Uusimmat artikkelit
Maitotilojen määrä on vähentynyt Pohjois-Pohjanmaalla – sama kehitys on koko Suomessa
Pohjois-Pohjanmaalla maitotiloista noin 50 on lopettanut toimintansa viimeisen vuoden aikana.
Suomen paras karja lypsää puolet keskimääräistä paremmin – ”Hyvinvoiva, terve lehmä on tärkein”, sanoo Peltolan tilan isäntä
Muuramelaisella tilalla on Suomen paras karja toista vuotta peräkkäin. Keskikokoinen lehmälauma lypsää hurjat määrät hyvälaatuista maitoa hyvinvointiin panostamalla.
Maitotilojen määrä vähenee, mutta menestyviä tiloja on yhä paljon – elyn mukaan panostukset eläinten hyvinvointiin ovat lisääntyneet
”Kun eläin voi hyvin, se myös tuottaa hyvin”, sanoo Kainuun ely-keskuksen asiantuntija Eeva Heikkinen.
Maitopurkin kylkeen tulee pian uusi eläinten hyvinvointimerkki – katso, millainen maatila sen voi saada
Alle viidennes Suomen maitotiloista hoitaa lehmänsä tällä hetkellä niin hyvin, että voi saada hyvinvointimerkin.
Maidontuotanto vähentyi viime vuonna yli kaksi prosenttia Kainuussa, asiantuntija ei puhuisi romahduksesta
Maidontuotannon laskua selittää investointien vähentyminen ja tuotannosta luopuvien tilojen määrät. Monella pienemmällä maatilalla tilan kehittämistä ei ole nähty kannattavana, jos jatkajaa ei ole ollut tiedossa.
Fazer harkitsee lähes sadan ihmisen irtisanomista Kouvolassa, pääluottamushenkilö: ”Näin iso mittakaava tuli täytenä yllätyksenä”
Fazer käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 226 työntekijää. Yhtiön arvion mukaan vähennystarve koskisi enintään 95 vakituista työsuhdetta Korian tehtaalla.
Joulu moninkertaistaa rasvaisten maitojen ja juustojen kulutuksen – tammikuussa suomalaiset elävät taas terveellisesti
Perinteikkyys joulupöydässä näkyy myös maitotuottajien tehtailla. Esimerkiksi satakuntalaisen Satamaidon kerman tuotanto kasvaa 50 prosenttia joulun alla.
Valion Annikka Hurme valtiolle: Nyt pitää apua tulla maatiloille
Maatiloilla pohditaan, jatketaanko tuotantoa kevään jälkeen, sanoo Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme. Hurmeen mukaan odottamattomaan kustannuskriisiin on löydyttävä apu valtion, ei kuluttajien kukkarosta.
Osuuskunta Maitomaan toimitusjohtajaksi valittiin Pasi Laitinen Mikkelistä
Pasi Laitinen aloittaa Osuuskunta Maitomaan toimitusjohtajana marraskuussa. Hän siirtyy tehtävään Mikkelin kehitysyhtiö Miksein yrityskehitystiimin vetäjän roolista.
Valio luopuu maakaasun käytöstä Riihimäen tehtaiden energiantuotannossa
Valiolla on Riihimäellä kaksi tuotantolaitosta.
Kana melkein ohitti suosiossa possun, maitoa juotiin yhä vähemmän, kasviksissa jyräsivät kestosuosikit: näin suomalaiset söivät vuonna 2021
Luonnonvarakeskuksen ennakkotiedot ravintotaseesta kertovat, kuinka paljon Suomessa kulutettiin erilaisia elintarvikkeita.
Kiteen Koivikolla tehtaillaan juhannusviikosta lähtien jäätelöä kilotolkulla – yritys kuuluisa vegaanipehmiksestään
Suonenjoelta Kiteelle muuttanut By Maitolan jäätelötehdas on tunnettu vegaanisesta pehmiksestään. Kiteellä jäätelöä valmistetaan myös paikallisesta luomumaidosta.
Näin hurjaa tahtia ruoan hinta ei ole noussut juuri koskaan – tarkasta Ylen ruokakoneesta, kuinka paljon sinun ostoksesi kallistuvat
Ylen ruokakoneella voit kokeilla joka kuukausi uusimmilla tiedoilla, minkä elintarvikkeiden hinnat nousevat eniten ja minkä vähiten.
Maitotalojen imagokisa kovenee: Valio haluaa maidostaan hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä
Maidontuotannon kuormitus luonnolle herättää yhä enemmän kritiikkiä. Valio lupaa kannustinpalkkioita maitotiloille, jotka saavat hiililjalanjälkeään pienemmäksi.
Mansikoista saattaa tulla talvisin vain hyvätuloisten herkku – tutkija arvioi, mitkä ruokatuotteet voivat olla tulevaisuudessa luksusta
Aalto-yliopiston vanhempi tutkija uskoo, että kahvin hinta ei ole nähnyt vielä kattoa. Satokaudet voivat määritellä tulevaisuudessa lautasmallia yhä tarkemmin.
Suonenjokelaisen Maitomaan toimitusjohtaja vaihtuu
Markku Iivonen jättää toimitusjohtajan tehtävät henkilökohtaisista syistä. Osuuskunta Maitomaan hallinto on aloittanut uuden toimitusjohtajan etsinnän.
Savolainen meijeriosuuskunta painaa tuotteen hiilijalanjäljen maitotölkkeihin – toimitusjohtaja toivoo muiden meijereiden seuraavan perässä
Osuuskunta Maitomaa selvitti maidontuotantonsa hiilijalanjäljen kokonaisuudessaan pellolta tölkkiin asti. Kuluttajien on kuitenkin vaikea tehdä vertailua, koska laskentatapoja on monia.

Suolainen ja makea toimivat aina, mutta söisitkö pehmistä sipseillä? Jäätelömaailman pellepeloton on kokeillut tätäkin, sillä pelkkä vanilja ei riitä
Pohjanmaan maakunnissa jäätelöauto löytyy monelta levähdyspaikalta. Klassikomaut pitävät matkalaisten valinnoissa pintansa, mutta moni haluaa kokeilla joka kesä jotain uutta - ja siitähän kauhavalainen jätskiyrittäjä innostuu.
Valio lähtee Venäjältä välittömästi – tuotemerkki näkyy venäläiskaupoissa niin kauan kuin pakkauksia riittää
Valion mukaan yhtiön toiminta Venäjällä on kaupan myötä jo loppunut.
Arctic Milk yrityssaneeraukseen
Juustoja valmistava yritys on jättänyt saneeraushakemuksen Pirkanmaan käräjäoikeudelle. Arctic Milk on toiminut viitisen vuotta Forssassa.
Ahlman lopettaa Tilameijerin toiminnan ja se herätti somessa huolen tilan lehmien kohtalosta – toimitusjohtaja: "Meidän karjalla ei ole hätää"
Vaikka Ahlmanin opiston Tilameijeri lakkautetaan Tampereella juhannukseen mennessä, jatkuu Tilapuodin toiminta muita tuotteita myyden. Myös länsi- ja itäsuomenkarjan geenipankit säilyvät.
Valmakauppa muuttaa Lapinlahdella uusiin tiloihin – avajaiset maanantaina
Uudet tilat on rakennettu Lapinlahdelle Asematien ja Tunnelitien risteykseen.
Kiteellä alkaa huhtikuussa paikallisen luomujäätelön valmistus – jäätelöä ja pehmistä, maidosta ja kaurasta
Savolaisen MyIceD-nimellä myytävän jäätelön valmistus siirtyy kokonaisuudessaan Suonenjoelta Kiteelle. Tiloja jäätelötehtaalle remontoidaan parhaillaan.
Moni kainuulainen maatila painii pahoissa talousongelmissa – lopettanut maitotilallinen: "Ymmärrän sen tuskan"
Huono satovuosi yhdistettynä lannoitteiden, rehujen ja energian hintojen nousuun on heikentänyt usean maatilan tilannetta. Tuottajahinnat ovat puolestaan pysyneet hintojen nousua edeltävällä tasolla.
Viime kesänä Vaasan jäätelömyyntipaikoista kovimman hinnan maksanut yrittäjä piti kesää onnistuneena – positiivisella mielellä kohti uutta kautta
Sillankorvan yrttijuustot pääsi aloittamaan jäätelömyynnin vasta juhannuksen jälkeen. Siitä huolimatta kesä oli yrittäjä Jouko Pahkakankaan mielestä onnistunut.
Maitoautojen tankit täyttyvät jo lähivuosina dieselin sijasta uusiutuvilla polttoaineilla – silti suurin osa maidontuotannon päästöistä syntyy tiloilla
Maidonkeruu tiloilta meijereille tapahtuu tulevina vuosina yhä enemmän biopolttoaineilla kulkevilla ajoneuvoilla. Esimerkiksi Valio tähtää siihen, että jo reilun kymmenen vuoden kuluttua yrityksen koko kuljetuskalusto käy uusiutuvilla polttoaineilla.
Laajat sairaspoissaolot voisivat tuoda aukkoja leipä- tai pihvilaareihin, mutta ruoka ei lopu – "Työläitä tuotteita hetkeksi jäähylle, jos tarpeen"
Tarvittaessa tuotannosta leikattaisiin ensimmäisenä työvoimavaltaisimpia rönsyjä. Myös yhteistyötä kilpailijoiden kanssa on opeteltu tekemään, sillä raaka-aineet on saatava jalostettua.
Timo Liimataisen 30 vuoden ura maitotilallisena päättyi kesällä, ja olo on nyt huojentunut – moni maatila sinnittelee, vaikka voimat alkaisivat ehtyä
Maatalouden ahdinko näyttää tänä vuonna kiihdyttävän maitotilojen lopettamishaluja. Monen yrittäjän henkinen kuormitus on kovaa ja tulot vähäiset, mutta silti lopettamispäätös on vaikea.
Kokeile Raj Bharatin uppopaistettua intialaista tuorejuustoa – monikäyttöinen kumppani intialaisessa keittiössä
Tämä juusto sopii lähes ruokaan kuin ruokaan.
Ihmisen pilaaman suon pelastamiseen kokeillaan harvinaista keinoa – lähialueilta kannetaan alueelle ämpäreittäin rahkasammalta
Miehikkälän Savansuolla on aloitettu vanhan suon palauttaminen entiselleen. Ojitukset ovat pilanneet suon vuosikymmeniä sitten.

Monilla maitotiloilla halutaan nyt hiilineutraaleiksi – päästöjen vähentämisen ongelmana ovat etenkin koneet ja polttoöljy
Nuorilla maatalousyrittäjillä riittää uskoa hiilineutraaliin maidon tuotantoon. Heille keinot navettojen ja peltojen saamisessa hiilitasapainoon ovat tuttuja. Edunvalvoja siirtäisi rahoitusta energiatehokkuuden parantamiseen.

Valio on yhä enemmän muuta kuin meijeri – tavoitteena on silti 4 300 omistaja-maitotilan tulojen turvaaminen
Muun muassa Valion kasvipohjaisten tuotteiden myynti on voimakkaassa kasvussa. Uusi avaus on tukkukauppa, johon Valio tulee mukaan saatuaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolta luvan Heinon tukun ostoon.
Bäätelö on käsityönä lampaanmaidosta tehtyä jäätelöä – harvinaista herkkua tekee enää vain yksi tila Suomessa
Hauholla tehdään artesaanijäätelöä lampaanmaidosta. Pekkolan tilalla lypsetään kesällä itäfriisiläisiä maitolampaita ja tuoreesta maidosta syntyy Bäätelöä. Muita lampaanmaidosta jäätelöä tekeviä tiloja ei Suomessa enää ole.
Valituksen Oatlyn kohukampanjasta teki ärsyyntynyt opiskelija – kauramaitovalmistaja ihmettelee, miksi maitoa saa mainostaa kouluissa
Mainonnan eettinen neuvosto antoi huomautuksen hyvän tavan vastaisesta markkinoinnista ruotsalaiselle kaurajuomavalmistajalle Oatlylle. Mainoskampanjan katsottiin kohdistuvan lapsiin. Oatly ihmettelee, miksi maito sen sijaan saa näkyä kouluissa.
Camembertin synnyinsijoilla kevään maistaa juustossa – Ranskassa koronapandemia on lisännyt kotikokkausta ja samalla laatujuustojen menekkiä
Muutkin kuin ranskalaiset kulinaristit huomaavat, että keväällä juusto maistuu erilaiselta. Maitotilallisilla on syytä iloon koronakurjimuksen keskellä.
Vaasa sai mojovan vuokratuoton jäätelönmyyntipaikoistaan
Vuokra kohosi korkeimmaksi molemmilla Vankilanrannan myyntipaikoilla. Seuraavaksi suosituin oli Laivapuiston myyntipaikka.
Savon Yrittäjien maakunnallinen yrittäjäpalkinto Peltolan Juustolalle
Yrittäjäystävällisin kunta on Leppävirta ja vuoden yksinyrittäjä kuopiolainen Leena Ståhlberg.
"Tididididii, tididididii, tidintti dintti dii!" – Vaaleansiniset jäätelöautot ajoivat 1990-luvun jäätelösotaa
Muistatko legendaarisen tunnarin?

Meri-Lapissa tavoitellaan lähiruuan käytön lisäämistä – jäätelöfirmassa tiedetään jopa maidon lypsäneen lehmän nimi
Tarkoituksena on lisätä paikallisen lähiruuan hyödyntämisen mahdollisuuksia.
70-vuotias maitomiljonääri latoi pöytään miljoona euroa – haluaa auttaa erityisesti nuoria yrittäjiä: "Minulle on kertynyt varallisuutta yli tarpeen"
70 vuotta täyttänyt sarjayrittäjä Raino Kukkonen lahjoitti säätiön alkupääomaksi miljoona euroa.
Thursday's papers: Nationwide price-fixing cartel, effects of the pandemic, biogas-powered milk vans
Papers report on a large-scale price-fixing arrangement among housing companies.
Tiesitkö, että juustoa voi jo valmistaa ilman lehmää? Geenitekniikat pienentäisivät ruoan ympäristökuormaa, mutta ihmisten epäluulo hidastaa niiden yleistymistä
Onko geenimuuntelu mörkö vai mahdollisuus?
Keskiviikko 3.3.2021 (tv)
Maidontuotanto. Äidit. Keinoliha. Sääennuste.
Puolanka pitää Kainuun maidontuotannon kasvussa
Maitoa tuotettiin viime vuonna aiempaa enemmän myös Ristijärvellä, Sotkamossa ja Paltamossa.
Kuopio on edelleen valtakunnan ykkönen maidontuotannossa – viime vuonna meijeriin yli 73 miljoonaa litraa
Maidontuotannon lopetti viime vuonna 61 tilaa Pohjois-Savossa.
Apteekkiketju uutisoi maitotutkimuksesta, kansanedustajan somessa alkoi väittely rasvasta – kysyimme ravitsemustieteilijältä, mistä on kyse
Asiantuntija muistuttaa, että ravitsemussuositukset pohjautuvat vertaisarvioituun ja laajaan tutkimustietoon.
Juustotarjotin jouluaterialla on nuori traditio Suomessa
Juustotarjotin on ylellinen tuulahdus Manner-Euroopasta.

Etsin koti-ikävääni tuttuja elintarvikkeita, mutta mitä suomalaista lopulta löysin venäläisestä lähikaupastani?
Arkea maailmalta: Väärennökset ja salakuljetetut elintarvikkeet ovat osa venäläistä kauppareissua, kirjoittaa Ylen kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen.
Pekka Juntin kolumni: Maito kai minut olisi tappanut
Olemme ulkoistaneet terveytemme yhteiskunnan hoidettavaksi, kirjoittaa Pekka Juntti