Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Virolaiset potevat kollektiivista Estonia-traumaa, ja siksi uuden ruotsalaisdokumentin tiedot ravistelevat nyt koko maata

Arkea maailmalta: Virossa Estonian uppoamiseen liittyvät salaliittoteoriat ovat aina eläneet vahvempina kuin Suomessa, kirjoittaa Ylen Tallinnan-toimittaja Silja Massa.

Viro aloittaa alustavan arvioinnin Estonian rungon repeämästä, Otkes mukaan arviointiin

Otkesin mukaan alustavassa arvioinnissa on määrä ratkaista, vaativatko löydökset jatkotutkintaa.

Virolaistutkija syyttää Ruotsia Estonian uppoamissyyn salailusta – suomalaistutkijat uskovat, että pelastuneet olisivat kertoneet rungon repeytymisen äänestä

Tv-yhtiö Discoveryn dokumenttisarjassa esitetään tietoja, joiden mukaan aluksen kyljessä olisi ollut neljä metriä korkea reikä.

Opiskelijapari nukkui Viking Sallyn kannella makuupusseissaan, kun tappaja hyökkäsi – Turun poliisin mukaan 33 vuotta vanha murha on selvinnyt

Viking Sallyn murhamysteeri siirtyi syyteharkintaan. Ketään ei ole rangaistu näin vanhasta rikoksesta, mutta edes syyte ei vielä ole varma.

Estonian hautarauhan rikkomisesta nostettu syytteet kahta ruotsalaista vastaan

Syytetyt kuuluivat kuvausryhmään, joka oli tekemässä dokumenttia Estonian uppoamisesta.

Teatterit vetivät katsojia vaihtelevasti Kymenlaaksossa: Kouvolassa luvut ennallaan, Kotkassa katsojamäärä putosi tuhansilla

Kotkan kaupunginteatterin M/S Estoniasta kertova näytelmä ei menestynyt odotetusti.

Kahta ruotsalaismiestä epäillään Estonian hautarauhan rikkomisesta

Tapus liittyy saksalaisaluksen syksyiseen vierailuun hylyn alueella.

Esa Kujala sai 25 vuotta sitten epärealistisen tehtävän: Hänen piti pelastaa eläviä hyisestä merestä, vaikka onnettomuudesta oli jo puoli päivää

Pohjois-Suomesta lähti Estonian onnettomuuspaikalle helikopteri, joka oli jo lähtiessään liian myöhässä.

Finnish nurse remembers Estonia ferry tragedy, 25 years on

The MS Estonia ferry sank in international waters close to Finland on 28 September 1994, claiming more than 800 lives.

25 vuotta sitten uponneen autolautta Estonian muistotilaisuus Tukholmassa

Autolautta Estonia upposi Itämerellä kovassa myrskyssä aamuyöllä 25 vuotta sitten. Tukholmassa vuosipäivän tilaisuuteen osallistuu Ruotsin kuninkaallisen perheen jäseniä.

Terveydenhoitaja sai Estonialta käsittämättömän onnekkaita, mutta pahoin kylmettyneitä ja kiukkuisia potilaita

Pieneen terveyskeskukseen saapui 25 vuotta sitten hiljaisia potilaita: Estonia-autolautta oli uponnut edellisenä yönä. Näin terveydenhoitaja muistelee tapahtunutta.

"Laivan kylki näytti suurelta jalkapallokentältä" – Estonialta selviytynyt Altti Hakanpää etsii kohtalotovereitaan samalta pelastuslautalta

M/S Estonia upposi 25 vuotta sitten. Altti Hakanpäältä onnettomuus vei terveyden, työn ja avioliiton.

Kalle Ahti palveli Utössä, kun Estonia upposi 25 vuotta sitten – varusmiehet tekivät voitavansa uhrien auttamiseksi

Ahti ei koe joutuneensa kovaan paikkaan. Onnettomuudessa jokaisen tulee tehdä voitavansa.

Perjantai 27.9.2019 (radio)

Nuoret ovat osoittaneet mieltä tänään ilmastonmuutoksen takia. Euroopan kotoperäiset puulajit ovat vaarassa. Yleisurheilun MM-kisat ovat alkaneet Qatarin Dohassa. Autolautta Estonia upposi 25 vuotta sitten.

Estonia kasvatti yhteen pienen saaren asukkaat, jotka avasivat kotiensa ovet uhreille – ohjaajalta vei 6 vuotta, ennen kuin pystyi kertomaan heidän tarinansa suurelle yleisölle

Ohjaaja Miko Jaakkola kävi Utön saarella ensimmäisen kerran kuusi vuotta sitten. Tarinat Estonian onnettomuudesta nousevat nyt pääosaan.

Ettei koskaan enää – Estonian onnettomuudesta on ammennettu oppia meriturvallisuuden parantamiseksi

Merenkulkijoiden turvaaminen on kehittynyt paljon neljännesvuosisadassa.

KRP ja saksalaisviranomaiset alkavat selvittää epäiltyä Estonian hautarauhan rikkomista – saksalaisalus poistui paikalta

Keskusrikospoliisi selvittää maanantain tapahtumia yhdessä Rajavartiolaitoksen ja Saksan viranomaisten kanssa.

Toimittajalta: Estonian uppoamisesta 25 vuotta – tällaista oli kertoa onnettomuudesta, tunnontuskia on yhä

Estonian onnettomuudessa 25 vuotta sitten kuoli 852 ihmistä. Toimittaja Yrjö Hjelt on pohtinut siitä lähtien, oliko kaiken hirveyden näyttäminen tarpeellista.

Rajavartiolaitos epäilee: Saksan lipun alla kulkeva alus rikkoi Estonian hautarauhaa – kyseessä mahdollisesti dokumentin kuvausryhmä

Rajavartiolaitos ei voi vielä vahvistaa, millä asialla alus liikkui Estonian hylyn alueella.

Onnettomuustutkija Kari Lehtola on kuollut

Lehtola tuli monelle suomalaiselle tutuksi vuonna 1994 Estonian uppoamisen jälkeen.

Ranskalainen tuomioistuin torjui Estonia-uhrien vahingonkorvausvaatimukset

1 116 omaista ja selviytyjää vaativat 40 miljoonan euron korvauksia psykologisista haitoista.

Ranskassa vaaditaan yhä kahta yhtiötä vastuuseen Estonian turmasta 25 vuotta uppoamisen jälkeen – tuomioistuin antaa ratkaisunsa tänään

Oikeudenkäynti koskee sitä, pitääkö laivaluokittajan ja Estonian rakentajan korvata uhrien henkisiä kärsimyksiä.

Estonia-turmaa käsitellään oikeudessa Ranskassa – omaiset vaativat 40 miljoonaa euroa psykologisista haitoista

Osa jutussa kantajina ollutta ei enää edes tiennyt neljännesvuosisadan Ranskan oikeusistuimissa seilanneen jutun jatkuvan.

Estonian pelastusrengas huuhtoutui rantaan yli 20 vuotta onnettomuuden jälkeen – sai nyt uuden kodin Suomen merimuseosta Kotkasta

Vuosi sitten saaristosta Tammisaaren edustalta löytynyt pelastusrengas on saapunut Suomen merimuseon kokoelmiin Kotkaan.

Estonia upposi alle tunnissa ja vei mukanaan yli 800 ihmistä

Uppoamisen aiheutti keulavisiirin irtoaminen.

Satunnaiset sankarit

Koko elämä voi muuttua yhdessä silmänräpäyksessä.

Lehti: Rosella matkasi keulavisiiri auki

Autolautta Estonian onnettomuuden jälkeen kansainvälisiä merenkulkusääntöjä kiristettiin niin, ettei laiturista saa lähteä keulavisiiri avoinna.

Sunnuntai 28.9.2014

Keskusta on suosituin puolue. Estonia-laiva upposi mereen 20 vuotta sitten. Japanissa on tapahtunut tulivuorenpurkaus. Siilit liikkuvat nyt syksyllä.

Mikael Öun selvisi uppoavasta Estoniasta päättäväisyydellä ja tuurilla

Suurin osa Estonian turmassa menehtyneistä oli ruotsalaisia. Onnettomuudesta elossa selvinnyt, 54-vuotias ruotsalaismies kertoi selviytymistarinansa Yle Uutisille.

Estonian uppoamisesta kulunut 20 vuotta

Matkustaja-autolautta Estonia joutui merihätään ja upposi Itämerellä 28. syyskuuta 1994. Onnettomuus vaati 852 ihmisen hengen.

Missä olit, kun kuulit Estonian onnettomuudesta?

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä on kulunut tasan 20 vuotta siitä, kun matkustajalautta Estonia upposi. Muistatko, missä olit, kun kuulit onnettomuudesta?

"Ei mikä tahansa risteily" – Estonian matkaesite saa karvat pystyyn

Kesällä 1994 Estonia-laivaa mainostettiin kuin mitä tahansa risteilylaivaa: viihdettä, ruokaa, elämyksiä.

Estonia 20 vuotta sitten: pintapelastaja ei unohda onnettomuutta koskaan

Matkustajalaivojen turvallisuusmääräyksiin ja -laitteisiin on tullut paljon uudistuksia viime vuosien aikana. Rajavartiolaitos on uusinut myös meripelastuslaitteitaan ja käytäntöjään. Estonian uppoaminen vaati 852 uhria päivälleen 20 vuotta sitten.

Estonia-onnettomuus mullisti turvamääräykset merellä

Estonian uppoaminen 20 vuotta sitten paljasti monia turvallisuuspuutteita. Laivayhtiöt ja koko merenkulkuala joutuivat uudistamaan monia asioita. Nykyään isotkin alukset pystyvät poimimaan matkustajia vedestä ja pelastuslautat pysyvät pystyssä.

Keskiviikkovieraana Olli Saarela

Pitkänlinjan toimittajan Olli Saarelan viimeinen virallinen työpäivä oli keskiviikkona 20.10. 2010. Saarelan työura alkoi Oulussa teurastajana. Elämä toi miehen Etelä-Karjalaan lastentarhan opettajaksi vuonna 1973. Toimittajan uran dramaattisin päivä sijoittuu vuoden 1994 syyskuulle jolloin Estonia upposi.

Ruotsin syysvaalien ehdokas: Juutalaiset syyskuun 11. takana

Juutalaisvastaisia teorioita levittävä valtiopäivävaaliehdokas herättää huomiota Ruotsissa. Keskustapuolueen (Centerpartiet) ehdokkaan kotisivuilla on kirjoituksia, joiden mukaan niin juutalaiset ovat vastuussa niin syyskuun 11. päivän terrori-iskuista, Estonia-laivan uppoamisesta, Anna Lindhin murhasta kuin toisen maailmansodan holokaustistakin.

Robert Åsbacka: Urkujenrakentaja ( suom. Katriina Huttunen )

Estonian uppoamisesta ei ole vielä ilmestynyt juurikaan romaaneja. Tänä syksynä niitä on yllättäen ilmestynyt ainakin kolme. Robert Åsbackan Urkujenrakentaja on yksi niistä. Päähenkilö Thomasson on erakoitunut liki 80-vuotias mies, joka menetti Estonian onnettomuudessa urkurivaimonsa Sirin. Hän on juuttunut suruunsa ja on rakentanut urkuja kerrostalokaksioonsa vaimonsa katoamisesta lähtien.

Ei uutta Estonia-tutkimusta Virossa

Virossa parlamentti ei halua perustaa uutta komiteaa tutkimaan autolautta Estonian uppoamista. Oppositiossa oleva keskustapuolue oli esittänyt uutta parlamentaarista tutkimuskomiteaa.

Estonian uppoamisesta kulunut 15 vuotta

Turun vartiolentueen nykyinen komentaja Santtu Mannila oli mukana autolautta Estonian pelastustöissä 15 vuotta sitten. Hänen mukaansa pelastusvalmius oli jo tuolloin hyvä, mutta kehitystä on vuosien saatossa tapahtunut.

Missä olit, kun Estonia upposi?

Estonian haaksirikosta on kulunut 15 vuotta. Onnettomuus järkytti Itämeren kaikilla rannikoilla. Muistele, miten kohtasit uutisen.

15 Years Since Estonia Ferry Disaster

Monday marked 15 years since the Estonia ferry disaster in which more than 800 people lost their lives.

Estoniasta pelastuneen kauhunhetket

Autolautta Estonian onnettomuudesta pelastunut Siiri Same uskoo, että viranomaiset eivät ole vielä kertoneet koko totuutta onnettomuudesta.

Estonian uppoamisesta kulunut 15 vuotta

Myrskyisenä syyskuun yönä, viisitoista vuotta sitten tapahtui Pohjoismaiden suurin rauhanajan katastrofi. Itämeren rannoilla hiljennytään Estonian uppoamisen vuosipäivänä. Pahimmin onnettomuus kosketti virolaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia.

Kumiankka tuli kaupunkiin

Moni kolmostiellä liikkunut hieraisi tänä maanantaina silmiään, kun kuorma-auton lavalla vastaan körötteli liki nelimetrinen kumiankka.

Autolautta Estonia vei yli 800 ihmistä mukanaan aaltoihin (1994)

Tallinnasta Tukholmaan matkalla ollut autolautta Estonia upposi myrskyisällä Itämerellä syyskuussa 1994. Turma vaati yli 800 ihmisen hengen.

Kulisseissa - toimittaja Arto Nurmi

YLE Uutisten työntekijöistä kertovan juttusarjan avaa toimittaja Arto Nurmi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle