Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Joukko miehiä. Yhdellä on kädessä Ruotsin lippu, joka palaa.

Sunnuntai 22.1.2023 (radio)

Luovutus Turkkiin. Turkin mielenosoitukset Ruotsia vastaan. USA:n ampumistapaus. Kiinalainen uusivuosi. Sää.

Ilotulitusraketeille jopa myyntikielto kuluttajille? Ministeriö aloitti selvityksen, jossa pöydällä on kovatkin keinot

Ministeriö etsii keinoja pienentää ilotulitteiden aiheuttamia haittoja. Harkinnassa on jopa myyntikielto. Uudet säännöt voisivat tulla nopeastikin voimaan.

Autoja raja-asemalla sateisessa säässä

Liikennemäärät maltillisia Kaakon rajaliikenteessä vuoden vaihteessa – koko viime vuonna 1,5 miljoonaa rajanylitystä

Ukrainalaisia tilapäisen suojelun hakijoita saapuu edelleen myös itärajan kautta.

Nuoret pystyttivät palavan barrikadin Sanderstraßen ja Kottbusser Dammin risteykseen Berliinin Neuköllnin kaupunginosassa uudenvuodenyönä 2023. Ihmiset kuvaavat palavaa barrikadia.

Berliini saa kovaa kritiikkiä uudenvuoden mellakoista, joissa loukkaantui kymmeniä poliiseja ja pelastustyöntekijöitä

Berliinin poliisi kertoi tiistai-iltana, että valtaosa mellakoinnista pidätetyistä oli maahanmuuttajia. Poliisin ja pelastustyöntekijöiden kimppuun käytiin muun muassa ilotulitteilla.

Kaadettuja hautakiviä Hyvinkään Rautatienrakentajien hautausmaalla.

Hyvinkäällä kaadettiin hautakiviä – ilkivalta liittyy uudenvuoden viettoon

Vuosi vaihtui Hyvinkäällä ilkivallan merkeissä. Historialliselta Rautatienrakentajien hautausmaalta löytyi vuodenvaihteen jälkeen kaadettuja hautakiviä ja ilotulitusrakettien jäänteitä.

Ihmisiä kävelee Oulun Toripoliisin patsaan takana

Uudenlainen uudenvuoden juhla keräsi tuhansia kävijöitä Oulun kauppatorille

Perinteisessä kaupungin järjestämässä uudenvuoden juhlassa nähtiin Tanssivat vedet -valoteos, sirkustaidetta ja Oulun kamarikuoron esitys.

Punaisessa valossa hohtava Hämeen linna uudenvuodenaaton illan valotulituksessa.

Hämeen linnan valotulituksissa yleisöryntäys

Yleisölle tarjottiin uudenvuodenaattona kaksi valonäytöstä. Jopa liikenne ruuhkautui linnan ympäristössä.

raketti lähdössä taivaalle

Maanantai 2.1.2023 (tv)

Hyvinvointialueet. Ilotulitteet ja silmävammat. Hotellien sähkö. Sää.

Pimeällä otettu kuva, jonka keskellä menee katu. Kadun varrella on autoja ja runsaasti ihmisiä. Vasemmalla ja oikealla kuvassa on kerrostaloja. Horisontissa näkyy vesitornia, joka hehkuu vaaleanpunaisena ja siitä lähtee vaaleanpunainen valonsäde.

Valotulitus saattoi jäädä laimeaksi, jos musiikki unohtui – Lahti puntaroi palautteita ja pohtii, miten ensi uuttavuotta juhlistetaan

Lahden kaupungin mukaan ensimmäistä kertaa kokeiltu uudenvuoden valoshow sai pääosin positiivisen vastaanoton.

Sauli Niinistö.

Нійністьо: і Росія, і СРСР сильно прорахувалися, вважаючи, що швидко поставлять Україну і Фінляндію на коліна

Президент у своєму новорічному зверненні заявив, що толерантна і відкрита Фінляндія має подбати і про свою внутрішню безпеку, оскільки зло вміє знаходити способи її підірвати.

Tero Tapani Kivelä (s. 1960) on suomalainen silmätautien erikoislääkäri.

Silmäklinikan ylilääkäri: urheiluseurojen ei pitäisi joutua myymään raketteja rahan eteen

Ylilääkäri Tero Kivelä toivoo ilotulitteiden myynnin rajoittamista. Rajat räiskeelle -kansalaisaloite hylättiin eduskunnassa syksyllä.

Kultainen ilotulitusräjähdys,

Poliisilla oli uutena vuotena kymmeniä tehtäviä pelkästään Mikkelissä – Joku ampui Naisvuorella raketilla väkijoukossa

Poliisi oli valmistautunut Etelä-Savossa uuteen vuoteen lisäämällä liikkellä olleita poliisipartioita.

Vihreitä ja punaisia ilotulituspalloja taivaalla ja paljon savua.

Vuoden vaihtuminen ei sujunut pelkästään hyvin: poliisi selvittää ammuskelua ja raskaita ylinopeuksia

Tampereella hotelli Rosendahlin ikkunasta ammuttiin sisään uudenvuodenpäivän aamuyöllä. Kukaan ei loukkaantunut, mutta poliisilla oli usean partion tehtävä.

Poliisiauton kylki, jossa Poliisi -teksti.

Uudenvuoden yö oli poliisilla erittäin kiireinen: Iiissä tapahtui jopa henkirikoksen yritys

Tehtäviä oli Oulun poliisilaitoksen alueella yli 300 kappaletta.

Sauli Niinistö.

Sunnuntai 1.1.2023 (radio)

Presidentti Niinistön puhe. Silmävammat. EU:n puheenjohtaja Ruotsi. Kroatiaan euro. Sää.

Vladimir Putin seisoo sotilasjoukon edessä.

Näyttelijä, henkivartija vai vain samaa näköä? Putin-kuvissa esiintyy nainen, joka näyttäisi olevan yhdessä sotilas ja toisessa harras kristitty

Kun seuraa Venäjän presidentti Vladimir Putinista otettuja valokuvia, saattaa hämmentyä. Kuvissa esiintyy erilaisissa rooleissa nainen, joka vaikuttaisi olevan yksi ja sama henkilö.

Poliisin hihamerkki nahkatakissa.

Mies räjäytti ilotulitteita ravintolassa Tahkolla – asiakkaille vammoja

Epäilty sytytti ilotulitteet tanssilattian vieressä kahtena eri kertana, kertoo poliisi.

Ilotulitteita myynnissä.

Ilotulitteita ammuttiin päin ihmisiä ja taloja, vammojakin aiheutui jälleen tänä vuonna

Lounais-Suomen poliisi on sakottanut kymmeniä ihmisiä ilotulitteiden luvattomasta hallussapidosta tai varomattomasta käytöstä.

Uudenvuoden ilotulitukset Joensuussa.

Tappelut, häiriökäyttäytymiset ja kotihälytystehtävät työllistivät poliisia vuodenvaihteessa

Vuoden vaihtuminen näkyi poliisitehtävien lisääntymisenä ainakin Itä-Suomessa.

Paavi Benedictuksen kuva kirkossa.

Lauantai 31.12.2022 (radio)

Emerituspaavi Benedictus on kuollut. Uutta vuotta juhlitaan maailmalla ja Suomessa. Osakekurssit laskivat Helsingin pörssissä vuonna 2022. Sää muuttuu poutaisemmaksi.

Kuvakollaasi Vuosi vaihtuu -atisteista.

Juhli vuoden vaihtumista Hassan Maikalin, F:n, Isac Elliotin ja muiden suosikkiartistien keikoista nauttien

Toivota vuosi 2023 tervetulleeksi paikan päältä Kansalaistorilta tai omalta sohvaltasi. Juhliminen onnistuu myös chatissa Henkka Remeksen seurassa.

Pikachun asuun pukeutunut Mirka Marjakangas odottaa juoksukisansa alkamista Kokkolan Englanninpuistossa.

Kokkolassa juostiin sateessa, jäässä ja tuulessa – ”Lopetetaan vuosi rytinällä ja aloitetaan uusi samalla tavalla”

Gamlakarleby IF:n perinteinen uudenvuodenjuoksu juostiin Kokkolassa kolmen vuoden tauon jälkeen. Tapahtumaan oli ilmoittautunut noin 80 juoksijaa. Heistä puolet joutui jäämään pois sairastelun vuoksi.

Kultainen ilotulitusräjähdys,

Näin vuodenvaihdetta vietettiin maailmalla – katso tunnelmia New Yorkista

Osassa maita juhlitaan ensimmäistä kertaa pandemian jälkeen yhdessä, osa maista juhlii hillitymmin.

Eeva Ojala ja Janita Jämsén valmistelevat uudenvuoden juhlaa Oulun kauppatorilla.

Oulussa vesi tanssii valoteoksessa, sirkus ja kamarikuoro esiintyvät illalla – näin Oulun uudenvuoden juhlasuunnittelu on sujunut

Oulun kaupungin tuottaja Eeva Ojala on häärinyt uudenvuoden juhlan parissa syksystä saakka. Järjestelyistä on selvitty ilman suurempia haasteita.

Nuori vaaleahiuksinen nainen seisoo hevosaitauksen edessä, maassa on lunta. Aitauksen kalterien yli kurottaa iso ruskea hevonen, joka haistelee naisen kämmentä.

Pelosta pillastuvista hevosista ei muisteta puhua vuodenvaihteessa tarpeeksi – ”Jos jotain tapahtuu, vahinko on yleensä aika iso”

Myös hevostalleilla toivotaan, että ilotulitteiden aikarajoista pidetään kiinni. Jos paukutteluun ei varauduta ajoissa, vaarassa voivat olla hevoset ja ihmiset.

Antti-Piera Valle, Kaisa Niittyvuopio ja Sunna Siilasjoki

Aikaero tarjoaa rajaseudun asukkaille tuplasti katseltavaa uutenavuotena – koti-ikkunasta näkee Suomen sekä Ruotsin ilotulitukset

Kun kotimaassa vuosi on vaihtunut, useat rajaseudun asukkaat siirtyvät rajan yli Norjaan tai Ruotsiin vastaanottaman uuden vuoden toisen kerran.

Torniolainen Salla Koivumaa on oppitunnilla Lapin AMK:ssa

Muistatko virkamiestä tökkivät lehmät, jättilohet ja isot hillasaaliit? – Vuosi 2022 oli muutakin kuin sotaa ja kalliita hintoja

Katsele, kuuntele ja lue tästä jutusta Lapin uutisia kuluneelta vuodelta. Mukana on kiinnostavia kurkistuksia vuoden 2022 uutissatoon.

Mies seisoo pelastuslaitoksen palomestarin virka-auton vieressä.

Pohjanmaan pelastuslaitoksen ensihoidolla riittänee tehtäviä uuden vuoden juhlinnassa, mutta palomiesten aattopäivä alkaa niin kuin kaikki muutkin

Närpiön paloasemalla jouluaattona syttynyt tulipalo on tärkeä muistutus siitä, ettei tulipalo katso aikaa tai paikkaa. Joulu oli alueella rauhallinen, mutta uudenvuoden onnettomuuksia ei voi ennustaa.

Sanna Marin.

Sanna Marin hehkuttaa Nato-ratkaisua uudenvuoden tervehdyksessään – Ukrainan sota muutti tilanteen Suomessa ja koko Euroopassa

Pääministeri toivoo omavaraista Eurooppaa, joka ei olisi riippuvainen epädemokraattisista maista.

Eläinlääkäri Tuulia Appleby ja Fina-koira istuvat totisina lattialla.

Koiran äänipelko ei parane paukkeelle altistamalla – eläinlääkäri varoittaa: hoitamaton pelko laajenee helposti

Uudenvuodenaatto on monen paukkuherkän koiran painajainen. Osa lemmikeistä tarvitsee rauhoittavaa lääkitystä. Äänipelkoa voidaan kuitenkin ennalta ehkäistä ja hoitaa. Parasta olisi totuttaa jo pentu ääniin.

Räiskyvä ilotulitus. Savun keskellä palaa kirkas tähtimäinen kuvia, jonka ympärillä on sinisiä ja kultaisia valojuovia.

Як Фінляндія зустрічатиме Новий рік – в багатьох містах пройдуть святкові заходи

Запускати феєрверки за фінським законодавством можна лише протягом восьми годин, починаючи з шостої вечора 31 грудня.

Lahden valotulitus Mustankallion vesitornilla

Lahti ja Hämeenlinna järjestävät näyttävät valotulitukset – rakettien paukkeen sijaan uusi vuosi vastaanotetaan räiskyvillä valoesityksillä

Lahdessa valoteoksen näyttämönä on Mustankallion vesitorni, Hämeenlinnassa historiallinen Hämeen linna.

Kaksiosainen kuva, jossa toisella puolella karttakuvaa Tampereen keskustasta ja toisella puolella kuvituskuvaa ilotulitteista.

Poliisi on valmistautunut vilkkaaseen uuteen vuoteen Tampereella – katso kartasta, missä rakettien ampuminen on kielletty

Ilotulitteiden käyttö on kielletty Tampereen keskustassa yleisen turvallisuuden takaamiseksi. Kaupungin keskustaan odotetaan tänä vuonna paljon uudenvuoden juhlijoita.

Kultainen ilotulitusräjähdys,

Etelä-Karjalan kaupungit ilotulittavat uuden vuoden kunniaksi – Lappeenrannassa toppahousudisco, Imatralla kuohuu koski

Lappeenrannassa juhlat järjestetään Satamatorilla ja Imatralla Inkerinaukiolla.

kirkas ilotulite räjähtää taivaalla

Heikot ajokelit voivat työllistää Oulun poliisilaitosta uutena vuotena – juhlinnan sen sijaan uskotaan pysyvän rauhallisena

Tänä vuonna uusi vuosi sijoittuu viikonlopulle. Ylikomisario Jyrki Kivirinta arvelee, että juhlinta ei välttämättä työllistä poliisia normaalia viikonloppua enempää.

Ilotulitteita myynnissä.

HUSissa hoidettiin jo vuodenvaihteen ensimmäinen vamma: silmämuna repesi, kun Kunkkutykki Big sytytettiin ilman suojalaseja

Ilotulitteiden käyttö on sallittu 31. joulukuuta kello 18.00 ja 1. tammikuuta kello 02.00 välisenä aikana.

Ilotulitus

Poliisi odottaa keskustoihin paljon juhlijoita koronarajoitusvuosien jälkeen – ilotulitteiden käyttö tiukassa syynissä

Lounais-Suomen poliisi aloittaa uudenvuoden juhlinnan valvonnan julkisilla paikoilla huomenna jo alkuillasta.

Simo ja Sari Inkinen rakettiostoksilla.

Rakettien myynti kasvoi paljon koronavuosina ja sesongin odotukset ovat alalla kovat – Joensuun Prisma on yksi maan vilkkaimmista myyntipisteistä

Rakettimyynti on yltänyt korona-ajan ennätysvilkkaalle tasolle. Ihmiset ovat käyttäneet hieman aiempaa vähemmän rahaa rakettiostoksiin.

ilotulitus

Kajaanissa uutta vuotta otetaan vastaan taas Kaupunginlammen ympäristössä – raketit valaisevat taivaan kello 20

Esimerkiksi Ristijärvellä Saukkovaaran rinteet ry järjestää ilotulituksen urheilukentällä kello 18. Vuoden päättää perinteinen ilotulitus Vuokatinrinteillä kello 24.

Valkoisia ja punaisia raketteja taivaalla.

Lapin kaupungit käyttävät tuhansia euroja ilotulitusnäytöksiin – pelastuslaitos kielsi yksityisten paukuttelun muun muassa Levillä

Lapin pelastuslaitos on kieltänyt ilotulitteiden ampumisen uutena vuotena Kittilän Levikeskuksessa, Kemin Sauvosaaressa ja Tornion Suensaaressa.

Kultainen ilotulitus räjähdys.

Lieksassa juhlitaan 50-vuotiasta kaupunkia, Joensuussa järjestetään ilotulitukset kahden vuoden tauon jälkeen

Lieksan kaupunki on perustettu 1.1.1973, kun Lieksan kauppala ja Pielisjärven kunta yhdistyivät.

Ilotulitteet valaisevat tumman yötaivaan.

Helsinki juhlistaa vuoden vaihtumista perinteisillä raketeilla, Espoo luottaa laseriin, Vaasassa rakettirahat lahjoitetaan ruoka-avulle

Useat kunnat ja kaupungit ovat viime vuosina luopuneet perinteisistä uudenvuoden ilotulituksista. Esimerkiksi Helsinki ja Seinäjoki järjestävät edelleen raketteihin nojaavan uudenvuodenjuhlan.

PHPELAN palotarkastaja Ari Holopainen ilotulitteiden myyntipisteessä-

Muista nämä, kun ammut rakettisi taivaalle

Uutena vuonna taivaalle lentää lukematon määrä ilotulitteita. Loputon valistustyö turvallisuudesta saa taas jatkoa.

Ottelina Rantanen ilotulitekaapin edessä.

Ilotulitteiden myynti jakaa mielipiteet, mutta monille seuroille se on tärkeä tulonlähde – ilmapommit ja padat ovat ostajien suosikkeja

Esimerkiksi amerikkalaisen jalkapallon seura Jyväskylä Jaguars on kerryttänyt kassaansa rakettimyynnillä yli kymmenen vuotta.

ilotulitus

Loskakeli ja vettä kaikissa olomuodoissa – Vuosi vaihtuu Etelä-Savossa ikävässä säässä

Uudenvuoden aattoiltana sataa lunta, räntää ja vettä ja lämpötila on selvästi plussan puolella.

Savun keskeltä suihkuaa taivaalle kohoavia räjähdesäteitä.

Uudenvuodenaattona ensihoidon työmäärä tuplaantuu – HUS suosittelee auttamaan lähimmäisiä ”omalla osaamisella ja hyvällä tahdolla”

HUS lisää ensihoidon resursseja aattona, mutta ambulanssien määrää ei kuitenkaan voida kaksinkertaistaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle