Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Jälleen uusi muuntovirusepäily koulussa – kaksi tartuntaa johti lähes 50 oppilaan testaamiseen ja karanteeniin Itä-Vantaalla

Positiiviset näytteet on toimitettu sekvensointiin, jossa selviää, onko kyseessä variantti.

Tikkurilan kirkko vihitään käyttöön sunnuntaina – suora lähetys TV 1:ssä kello 10

Ensi viikolla kirkkoon pääsee tutustumaan maksimissaan kahdeksan hengen opastetuilla kierroksilla.

Vantaan marraskuisessa asuntopalossa oli suuremman tuhon ainekset – asunnosta löytyi palopommeja, autokin oli ajastettu syttymään

Ainoa epäilty on vuonna 1958 syntynyt mies, joka löytyi asunnosta kuolleena. Mahdollista motiivia poliisi ei kommentoi.

Radonmittaukset työpaikoilla lisääntyneet, mutta suuri osa tiloista edelleen mittaamatta, vaikka laki määrää

Laki edellyttää mittaukset korkeiden radonpituisuuksien alueilla, joihin esimerkiksi koko pääkaupunkiseutu kuuluu.

Vääriä vankeja pääsi vapaaksi toisten henkilötiedoilla – vankiloille tulossa valtakunnallinen ohje vankien vapauttamisesta

Karkurit tekeytyivät vapautumassa oleviksi vangeiksi. Risen mukaan on mahdollista, että vankiloiden nykyisissä ohjeissa on puutteita.

Vantaan Katriinan sairaalassa 19 koronalle altistunutta

Altistuneiden testitulokset ovat negatiivisia, mutta he ovat karanteenissa varmuuden vuoksi.

Isot tatuoidut miehet ottivat nuorukaisen heti piireihin ja tarjosivat huumeita – alaikäisillä vangeilla ei ole omaa osastoa ja se on ongelma

Alaikäisille vangeille halutaan erillinen osasto Vantaan vankilaan ja oma lastensuojelun laitos vaihtoehdoksi vankeudelle.

Uudelle virusmuunnokselle altistuneen karanteeni voi venyä jopa kolmeen viikkoon – Suomessa tartuntaketju, jossa yksi ihminen tartutti 28 muuta

Uuden virustyypin tartuttavuuden arvioidaan olevan 50–70 prosenttia suurempi. HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaisen mukaan olemme pandemian käännekohdassa.

Vähentyneet aborttimäärät kannustavat kuntia tarjoamaan ilmaista ehkäisyä nuorille – ikähaarukka ja ehkäisymenetelmät vaihtelevat

Ilmaisen ehkäisyn tarjoaminen alkoi viimeksi Mänttä-Vilppulassa ja Juupajoella. Sitä tarjotaan kaikille alle 25-vuotiaille.

Lunta saattaa olla katolla jopa sata kiloa neliöllä: katso, miltä vaarallisten räystäslumien pudottelu näyttää turvavaljaiden varassa

Lumenpudottajien puhelimet soivat nyt tauotta. Pula tekijöistä näkyy myös henkilöstövuokrauksessa.

Ulkomaiset työntekijät halutaan työmaille koronatestin kautta – liittojohtaja: Uskon, että ammattimaiset rakentajamme sitoutuvat tähän

Rakennusteollisuus on antamassa jäsenyrityksilleen suosituksen negatiivisen testituloksen vaatimisesta.

Muualta on miltei mahdotonta löytää töitä, pelkää turvapaikanhakija – häntä ja kolmeasataa muuta uhkaa pian lähtö pääkaupunkiseudulta

Maahanmuuttovirasto on ilmoittanut lakkauttavansa Espoon Nihtisillan vastaanottokeskuksen kesään mennessä.

Nuori Petteri Koivisto kesti Joni Mäen takaa-ajon – Puijon Hiihtoseura voittoon Vantaalla

Puijon Hiihtoseuran nuorten maajoukkuehiihtäjä Petteri Koivisto kesti ankkuriosuudella Pohti Ski Team Joni Mäen takaa-ajon ja toi kuopiolaisille voiton 23,3 sekunnin erolla. 

Kainuun Hiihtoseuran vuoro juhlia naisten viestissä – ruokamyrkytyksestä kärsinyt Alakoski teki loistohiihdon

Kainuun Hiihtoseura hiihti ylivoimaiseen voittoon hiihdon Suomen cupin viestissä Vantaalla.

Keskiviikko 13.1.2021 (radio)

Suomessä pelätään uudenlaista muuttunutta koronavirusta. Suomessa on 8 uutta koronakuolemaa ja 324 uutta koronatartuntaa. Monet haluavat lopettaa tupakoinnin nikotiinituotteiden avulla. Suomen paksuin lumikerros mitattiin keskiviikkona Helsinki-Vantaan lentokentällä. Loppuviikolla pakkanen on kireää.

Katso suorana: Hiihdon Suomen cupissa Vantaalla viestipäivä

Lähetys alkaa TV2:ssa kello 18, ja sitä voi seurata kuvan videota klikkaamalla.

Kainuulaisseurojen naiset kärkikahinoissa hiihdon Suomen cupissa

Kotimaisen hiihtokiertueen kokonaistilannetta hallitaan Kainuusta käsin.

Ristomatti Hakola katkaisi Joni Mäen Suomen cupin voittoputken epämukavassa säässä

Suomen miesten kärkihiihtäjät palasivat lähtöviivalle Suomen cupissa Iivo Niskasta lukuunottamatta.

Kerttu Niskanen ylivoimainen hiihdon Suomen cupissa – "Pääasia ettei vatsatauti vienyt enempää"

Naiset kilpailivat tiistaina hiihdon Vantaan Suomen cupissa 5 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähdöllä. 

Katso tallenne: Ristomatti Hakolalta nappisuoritus Vantaan Suomen cupista – Kerttu Niskanen odotetusti naisten ykkönen

Yle Urheilun lähetyksessä seurattiin Vantaan Suomen cupin kilpailuja. Tallenne katsottavissa tästä.

Vantaan kaupunki suosittelee kasvomaskeja kuudesluokkalaisille

Suositus perustuu THL:n hiljattain päivittämään kasvomaskisuositukseen.

Vantaalla kaksi bussia suistui kyljelleen lumipenkkaan, onnettomuudessa mukana 12 ihmistä

Vakavia henkilövahinkoja ei pelastuslaitoksen mukaan sattunut.

Kehä III:n ja Tuusulanväylän onnettomuudet haittaavat liikennettä – Tieliikennekeskuksen mukaan onnettomuuksia on aamulla selvästi tavallista enemmän

Helsingin pelastuslaitos pyytää välttämään ylimääräistä liikkumista autolla huonon ajokelin vuoksi.

Onnettomuudet Kehä III:lla ja Hämeenlinnanväylällä haittaavat liikennettä aamulla

Eteläiseen Suomeen ennustettiin maanantaina poikkeuksellisen suuria lumisademääriä.

Yle seurasi Toini-pyryä: Vaikeat liikenneolosuhteet jatkuvat pitkälle keskiviikkoon

Ajokeli on monin paikoin surkea, ja lumisateet jatkuvat pitkälle huomiseen.

Ilmanlaadun mittauspisteitä Katajanokalle, Matinkylään ja Ruskeasantaan

HSY:n mittauksilla selvitetään liikenteen, puunpolton ja satamien vaikutusta ilmanlaatuun.

"Tänä vuonna lupaamme kaivaa vähintään kolme kuoppaa" – Helsinki kertoo urakoista kuin kaverille ja avaa katua taas kilometrikaupalla

Uusi kahden vuoden katuremontti alkaa maanantaina Töölössä ja Kalliossa, keväällä se vie raitiolinja 8:n poikkeusreitille.

Vesi alkoi kesällä haista hirveälle, ja siitä Johanna Pekari huomasi koronan jälkioireet – hänen ja Sanna Vainionpään haju- ja makuaistit ovat vieläkin sekaisin

Nämä naiset kertovat, että heille tulee vieläkin uusia haju- ja makuvääristymiä, vaikka koronan sairastamisesta on pian 10 kuukautta.

Laajennetut koronatestaukset voivat ruuhkauttaa Helsinki-Vantaan, ja osan pelätään äänestävän jaloillaan – Malediiveilta palannut: "Sujui valtavan hyvin"

THL:n suosittama laajennettu koronatestaus otettiin perjantaina käyttöön Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Massatestaukset vaativat kärsivällisyyttä matkustajilta.

"Matti" oli hukassa, alkoi käyttää huumeita ja päätyi väkivaltarikoksen vuoksi pakkohoitoon vain 21-vuotiaana – sekakäyttö usein nuorten väkivallan taustalla

Nuorten väkivaltaisuuden taustalla on usein monimutkainen vyyhti ulkopuolisuuden tunteita, päihdeongelmia ja mielenterveyden haasteita.

Ylen aamu tänään: Kongressihyökkäys osui USA:n demokratian sydämeen – mitä tästä kaikesta seuraa? Katso lähetys tästä

Mistä asetelmista lähdetään politiikan kevääseen? Miten Suomeen saapuvia lentomatkustajia testataan koronaviruksen varalta?

Muuttuuko siviilipalvelus? Sivarit haluttaisiin virka-aputehtäviin varusmiesten tapaan – aseistakieltäytyjäliitto vastustaa lakimuutosta

Puolustusministeriössä katsotaan, että koronakriisi on osoittanut nykymuotoisen siviilipalveluksen olevan osin toimimaton.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle