Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Vettä suihkuaa hanasta keittiön teräksiseen tiskialtaaseen.

HS-Vesi tekee poikkeuksellisen korotuksen vesimaksuihin

HS-Veden tiedotteen mukaan tyypillisen omakotitalon kustannukset nousevat vuodessa 61 eurolla.

Iikka Forss katsoo kameraan Hämeenlinnan VErkatehtaan punatiilisen seinän edessä lippalakki päässään ja ruskea nahkatakki yllään 19. syyskuuta 2023.

Hämeenlinnan teatterin näytelmä Sherlock Holmesista on yhdistelmä useista Arthur Conan Doylen teoksista

Teatterin päänäyttämöllä setvitään murhan lisäksi myös Sherlockin ja tohtorin välistä suhdetta.

Läheltä

Yksi ihminen loukkaantui vakavasti ulosajossa Hämeenlinnassa

Onnettomuuden syystä ei ole vielä tietoa. Poliisi tutkii asiaa.

Pöydällä on avonaisia kirjoja, joissa on poistettu leima.

Kirjastojen poistomyynnistä voi löytää aarteen

Poistomyyntitapahtumissa halutuimpia ovat yleensä historialliset romaanit sekä elämäkerrat ja cd-levyt.

Harmaa kivi, jossa musta risti ja muistolaatta. Kivien edessä on hautakynttilöitä.

Lapsettomat ja lapsensa menettäneet ovat saaneet oman muistopaikkansa Hämeenlinnassa

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta siunasi muistokiven käyttöön Kuolleiden lasten muistopäivänä.

Opiskelijan pitelemä kyltti mielenilmauksessa, Lahdessa. Kyltissä teksti Vituttaa kuin köyhää opiskelijaa.

Opiskelijoiden pinna on kireällä hallituksen kaavailemien leikkaussuunnitelmien takia: ”Ikävä tunne, kun tulevaisuudelta viedään matto alta”

Opiskelijat järjestivät tiistaina mielenilmauksia Lahdessa ja Hämeenlinnassa. Hallitus suunnittelee asumistuen leikkauksia ja opintotuen indeksikorotusten jäädyttämistä.

10-vuotias Armi Yoki istuu kirjaston sohvalla pitäen kädessä kirjoittamansa Miu Miu Karvapallo -kirjaa, jonka kannessa on pörröinen kissanpentu.

Armi Yoki, 10, kirjoitti ensimmäisen satukokoelmansa – ”Ihan sikasiistiä nähdä mun teos”

Hämeenlinnalainen Armi Yoki innostui kirjoittamisesta jo ihan pienenä. Nyt haaveissa on oikea kirjailijan ura. Ensimmäinen kirjanjulkistustilaisuuskin on käsillä.

Ilmakuvaa Hämeen ammattikorkeakoulun Visamäen kampuksen rakennuksista.

Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat liittyvät säästöjä vastustavaan mielenosoitusrintamaan

HAMKin opiskelijat osallistuvat tiistaina valtakunnalliseen Hiljainen hetki opiskelijan toimeentulolle -mielenosoitukseen.

Kaksi kääpää kannossa.

Vain osa luonnonsuojelukeräyksistä saa lahjoittajat raottamaan kukkaroaan – käävät ja raakut eivät saa lahjoittajia liikkeelle

Luonnonperintösäätiössä pohditaan nyt Kääpämetsä-keräyksen yhdistämistä enemmän tuottaneen kampajan kanssa.

Pussi, jossa on biojätettä.

Kiertokapula haluaa tietää, miten sen asiakkaat hoitavat jatkossa biojätteiden keräyksen

Asiakkaan tulee valita itselleen sopivin biojätteen keräystapa ja ilmoittaa siitä jäteyhtiölle.

Hämeen ammattikorkeakoulun kyltti pihamaalla.

HAMKin ulkomaiset opiskelijat toivovat enemmän ystäviä kantahämäläisistä

Hämeen ammattikorkeakoulu jatkaa ystäväperhetoimitaa. Se yhdistää kansainvälisiä opiskelijoita ja paikallisia ihmisiä.

Hämeenlinnan Hämeensaaren yleinen uimaranta uimahallin vieressä.

Sinileväkesä oli rauhallinen Hattulan ja Hämeenlinnan valvotuilla uimarannoilla

Poikkeuksellisen sinileväkesästä tekee se, että elokuussa ei enää tehty valvotuilta uimarannoilta yhtään sinilevähavaintoa.

Musiikkia Linnasta -yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Seppänen, huilisti Eeva Kunnas ja basisti Antti Krapu hymyilevät kameralle. Heidän taustallaan seinällä iso kuva säveltäjä Jean Sibeliuksesta.

Tawastia Sinfonia pääsee ensimmäistä kertaa soittamaan Verkatehtaalle Vanaja-saliin

Konsertti järjestetään tänään keskiviikkona, Sibeliuksen kuolinpäivänä.

Vaalea koulurakennus, jonka edessä kasvaa koivuja.

Suomen Yliopistokiinteistöjen tavoite on sopia Seminaarin koulun kaupasta lähiviikkoina

Seminaarin koulukiinteistön omistaminen ei ole Suomen Yliopistokiinteistöjen strategian mukainen. Siksi yhtiö haluaa myydä sen pois.

Alakoululaisia tanssimassa koulun jumppasalissa 29.8.2023.

Tylsät välitunnit vaihtuivat tanssin riemuun – hämeenlinnalaiskoulu otti nuoret mukaan arjen liikkumiseen

Hämeenlinnalaisessa yhtenäiskoulussa on kerran viikossa tanssivälitunti. Asiantuntija toivoo, että oppilaat itse voisivat yhä enemmän vaikuttaa siihen, miten arjessa liikkuvat.

Kuvayhdistelmässä kolme vanhempainyhdistysten kokoamaa adressia hämeenlinnalaiskoulujen säilyttämisen puolesta.

Lautakunta säästäisi Hämeenlinnan pienet koulut – leikkuri iskee, jos oppilasmäärä laskee liikaa

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätyi esittämään useiden äänestysten jälkeen, että Alvettulan, Luolajan ja Ortelan koulujen tulevaisuus sidottaisiin oppilasmäärän kehitykseen.

Anna Tapion koulun asuntolan huoneen sängyllä nalle tyynyn päällä.

Kotokunta perustaa viisi uutta ryhmäkotia alaikäisille turvapaikanhakijoille

Yhtiön vastuulla on perustaa ryhmäkodit Lahteen, Hämeenlinnaan, Rovaniemelle, Joensuuhun ja Seinäjoelle.

Kolme naista pöytien takana esittelemässä paperisia adresseja.

Hämeenlinnan lakkautusuhan alla olevat koulut keräsivät adresseihinsa yli 4000 nimeä

Hämeenlinnan neljän koulun lakkautusuhka sai kaupunkilaiset puolustamaan omia lähikoulujaan. Adressit luovutettiin juuri sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kokouksen alla.

Seminaarin koulun rakennukset ilmasta käsin kuvattuna.

Uusi käänne Seminaarin koulun ostossa kaupungille – nyt Hämeenlinnan pitää pohtia etuosto-oikeuden käyttöä

Kaupunginhallitus sai ennen maanantain kokousta Suomen Yliopistokiinteistöiltä tiedon, että Seminaarin koulun kauppa toteutuu toisen ostajan kanssa.

Tiina Winter Ei kertonut katuvansa -näytelmän harjoituksissa Kouvolan teatterilla.

Viisi naista kävelee halki poltetun Lapin – Tommi Kinnusen menestyskirjasta tuli näytelmä seitsemään teatteriin

Ei kertonut katuvansa -näytelmä saa Suomen ensi-iltansa Kouvolassa perjantaina 15. syyskuuta. Tuotanto on seitsemän teatterin yhteinen.

Kaksi oranssipaitaista naislentopalloilijaa torjuu palloa verkolla.

Hämeenlinnan Lentopallokerho muuttuu osakeyhtiöksi – joukkueen tavoitteena on tällä kaudella mitalisija

Pelaajat siirtyvät lähiaikoina osakeyhtiön palvelukseen ja myös liigalisenssi siirretään osakeyhtiölle.

Alvettulan koulurakennus Hauhon Alvettulan kylällä.

Vanhempainyhdistykset pettyivät Hämeenlinnan esitykseen lakkauttaa pieniä kouluja

Koulujen lakkautuksia sisältävä palveluverkkosuunnitelma on etenemässä lautakuntakäsittelyyn. Valtuusto tekee asiasta päätöksiä marraskuussa.

Seminaarin koulun rakennukset ilmasta käsin kuvattuna.

Hämeenlinnan kaupunki miettii vakavissaan koulukiinteistön ostamista Suomen Yliopistokiinteistöltä

Kaupungin päätöksenteolla on kiire, sillä kiinteistön omistajan mukaan Seminaarin koulusta on kiinnostunut toinenkin ostaja.

Koulun sisäänkäynti ja julkisivua.

Hämeenlinnan koulujen lakkautuslista on edelleen pitkä – Miemalan koulu kuitenkin tipahti listalta toistaiseksi

Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta saa ensi tiistaina esityksen palveluverkosta, johon ei tullut isoja muutoksia puolentoista kuukauden aikana.

Mathjälpen i Vasa sätter ihop sina matpåsar i sina utrymmen på Handelsesplanaden.

Liian vaikea sopimus ruoka-avusta johti erikoiseen tilanteeseen: lihaa, kalaa ja maitoa olisi varastossa, mutta kukaan ei kuljeta niitä tarvitsijoille

Hämeenlinnan kaupunki ja Luotsisäätiö ovat eri linjoilla siitä, kuuluiko kylmäketjun hoito sopimukseen vai ei. Nyt marras-joulukuun ruoka-avun kuljetukset ovat katkolla, sillä kuljettajasta ei ole selvyyttä.

Kuvamanipulaatio missä rinnakkain Irwinin rippikuva ja Irwinin artistikuva. Oikealla puolella nuori poika kukka kimpunkanssa. Vasemmalla mies nauramassa tupakki kädessään.

”Nuori Antti kävi riisuuntumassa ja sai siitä rahaa” – testaa miten hyvin tunnet Irwin Goodmanin oikeaa elämää

Irwin Goodmanin eli Antti Hammarbergin syntymästä on kulunut 80 vuotta. Kulje testi läpi ja saat uutta tietoa värikkään kansantaiteilijan elämästä.

Villisikoja Ranuan Eläinpuistossa

Villisikojen määrä on pysynyt viime vuosina tasaisena Hämeessä

Ruotsissa jo parikymmentä villisikaa on sairastunut afrikkalaiseen sikaruttoon.

Otto Kanerva, Anna Hanski ja Miikka J. Anttila hymyilevät kameralle taustallaan kesäteatterin näytelmään liittyvä roll-up.

Pepe Willbergin hiteillä ryyditettyä musiikkikomediaa on luvassa ensi vuonna kesäteatterissa Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin Dingo-musikaali veti kesällä katsomoon tuhansia ihmisiä. Ensi kesänä on vuorossa musiikkikomedia Elämältä kaiken sain.

Hämeenlinnan uimahallin parkkipaikalla pysäköityjä autoja. Tyhjä maa-alue odottamassa rakentamista.

Hämeenlinnassa kiinteistökustannukset ovat kolmanneksi kalleimmat – ”Huono juttu asukkaiden houkuttelun kannalta”

Kiinteistöliitto selvitti Indeksitalo-vertailussa 59 kunnan kiinteistökustannuksia. Hämeenlinnan edelle kustannuksissa nousivat vain Helsinki ja Järvenpää.

Hämeenlinnan rautatieasema kaupungin suunnasta kesäsateen jälkeen.

Hämeenlinna pohtii vielä VR:n asemarakennuksen ostoa

Virkamiesten valmistelema päätösesitys olisi torjunut VR:n tarjouksen tässä vaiheessa, koska tiloille ei nähty tarvetta.

Kaksi katulamppua yötaivasta vasten.

Hämeenlinnan säästösuunnitelmat sammuttamassa lamput hiljaisilta teiltä

Kaupunki on tarkistamassa maanteiden tievalaistuksen periaatteita. Jos kriteerit eivät täyty, kaupunki luopuu valaistuksesta, kun valaistus tulee käyttöikänsä päähän.

Perinnetilan punainen päärakennus. Pihapiiriä reunustaa riukuaita.

Kanta-Hämeen retkeilykohteiden suosio pysyi vahvana alkuvuoden aikana

Kävijämäärät kasvoivat reippaasti Liesjärven kansallispuistossa ja Aulangon luonnonsuojelualueella verrattuna viime vuoden tammi–heinäkuuhun.

Rottien pyhimyksen pääosaa Pelliinaa esittävä Sonja Silvander-Valo saviastioiden kanssa näytelmän lavasteissa 31.8.2023.

Menestyskirja toi vanhaan kirkkoon kävijäryntäyksen – nyt Rottien pyhimys nähdään teatterin lavalla

Kotimainen menestyskirja, Rottien pyhimys, siirtyy näyttämölle Hämeenlinnassa. Keskiajan kirkkomaalareista kertovan tarina osoittaa, että ihminen muuttuu hitaasti.

Muun muassa Business Finlandin kyltti on kuvattu Helsingin Porkkalankadulla joulukuussa 2020,

Finnvera on huolissaan investointien vähyydestä Kanta-Hämeessä

Vaikka investointeja on tehty maakunnassa harvakseltaan, on yrityksille erilaisia laina- ja rahoitusvälineitä tarjoava Finnvera auttanut aiempaa useammassa omistajanvaihdoksessa.

Kardiologi ja sairaanhoitaja tekevät sydänpotilaalle sepelvaltimoiden varjoainekuvausta Tays Sydänsairaalan toimenpidesalissa.

Sydänsairaala julkaisi sovelluksen, joka tsemppaa sepelvaltimotautia sairastavia ja korvaa perinteisiä kontrollikäyntejä terveysasemilla

Tavoitteena on, että jatkossa esimerkiksi sydäninfarktipotilaiden 3 ja 12 kuukauden kontrollikäynnit korvautuvat mobiilisovelluksen ohjaamilla laboratoriokäynneillä ja hoidon seurannalla.

Paloautoja kadulla.

Hämeenlinnassa Kauppakeskus Linnan kellarissa syttyi keskiviikkona tulipalo – palo paikannettiin entisen kuntosalin saunatiloihin

Kanta-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle keskiviikkona päivällä puoli kahdentoista aikaan. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Valkea-Kotinen kimaltelee lokakuisessa auringonvalossa

Evon tiedekansallispuisto jakaa hämäläiskansanedustajien näkemyksiä – PS:n Nieminen: ”En kiirehtisi asian kanssa”

Evon tiedekansallispuisto ei saa varauksetonta kannatusta hämäläiskansanedustajilta. Osa kansanedustajista katsoo, ettei Evon retkeilyalueen asemaa ole tarvetta muuttaa tällä hallituskaudella.

Alvettulan kyläkoulu Hauhon Alvettulan kylällä.

Hämeenlinnan aikeet karsia pieniä kouluja sai aikaan palautetulvan

Palautekanavissa ja kouluilla pidetyissä asukastilaisuuksissa saadusta palautteesta tehdään yhteenveto asiaa ensimmäisenä käsittelevän sivistys- ja hyvinvointilautakunnan käyttöön.

Hämeenlinnan Brahenkadun alikulun hulevesilammikoissa ajaa kaksi henkilöautoa.

Brahenkadun alikulun tulvat voivat olla pian muisto vain Hämeenlinnassa

Vanhan pumppaamon kapasiteetti ei enää aikoihin riittänyt pitämään kovilla sateilla vettä pois alikulusta. Osa vanhan pumppaamon pumppaamasta vedestä valuu takaisin alikulkuun.

Hämeenlinnan valtuutetut ovat kokoontuneet Kaurialan koulun pääaulaan kokoustamaan.

Hämeenlinnan syksyn ensimmäinen valtuusto istui vain tunnin

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto kokoontui syksyn ensimmäiseen kokoukseen poikkeuksellisesti Kaurialan koulun pääaulassa, sillä Raatihuone on remontissa.

Iina Marttila pitelee käsissään vanhoja rintaliivejään.

Iina Marttilan, 25, rintoja pienennettiin lähes kilon verran, ja se on monen muunkin nuoren tavoite: ”Olin suurin piirtein itku kurkussa”

Rintojen pienennysleikkauksen kriteerejä uudistetaan parhaillaan. Tällä hetkellä leikkauksen BMI-raja vaihtelee hoitoalueittain.

Evon vanhan riistaaseman puurakenteinen, kaksikerroksinen päärakennus

Uusnatsit viettävät kesäjuhliaan puolijulkisesti – supon mukaan yksittäiset väkivallantekijät voivat radikalisoitua

Hämeenlinnan Evolla järjestetty White Boy Summer Fest ei ole ainoa laatuaan. Äärioikeistolaiset tapahtumat ovat väylä aatteen levittämiselle ja verkostoitumiselle.

Laudoista rakennettu pukukoppi seisoo tyhjän uimarannan hiekalla. Pukukopin seinässä on ilmoitustaulu, jolla on ilmoituksia. Aurinko paistaa laiturille.

Maanantain rankkasade aiheutti ylivuotoja vedenottamoilla Hämeenlinnassa – Kihtersuon rannalla ei kannata uida

Laimeaa jätevettä pääsi karkuun, ja viranomaiset ovat ottaneet vesinäytteitä haittojen selvittämiseksi. Kihtersuonojasta löytyikin liikaa ulosteperäisiä bakteereja.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen johtaja Olli Naukkarinen hyvinvointialueen toimiston sisäänkäynnin edessä.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle kylmä suihku valtiolta: rahoitukseen miljoonien lovi

Oma Hämeen tämän ja ensi vuoden rahoitus putoaa 23 miljoonalla eurolla kevään laskelmista.

Helsingin Myllypuron elintarvikejakelussa jaettavaa ruokaa

Luotsi-säätiö päätti lopettaa ruoka-avun kylmäketjutoiminnan Hämeenlinnan seudulla – seurakunta tulee hätiin pariksi kuukaudeksi

Kauppojen lahjoittamaa, kylmässä säilytettävää ruokaa on voitu jakaa Hämeenlinnan seudulla vähävaraisille logistiikkakeskuksen ansiosta. Kylmäketjutoiminta on vaakalaudalla rahoitusongelmien vuoksi.

Evon vanhan riistaaseman puurakenteinen, kaksikerroksinen päärakennus

Bellingcat: Kansainvälinen uusnatsiverkosto järjesti kesäkuussa tapahtuman Hämeenlinnassa

Tutkivan journalismin ryhmä Bellingcat on julkaissut kuvia äärioikeiston ja uusnatsien White Boy Summer Fest -tapahtumasta vuokramökillä. Tapahtumapaikan omistaja ei kommentoi asiaa Ylelle.

Suomen lasimuseon museonjohtaja Hanna Mamia-Walther (vas.),  Israelin Suomen suurlähettiläs Hagit Ben-Yaakov, Kanta-Hämeen maakuntajohtaja Toni K. Laine ja Riihimäen kaupunginjohtaja Jouni Eho katselevat vitriinissä olevaa Aalto-maljakkoa.

Riihimäellä on suunnitelma: eilen kybersotilaat, tänään Israelin suurlähettiläs

Riihimäellä ollaan nyt tosissaan paikallisen kyber- ja puolustusteollisuuden kehittämisen kanssa. Kaupunki kamppailee Hämeen liiton tuella kansainvälisistä markkinoista.

Lahden Hiihtomuseon esineistöä postimerkissä.

Museoliitto juhlii – hämäläismuseot saivat omat postimerkit

Satavuotiaan Museoliiton juhlapostimerkeissä esitellään kymmenen museota eri puolilta maata. Hämäläismuseoista mukana ovat Hiihtomuseo ja Lasimuseo.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle