiväänsä Gazassa, jota hallitsee kilpaileva Hamas-puolue.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen.

Räsänen: Palestiinalle ei kuulu tarkkailijavaltion asema

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd.) on tällä viikolla virkamatkalla Etiopiassa, joten hän ei osallistunut Utvan kokoukseen. Räsänen on kuitenkin jättänyt eriävän kantansa kirjallisesti.

Useita tankkeja ja panssariajoneuvoja jonossa.

Yhdeksän kysymystä Gazasta ja Lähi-idän konfliktista

Miksi Israel ja palestiinalaiset ovat koko ajan toistensa kurkussa? Miksi Gaza nousee aina otsikoihin? Esitimme nämä ja monta muuta "tyhmää kysymystä" Lähi-itään erikoistuneelle kansainvälisten suhteiden asiantuntijalle.

Palestiinalaisjärjestöt hautasivat riitansa

Israelin ilmahyökkäys Gazaan sai keskenään riidelleet Hamas- ja Fatah-järjestöt yhdistämään rivinsä.

Ylen toimittaja Länsirannalta: Monet palestiinalaiset kannattavat yhä rauhanneuvotteluja

Länsirannan Ramallahissa arviolta tuhat mielenosoittajaa marssi Israelia vastaan. Osa vaati kostoa ja kehotti palestiinalaistaistelijoita kiihdyttämään rakettitulta.

Israel myönsi surmanneensa PLO:n kakkosmiehen vuonna 1988

Israelin salaisen palvelun suunnittelema operaatio toteutettiin Tunisian pääkaupungissa.

Länsirannalla saatiin aikaan paikallisvaalit

Palestiinalaisten Fatah-puolue yrittää saada vahvan mandaatin jatkaakseen Länsirannan hallitsemista. Tehtävä ei ole helppo, vaikka sen pahin kilpailija Hamas ei osallistu vaaleihin.

Palestiinalaisalueilla uusia toiveita sovusta

Kilpailevat palestiinalaisjärjestöt Hamas ja Fatah etsivät jälleen sopua yhteishallituksesta, joka johtaisi palestiinalaiset uusiin vaaleihin. Gazaa hallinnoivat Hamasin ja Länsirantaa johtavan Fatahin välit ovat olleet viileät vuosia. Aiemmat sovintoyritykset ovat jumiutuneet kiistoihin.

Palestiinalaiset: Toulousen isku ei aja palestiinalaisten asiaa

Palestiinalaisten Ranskan-edustustosta annetussa lausunnossa tuomitaan jyrkästi Toulousen ampujaksi epäillyn miehen perustelut, joiden mukaan isku juutalaiskouluun oli kosto palestiinalaisten lasten puolesta.

Neuvottelut palestiinalaishallituksesta lykkääntyvät

Neuvottelut kilpailevien palestiinalaisjärjestöjen Hamasin ja Fatahin yhteishallituksesta lykkääntyvät, kertoo presidentti Mahmoud Abbasin Fatah-järjestön edustaja. Hän syyttää lykkäyksestä Gazan aluetta hallitsevaa Hamasia.

Hamas ja Fatah perustavat yhteisen hallituksen

Palestiinalaisten kiistelevät ryhmittymät Hamas ja Fatah ovat sopineet tärkeimmät erimielisyytensä ja perustavat yhteisen hallituksen. Hallituksen perustamisen on estänyt kiista pääministerin henkilöstä. Uuden sopimuksen mukaan pääministeriksi nousee palestiinalaisten presidentti ja Fatahin johtaja Mahmoud Abbas.

Palestiinalaisvaalien valmistelu pääsi vihdoin alkuun Gazassa

Palestiinalaisten keskusvaalilautakunta on aloittanut työt Gazassa, kun aluetta hallitseva Hamas-järjestö päätti sallia lautakunnan toiminnan. Hamasilla on ollut lukitun toimiston avaimet siitä saakka, kun valta palestiinalaisalueilla jakautui Hamas- ja Fatah-järjestöjen kesken.

AP: Hamas vetäytymässä Syyriasta

Syyrian levottomuudet ovat pakottaneet palestiinalaisten äärijärjestön Hamasin tyhjentämään osittain Damaskoksessa sijaitsevan päämajansa, kertoo uutistoimisto AP. Hamasin johdon hajoaminen eri maihin heikentää järjestöä.

Palestiinalaisten presidentti Fatah-puoluetta edustava Mahmud Abbas keskustelee Hamas-puolueen Khaled Meshaalin kanssa.

Fatah ja Hamas lopettivat keskinäisen vihanpidon

Kilpailevat palestiinalaisryhmät Fatah ja Hamas ovat sopineet yhteistyöstä. Järjestöjen johtajat ovat tavanneet tänään Egyptin pääkaupungissa Kairossa. Neuvotteluissa päästiin osapuolten mukaan sopuun, joka poistaa esteet viime keväänä solmitun yhteistyösopimuksen toteuttamiselta.

Palestiinalaisryhmät yrittävät sopia yhteistyöstä

Kilpailevien palestiinalaisryhmien Fatahin ja Hamasin johtajat ovat aloittaneet Egyptin pääkaupungissa Kairossa neuvottelut, joiden tavoitteena on poistaa esteet viime keväänä solmimansa yhteistyösopimuksen toteuttamiselta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle