Uusimmat artikkelit
Kolin kylän uuteen hotelliin on etsitty työntekijöitä Thaimaata ja Filippiinejä myöten
Pohjois-Karjalan osuuskauppa on palkannut Kolille parikymmentä työntekijää Thaimaasta ja Filippiineiltä. Kotimaasta työvoimaa ei tahdo löytyä riittävästi.
Pääsiäisviikonlopusta odotetaan vilkasta laskettelukeskuksissa
Sääennuste lupailee pääsiäisviikonlopulle aurinkoisia päiviä, ja lunta riittää laskettelukeskuksissa.
Hiihtolomaviikot olivat Kolilla ja Tahkolla hieman edellisvuosia hiljaisempia – nyt kun on mahdollista, osa lähtee mieluummin ulkomaille
Kuluneina viikkoina matkailijat ovat käyttäneet aiempaa vähemmän rahaa. Matkoja on myös varattu lyhyemmällä varoitusajalla.
Lieksa luopuu maakunnallisen VisitKarelian rahoituksesta Kolin hyväksi
Lieksa ohjaa jatkossa vuotuisen markkinointipanoksensa eli noin 50 000 euroa Kolin Matkailulle. Kaupunki on Kolin Matkailun suurin omistaja.
Itä-Suomen majoitusyrityksien varaustilanne näyttää hiihtolomaviikoille hyvältä
Hiihtokeskuksissa Tahkolla ja Kolilla eteläsuomalaisten talvilomaviikko on lähes loppuunmyyty. Tilanne on vuodentakaiseen verrattuna melko samanlainen.
Kolin molemmat tilat ovat Metsähallituksen paimenviikkojen suosikkeja
Itä-Suomen kohteet valloittivat kärkisijat paimenviikkojen haussa.
Lieksa vahvistaa matkailukohteitaan uusilla kaavoilla – esimerkiksi hotelleja voidaan rakentaa tulevaisuudessa lisää
Uudet kaavat koskevat muun muassa Kolin kylää ja Ruunaan koskialuetta.
Kolin jäätie avautuu taas liikenteelle – tien rajoitukset on syytä muistaa
Pielisen jää on saavuttanut tarvittavan paksuuden, joten jäätie avataan maanantaina liikenteelle.
Vaarojen Sanomat: Kolin seudulla alkaa ilmestyä matkailulehti
Lehteä jaetaan ilmaisjakeluna Kolilla, Juuassa, Joensuussa ja lähialueilla hotelleissa, kaupoissa, liikennemyymälöissä ja matkailuneuvontapisteissä.
Laskettelukausi Kolilla alkaa lauantaina 3. joulukuuta – aluksi käytössä on kaksi rinnettä
Laskettelukausi lähestyy Lieksan Kolilla. Pakkassää on mahdollistanut rinteiden lumettamisen ja kausi käynnistyy viikon kuluttua.
Kolin kylän vesihuolto Lieksan kaupungin käsiin
Kolin vesiosuuskunta on liittymässä osaksi Lieksan vesilaitosta vuoden 2024 alussa. Kaupunki katsoo, että muutos takaa kylän kehittämisen.
Kolille etsitään palveluyrittäjää luontokeskus Ukkoon
Metsähallitus haluaa yrittäjän vastaavan muun muassa retkeilyneuvonnasta ja luontokeskus Ukon myymälästä.
Koli jatkaa Pohjois-Karjalan luontomatkailun veturina: tammi-heinäkuussa 154 000 kävijää
Maamme kansallispuistoissa vierailtiin tammi-heinäkuussa yhteensä 2,2 miljoonaa kertaa. Käyntimäärät laskivat 12 prosenttia viime vuodesta
Kolilla muhii erikoinen kiista kylpyläyrittäjän ja Lieksan kaupungin välillä – kaupunki on haastettu oikeuteen rakentamisen jarruttamisesta
Koli Lotus Oy haluaa kunnostaa suljettuna olevan kylpylän ja rakentaa kylpylän viereen hotellin. Lieksan kaupunki on kuitenkin irtisanonut vuokrasopimuksen tontista, jolle hotelli piti rakentaa.
Uudistuneesta Kolin luontokeskus Ukosta löytyy sujuvasti tietoa
Kolin kansallispuiston ulkoilureittejä ja luontokeskus Ukkoa on uudistettu. Ukosta löytyy muun muassa luonto- ja retkeilytietoutta jonottamatta.

Kolin sataman läheisyyteen on tulossa tukiparkki
Tukiparkin rakennustöiden on määrä alkaa vielä tänä kesänä. Alueelle on tulossa pysäköintipaikat noin 100 henkilöautolle.
Kolin uuden hotellin rakentaminen on alkanut – ensimmäisenä raivataan puustoa
Pohjois-Karjalan Osuuskaupan uuteen nelikerroksiseen hotelliin tulee sähkö omasta aurinkovoimalasta.
Hiihtolomakausi lähenee loppuaan – sesonki on pitänyt Kolin laskettelukeskuksen kiireisenä
Kolilla laskettelijoiden määrä ei ole aiheuttanut ruuhkia, vaikka välillä vuoroaan onkin saanut odottaa.

Kolin paloasema siirretään matkailurakentamisen alta Lieksassa
Noin 100 neliömetrin kokoinen paloasema siirretään tontille, joka sijaitsee Merilänrannantiellä, kylän koillispuolella.
Latujen hoito maksaa jopa 1 400 euroa kilometriltä – maksajina yritykset ja kunnat, hiihtäjien latupassin suosio hienoisessa kasvussa
Latujen kunnossapitoon uppoaa paljon rahaa. Suomessa latujen kunnossapidon maksavat pääosin kunnat tai latupoolit. Latumaksu puhuttaa erityisesti hiihtokeskuksissa.

Kolin laskettelurinteitä auki lauantaina
Ukko-Kolilla pääsee pian laskettelemaan kahdella eri rinteellä. Aluksi rinteitä on auki viikonloppuisin.

Laskettelukausi alkanee Pohjois-Karjalassa jo ensi viikolla
Laskettelukausi lähestyy hyvää vauhtia. Talvinen sää suosii lumetusta ja ensimmäiset rinteet aiotaan saada laskukuntoon jo joulukuun ensimmäiseksi viikonlopuksi.
Selfien ottaminen Kolilla yhä turvallista – kansallispuiston liukkaalta kalliolta suistunut ja viisi metriä pudonnut on harvinainen tapaus
Vaikka retkeilyn suosio on kasvanut, maastossa ei ole tapahtunut aiempaa enempää onnettomuuksia ainakaan Pohjois-Karjalassa. Esimerkiksi Kolilla on kirjattu vain puolenkymmentä ihmisen pelastustehtävää viiden vuoden aikana.
Retkeilijä loukkaantui Kolin kansallispuistossa pudottuaan kalliolta
Pudotus oli noin viisi metriä. Loukkaantunut henkilö kuljetettiin mönkijällä pois maastosta ja vietiin tarkempiin tutkimuksiin.
Itä-Suomen matkailukeskuksissa iloitaan kotimaanmatkailun suosiosta: syyslomasta tulossa vilkkaampi kuin viime vuonna
Kolilla, Bomballa ja Tahkolla hotellit alkavat olla täynnä syyslomalaisista. Myös ryhmämatkoja tehdään taas.

Kolin vuosia kestänyt kaavoitustyö etenee syksyn mittaan
Lieksan ja Juuan yhteistyönä syntyvä Kolin alueen kaavoitus saavuttaa virstanpylväitä syksyllä. Nyt nähtävillä on isoja linjoja piirtävä strateginen kaava, myöhemmin tarkempi osayleiskaava.
1 200 polkujuoksijaa kirmaa Kolilla – katso videolta, miten Vaarojen Maratonilla huolehditaan, ettei juoksijoista jäisi maastoon jälkeäkään
Vaarojen Maratonille osallistuu tänä vuonna ennätysmäärä juoksijoita. Järjestäjiltä on vaadittu tarkkaa aikataulutusta, jotta kaikki mahtuvat poluille.

Vaarojen maratonille odotetaan ennätyksellistä osanottoa – paikat myytiin loppuun vartissa
Polkujuoksutapahtumaan Kolin maisemissa on tulossa jopa 1 200 osallistujaa. Käytössä ovat muun muassa rullaavat lähdöt terveysturvallisuuden varmistamiseksi.

Harjoittelukeskus Vaara Sport aloittaa Kontiolahdella lokakuussa
Yritys perustelee Höytiäisen rannalle tuloaan alueen erinomaisella sijainnilla. Käytössä ovat Kontiolahden ampumahiihtostadion ja Pärnävaaran ulkoilukeskus. Läheltä löytyvät myös Kolin mäet ja Joensuun kaupungin palvelut.
Koli jatkaa maakunnan luontomatkailun kärkikohteena – muissa luontokohteissa kävijämäärät laskivat viime vuodesta
Kolin käyntimäärissä oli kasvua erityisesti keväällä. Myös kesäkuu oli viime vuotta vilkkaampi. Heinäkuussa kansallispuistoissa oli puolestaan viime vuotta rauhallisempaa. Pohjois-Karjalan muiden luontokohteiden käyntimäärät laskivat viime vuodesta, mutta olivat yhä korkeammalla tasolla kuin sitä edeltävinä vuosina.
Lieksan kaupunki ja PKO suunnittelevat maa-alueiden vaihtokauppaa Kolilla – tähtäimessä uusi hotelli
Vaihtokaupassa Lieksan kaupunki saisi Loma-Kolilta noin 8,5 hehtaarin maa-alueen, joka sisältää muun muassa entisen laskettelurinteen parkkialueineen. PKO puolestaan saisi noin 2 hehtaarin kokoisen maa-alueen Kolin kylältä Sale-myymälän välittömästä läheisyydestä.
Kati Kelolan kolumni: Haluaako kukaan enää tulevaisuudessa kesälomalla ”etelän lämpöön”?
Ennen pandemiaa totuimme siihen, että voimme matkustaa kaikkialle. Ilmastokriisi pakottaa ajattelemaan uusiksi, millaisia matkakohteita pidämme näkemisen ja kokemisen arvoisina, kirjoittaa Kelola.
Hotellien kesä Itä-Suomessa on niin hurja, että moni jää nuolemaan näppejään – "Kaikkien aikojen matkailukesä", iloitsee matkailujohtaja
Kotimaan matkailijat ovat vierailleet tänä kesänä ennätyksellisen ahkerasti itäsuomalaisissa hotelleissa. Matkailijat aloittivat sesongin heti koulujen päättäjäisten jälkeen. Monet ovat tänä kesänä varanneet majoituksensa hyvissä ajoin.
Teemme juttua: Kerro meille tämän kesän parhaat ja pahimmat matkailukokemuksesi kotimaasta
Korona on kirittänyt kotimaan matkailun ennennäkemättömään suosioon. Vetääkö kotimaa vertoja ulkomaille vai ei? Pelaako palvelu? Kerro meille kokemuksistasi.
Kolin kiskohissi jumiutui kesken nousun sunnuntaina
Hissin kyydissä oli 14 ihmistä ja koira.
Kolin kansallispuistoon avataan frisbeegolfrata
Rinnealueelle on rakennettu täyspitkä 18-väyläinen rata, jolla on korkeuseroa yli 200 metriä.
Vaeltajien suosima retkeilykeskus paloi maan tasalle Kolilla – vaikuttaa myös kansallispuistossa retkeilevien juoma- ja ruokahuoltoon
Kiviniemen retkeilykeskuksen päärakennuksen tulipalo vaikuttaa Kolin retkeilijöiden palveluihin. Majoitus- ja saunatilat kuitenkin säästyivät. Palovahinkojen raivaustyöt ja uudelleen rakentaminen voi alkaa, kunhan poliisitutkinta on saatu päätökseen.
Uusi parkkipaikka ei ehdi valmistua Kolin kesäruuhkaan
Viime kesänä koronarajoitukset toivat niin suuren matkailijamäärän Lieksan Kolille, että jo vuosia vaivannut pysäköintiongelma paisui kestämättömäksi. Uutta parkkialuetta aletaan pian rakentaa, mutta se ei helpota tilannetta vielä tänä kesänä.
Kun Anu Markkanen huomasi The Guardianissa Suomi-maininnan, hän sai idean – pian alkavat Suomen ensimmäiset junaristeilyt
Junaristeily toimii samalla periaatteella kuin laivaristeilykin. MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi kertoo, että kotimaan matkailuinnostus on koronan myötä kasvanut ja tullut todennäköisesti jäädäkseen.

Kolin jäätie pistetty kiinni tältä talvelta
Pielisellä kulkeva jäätie avattiin helmikuun puolivälin jälkeen.

Pohjois-Karjalan lasketteluyrityksissä iloitaan lumisesta talvesta – loppukausi tärkeä taloudellisesti
- Kun kevätviikonloput viime vuonna jäivät pois, tuli tappiollinen kausi, kertoo loppukauden merkityksestä yrittäjä Joni Kakkonen Mustavaaralta.
Hiihtolomalaiset päättävät viime tingassa reissuistaan – nilsiäläisperhe viettää koronasulun takia kylpylälomaa eri paikassa kuin piti
Lähikohteet houkuttelevat paikallisia lomailijoita, kun koronarajoituksen tiukentuivat osassa muuta maata.

Hotellit odottavat tietoja mahdollisista uusista koronarajoituksista – hiihtolomasesongin tulos on vielä arvoitus
Pohjoiskarjalaiset hotellit ja majoituspaikat jännittävät, muuttuvatko koronarajoitukset vielä alueen omalle hiihtolomaviikolle.

Kolin jäätie avautuu liikenteelle perjantaina Lieksassa
Mittauksissa teräsjään paksuudeksi on todettu vaadittavat vähintään 40 senttimetriä.

Hiihtohissiin vain oman seurueen kanssa, välinevuokraamossa "liikennevalot": Hiihtokeskukset haluavat välttää koronasulun kaikin keinoin
Itä-Suomen hiihtokeskuksissa on huomattu, että ihmiset ovat jo tottuneet turvajärjestelyihin.
Kolin huussit täyttyivät kävijäryntäyksen seurauksena – kansallispuisto joutui luopumaan kompostikäymälöistä
Kolilla jouduttiin lopettamaan käymäläjätteen kompostointi, koska ulostetta tulee liikaa.

Pakkasjakso voi ehtiä avaamaan Kolin jäätien tänä talvena
Virallisen jäätien avaaminen Pielisen poikki Lieksassa edellyttää 40 senttimetriä teräsjäätä koko tiealalle.

Kolin maisemahiihto on peruttu
Järjestäjä harmittelee tilannetta, koska Kolin maisemissa on nyt hyvät hiihtokelit.

Vaarojen Maraton myytiin loppuun alle 15 minuutissa
Kolin syksyiseen polkujuoksutapahtumaan odotetaan 1 200 osallistujaa.
Moni suomalainen purkaa patoutunutta matkustustarvettaan viettämällä joulun vuokramökillä – varauksia tehtiin jo keskikesällä
Venäläisten matkailijoiden puute puraisee ison loven itärajan tuntuman matkailukeskuksiin.