Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Väkivalta ympäröi meitä, sanoo Pohjalaisia Kokkolaan ohjannut Juha Luukkonen.

Kokkolan kaupunginteatterin Pohjalaisia-näytelmässä soi nyt Tuomari Nurmion musiikki – klassikko on yhä ajankohtainen: "Viha on läsnä myös tänä päivänä"

Ohjaaja Juha Luukkosen mukaan klassikkonäytelmän sanoma sopii nykyhetkeenkin. Kokonaisuus on raju ja vaikuttava, kirjoittaa toimittaja Kaje Komulainen.

Kokkolan kaupunginteatteri  ulkoa

Kaupunginteatterin syksyn näytelmiä siiviittää Tuomari Nurmion musiikki – teemana syrjäkylien Suomi

Teema pitää sisällään niin komediaa kuin draamaa. Marraskuussa ensi-iltaan tuleva Pohjalaisia-näytelmä kuvaa väkivallan historiaa ja kierrettä Pohjanmaalla.

Tuomari Nurmio esittelee tärkeää instrumenttiaan, sikarilaatikko-kitaraa

Tuomari Nurmio teki levyn maailman onnellisimmasta kansasta, mutta huoli tulevaisuudesta on syvä: "Montaa asiaa voi olla myöhäistä korjata"

Tuomari Nurmio aikoi pari vuotta sitten lopettaa biisinteon. Pää kuitenkin täyttyi lauluista ja niistä syntyi kesäkuussa julkaistava uusi levy. Nyt muusikko on huolissaan alan ammattilaisista, jotka korona-aika on jättänyt puille paljaille.

Porin Teatterin kyltti.

Koronarajoitukset purevat: Porin ja Rauman teatterit kiinni loppuvuodeksi

Myös Porin promenadisalin loppuvuoden tapahtumat on peruttu.

Juice Leskinen -70-luvulla

Monet isot hitit kertovat yksinäisyydestä – muistatko Irinan, Juicen ja Tuomari Nurmion menestysteosten taustat?

Tämä kevät on monelle ollut ja on eristäytymisen aikaa. Kotimaisten musiikkilaarien kaivelu paljastaa, että on sitä oltu yksin – ennenkin.

Lätsä poseeraa punaisessa villapaidassa.

YleX Nosteessa: Lätsän biisin tarina ahdistuvasta milleniaalista on täysin tätä päivää

Nosteessa-osiossa esitellään viikottain tuore artisti.

Tuomari Nurmio, muusikko ravintola Populuksesssa

HS: Tuomari Nurmio lopettaa säveltämisen

Mä oon nyt tehnyt biisejä tarpeeksi. Elämä on muualla, Nurmio toteaa.

iso tukku seteleitä

Herätys: Sodankylässä ennätyskylmää, pankit yhyttäisivät rahanpesijöitä tiedonvaihdolla, Kiina kiristää otettaan Hongkongista

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Tuomari Nurmio, muusikko ravintola Populuksesssa

Tuhruisten tarinoiden Tuomari Nurmio ravistelee seuraavaksi Kalevalaa: "Kaikki pyhyys helvettiin"

Kulttuurivieras Tuomari Nurmio julkaisee rocklevyn, pureutuu Kalevalaan, levyttää gospelia ja sooloalbumin, ja miettii sitten, mitä elämällään tekisi.

Marco Hietala. Paljon on kärsitty vilua ja nälkää, mutta nyt on vatsa täysi, Marko Hietala toteaa.

Kuopioon uusi rockfestivaali ensi kesänä

Kaksipäiväinen Rock In The City -festivaali järjestetään satamatorilla 14–15. kesäkuuta.

Von Hertzen Brothers konsertissa Timanttinen keikka -ohjelmassa

Kymmenen timanttista keikkaa, kymmenen artistia

Kotimaiset huiput ainutlaatuisilla keikoilla G Livelabissa.

Muusikot Tuomari Nurmio, Aki Sirkesalo ja Sami Saari Groovymeisseli-ohjelmassa 1996.

Groovymeisseli toi televisioon soulia ja klubitunnelmaa

Groovymeisseli-ohjelmaa tehtiin vuosina -96 ja -97

Näkymä Aittakurun katsomosta esiintymislavalle. Pyhä Unplugged 2017

Pieni ja sympaattinen Pyhä Unplugged-festivaali soi jo 20. kertaa – Aittakuru nöyristää esiintyjän ja hiljentää yleisön

Mies ja kitara keskellä sinfoniaorkesterinkin vetävää lavaa ja satapäinen yleisö tunturin rinteellä yli 50 metrin päässä esiintyjästä. Näkymä hiljentää ja hämmentää.

Puoli seitsemän ohjelman 2.5.-5.5.2017 vieraat

Puoli seiskassa tällä viikolla puutarhanhoitoa, lätkää, rillausta ja rockia

Jääkiekkolegenda Timo Jutila valmistaa lätkän MM-kisoihin.

Homo$ Hyvien ihmisten ilta, 1984.

"Täältä ei voinut olla pois, koska mitä tahansa saattoi tapahtua" – Vanhan ylioppilastalon villien vuosien muistot koottiin kansiin

Mitä käsittämättömämpi idea oli, sitä todennäköisemmiin se toteutettiin Vanhan kultakaudella.

Viisihenkinen orkesteri soittaa lavalla

Asylum seekers perform alongside world music stars

This weekend's Faces Festival puts the spotlight on asylum seeker musicians along with Finnish rock and hip-hop veterans. It kicks off a string of August events featuring folk and pop from around the globe.

Senegalilainen Ismaila Sané musisoi lasten ja nuorten kanssa Africa Workshopissa.

Urban fests toast world cultures

Turku's Etnofest and Helsinki's World Village Festival are free family events with plenty to keep the kids fascinated. They're followed by June's Rock Against Racism concert and exhibition in Helsinki and the venerable Faces Festival in Fiskars next August.

Tuomari Nurmion kappale Tonnin stiflat keräsi eniten ääniä Helsingin kaupunginmuseon äänestyksessä, jossa etsittiin Helsinki-kappaleita. Museon tutkija Aki Pohjankyrö pitää valintaa luontevana.

Äänestystulos: Tonnin stiflat on Helsinki-biisien kiistaton klassikko

Helsinki-aiheisia kappaleita ovat esittäneet sadat kokoonpanot ja laulajat Georg Malmsténista Atomirottaan. Tuomari Nurmion slangikappale Tonnin stiflat vei ykkössijan Helsingin kaupunginmuseon äänestyksessä. Tuoreimman Helsinki-levyn teki Waltarin Kärtsy Hatakka, jonka tuore soololevy kantaa nimeä Maunula.

Nosteessa-bändi Lempi: Tyypillinen fanimme on suomirockin ystävä – tai äiti

YleX:n Uuden musiikin ohjelmien musatoimittajat Anne Lainto ja Venla Kokkonen valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei vielä ole levytyssopimusta. Tällä viikolla vuorossa on suomirock-kaksikko Lempi.

Tuomari Nurmio ja Liisa Eskola laulavat Aamu-tv:ssä.

Tuomari Nurmio ja tohtori Eskola palasivat folkiin neliskanttisin kitaroin

Hande Nurmio ja Folk Liisa esittäytyvät Aamu-tv:ssä.

Valokeilassa Atte Blom, tv-dokumentti.

Valokeilassa Atte Blom

Ainutlaatuinen henkilökuva Love Recordsin perustajasta.

Vonkausbiisi valikoitui kirjailija Katja Ketun lyyriseksi lemmikiksi

Kappale joka kelpaisi jopa himokkaaksi häävalssiksi on kirjailija Katja Ketun mielestä Sielun Veljien versio Tuomari Nurmion kappaleesta Oi mahtava totemi. YleX Etusivu kalastelee kuuluisilta suomalaisilta lempisanoituksia Sanat teki tän laulun -sarjassaan.

Tuomari Nurmio eläytyy treenikämpällä Judge Bonen rooliin. Taustalla Hoedown-yhtyeen rumpali Topi Kurki (oik) ja basisti Masa Maijanen.

Tuomari Nurmio tekee paluun amerikkalaisen musiikin juurille: "Tämä on perusmusiikkia"

Aiemmin Nurmio on julkaissut englanninkielistä musiikkia vain muutamalle levylle. Uudella albumilla Tuomari Nurmio yhdistelee Hoedown-yhtyeen kanssa amerikkalaista perinnemusiikkia kuten folkia, bluesia ja kantria.

Calamari Union, ohjaus Aki Kaurismäki 1985.

Calamari Union 30 vuotta – Teemalauantai 7.3.2015

”Itkuvirsien aika on ohi. Lähdön aika on koittanut.”

Stepa: Musiikkivideot ovat olleet isossa roolissa kehityksessäni

Yle Musiikki pyysi Stepaa valitsemaan suosikkimusiikkivideonsa. Tehtävä osoittautui räppärille melko haastavaksi.

yleisöä festivaaleilla

Pori Jazzin avajaiskonsertissa 20 000 ihmistä

Pori Jazz kertoo, että mm. Bob Dylania ja Suzanne Vegaa oli kuuntelemassa noin 20 000 ihmistä. Konsertti järjestettiin Kirjuriluodon Areenalla ja Lokkilavalla torstaina.

Cheek villitsee yleisöä.

Oulun Rotuaari Piknikin lipunmyynti ollut vilkasta

Oulun Rotuaari Piknikin lipunmyynti on ollut vilkkaampaa kuin koskaan aiemmin. Ennakkolippuja on myyty kaikkiaan lähes 7000. 15-vuotista taivaltaan juhlistava Rotuaari Piknik järjestetään Oulun Rotuaarilla 9.-12. heinäkuuta.

Hittimittari-ohjelmasarjan juontajat ja esiintyjiä 1983-1988.

14.6. Teeman Elävä arkisto: Hittimittaripäivä

Kokopitkä kohmelosunnuntai kasarihittien paukkeessa!

Tältä suomalaisten rokkiklubien bäkkäreillä näyttää: Törkyisempää paikkaa ei löydä

Ylen sivuilla julkaistu dokumentti tarjoaa virtuaalisen pääsyn kotimaisten rokkiklubien bäkkäreille.

Bäkkärit-internetdokumentti

Parasta nyt: Sukella Bäkkärit-dokumentin avulla klubien takahuoneisiin

Bäkkärit-dokumentti näyttää klubien takahuoneet 360-asteisesti. Mukana kuusi suomalaista merkittävää keikkapaikkaa: Tampereen ja Turun Klubit, Helsingin Tavastia, Oulun 45-Special, Jyväskylän Lutakko, sekä Lahden Torvi.

Esa Saarinen

Tuomari Nurmio ja Esa Saarinen tarttuvat kyseenalaisiin rakkauslauluihin - yhdessä taidekeskus Salmelan näyttämölle

Mäntyharjulainen taidekeskus tuo uusia aineksia ohjelmatarjontaansa. Kesäkuussa uudella katetulla puistonäyttämöllä esiintyvät yhdessä Tuomari Nurmio ja filosofi Esa Saarinen.

Bob Dylan Pori Jazziin

Legendaarinen Bob Dylan tulee Suomeen Pori Jazziin esiintymään.

Mäntyharjulla sijaitseva Taidekeskus Salmela.

Taidekeskus Salmelassa vietetään juhlavuotta - jo 25 kesää

Juhlakesä tuo uutena Salmelaan puistonäyttämön. Sillä kuullaan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkalan mukaan hieman erilaista musiikkia kuin mihin Salmelassa on totuttu. Näyttämöllä kohtaavat muun muassa Tuomari Nurmio ja Esa Saarinen.

Henry " Remu" Aaltonen

Remu tulee Ilovaarirockiin

Perinteinen Ilovaarirock saa ensi kesänä esiintyjikseen pitkän linjan kotimaisia musiikkitähtiä.

10 kirjaa rikoksesta -sarjan toimittajat Anna Kortelainen ja Timo Harakka sekä vieraat, kuvakollaasi

10 kirjaa rikoksesta

Keskustelua teoksista lain tuolta puolen.

Kun Sonic Youth 22-Pistepirkon kohtasi – tätä bändiä kannattaa pitää silmällä

YleX:n ja Rumban masinoivassa Tulevaisuuden tusina 2014 -listauksessa toiseksi lupaavimmaksi tulokasartistiksi ylsi helsinkiläisbändi Hopeajärvi.

Uusi musiikin suoratoistopalvelu Suomeen

Maailmanlaajuinen digitaalisen musiikin palvelu Deezer on aloittanut Suomessa.

Tuomari Nurmio

Tuomari Nurmio sjungaa slangia

Tuomari Nurmion kahdeskymmenes studioalbumi Dumari ja Spuget julkaistaan tällä viikolla. Levy tekee historiaa, sen tekstit on kirjoitettu kokonaan stadin slangilla.

Heritage Blues Orchestra

Rauma Blues paisuu kaksipäiväiseksi

Jo 28. kertaa järjestettävä Rauma Blues laajenee tulevana kesänä kahden päivän tapahtumaksi. Blues-juhlien sydämenä toimii Äijänsuon urheilualueen Kukko Areena.

Ewert and The Two Dragons klubikeikalle Suomeen

Viime vuosien menestynein virolaisyhtye Ewert and The Two Dragons saapuu pitkän tauon jälkeen klubikeikalle Suomeen.

Belsebub & Perisynnit

Spugedeelista folkkia soittava orkesteri Lappeenrannasta. Homma pistettiin pystyyn vuonna 2011. Julkaisuja: Karu-Selli 2012 ja Järjen Isä -EP 2013.

Tuomari Nurmio

Tuomari Nurmio tähdittää Kirjakanttia

Kuopiolaistapahtuman ohjelma on tänä vuonna aiempaa musiikkipainoitteisempi. Kirjakantti alkaa iltapäivällä Savonia-palkintoehdokkaiden julkistamisella.

Flow Festivalin ohjelmaa täydennettiin

Helsingin Suvilahdessa 8.–12. elokuuta juhlittavan Flow Festivalin ohjelmisto täydentyy yhteensä neljäntoista uuden artistikiinnityksen myötä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle