Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Television ruudulla näkyy avaruusteknologiaa, armeijavarusteisiin pukeutuneet ihmiset seuraavat television edessä uutisia.

Pohjois-Korea laukaisi satelliitin, mutta alus syöksyi mereen - Japani ja Etelä-Korea peruivat aloitetut evakuointikehoitukset

Pohjois-Korean valtiollisen uutistoimiston KCNA:n mukaan satelliitin laukaisu epäonnistui raketin toimintahäiriön vuoksi.

Pohjois-Korean ja Kiinan välinen raja. Korean puolella näkyy valtavan kokoiset kuvat maan entisistä johtajista.

Pohjois-Korea jatkaa kansalaistensa tiukkaa eristämistä: Uudet raja-aidat estävät käytännössä pääsyn Kiinaan

Pohjois-Korean asukkaat ovat aiemmin käyneet kauppaa tai yrittäneet loikata hieman lievemmin valvotun pohjoisrajan kautta. Nyt esteitä ollaan pystyttämässä myös Venäjän ja Kiinan vastaisille rajoille.

Etelä-Korean presidentti Yoon Suk Yeol ja Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kättelevät Valkoisen talon edustalla 26. huhtikuuta 2023.

Yhdysvallat ja Etelä-Korea sinetöivät uuden ydinasesopimuksen – tarkoituksena lisätä pelotetta Pohjois-Koreaa vastaan

Sopimuksen tarkoitus on lisäksi rauhoitella Etelä-Koreaa, joka epäilee Yhdysvaltain halua puolustaa sitä tosipaikan tullen.

Toisen maailmansodan aikainen tykki Kunaširin saarella Etelä-Kuriileilla.

Venäjä järjestää sotaharjoitukset Japanin lähellä – alueella käynnissä myös Yhdysvaltain, Japanin ja Etelä-Korean ohjuspuolustusharjoitus

Kremlin tiedottajan Dimitri Peskovin mukaan harjoitukset järjestetään ”kansainvälisen lain puitteissa”. Venäjän puolustusministerin Sergei Shoigun mukaan harjoituksissa harjoiteltiin iskua vihollisen laivastoa vastaan merellä.

Nordkoreas ledare Kim Jong-Un sitter vid ett bord med dottern Kim Ju-Ae stående bredvid.

Onko tässä Kim Jong-unin perillinen? Edusti isänsä rinnalla yli 2 000 euron Dior-takissaan

Kim Jong Unin tytär nähdään yhä useammin virallisissa tapahtumissa isänsä kanssa. Media spekuloi, että Pohjois-Korean diktaattori perehdyttää ”lempilastaan” jatkajakseen.

Kim Jong-un keskustelee upseerien kanssa.

Pohjois-Korea esitteli uusia pienempiä ydinkärkiä, jotka mahtuvat sen testaamiin ohjuksiin – Asiantuntija: ”Tämä on huolestuttavaa”

Hwasan-31s -nimisiä ydinkärkiä voidaan käyttää esimerkiksi mannertenvälisten ohjusten sisällä sekä sukellusveneistä laukaistavissa ohjuksissa.

Vasemmalla kuva Kim Jong-Unista, taustalla ohjus. Oikealla toimittaja Antti Kurra.

Toimittaja Antti Kurra näyttää grafiikan avulla, kuinka kauas Pohjois-Korean ohjukset voivat yltää

Toimittaja Antti Kurra kertoo, että Pohjois-Korea on ampunut viime aikoina enemmän ohjuksia kuin koskaan ennen.

Sotilaslentokoneita lentää V-muodostelmassa, taustalla näkyy Etelä-Korean maaperä korkealta.

Pohjois-Korea teki ohjuskokeen vain päivä sen jälkeen, kun Etelä-Korea ja Yhdysvallat järjestivät yhteiset ilmasotaharjoitukset

Pohjois-Korea on laukaissut kahden vuorokauden sisään tiettävästi ainakin kolme ballistista ohjusta.

Ett odaterat fotografi från år 2022 av Nordkoreas ledare Kim Jong-Un som överser en militärövning med eldrörsartilleri med lång räckvidd.

Etelä-Korea ampui varoituslaukauksia Pohjois-Korean lennokkeja kohti

Jännitys on kiristymässä Korean niemimaalla. Etelä-Korean armeijan edustaja luonnehtii lennokkilentoja provokaatioksi.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ja Venäjän presidentti Vladimir Putin kohottivat maljat Vladivostokissa 25. huhtikuuta 2019.

Epäilyt Venäjän ja Pohjois-Korean asekaupoista nousivat jälleen pintaan – tämä kaupoista tiedetään

Yhdysvaltojen mukaan Pohjois-Korea on toimittanut hiljattain asetarvikkeita venäläisille Wagner-joukoille. Pohjois-Korea on kiistänyt toistuvasti tiedot asekaupoista Venäjän kanssa.

Kim Jong-un tyttärensä kanssa.

Pohjois-Korean johtaja toi yllättäen tyttärensä ohjuskokeeseen

Kim Jong-unin perhe-elämästä tiedetään hyvin vähän. Pohjois-Korean diktaattorilla on eteläkorealaistietojen mukaan kolme lasta, mutta varmaa tietoa ei ole.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un puhuu.

Pohjois-Korea kiistää väitteet asetoimituksista Venäjälle

Pohjois-Korea pitää yhdysvaltalaisviranomaisen viimeviikkoista lausuntoa "vihamielisenä yrityksenä tahrata Pohjois-Korean maine kansainvälisesti".

Nainen katselee Soulin rautatieasemalla televisioruutua, josta näkyy uutislähetys Pohjois-Korean ohjuskokeesta 3. marraskuuta 2022..

Pohjois-Korea laukoo nyt ennätysmääriä ohjuksia – se saattaa ennakoida diktatuurin seitsemättä ydinkoetta

Viime yönä Japanissa pelästyttiin Pohjois-Korean laukaisemaa mannertenvälistä ohjusta. Tutkija pitää samanaikaisia pitkän ja lyhyen kantaman ohjuslaukaisuja pahaenteisinä.

Jännitys Korean niemimaalla kasvaa

Jännitteet Korean niemimaalla kiristyvät: Pohjois-Korean ohjus osui ensimmäistä kertaa lähelle Etelä-Korean aluevesiä

Tutkijan mukaan ohjuskokeet ovat tietoinen provokaatio, jonka on tarkoitus lisätä poliittista jännitettä Korean niemimaalla.

Nordkorea gav ut denna bild av missilen som testades förra veckan, men Sydkorea hävdar att bilden är flera år gammal eftersom det var mulet över Pyongyang då missilen ska ha testats.

Kirjeenvaihtajalta: Pohjois-Korean ohjus sai Japanin hälytystilaan

Kommunistivaltio pyrkii entistä pontevammin varteenotettavaksi uhaksi, kirjoittaa Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un kävelemässä. Taustalla iso ohjus.

Pohjois-Korean uusi laki julisti maan ydinasevaltioksi – laki sallii myös ennaltaehkäisevät iskut

Lain mukaan Pohjois-Korean ei ole sallittua jakaa ydinaseteknologiaa muiden maiden kanssa eikä myöskään käydä vaihtokauppaa ydinteknologialla tai -materiaaleilla.

Vladimir Putin ja Sergei Šoigu.

Mediat: Tarvikepulasta kärsivä Venäjän armeija ostaa nyt miljoonia ammuksia Pohjois-Korealta

Putin seurasi Venäjän suurta sotaharjoitusta Kiinan kanssa. Venäjän arvellaan yrittävän vahvistaa siteitään Aasiaan, kun sillat länteen on poltettu.

Nordkoreas ledare Kim Jong-Un och Rysslands president Vladimir Putin skakar hand inför toppmötet i Vladivostok

Venäjän presidentti Putin: Venäjä ja Pohjois-Korea laajentavat kahdenvälisiä suhteitaan

Presidentti Vladimir Putinin mukaan Venäjän ja Pohjois-Korean suhteiden lähentyminen lujittaisi Korean niemimaan sekä Koillis-Aasian turvallisuutta ja vakautta.

Venäläinen ohjus.

Rauhantutkimuslaitos: Maailma matkaa kohti uutta ydinasevarustelun kautta

Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin ajatushautomon uuden tutkimuksen mukaan ydinaseiden määrä kasvaa tulevaisuudessa. Ydinaseiden määrä on laskenut viimeiset kolmekymmentäviisi vuotta.

Suojapukuihin pukeutuneet ihmiset desinfioivat julkisia tiloja.

Pohjois-Koreassa jo yli kaksi miljoonaa "kuumetapausta" – Kim Jong-un syyttää viranomaisia laiskuudesta koronan hoidossa

Maailman terveysjärjestö WHO on huolissaan Pohjois-Korean koronatilanteesta, sillä kansalaiset ovat tiettävästi rokottamattomia. Myös maan testauskapasiteetti on huono.

Kim Jong-un kävelee sotilaiden kanssa, taustalla suuri ohjus.

Yhdysvaltain presidentti Biden matkustaa Etelä-Koreaan – tiedustelutietojen mukaan Pohjois-Korealla täysi valmius ydinkokeeseen

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tapaa perjantaina Etelä-Korean presidentin Yoon Suk-yeolin. Etelä-Korean viranomaiset ovat varoitelleet viikkojen ajan ydinkokeen mahdollisuudesta.

Ihmisiä ihastelemassa kirsikankukkia Roihuvuoren Kirsikkapuistossa.

Maanantai 16.5.2022 (radio)

Nato-keskustelu. Koronaa Pohjois-Koreassa. Ukrainan viisuvoitto. Hanami-juhla. Sää.

Kim Jong-un on kuvassa etualalla. Hänen takanaan näkyy apteekin työntekijöitä.

Korona leviää huolestuttavasti Pohjois-Koreassa – diktatuuri kertoo yli miljoonasta "kuumetapauksesta", sairastuneiden määrä todennäköisesti paljon suurempi

Tilanne on vakava, koska pohjoiskorealaisia ei ole rokotettu ja maan terveydenhuoltojärjestelmä on erittäin heikko. Tähän asti Pohjois-Korea on väittänyt, ettei maassa ole koronaa.

Ihmiset katsovat televisiosta uutisia juna-aseman asemahallissa Pohjois-Koreasta.

Koronaepidemia käynnistyi sotilasparaatista? Pohjois-Korea kertoi "räjähdysmäisesti leviävästä" kuumeesta

Kuumeen kerrotaan levinneen ympäri maata räjähdysmäisesti huhtikuun lopulta lähtien, ja 187 800 ihmisen sanotaan olevan eristyksissä ja hoidettavana.

Kaksi suoja-asuista henkilöä vierekkäsissä liukuportaissa.

Pohjois-Korea vahvisti ensimmäistä kertaa virallisesti koronatartunnan – koko maa koronasulkuun, tarkka tilannekuva epäselvä

Asiantuntijat epäilevät, että Pohjois-Korean terveydenhuolto murenee koronataakan alle. Pohjois-Korea on tiettävästi kieltäytynyt sille tarjotuista rokotteista.

Kuva tien halkeamasta kovien sateiden ja tuulien seurauksena.

Yli 400 kuoli Etelä-Afrikan tulvissa, Madeleine McCannin tapauksessa nimetty epäilty – 10 uutista, jotka jäivät Ukrainan sodan varjoon

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu. Tästä jutusta voit katsoa, mitä muuta maailmalla on tapahtunut parin viime viikon aikana.

Ihmiset tanssivat torilla värikkäissä mekoissa ja tummissa puvuissa.

Pohjois-Korea tekee kiihtyvällä vauhdilla ohjuskokeita, jotka lähes poikkeuksetta myös onnistuvat – USA epäilee maan valmistelevan uutta ydinohjuskoetta

Pohjois-Korean ohjustestit ovat kehittyneet huolestuttavasti ja uhittelu naapurimaita kohtaan lisääntynyt, arvioi tutkija. Korean niemimaalla alkuvuonna kiristynyt sanasota kytkeytyy Etelä-Korean presidentin vaihdokseen.

Pohjois-Korea laukaisee ohjuksen.

Etelä-Korea: Pohjois-Korea ei testannutkaan uutta ohjusta

Pohjois-Korean viime viikolla testaama mannertenvälinen ohjus ei Etelä-Korean mukaan ollutkaan uudentyyppinen ohjus niin kuin Pohjois-Korea väitti.

Pohjois-Korea esitteli mahtipontisesti Hwasong-17-ohjuksensa

Mustat lasit ja valtava ohjus: Pohjois-Korea teki videon, jolla Kim Jong-un johtaa ohjuksen laukaisua toimintaelokuvan malliin

Eteläkorealaisen tutkijan mukaan video osoittaa, että Pohjois-Korean luottamus omaan sotilaalliseen kykyynsä kasvaa.

MIes kävelee ohjuksen laukaisua näyttävän television edessä.

Pohjois-Korea laukaisi mannertenvälisen ballistisen ohjuksen pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin – osui 150 kilometrin päähän Japanista

Pohjois-Korean kehittämä uudenlainen ohjus lentää pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Maan epäillään myös jatkavan ydinaseiden kehitystä.

Kirsikankukat puhkeavat kukkaan.

Washingtonissa alkavat jo kirsikkapuut kukkia – Ukrainan sodan varjoon on jäänyt ainakin 10 tätäkin kovempaa uutista

Uutis- ja kuvatoimistot ovat kahden viikon ajan tuutanneet ulos lähes yksinomaan Ukrainaa koskevia asioita. Keräsimme tähän kuva-artikkeliin 10 sodan jalkoihin jäänyttä kansainvälistä uutista. Ja bonuksena nuo kirsikankukat.

Donald Trump piti puheen kannattajilleen 6.1.2021.

Uutuuskirja väittää: Trumpilla oli pakkomielle Pohjois-Korean johtajaan ja asiakirjoja vedettiin vessanpytystä alas Valkoisessa talossa

New York Timesin toimittaja Maggie Haberman kertoo Donald Trumpin virkakautta käsittelevässä uutuuskirjassaan, että Trumpilla oli hyvin erikoinen tapa käsitellä tärkeitä asiakirjoja.

Raketin laukaisu.

Pohjois-Korea testasi ydinasekelpoista ohjusta – onko nämä kuvat otettu ohjuksen lennolta?

Pohjois-Korea on uhannut käyttää näitä ohjuksia Yhdysvalloille kuuluvan alueen tuhoamiseen "tulipeitteellä".

Ohjus laukaistaan junassa olevalta alustalta.

Pohjois-Korea kiihdyttää uhmakkaasti aseohjelmaa – ohjuskokeita on tehty tammikuussa lähes pari kertaa viikossa

Etelä-Korean kansallisen turvallisuusneuvoston mukaan sunnuntain ohjuskoe oli suurin viiteen vuoteen.

Pohjois-Korea testaa ohjusjärjestelmiään

Pohjois-Korea vahvisti tehneensä ohjuskokeita ja lisää on tulossa – risteilyohjusten väitetään iskeneen 1 800 kilometrin päähän Japaninmereen

Maailmalle levitettiin kuvia tämän viikon kokeista ja maan johtajan Kim Jong-unin tarkastuskierroksesta asetehtaalla. Keväällä saatetaan nähdä ohjuskokeita kuolleiden johtajien syntymäpäivien kunniaksi.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un puhuu.

Pohjois-Korea laukaissut ilmeisesti kaksi ballistista ohjusta mereen

Pohjois-Korea näyttää tehneen kuudennen ohjuskokeensa kuukauden sisään.

Nordkorea avfyrade i början av januari en hypersonisk missil som kan färdas i överljudshastighet, enligt Kim Jong-Un.

Pohjois-Korea on ilmeisesti tehnyt jälleen ohjuskokeen – YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui samaan aikaan keskustellakseen edellisestä kokeesta

Vajaa viikko sitten Pohjois-Korea kertoi testanneensa ääntä nopeampaa ohjusta. Yhdysvallat, Japani sekä neljä muuta maata kehottavat Pohjois-Koreaa lopettamaan epävakautta lisäävän toiminnan alueella.

Etelä-Korealalinen pariskunta kävelyllä lähellä Pohjois-Korean rajavyöhykettä.

Etelä-Koreasta Pohjois-Koreaan uudenvuodenpäivänä rajan ylittänyt on entinen loikkari – miehen kohtalosta ei ole tietoa

Etelä-Korean viranomaisten mukaan mies loikkasi maahan Pohjois-Koreasta toissa vuonna. Lauantaina hän palasi takaisin diktatuuriin tiukasti vartioidun rajalinjan yli.

Kuva esittää vartiotornia rajalla. Tornissa on vartija.

Pohjois-Korea on alkanut salailla teloituksia, joihin ennen käskettiin yleisö paikalle

Yleisin syy kuolemantuomioille on ollut eteläkorealaisten videoiden katselu tai jakaminen. Nykyisen johtajan Kim Jong-unin kaudella sitä on alettu pitää entistäkin vakavampana rikoksena.

Riisinkeruuta Pohjois-Koreassa.

YK:n raportoija: Koronasulku kiristää Pohjois-Korean rajavalvontaa entisestään, pakoa yrittäviä ammutaan

YK:n Pohjois-Korean ihmisoikeusraportoija Tomas Ojea Quintana on syvästi huolissaan koronasulun heikentämästä elintarviketilanteesta.

Nainen kulki televisioruudun ohi asemalla Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa. Uutisissa kerrotaan Pohjois-Korean juuri laukaisemasta ohjuksesta.

Pohjois-Korea testasi uutta sukellusveneestä laukaistavaa ballistista ohjusta

Etelä-Korea laukaisi samantyyppisen SLBM:n viime kuussa. Pohjois-Korea on tehnyt syksyn mittaan useita ohjustestejä, joita pidetään provokaatioina.

Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Joonas Häkkinen katsoo entisen toiminnanjohtajan kannettavalta tietokoneelta karttaa.

Viisi yleisön suosikkijuttua sunnuntaiaamuusi: salasanaa kannattaa myös jakaa yllätysten varalle, Viking Sallyn poliisitutkinnassa tehtiin useita hämmentäviä ratkaisuja

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle lukijoitamme eniten kiinnostaneita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Katso satelliittikuvista, miten erakkovaltioon keplotellaan salaa apua Kiinasta

Salainen apu pitää maailman suljetuimman valtion pystyssä – katso satelliittikuvista, miten Kiina ujuttaa Pohjois-Koreaan ruokaa ja tavaraa

Pohjoiskorealaisia uhkaa nälänhätä surkean sadon ja ulkomaankaupan romahduksen takia. Kiina on rientänyt apuun, mutta vaatii Pohjois-Koreaa lopettamaan ydinaseilla uhittelun.

Pohjois-Korean johtaja puhuu upseeriensa kanssa.

Pohjois-Koreasta paennut vakooja BBC:lle: Vainoharhaisen Kim Jong-unin luksuselämää rahoitetaan huumekaupalla

Maanpaossa elävä korkea-arvoinen upseeri valotti Pohjois-Korean johtajan henkilökulttia ja sen rahoitusta BBC:lle antamassaan harvinaisessa haastattelussa.

Abdul Qadeer Khan on kuvassa vaaleanharmaassa puvuntakissa ja punaisessa kravatisa. Hänellä on viikser ja harmaantuneet hiukset.

Pakistanin ydinaseen isä Abdul Qadeer Khan on kuollut – Khan kauppasi ydinaseteknologiaa myös Iraniin, Pohjois-Koreaan ja Libyaan

Pakistanissa Khan oli kansallissankari mutta lännessä hän tuli tunnetuksi ydinaselaitteiston levittämisestä muihin maihin. Khan tunnusti asian vuonna 2004 mutta sanoi sittemmin joutuneensa syntipukiksi.

Milad Dehghan

Räppäri, poliitikko, nuorisoidoli, shamaani: tällainen mies on mielipiteitä jakava Milad "Slim Mill" Dehghan, joka sai potkut perussuomalaisista

Milad Dehghan tietää, että provoamisella saa näkyvyyttä. LEVELI-podcastissa hän pilkkaakin poliitikkoja ja intoilee salaliitoista. Dehghan kannattaa sellaista sananvapautta, jossa koronarokotekriittisistä puheistakaan ei tarvitse kantaa vastuuta.

Kim Jong-un.

Pohjois-ja Etelä-Korean välinen "kuuma linja" voidaan käynnistää jo lähipäivinä

Pohjois-Korea on valmis jatkamaan rauhanneuvotteluja Etelä-Korean kanssa, mutta ei halua Yhdysvaltoja mukaan neuvotteluihin.

Ohjus nousemassa ilmaan

Pohjois-Korea ilmoitti testanneensa hypersoonista ohjusta – Yhdysvallat kertoi ottavansa väitteen vakavasti

Hypersooniset ohjukset lentävät moninkertaisella äänennopeudella. Sellaisia kehittävät myös muun muassa Venäjä ja Yhdysvallat.

Kim Yo-jong (till vänster) i september 2018 under ett möte mellan Sydkoreas president Moon Jae-in och Nordkoreas ledare Kim Jong-un (båda i bakgrunden) i Pyongyang.

Pohjois-Korean johtajan vaikutusvaltainen sisko väläytti, että maa voisi palata neuvottelupöytään Etelä-Korean kanssa

Pohjois-Korean johtajan siskon Kim Yo-jongin mukaan maa on valmis palaamaan neuvottelupöytään Etelä-Korean kanssa sodan päättämiseksi maiden välillä. Ehtona kuitenkin on, että Etelä-Korea lopettaa "vihamieliset toimensa".

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle