Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Survey: Crisis worsened hunger, financial distress in Finland

The epidemic exacerbated financial problems such as rent defaults and the need for food aid, according to a new survey. 

Ruotsinsuomalaisuus ei enää ole suomalaisuutta Ruotsissa – monelle musiikki on kolmas kotimaa

Ruotsinsuomalaiset ovat Pohjoismaiden suurin vähemmistö. Nyt kahden polven siirtolaisten kulttuuria on tutkittu ruohonjuuritasolla.

Anna Järvinen tekee pitkästä aikaa uutta albumia: "Se on aina hirveän intuitiivinen prosessi"

Kesän ainoan keikkansa Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella tehnyt Järvinen päättää musiikillisen hiljaiselonsa.

Survey: Government failing to reduce inequality in Finland

Social and health care professionals say that cuts to basic benefits have deepened poverty in Finland.

Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat: Hallitus epäonnistunut eriarvoisuuden vähentämisessä

Ammattilaisten mukaan perusturvaan tehdyt leikkaukset ovat syventäneet köyhyyttä.

Aktiivimalli ei koske vammaistuen saajia

Väliinputoajia ovat henkilöt, jotka ovat käytännössä työkyvyttömiä, mutta eivät saa tukea työkyvyttömyyden tai vamman vuoksi.

Lukemista sunnuntaiksi: Työkaverin kuuntelemisen voima, kuplat kohtaavat ja tutkijat kiinnostuivat bilehuumeista

Tämä on Ylen lukupaketti, josta löydät ajankohtaista luettavaa joka lauantai ja sunnuntai.

Herätys: Pikavippi on usein osamaksua kalliimpi, ekstaasin hoitokäyttöä tutkitaan, sää jatkuu epävakaisena

Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Ruotsinsuomalainen Anna Järvinen laulaa urheasti kielellä, jonka on unohtanut: "Häpeä on helpompi sietää kuin pelkuruus"

Muusikko Anna Järvinen otti Ruotsin kansalaisuuden, mutta ei aio koskaan luopua suomalaisuudestaan.

Lauantai 19.11.2016 (radio)

Ruotsi arvioi uudelleen Irakin ihmisoikeustilanteen. Moni turvapaikanhakija on luopunut islaminuskosta. Pessimisti saa helpommin sydänkohtauksen. Anna Järvinen on vuoden ruotsinsuomalainen.

Laulaja Anna Järvinen on vuoden ruotsinsuomalainen – Nostanut suomen kielen valokeilaan Ruotsissa

Järvinen on ajankohtainen tv-ohjelmallaan ja kokonaan suomenkielisellä levyllään.

Sovinto ja Laulu koti-ikävästä Teemalauantaissa 21.11.

Kaksi komeaa monesti palkittua elokuvaa ruotsinsuomalaisista

Radio producer: ”Swedish mirth a facade”

Finnish Swede radio producer Hanna Lindberg says that Swedes are unlikely to pour their hearts out in social encounters. Swedish social culture closely resembles American norms, Lindberg told Yle.

Toimittaja provosoi tahallaan – "ruotsalainen iloisuus on pintaa"

Läntisen naapurimaamme kulttuuriin ei kuulu se, että työpaikan kahvipöydässä puuskahdettaisiin, miten kaikki menee päin peetä. Kysyttäessä ruotsalaisilla menee aina hyvin. – Vähän niin kuin amerikkalaisilla, sanoo ruotsinsuomalainen radiotuottaja Hanna Lindberg.

Kyylle ja ihmiselle tuli Lahdessa reviiririita

Uusia pientaloalueita rakennettaessa kyykäärmeistä voi tulla ongelma. Näin on käynyt tänä kesänä Lahden Kaarlaaksossa, jossa käärme on purrut useita lapsia.

Anna Järvinen tähdittää Oulun Juhlaviikkojen alkua

Oulun Juhlaviikot -tapahtumaverkosto levittäytyy Ouluun ja lähikuntiin torstaista alkaen. Ensimmäisiin tapahtumiin kuuluvat Elämyspuisto Oulu 2011 sekä Elojazz- ja Oulunsalo Soi-festivaalit. Viikon huipentaa Anna Järvisen konsertti Ravintola Rauhalan patiolla sunnuntaina 7. elokuuta.

Kulttuurilehtikatsaus 26.10.

Kulttuurilehtikatsauksessa punnitaan taideteoksen arvoa ja kuunnellaan viestejä alitajunnasta.

Ruotsinsuomalainen kulttuuri saa oman äänenkannattajan

Ruotsin kulttuurilehtivalikoima saa ensi viikolla odotetun lisän, kun kaksikielisen Sheriffin ensimmäinen numero ilmestyy. Lehti keskittyy ruotsinsuomalaiseen, suomalaiseen ja suomenruotsalaiseen kulttuuriin.

PMMP pomppasi suoraan albumilistan kärkeen

PMMP:n Veden varaan on noussut suoraan Suomen albumilistan kärkeen. Ykkössija on tyttöduon uran toinen. Edellisen kerran PMMP saavutti levylistan kärkipaikan vuonna 2006 julkaistulla albumilla Leskiäidin tyttäret.

Ruotsin musiikkiväki kampanjoi pakolaisten puolesta

Ruotsissa pop- ja rocktähdet kampanjoivat pakolaisten terveydenhoidon puolesta. Sanomalehti Dagens Nyheterin mukaan noin 160 artistia on jo liittynyt kampanjaan, jossa vaaditaan laittomasti maassa oleville oikeutta terveydenhoitoon. Kampanjassa ovat mukana muun muassa Eva Dahgren, Cardigans-yhtye ja ruotsinsuomalainen laulaja Anna Järvinen.

Anna Järvinen Suomeen huhtikuussa

Ruotsinsuomalainen Anna Järvinen tekee Suomen kiertueen huhtikuussa. Laulaja-lauluntekijä nähdään muun muassa Helsingin Tavastialla, Turun ja Tampereen Klubilla sekä pääesiintyjänä Jyväskylän Jyrockissa.

Rumba aloitti levylistauksen - ykkösenä Radiohead

Musiikkilehti Rumba on aloittanut oman albumilistan julkaisemisen. Listan tarkoituksena on kertoa, mitkä levyt käyvät kaupaksi muualla kuin marketeissa ja tavarataloissa. Rumban lista perustuu erikoisliikkeiden myyntilukuihin.

Timo Räisänen Ruotsin paras live-esiintyjä

Ruotsinsuomalaiset artistit menestyivät hyvin Ruotsin radion P3-nuorisokanavan eilen järjestämässä palkintojuhlassa. Vuoden parhaaksi live-esiintyjäksi valittiin indie-rokkari Timo Räisänen. Parhaan yhtyeen palkinnon voitti osin ruotsinsuomalainen Kent.