Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Olli-Pekka ja Johanna Pohjantaival lapsiensa Urhon 3kk. ja Aaron 2v. kanssa kotona Martinlaaksossa.

Vantaalaisperhe yritti saada hoitoapua yhteiskunnalta – lopulta luovutti ja palkkasi hoitajan itse: ”Totesimme, ettei tässä ole järkeä”

Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että yhteiskunnallisen tuen tulisi olla sellaista, että perheet saavat välittömästi apua poikkeuksellisissa tilanteissa.

Henkilö rokottaa toista apinarokkoa vastaan.

Maksutonta apinarokkorokotetta tarjotaan miehille kaikilla terveysasemilla Helsingissä

Kahden annoksen rokotussarjaa tarjotaan maksutta miehille, joilla on suuri riski saada apinarokkotartunta.

Kyltti.

Hovioikeus lievensi tuomioita laajassa rakennusalan kuittikauppajutussa, jossa 21 henkilöä sai vankeusrangaistuksen

Laaja kokonaisuus on yksi vuosikymmenen suurimmista rakennusalan rikosjutuista. Tuomitut määrättiin maksamaan useiden miljoonien eurojen korvaukset.

Helsingin hovioikeuden kyltti syyskuussa 2022.

Naisia raiskanneen taksinkuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa

Tuomion mukaan mies raiskasi neljä asiakkainaan ollutta naista vuosina 2019-2021.

Kauris tai peura liikkuu Helsingin Kaivopuiston alueella viheriköllä. Eläimen ympärillä nurmikkoa, puita ja kalliota.

Tällainen sarvipää seikkaili Helsingin Kaivopuistossa – paistatteli päivää pihamaalla ja ui lopulta Uunisaareen

Poliisilla ei ole välineistöä tai aikaa eksyneen eläimen nukuttamiseen, joten keskustaan eksyneen nisäkkään kohtalo voi usein olla lopettaminen.

Kaksiosainen kuva. Vasemmalla kaksi lehtien otsikkoa: "Vaimonsa murhasta epäilty psykiatri määrättiin mielentilatutkimukseen" ja "Murhasta epäillyn psykiatrin mielentila tutkitaan" sekä ingressi "Psykiatria epäillään murhasta ja viidestä murhan yrityksestä." Oikealla toimittaja Antti Kurra.

Vaimonsa murhasta epäilty psykiatri on tehnyt mielentilatutkimuksia ja päätyy sellaiseen nyt itse – tämä tiedetään huijausmahdollisuuksista

Toimittaja Antti Kurra kertoo lyhyellä videolla, mitä mielentilatutkimuksissa tapahtuu ja miksi tutkittavan on lähes mahdotonta huijata niissä.

Sylvia Sareste.

Tällaisen repun saa ottaa Finnairin lennolle ilmaiseksi: ”Pärjää ehkä viikonloppureissun just ja just”, matkustaja toteaa

Finnairin lippu-uudistus tulee voimaan huomenna torstaina. Käsimatkatavaroiden painorajoitus on sen sijaan peruttu bisnesluokalta asiakaspalautteen vuoksi.

Kalasääski eli sääksi kantaa harvinaista saalista, nokkakalaa.

Kaiken nähneet lintuharrastajat hieroivat silmiään, kun Helsingin sataman yllä lensi kalasääski kynsissään varsin poikkeuksellinen saaliskala

Nokkakalaa tavataan Helsingissä ja Lounais-Suomessa, mutta saaliskalana se on melko harvinainen.

Käsi laittaa pilleriä dosettiin.

Pääkaupunkiseudulla jyllää hiv-epidemia

Järjestön mukaan hiv-tartuntoja on todettu viime vuosina erityisen paljon suonensisäisiä huumeita käyttävillä ihmisillä.

Helsingin käräjäoikeus 8. joulukuuta.

Thaimaalaisnaisen syytteet ihmiskaupasta hylättiin – yli vuosi ehdollista muista rikoksista

Uhrit työskentelivät tuomitun thaihierontaa tarjoavassa spa-yrityksessä.

Ihmiset kantavat valtavan kokoista Ukrainan lippua Tuomiokirkon portailla.

Sotaa paenneita ukrainalaisia piti tulla tuhatmäärin pääkaupunkiseudulle – toisin kävi

Vasta noin neljäsosa kotikuntaan oikeutetuista ukrainalaisista on hakenut kuntalaiseksi Suomessa. Maahanmuuttovirasto arvioi, että pääsyynä tähän on epäselvä tilanne Ukrainassa.

Savonlinnan museon tuloaula Riihisaaressa

Savonlinnan Riihisaari valittu 2023 vuoden museoksi

Helsingissä juhlistettiin 100-vuotiasta Museoliittoa. Juhlaviikko huipentui Museogaalaan, jossa illan päätteeksi Savonlinnan Riihisaari -museo valittiin vuoden museoksi.

Jenny Kasongo katsoo kameran ohi, taustalla vihreä puu ja Kalasataman tornitalot.

Opiskelijat kertoivat Ylelle opintolaina-ahdingosta: ”Olen pudonnut asunnonostajien junasta todennäköisesti loppuelämäkseni”

Nuoret aikuiset kertovat Ylelle ahdingosta, johon reipas opintolainan ottaminen voi johtaa korkojen ja elinkustannusten noustessa.

Adnan Houssain puolikuvassa  katsoo kameran ohi. Päässä on musta pipo.

Adnan Houssainin hammas poistettiin, koska sitä ei ollut lupa hoitaa – uusi laki takaa nyt paperittomille paremmat terveyspalvelut

Vuoden alusta paperittomat ovat saaneet välttämättömän hoidon kaikkialla Suomessa. Kaikki lääkärit tai hoitajat eivät välttämättä ole vielä perillä uusista käytännöistä.

Helsingissä järjestetyt Fire fest -tapahtumat järjestettiin talvella ja keväällä, aikaan jolloin ei Open air-bileitä paljoakaan näe.

”Siellä oli oikea potkulautojen meri”, kertoo konkari muutoksesta luvattomista ug-bileissä

Koronavuodet ja konemusiikin kasvanut suosio näkyy open air -bileiden kävijämäärissä.

Konfettisilppua Olympiastadionin läheisyydessä.

Rammsteinin lavashow´n jälkiä siivotaan Olympiastadionin ympäriltä useita päiviä

Kaupunkiympäristön tiimipäällikkö toivoisi, että tapahtumajärjestäjä siivoaisi aiheuttamansa sotkun, vaikka se olisi tapahtuma-alueen ulkopuolella.

Man i futuristisk maskin med händerna utsträckta.

Nainen väitti tulleensa huumatuksi Rammsteinin jatkoilla Liettuassa – Helsingin poliisi ei ole saanut mitään rikosilmoituksia

Henkilö syytti Rammsteinia siitä, että hänet olisi huumattu bändin jatkoilla Liettuassa viime viikolla. Väitettä ei ole todistettu todeksi.

Kauppakeskus Redin sisäänkäynti.

Kauppakeskus Redi tyhjennettiin palohälytyksen vuoksi

Asiakkaat pääsivät palaamaan Helsingin Kalasatamassa sijaitsevaan Rediin pian evakuointikäskyn jälkeen. Pelastuslaitos ei löytänyt tulipaloa.

En byggarbetsplats där en bro byggs och en skylt för fotgängare.

Tarkastaja löysi Espoon Tapiolan tilapäisistä silloista puutteita

Espoon tilapäisten telinesiltojen tarkastus paljasti, että silloissa on korjausta vaativia asioita. Esimerkiksi tuennassa ja lukituksessa on havaittu puutteita.

Läheltä

Neljän auton ketjukolari ruuhkauttaa maanantaiaamun liikennettä Lahdenväylällä

Onnettomuudessa ei sattunut vakavia henkilövahinkoja.

Joonatan Nsukami, kokemusasiantuntija, Diakonissalaitos. Myös yrityksen Jälkiturva perustaja.

Joonatan Nsukami, 24, säästi rahaa jo pikkupoikana – kun hän teki koulussa bisnestä, rehtori laittoi Wilmassa viestiä

Nuorten talousosaaminen on heikompaa kuin muilla ikäryhmillä. Joonatan Nsukami oppi jo pienenä säästämisen merkityksen, ja auttaa nyt esimerkiksi taloushuolien kanssa painiskelevia nuoria.

Rammstein

Sokea Rammstein-fani kertoo ennen keikkaa koetusta hetkestä, joka saa hänet edelleen herkistymään – bändi tulee Helsinkiin hurjassa vedossa

Saksalaisyhtye heittää viikonloppuna kaksi loppuunmyytyä keikkaa Helsingin olympiastadionilla.

Till Lindemann

Rammstein alkaa olla Suomessa yleissivistystä – testaa, mitä tiedät Käärijänkin fanittamasta suosikkiyhtyeestä

Helsingissä esiintyvä Rammstein tunnetaan spektaakkelimaisista konserteistaan. Tämä tietovisa tarjoaa puheenaiheita viikonlopun varalle. Kerää hyvät pisteet ja kerro siitä kavereille!

Malmin lentokentän vanhan kiitotien viereinen nurmikko on leikattu lyhyeksi

Ihmiset kummastelevat, miksi Helsingin Malmin kentän niitty ajettiin matalaksi, vaikka alueella pesi lintuja

Ympäristötarkastajan mukaan Malmin kentän niitty ajettiin lyhyeksi liian myöhään, sillä lintujen pesimäkausi oli ehtinyt jo käynnistyä.

Metro saapuu asemalle.

Metrot myöhästelevat salaman aiheuttaman vahingon takia

Salama iski metron turvalaitteisiin, mutta vika on saatu korjattua.

Nuori poika istuu penkillä ja vieressä skeittilauta.

Skeittaajat ratkovat Suomen mestaruuksia viikonloppuna käynnistyvällä kiertueella

Kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa usealla paikkakunnalla. Kiertue alkaa Kuopiosta.

Ratikka seisoo Pyynikintorin pysäkillä kevättalven auringossa.

Tampereella maan elinvoimaisin kaupunkikeskusta, Helsinki ja Turku vanavedessä – ”ihmelapsi” Pietarsaari nousi neljänneksi

Raitiotie, tunneli ja uusi areena nostivat Tampereen elinvoimaisuusvertailun kärkeen, mutta kaupunkikeskustojen kehityshankkeissa on onnistuttu muuallakin.

Vaaleanpunapaitainen opettaja Hanna Hallila pöytänsä ääressä liitutaulun edessä.

Jos kouluihin tulisi perussuomalaisten ehdottama kännykkäkielto, näin se muuttaisi arkea

Tiktokissa aktiivisen opettajan mukaan kännykän käytöstä pitää huomauttaa lähes joka oppitunnilla, ja se voi herättää oppilaissa voimakkaita tunteita.

Cycleuropen toimitusjohtaja Jari Elamo Velo & Oxygen -pyöräliikkeessä Vantaan Tammistossa.

Sähköpyörät ovat niin suosittuja, että pian tehtaat voivat olla pulassa

Sähköpyörien kysyntä kasvaa vauhdilla, ja pyörien tarjontakin on normalisoitunut korona-ajan jälkeen. Kova kysyntä saattaa haastaa tehtaiden kapasiteetin pian.

Johanna Laisaari

Helsingin uusi apulaispormestari on Johanna Laisaari, joka on tehnyt uransa lasten oikeuksien parissa

Varavaltuutettu Johanna Laisaari valittiin apulaispormestariksi Nasima Razmyarin tilalle. Razmyar siirtyy eduskuntaan kansanedustajaksi.

Helsingin käräjäoikeus 8. joulukuuta.

Huijarit väärensivät kuitin ja saivat liki 20 000 euron timattikellon haltuunsa

Kello oli ollut kaupan tori.fi-alustalla. Tapaus sattui tammikuussa.

Anni Sinnemäki.

17 000 katsojan jättiareena haluaa paikan entisen hiilivoimalan alueelta – Helsingin apulaispormestari ei tyrmää

Uusi areena olisi tervetullut Helsinkiin, sanoo kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki. Suvilahti Areena -yhtiö kertoi torstaina suunnitelmistaan.

Helsingin hovioikeuden kyltti syyskuussa 2022.

Poliisina esiintynyt mies yritti huijata vanhuksilta pankkitunnukset – hovioikeus kovensi vankeustuomiota

Hovioikeuden tuomion mukaan mies etsi nimien perusteella uhreiksi iäkkäitä ihmisiä ja yritti käyttää näiden luottamusta hyväksi.

Hanasaaren voimalaitos.

Pohjois-Euroopan suurinta tapahtuma-areenaa kaavaillaan nyt Suvilahden sijaan Hanasaareen

Areenalle mahtuisi peräti 17 000 katsojaa. Alue on teollista aluetta ja se vaatisi kaavamuutoksen, jotta suunnitelma voisi mennä läpi.

Dallapenpuistoon asetettiin laiton huumeiden käyttöhuone. Kuvassa sininen teltta ja taustalla puita ja OP:n konttori.

Poliisi ei epäile rikosta käyttöhuonetempauksessa Helsingissä

Vapaaehtoiset pystyttivät keskiviikkona Dallapénpuistoon teltan, johon huumeita pistämällä käyttävät olisivat voineet tulla käyttämään niitä turvallisesti. Teltta purettiin poliisin pyynnöstä.

Kieltokyltti Sörnäisten vankilan portilla.

Yhdellä Suomen kalleimmista asuinalueista seisoo vankila, jonka taru päättyy pian – tällaisia asioita sen tilalle voisi tulla

Maailmalla vankilat ovat muuttuneet museoiksi, hotelleiksi ja asunnoiksi. Helsingissä Hermanninmäen 10 hehtaarin arvotontti merinäköalalla taipuisi moneksi.

Vesa-Matti Loirin nimikyltti, joka kiinnitettiin ravintola Eliten seinään.

Kuuluisa ravintola halusi kunnioittaa Vesa-Matti Loirin muistoa – lisäsi seinälleen laatan ja listalleen läskisoosin

Ravintola Eliten kanta-asiakkaisiin kuulunut Vesa-Matti Loiri sai muistolaatan legendaariseen taiteilijapöytään. Myös Loirin lempiannosta tarjoillaan nyt ruokalistalla.

Dallapenpuistoon asetettiin laiton huumeiden käyttöhuone. Kuvassa sininen teltta ja taustalla puita ja OP:n konttori.

Keskelle Helsinkiä ilmestyi huumeiden käyttöhuone – poliisi käski purkamaan sen

Tempauksen taustalla oli turhautuminen siihen, että käyttöhuoneiden perustaminen on edennyt niin hitaasti. Järjestäjien mukaan kukaan ei ehtinyt saapua käyttämään huumeita ennen poliisin tuloa.

Mäkelänrinteen uimahallin katsomoa, uimaradat ja päädyssä hyppytelineet.

Miehiä kuvattiin salaa uimahalleissa ja kuvia jaettiin netissä, mutta epäiltyä ei saatu syytteeseen – nyt poliisi harkitsee uutta tutkintaa

Noin 70-vuotiasta miestä epäiltiin useiden miesten salakuvaamisesta, mutta tapauksen syyteoikeus ehti vanhentua.

Passi ja henkilötodistus.

Oletko hakemassa passia? Niin tekee nyt moni muukin, mutta näin vältät ruuhkat

Lupapalveluiden ruuhkien taustalla on lomasesongin alkaminen, mutta myös se, että passien hakua on lykätty edeltävinä vuosina koronan takia.

Kuvassa vihreiden ehdokas Reetta Vanhanen Helsingin valtuuston uudeksi puheenjohtajaksi.

Helsingin valtuuston uusi johtaja Reetta Vanhanen vaatii sote-palveluihin lisää rahaa valtiolta

Helsingin valtuuston uuden johtajan mukaan terveydenhuollon kriisi näkyy potilaiden arjessa joka päivä. Hän on itse koulutukseltaan lääketieteen ja kirurgian tohtori.

Lääkäri meilahden sairaalassa.

Valvira: Apotti-järjestelmä vastaa lain vaatimuksia, mutta HUSilta löytyi isoja puutteita

Valvira otti Apotin valvonta-asian käsittelyyn marraskuussa 2022 sen jälkeen, kun se oli saanut yli 600 lääkärin allekirjoittaman poikkeuksellisen laajan kantelun.

Nette Jalkanen,  helsinki,  kahdenasunnon loukku,  malmi, kolmio, myymättömät asunnot,  velka,

”Välittäjä sanoi, ettei mitään ole tehtävissä” – Nette Jalkanen jäi jättivelan kanssa kahden asunnon loukkuun

Minja Revonkorpi ja Nette Jalkanen tietävät, millaista elämä on, kun kukaan ei halua ostaa asuntoa, mutta se olisi aivan pakko saada myydyksi.

Kokkolasta tuotu kuutti saa nesteytystä saavuttuaan Villieläinsairaalaan.

Villieläimille avattiin oma hätänumero

Kansalliseen villieläinten hätänumeroon vastataan päivittäin kesän ajan. Vaaraa aiheuttavissa tilanteissa tulee edelleen soittaa numeroon 112.

Saiida Mohamud

Saiida Mohamud tuli 20-vuotiaana Suomeen osaamatta lukea tai kirjoittaa – nyt hän tulkkaa kahdella kielellä

Maahanmuuttokeskustelu käy kiivaana hallitusneuvotteluissa. On väläytetty, että vain korkeasti koulutetut olisivat tervetulleita Suomeen. Saiida Mohamud oppi lukemaan ja kirjoittamaan vasta Suomessa. Tämä on hänen tarinansa.

Helsinkiläiset nauttivat terassikelistä rakennusaitojen ympäröimänä 23.5.2023

Esplanadin liikennekokeilusta nousi äläkkä ennen aikojaan – ravintolajohtaja: ”Helsingistä tehdään kovaa vauhtia Espoota”

Liikennekokeilun reitit eivät ole vielä edes valmiita, mutta silti aihe herättää suuria tunteita. Kokoomus olisi halunnut pohtia toteutusta uudestaan.

Käpylän lippakioskin uudet yrittäjät poseeraavat kameralle kioskin sisällä. Taustalla kioskin ulkopuolta ja Käpylää.

Käpylän lippakioskin uudet 21-vuotiaat yrittäjät menivät kioskiin rälläkällä sisään – nyt koko seutu on heidän takanaan

Kolmikko ei ole aiemmin kokeillut yrittämistä. Käpyläläisten valtaisa tuki on auttanut kioskin kuntoon saamisessa.

Poliisin hihamerkki

16-vuotiasta tyttöä ei enää epäillä taposta Myllypurossa, poika yhä vangittuna

Tyttöä epäillään edelleen omaisuusrikoksesta, ja mahdolliset muut rikosepäilyt voivat tarkentua tutkinnan aikana, kertoo poliisi.

Sateenkaarilippu taloyhtiön pihalla Käpylässä.

Helsinki Pride ei jatka yhteistyötä kokoomuksen kanssa, myös keskusta jäi ulos

Taustalla on puolueen epäyhteneväinen kanta translain uudistuksessa, sanoo Helsinki Priden toiminnanjohtaja: ”Ihmisoikeudet eivät ole omantunnon kysymyksiä.”

Tullivirkailija kantaa alkoholituotteita.

Käräjäoikeus vangitsi yhden Suomen tunnetuimmista rikollisista – epäillään törkeästä veropetoksesta

Yksi maan tunnetuimmista rikollisista, Raimo Tienhaara otettiin kiinni viime viikon lopulla epäiltynä rikoksesta, jonka maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle