Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kun Iina Atjosen äiti sai sydäninfarktin, Mosku-koira herätti muut ja apu ehti paikalle – selvitimme, miksi koirat pelastavat ihmisiä

Koira saattaa pelastaa ihmisiä, koska se välittää omistajistaan, mutta kyse voi olla siitäkin, että koira reagoi outoon tilanteeseen.

Julkkiksiksi nousseet lentokentän koronakoirat saivat tunnustuksen: E.T, Kössi, Miina ja Valo ovat nyt erikoissankarikoiria

Koronakoirat ovat niittäneet runsaasti hyvää mainetta mediassa ja maailmalla.

Kiista lyhytkuonoisten koirien jalostuksesta kovenee – professori syyttää Kennelliittoa painostuksesta, Kennelliitto kiistää

Tutkimusryhmä ei saa enää käyttää Kennelliiton ylläpitämää tietokantaa. Kennelliiton mukaan kyse ei ole painostuksesta, vaan nykyisistä tietosuojavaatimuksista.

Koira oppii uuden hajun minuuteissa – tarkka nenä haistaa koronan, matalan verensokerin tai vaikka hyvän sienipaikan

Tänä vuonna koirat pääsevät kilpailemaan ensimmäistä kertaa hajuaistinsa avulla.

Kasvattajat: Lyttynaamojen ongelmat tuttuja, mutta haluamme valvonnan koskevan myös rekisteröimättömiä koiria

Kasvattajat eivät innostu roturisteytyksistä, mutta kannattavat tiukempaa valvontaa rotukoiriensa kasvattajille.

Selvitys: Koirien lyttynaamat ja lyhyet kallot ovat eläinsuojelulain vastaisia – tiettyjä rotuja muutettava terveempään suuntaan

Eläimelle kärsimystä ja perinnöllisiä sairauksia aiheuttava koiranjalostus pitäisi tuoreen selvityksen mukaan lopettaa.

Koulutatko sinäkin koiranpentuasi väärin? Koirasta voi tulla rähisijä, vaikka luulet toimivasi oikein

Koronakevät sai monet hankkimaan koiranpennun. Pennun koulutuksessa tehdään kuitenkin usein tahattomiakin virheitä.

Koirahyökkäykset piti kitkeä, mutta niitä tulee vain lisää – ihmiset ottavat pennun ajattelematta, että siitä kasvaa 100-kiloinen järkäle

Suomessa on koiranpentubuumi. Ihmiset hankkivat nyt koiria jopa hetken mielijohteesta, ja se voi johtaa ongelmiin.

Suomessa astutetaan liian nuoria narttukoiria – Kennelliitto haluaa epäeettiset kasvattajat kuriin

Koiranpentua harkitsevan kannattaa tutkia pennun emän ja isän taustatiedot jalostustietokannasta ja käydä ehdottomasti katsomassa pentua etukäteen.

Thursday's papers: EU migrant policy, dog lover’s shame, and corona stockpiling

Finland joined EU condemnation of Turkey’s actions on the Greek and Bulgarian borders.

Tässä ovat Suomen suosituimmat koirarodut: labradorinnoutajan suosio kasvaa yhä, kansalliskoira suomenpystykorva ei mahtunut kymmenen kärkeen

Vuonna 2019 Suomessa rekisteröitiin runsaat 45 000 koiraa, mikä oli hieman edellisvuotta vähemmän.

Karva-arkisto auttaa, jos ilotulitukset säikäyttävät koiran karkuteille

Etsijäkoiraliitto kehottaa pussittamaan lemmikkien karvoja karkaamisen varalle. Kennelliitto puolestaan neuvoo, kuinka ehkäistä rakettikauhu.

Lemmikin kanssa voi joutua jopa pakoon paukutusta

Ilotulitukset voivat herättää eläimissä pelkoa, jota voi hillitä muun muassa lääkkeillä.

Erinomaista pioneerityötä – Nuijamaan tullin ruokakoira Aino valittiin Vuoden tullikoiraksi

Suomen Kennelliitto kiittelee Vuoden tullikoiraksi valittua ruokakoira Ainoa 1 200 laittoman ruokakilon kilon paljastamisesta.

Mikkeliläinen Viksu on vuoden poliisikoira

Viksu työskentelee ohjaajansa, vanhemman konstaapelin Toni Tarkiaisen, kanssa Mikkelin poliisilaitoksella.

Vallgrundin merivartioaseman Cena on Vuoden rajakoira

Cena on koulutettu muun muassa henkilö- ja huumausaine-etsintään.

Auttaako raha sietämään sutta paremmin? "Jos on oikein hyvä metsästyskoira, niin mikään raha ei korvaa sitä"

Suden uudessa hoitosuunnitelmassa painotetaan suden sietämistä korvaamalla metsästyskoiran menetys täysimääräisenä.

Onko lemmikkisi nimetty julkkiksen mukaan? Kerro tarina ja lähetä kuva meille!

Puoli seitsemän -ohjelma etsii julkisuuden henkilöiden mukaan nimettyjä lemmikkejä.

Sankarikoira Vili herätti keskellä yötä – omistajat pelastautuivat tulipalolta

Heinolalainen kettuterrieri on yksi 13:sta palkittavasta sankarikoirasta.

Yhden naisen kapina pentutehtaita vastaan: Miia Seppälä listaa hämäriä myynti-ilmotuksia ja kertoo nyt, mistä tunnistaa pentutehtailijan

Pentutehtailuun on vaikeaa puuttua muun muassa siksi, että rekisteröimättömien koirien kasvattaminen ei ole Suomessa kiellettyä.

Norjalaiskoirat pääsevät taas Suomeen

Kennelliiton mukaan Norjassa asuvat koirat eivät voi osallistua liiton alaisiin tapahtumiin Suomessa. Kielto on voimassa syyskuun loppuun asti.

Tautiuhka pitää Norjan koirat edelleen poissa Suomen tapahtumista

Norjassa asuvia koiria ei edelleenkään saa tuoda Suomen koiratapahtumiin koirien veriripulitautiuhkan vuoksi.

Koirien tuontikielto Norjasta jatkuu – moni koiranomistaja Suomessa pelkää, että tauti leviää silti: "Olemme kauhuissamme"

Vakavaan veriripulitautiin on eri puolilla Norjaa kuollut 25 koiraa. Norjan tilanne huolestuttaa myös monia koiranomistajia Suomessa.

Norjassa on kuollut yli 20 koiraa tuntemattomaan tautiin – Ruokavirastolta ja Kennelliitolta varoituksia Suomeenkin

Suomalaisia koiria ei pidä viedä Norjaan eivätkä norjalaiskoirat saa osallistua koiratapahtumiin.

Koirien hemmottelusta on tullut rahakas bisnes, mutta tarvitseeko terve kotikoira akupunktiota tai tassuhierontaa? Ammattilaisen mukaan ei

Koirien hyvinvointipalveluita on nyt tarjolla enemmän kuin koskaan. Kaikkein erikoisimmat luksuspalvelut eivät ole vielä rantautuneet Suomeen.

Pohditko hankkivasi koiran? Huomioi vähintään nämä 4 asiaa ennen ostopäätöstä

Ennen koiran hankkimista kannattaa miettiä ainakin, millainen rotu ja millainen koira persoonaltaan olisi juuri sopiva.

Tässäkö ratkaisu koirahyökkäyksiin: Omistajat kursseille, rotuja mustalle listalle – tätä mieltä suomalaiset olivat Ylen kyselyssä

Yle kysyi suomalaisilta, miten koirahyökkäyksiä voitaisiin parhaiten ehkäistä ennalta. Suosituimmaksi keinoksi nousi koira-ajokortti.

Finnish authorities warn of disease risk from imported dogs

The Finnish Kennel Club wants the government to crack down on online dog sales.

Ruokavirasto: Tuontikoirat kantavat vakavien tautien riskejä

Netissä tapahtuvan koirakaupan valvontaa on tiukennettava, kehottaa Kennelliitto.

Koiran ja omistajan hyvän suhteen lähtökohta on luottamuksessa – 8 vinkkiä, joilla parannat suhdetta koiraasi

Kokosimme kahden eläintenkouluttajan, Tuire Kaimion ja Minna Sirviön, parhaat vinkit hyvään yhteiseloon koiran kanssa.

"Täällä ilahdutan minä" – koiria on jo kymmenillä aloilla, ja Ranen työpaikka on hotellissa

Puolitoistavuotias jackrussellinterrieri pitää huolta siitä, että omistaja muistaa tauottaa työtään.

Eläinsuojeluyhdistyksen kautta kodin saanut Lassi on sankarikoira – pelasti uuden isäntänsä sortuvan katon alta

Kennelliitto myöntää tänä vuonna Sankarikoiran arvon 18:lle koiralle eri puolilta Suomea.

Lukukoira auttaa lukemaan opettelevaa ja nyt myös yliopiston opiskelijaa

Lukukoira auttaa kun lukeminen eri syistä tökkii.

Torniossa ja Haaparannalla järjestetään poikkeuksellinen koiranäyttely – yhtä aikaa kahdessa maassa

Koiraharrastajat voivat tavoitella menestystä saman viikonlopun aikana sekä Ruotsin että Suomen puolella, mikä on harvinaista.

Löytöeläinten kanssa työskentelevät puhuvat ikävästä ilmiöstä: Omia koiria tuodaan "löydettyinä" löytöeläinkoteihin

Omistajat saattavat väittää löytökotiin tuomaansa koiraa löytöeläimeksi muun muassa siksi, että siitä halutaan eroon ilman kuluja.

Börje selvisi kuudesta puukoniskusta ja palasi takaisin töihin – kerromme sen ja neljän muun urakoiran tarinan laajassa kuvareportaasissamme

Suomessa on satoja urakoiria, ja niiden työelämä on murroksessa, arvioidaan Kennelliitosta. Kerromme tässä jutussa koirista, jotka leikkivät, pelastavat henkiä ja haistavat sairauden – työkseen, ruokapalkalla.

Imatralainen Sera saa sankarikoiran arvonimen – pelasti tytön hangesta

Toinen palkittu imatralaiskoira haki apua sairauskohtauksen saaneelle emännälleen.

Kolme sankaria Pohjois-Pohjanmaalta – Kennelliitto palkitsee 18 sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta

Palkinnon Pohjois-Pohjanmaalta saa labradorinnoutaja Aku, hollanninpaimenkoira Kaida ja suomenpystykorva Piitu.

Kaksi sankarikoiran arvonimeä Imatralle – Milo ja Sera pelastivat kumpikin ihmishengen

Suomen Kennelliitto palkitsee tänä vuonna 18 koiraa.

"Se voi auttaa, jos keskittyminen ei meinaa pysyä" – Koulukoira Vinski on vakuuttanut oppilaat ja opettajat

Koulukoira hiljentää hälyävän luokan ja rentouttaa rauhattomat oppilaat. Koulukoirista on saatu hyviä kokemuksia eri puolilla Suomea.

Tiesitkö, että koiran voi rekisteröidä ainakin neljään eri paikkaan? Pakkorekisterin toivotaan selkeyttävän tilannetta

Koirien pakkorekisteröintiin liittyvä selvitys valmistuu syksyllä. Pakkorekisteröinti aloitettaisiin ehkä vuonna 2021. Tällä hetkellä koiranomistajia hämmentää, kun rekisteröinnin voi tehdä useaan eri tietokantaan.

Keskiviikko 22.8.2018 (radio)

Niinistö ja Putin tapasivat. Koirarodut. Huonokuntoiset sillat. Sairaala myy synnytyksiä. Sää on tuulinen.

Finnish Kennel Club: No bans on dog breeds – but some could be licensed

A rise in dog attacks is partly attributable to people’s neglect, says one dog trainer.

Kennelliitto koirahyökkäysten kasvusta: Osaan roduista voisi tarvita luvan

Koirahyökkäysten kasvua selittää osin ihmisten välinpitämättömyys, koirien kouluttaja arvioi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle