Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nainen nojaa pöytään. Taustalla ikkuna.

Taiteen akateemikko Sirkku Peltola: ”Taide on osa sivistystä, ja ilman sivistystä ei ole demokratiaa”

Maaliskuun lopussa taiteen akateemikon arvonimen saanut Sirkku Peltola pitää hurjana, jos kulttuurin ja oman taiteen merkitystä kansakunnalle ei ymmärretä.

Nainen nojaa pöytään. Taustalla ikkuna.

Tasavallan presidentti myönsi kolmelle taiteilijalle akateemikon arvonimen

Presidentti myöntää akateemikon arvonimen taideneuvoston esityksestä erittäin ansioituneelle taiteilijalle.

Mustapukuiset tanssijat hyppäävät yhtäaikaa ilmaan-.

Suurmusikaali kertoo Suomen taistelusta pois Venäjän ikeestä – hyökkäys Ukrainaan teki sortovallan teemasta pelottavan ajankohtaisen

Tampereen Työväen Teatterissa nähdään harvinaisuus: kotimaisen suurmusikaalin kantaesitys. Momentum 1900 kuvaa, miten sortovalta alkoi kohtalon vuonna kaatua uppiniskaisten taiteilijoiden voimin.

Kohtaus Suruttomat-musikaalista.

Rakkautta, petturuutta ja tasa-arvottomuutta – Suruttomat-musikaalissa naisen markka on vielä miehen

Jyväskylän kaupunginteatterin syksyn pääteos, Suruttomat-musikaali, vie katsojat 1800-luvun lopun synkeään Suomeen. Mies hallitsi vaimon omaisuutta, vähemmistöjä syrjittiin ja viinanjuonti oli enemmän hyve kuin nolo pahe.

Sarah Nedergård nähdään Vaasan kaupunginteatterissa The Sound of Musicin Marian roolissa syksyllä 2020.

Kissani Jugoslavia ja The Sound of Music ovat ensi syksyn ensi-iltoja Vaasan Kaupunginteatterissa

Sound of Musicin Mariana nähdään vaasalaislähtöinen Sarah Nedergård. Syksyllä ensi-illassa on myös Sirkku Peltolan kirjoittama tragikomedia Suomen hevonen.

teatterijohtaja Otso Kautto työhuoneessaan riippumatolla

TTT:n johtaja Otso Kautto siteeraa Leniniä ja rakastaa vaarallisia ajatuksia: "En kysy yleisöltä mitä saisi olla"

Tampereen Työväen Teatteria pian vuoden johtanut Kautto ottaa ohjelmistollaan riskejä ja toivoo katsojilta kokeilunhalua.

Mies istuu Työväen Teatterin katsomossa

Heikki Kuusniemi on nähnyt kaikki Tampereen isojen teatterien näytelmät vuodesta 1979 – "Samakin esitys kannattaa katsoa moneen kertaan"

Rakkaus teatteriin syttyi, kun Kuusniemi oli 13-vuotias. Nykyään mies katsoo noin 200 esitystä vuodessa.

Sirkku Peltola

Palkitulla näytelmäkirjailijalla Sirkku Peltolalla oli lapsena vain yksi tavoite – nyt hän kirjoittaa kolmea tekstiä yhtä aikaa: "Olen työjuhta"

Tasavallan presidentti myöntää tänä itsenäisyyspäivänä ohjaaja, näytelmäkirjailija Sirkku Peltolalle Pro Finlandian.

- Me ei ensin ymmärretty harjoituksissa, miten vallankumouksellista se oli, että nämä naiset pukivat housut jalkaansa, sanoo näyttelijä Kaisa Hela.

Pumpulitehtaan tamperelaistyttöjen nuoruus jää sisällissodan jalkoihin Tytöt 1918 -musikaalissa

Tampereen Työväen Teatterin Tytöt 1918 -suurmusikaalissa tehtaan nuoret naiset tarttuvat aseisiin, mutta eivät tiedä mihin lähtiessään ryhtyvät.

Pietari Kylmälä ja hevosaiheista grafiikkaa

Maalta kaupunkiin, kopotikop! Näin hepasta tuli teinien terapeutti

Lue kirjallisuusessee tai kuuntele se podcastina täältä

Näyttelijä Kati Outinen ratkaisisi ongelmat Forssan kantaväestön ja turvapaikanhakijoiden välillä keskustelemalla

Kati Outisen ohjaama Variksen Veli ensi-iltaan Forssan Teatterissa – kertoo yksinäisyydestä ja irtolaisuudesta

Forssan Teatterissa saa lauantaina ensi-iltansa Variksen veli -näytelmä. Kyseessä on Kati Outisen ensimmäinen ohjaustyö Forssan Teatterissa.

Tarja Matilainen Ansa Vallitun roolissa.

Ihminen talouden rattaissa – Kotimainen Ansa-musikaali ensi-iltaan Jyväskylässä

Sirkku Peltolan kirjoittamassa Ansa-musikaalissa suomalaisen yrityselämän raadollisuus tiivistyy tehtaassa työskentelevän Ansa Vallitun tarinaan.

Eppu Normaali-yhtyeen Martti Syrjä ja Juha Torvinen yleisön edessä Akateemisessa kirjakaupassa.

Ulkoilmakino, soul-messu ja koiralenkki – Tapahtumien Yö valtasi Tampereen kadut

Perinteinen katukarnevaalitapahtuma Tapahtumien Yö on vallannut Tampereen kadut. Torstain aikana on tarjolla muun muassa musiikkia, tanssia, käsitöitä ja urheilua. Ohjelmistossa on mukana 195 esitystä ja 77 esiintyvää ryhmää ympäri kaupunkia. 

Anne Flinkkilän vieraana on Sirkku Peltola ja Heikki Salo.

Inhimillinen tekijä: Tunnolliset taiteilijat

Ahkeruus, intohimo ja huumori yhdistävät taiteilijaparia.

Heikki Salo

Heikki Salo löysi Pispalanharjun kodistaan lakeuksien mielenrauhan ja venäläisen bunkkerin keittiön pöydäksi

Vanhan talon remontoiminen kodiksi ei ole yksinkertaista, mutta tarinoita siitä poikii. Muusikko Heikki Salon ja ohjaaja Sirkku Peltolan koti Pispalanharjulla on tarinoita täynnä.

Anna-Elina Lyytikäinen, Tampereen Teatterin pääohjaaja

Tampereen Teatterin uusi pääohjaaja on monitaituri, joka haaveilee paluusta näyttämölle

Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Anna-Elina Lyytikäinen tuo raikkaan tuulahduksen tamperelaiseen teatterikenttään. Vaikka Lyytikäinen siirtyy Tampereen Teatterin pääohjaajan rooliin, näyttämöllä saatetaan nähdä myös hänen kirjoittamiaan näytelmiään tai jopa Lyytikäinen itse.

Sisäänkäynti telttateatteriin.

Kesäteatteri viettää kiertolaiselämää – telttateatteri nousee mihin vain

Keski-Suomen kesäteatterikirjon yksi tämän vuoden erikoisuus on Viitasaaren Telttateatteri, joka koostuu kokeneista harrastajateatterilaisista. Teltasta tuli Viitasaaren lähikuntia kiertävän ryhmän estradi monen sattuman summana.

Sirkku Peltolan kuusi kuvaa

Kuusi kuvaa Sirkku Peltolan elämästä

Näytelmäkirjailija Sirkku Peltola antaa äänensä osattomille

Okra-maatalousnäyttely 2010

Kulttuurikuokka-palkinto maatalousnäyttelylle

Loimaalla sijaitseva valtakunnallinen maatalouden erikoismuseo Sarka on myöntänyt Kulttuurikuokka-palkinnon Oripään Lions-klubille Okra-maatalousnäyttelyn järjestämisestä.

Kabareetyylillä Lainahöyhenissä näyttelevät mm. Jouni Innilä ja Joni Leponiemi.

Peltolan uutuus ja vahvoja klassikoita Jyväskylän kaupunginteatterin syksyssä

Jyväskylän kaupunginteatterin syysnäytäntökaudella nähdään peräti neljä ensi-iltaa. Luvassa on Niskavuoren naiset, Kauppamatkustajan kuolema, musikaali Lainahöyhenissä ja Sirkku Peltolan Pieni Raha.

näyttelijöitä näyttämöllä

Pipsa Longan näytelmä valittiin vuoden parhaaksi

Pipsa Longan kirjoittama näytelmä Lauluja harmaan meren laidalta on saanut Lea-palkinnon. Viime vuoden parhaasta näytelmäteoksesta myönnettävä palkinto ojennettiin Longalle Tampereen teatterikesässä

Televisio- ja elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa

Finlandia-palkintojen päättäjät valittu

Tämän vuoden Finlandia-palkinnon saajan valitsee talousvaikuttaja, professori Anne Brunila. Finlandia Junior -palkittavan päättää elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa ja Tieto-Finlandian saajan tiedotusopin dosentti Heikki Hellman.

Tomi Enbuska on Mozartin roolissa Oulun kaupunginteatterin Amadeus-näytelmässä.

Wolfgang Amadeus Mozart palaa Ouluun

Amadeus-näytelmä tekee paluun Oulun kaupunginteatteriin 20 vuoden tauon jälkeen. Säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartista sekä hänen kilpailijastaan Antonio Salierista kertova näytelmä saa ensi iltansa syyskuun lopulla.

Patukkatehtaa työntekijät ja yrityskonsultti Erkki Ranto

Patukkatehtaan työläiset jäävät ahneuden jalkoihin

Lahden kaupunginteatteri musiikkinäytelmä kertoo tähän hetkeen osuvaa tarinaa työpaikkojen katoamisesta. Kymmenen vuotta sitten kirjoitettu teos on edelleen ajankohtainen. Elämän kolhimien hahmojen lisäksi tarinassa kukkii ohjaajansa kuuloinen huumori.

Iiro Rantala Ja Sirkku Peltola puhuvat yleisölle teatterin näyttämöllä.

Kurkistus näytelmän kulisseihin houkuttelee teatteriin

Yleisökadosta kärsivä Lahden kaupunginteatteri tavoittelee kävijöitä järjestämällä yleisölle avoimia tiedotustilaisuuksia. Yleisölle kerrotaan muun muassa näyttelijöiden työstä ja näytelmien taustoista. Viime vuonna Lahden kaupunginteatterin katsojamäärä putosi edellisvuodesta 14 000. 

Ohjaaja Petri Jäärni, Pieni raha-näytelmä

Pieni raha -näytelmä on ihmisen asialla

Kemin kaupunginteatterissa lauantaina ensi-iltansa saava näytelmä Pieni raha on huumorin sävyttämä draama. Sirkku Peltolan kirjoittamaan tekstiin pohjautuvaa näytelmää luonnehditaan yksinkertaisen elämän ylistykseksi, joka kysyy, mitä me todella tarvitsemme.

Maarit Pyökäri

Maarit Pyökäri toivoo teatteriin keskustelua työväestä

TTT:n tuore taiteellinen johtaja remontoi uutta asuntoaan Tampereella ja miettii millainen talvikaupunki vilkkaasta kesäkaupungista mahtaa kuoriutua. Teatterinsa ovia Pyökäri tahtoisi jatkossa avata paitsi Tampereen myös Euroopan suuntaan.

Eeva Litmanen.

Eeva Litmanen palaa juurilleen Lappeenrannassa

Eeva Litmanen on syntyperäinen lappeenrantalainen. Hän on asunut lapsuutensa kaupungissa ja aloittanut uransa Lappeenrannan kaupunginteatterin lavalla 12-vuotiaana. Tänä kesänä hän on palannut juurilleen ja esiintyy Lappeenrannan Linnoituksen kesäteatterissa. Litmanen esittää pääosaa Sirkku Peltolan käsikirjoittamassa näytelmässä Suomen hevonen.

Kunnon sotamies Svejk

Mikkelin teatterilla ennätysvuosi

Mikkelin teatteri on kuluvana vuonna tehnyt parhaan yleisötuloksensa miesmuistiin. Tänä vuonna jäljellä on vielä muutama näytös ja teatterissa on käynyt 51000 katsojaa.

Suvi-Sisko Villanen (vas.), Anne Suomalainen ja Antti Riikonen edustavat kolmea köyhyyden sukupolvea Irti-Teatterin versiossa Sirkku Peltolan Lämminverisissä.

Imatralla käsitellään köyhyyttä komedian keinoin

Lämminveriset-näytelmä pureutuu köyhyyteen ja sen pysyvyyteen. Irti-teatterin näyttelijöille ja ohjaajille aihe oli rankka.

Kohtaus näytelmästä Yksiöön en äitee ota

Yksiöön en äitee ota jatkaa Puhdistuksen viitoittamalla tiellä

Suomalainen näytelmä raottaa ovea vähitellen myös Yhdysvaltoihin. Pohjoismainen näytelmä tunnetaan Amerikassa heikosti, ja sitä on myös hyvin vaikea sinne viedä. Suomalaisittain tietä raivasi Puhdistus, ja nyt vuorossa on Yksiöön en äitee ota.

Kohtaus lasten satunäytelmästä Kaunotar ja Hirviö.

Klassikkosadun lumoa pienille ja isoille katsojille

Vuosisataisen satutaruston helmi Kaunotar ja hirviö on yksi tämän syksyn uusista näytelmistä Hämeenlinnan teatterissa. - Se on kaunein huone, mitä ikinä olen nähnyt, sanoi 5-vuotias pikkutyttö nähtyään näytelmän avoimissa ovissa esitetyn linnakohtauksen. Tyttönen oli haltioissaan näkemästään, mutta niin ovat myös näytelmän tekijät.

Joukahainen ja Aino.

Koululaiskatsojat loistavat poissaolollaan - Hämeenlinnan teatteri huolissaan

Kouluilla ei ole varaa kuljettaa lapsia teatteriin. Sirkku Peltolan sovittama uutuusnäytelmä uhkaa jäädä ilman nuoria katsojia Hämeenlinnassa.

Hämeenlinnan teatterin johtaja Heikki Paavilainen

Säästöpaineiden kurimuksessa teatteri tinkii palkasta, mutta ei laadusta

Hämeenlinnan teatterin johtaja Heikki Paavilaista kismittää - ja syystä. Teatterin penkit täyttyvät ja esityksiä kiitellään, mutta teatteri sai märän rätin kasvoilleen, kun kaupunki komensi teatterilaiset säästötalkoisiin.

Näyttelijä Pauliina Hukkanen.

Seinäruusu rakastaa, riekkuu ja rallattelee näyttämöllä

Näyttelijä Pauliina Hukkanen on esittänyt Seinäruusu-näytelmän Kerttua liki kolme vuotta täysille katsomoille. Mikkelin teatterissa vierailevaa näyttelijää kuullaan ja nähdään teatterin lisäksi radiossa, televisiossa ja opetustehtävissä.

Anjalankosken teatteri luottaa menestysnäytelmään

Sirkku Peltolan menestysnäytelmä Suomen hevonen saa perjantaina ensi-iltansa Anjalankosken teatterissa. Ohjaaja Jukka Salmelan mukaan näytelmän asioita käsitellään maanläheisesti ja huumorin keinoin.

Anna Liisa Tampereen Työväen Teatterissa 2011

TTT juhlii Anna Liisan tragedialla

Tampereen Työväen Teatteri palaa 110 vuoden jälkeen juurilleen. Juhlavuoden pääteoksena nähdään Minna Canthin Anna Liisa, joka oli aikoinaan uuden teatterin avajaisnäytelmä vuonna 1901. Ohjaaja Sirkku Peltolan ja hänen työryhmänsä yhteistyönä Anna Liisa on muuntunut perinteisiä rajoja rikkovaksi musikaaliksi.

Tuire Salenius näytelmässä Yksiöön en äitee ota.

Tuire Saleniuksesta vuoden naisnäyttelijä

Tampereen Työväen Teatterin Tuire Salenius on valittu vuoden naisnäyttelijäksi. Valinta tehtiin sunnuntaina Thalia-gaalassa Turussa.

Yle Areena logo.

Harrastajateatteri vetää Imatralla

Imatran Irti-teatterin aikuisryhmän esittämä Sirkku Peltolan Yksiöön en äitee ota keräsi sunnuntaina katsomon täyteen yleisöä. Näyttelijä Rippe Riikoselle täysi katsomo toi, jos mahdollista vielä normaalia enemmän latausta esitykseen.

Heikki_Kuusniemi

Tuhansien teatteri-iltojen mies pääsee katsomosta näytelmään

Poikkeuksellisen ahkera tamperelainen teatterikatsoja pääsee itse osaksi näytelmää. Musiikinopettaja Heikki Kuusniemi on 30 vuoden ajan katsonut kaikki tamperelaisten ammattiteattereiden esitykset ja seurannut tiiviisti muunkin Suomen teatterielämää. Tällä viikolla hänellä on ensi kertaa rooli näytelmässä.

Maajusseille morsiamineen Kulttuurikuokka

Loimaalainen maatalousmuseo Sarka on myöntänyt vuoden 2010 Kulttuurikuokka-tunnustuksen Maajussille morsian -ohjelmalle. Suosittu tv-sarja tuo perusteluiden mukaan esiin aitoja maaseudun ihmisiä arkisessa työssään.

TTT juhlii Anna Liisa -musikaalilla

Tampereen Työväen Teatterin 110-juhlavuoden pääteoksena nähdään Minna Canthin tekstiin perustuva musikaali Anna Liisa. Musikaalin sovittaa ja ohjaa Sirkku Peltola. Anna Liisa oli TTT:n avajaisnäytelmä vuonna 1901.

Suomalaiset esittelevät näytelmiään off-off Broadwaylla

La MaMa Experimental Theatre Club New Yorkissa esittää Sirkku Peltolan, Mika Myllyahon, Arto Salmisen ja Sofi Oksasen näytelmät. Ensi-ilta on torstaina 10. helmikuuta. Tapahtumaan on kutsuttu laajasti amerikkalaisia teatteriammattilaisia.

Kaksi vanhaa naista istuu penkillä näyttämöllä

TTT:n juhlavuonna ruoditaan nyky-Suomen raadollista arkea

Näytelmäkirjailija, ohjaaja Sirkku Peltolan nyky-Suomesta kertova näytelmäsarja alkoi menestykseksi nousseella Suomen hevosella, joka pohti maaseudun kurimusta. Tulevana torstaina saa ensi-iltansa trilogian päätösosa Lämminveriset.

Eeva-Liisa Manner

Runoilija Eeva-Liisa Mannerista näytelmä Tampereella

Tampereen Työväen Teatteri TTT aloittaa 110-vuotisjuhlavuotensa kantaesityksellä runoilija Eeva-Liisa Mannerista (1921-1995).

Aku Hirviniemi näytelmässä Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö

Teräksinen takavyö tavoittelee Teatteriteko-tunnustusta

Hämeenlinnan Teatterin Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö on ehdolla Suomen Teatterit ry:n Lasten ja nuorten Teatteriteko 2011 -palkinnon saajaksi.

Sosiaalinen media on myös teattereiden uusi markkinointikanava

Koskaan ei voi ennakkoon olla aivan varma, mikä näytelmä nousee teatterissa hitiksi ja vetää katsomot täyteen. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin luottaa intuitioon, sanoo teatterinjohtaja Heikki Paavilainen. Onneksi on myös puskaradio ja nykyään tietenkin myös sosiaalinen media.

Kuva Tikkurilan teatterin näytelmästä Pieni raha.

50-vuotias Tikkurilan Teatteri juhlii Pienellä rahalla

Tikkurilan Teatterin 50-vuotisjuhlakausi käynnistyy Sirkku Peltolan kiitetyllä näytelmällä Pieni raha. Juhlavuoden ohjelmiston ensimmäinen ensi-ilta on lauantaina 8.1.2011.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle